Ikäraja: K11
Genre: angst, (romance, darkfic, het)
Paritus: Fleur Delcour/Viktor Krum
Vastuuvapaus: Row omistaa, shaya leikkii.
Summary: Sinä vihaat.A/N: Erityiskiitokset
Ruskikselle, tiedät kyllä.
Tällä kertaa sellaisiin haasteisiin kuin FF50, sanalla 025. Tunto, Het10 ja random10.
Sinä upotat kätesi mustaan, sakeaan maaliin; tahraa sormet, ne hopeanvaaleat,
mustaa mustaa mustaa ja sielu repeää. Hetken voi vain tuijottaa, mitä sinä olet tehnyt, mitä miksi käsissä tärinää; kolme pisaraa lattialla. Noin vain. Et koskaan ennen tiennyt miltä tuntuu, kun ei saa ja tahtoo niin kovaa että tekee kipeää, ja silti se jokin ei vain tule, tai ehkä sittenkin –
mutta sinä et ole valmis.
Jalat huojuvat (kuin ankanpoikasella, tai melkein), mekko on helmasta tylliä ja sinä pidit sitä silloin joskus kun sydämessä asui kukkaketoja. Se tuhriintuu, älä välitä, harhaile ja huoju ja joskus seinä tulee vastaan,
ahdistaako? eikä sillä ole mitään väliä, koska käsissä on mustaa maalia ja pian se on seinillä; iltaperhosia. Kämmenenjälkiä ja vetoja, kuin kuolleet lehdet aina alas asti lattiaan ja siellä sinä makaat (mieli lensi pois jo kauan sitten; enää räpistelee lammikossa).
Sinä tiedät, huoneen toisella laidalla on kello, tik tok tak ja viisarit pyörivät sekavasti, sinua ärsyttää heikottaa
kuluuko aika ja heität maalia sitä vasten, tuhriintuu. Se on tarkoituskin, koska kaikki on rikki poikki katki murtunut ja missä ovat ne jääpadot, toinen on ne sulattanut ja tunteet seinillä
ja toisinaan muuallakin.
Ei rakasta ollenkaan.Niin se toinen sanoi ja lähti (tiedät kyllä minne, sinne missä ei ole mustanvalkeantuhruista puukenkätyttöä ja ihmiset puhuvat suoraan), jätti kipeät kesäpäivät ja kolme tuoretta ampiaisenpistoa sydämeen, mieli katkeraa mustaa ainetta, eikä silti valu pois, pinttyneitä. Voit riehua ja kirkua, kirkua kirkua kirkua. Revi hiukset päästä,
sattuuko enemmän?Sinä vihaat. Et tiedä, enemmänkö itseäsi vai toista, ehkä eniten niitä sääntöjä joita tottelet, koskaan ei saa sattua mutta mitä jos putoaa. Maalaat ikkunankin mustalla,
kaiken, ajatteleeko kukaan mitään, kun myy kaupassa mustaa maalia enkelille vai onko silmissä hämähäkinseittejä? Ajatteliko se toinen mitään kun suuteli sinua huulille ja niissä oli aamulla mustelmia –
sinä et.
Ei pitänytkään, ei pitänyt mitään eikä olla mukava eikä uskoa toivoa ainakaan rakastaa. Ulkona liljat kirkuvat, itkevät kastetta kun silmiä särkee (on liian kirkkaankuulasta) ja jossain siellä kaikki muut elävät kevään ensitunteja; se toinenkin. Sinulla on jäljellä vain aikaa, liikaa aikaa aikaa aikaa mihin sitä ilman häntä tarvitsee. Kiukussa maalaat pikkusormenkynsillä kyyneleitä nenänvarteen ja poskille ja
ne olisivat siellä joka tapauksessa.