Kirjoittaja:Béren
Ikäraja:S
Genre:Drama, angst, romance
Pairing:OC/Kapi, Kapi/Stan
Disclaimer:Kaikki minkä tunnistatte kuuluvan Rowlingille kuuluu hänelle, en saa tästä mitään rahallista hyötyä
Haasteet:One True Genre-Slash, Genre10, Perspektiiviä parittamiseen kohtaan Oma hahmo, tää oli tässä haaste
A/N:En tiedä oikee mitä tästä sanois, kiireessä julkastu, pahoittelen typoja
Tahdotko?Puutarha hehkuu keskikesän auringossa, kaikki hymyilevät. Keskellä pihaa on valtava suihkulähde ja sen edessä marmorinen käytävä koko alueen halki. Seremonian alkaessa kaikki istuvat tuoleille, kääntävät katseensa valkoisen kartanon pääovelle.
Sulhanen kävelee hitaasti auringonvaloon, tavoittaa bestmaninsa katseen alttarilla, hymyilee nopeasti siirtäen katseensa portaita alas marmorikäytävälle. Musta puku istuu loistavasti, ja sen alla oleva valkoinen kauluspaita korostaa miehen aavistuksen ruskettuneita kasvoja ja mustaa ylikasvanutta hiuspehkoa. Muutamat vanhoista naisista tuijottavat renttumaista olemusta jokseenkin paheksuvasti, mutta miehen valkoiset hampaat paljastava hymy vähentää paheksuntaa merkittävästi. Käytävän päässä hän kääntyy odottamaan morsiantaan, mutta lahjoittaa vielä yhden aavistuksen surullisen hymyn vieressään seisovalle parhaalle ystävälleen.
Seuraavaksi ovesta astuu suloinen pikkutyttö, hymyillen jokaiselle vaaleansinisessä mekossaan, kultaiset kiharat vyötärölle ulottuen. Tyttö kulkee ylpeästi, jokainen näkee ryhdissä ja askelissa puhdasverisyyden, ja että hänet on kasvatettu olemaan muita parempi. Tyttö hymyilee papille kuin enkeli, astuu sivuun ja kääntää katseensa muitten tavoin oviaukkoon.
Koko puutarha menettää kauneutensa morsiammen astuessa käytävälle. Hän näyttää yhtä nuorelta kuin sulhanen, juuri koulunsa lopettaneelta. Tyttö hymyilee tulevalle miehelleen, vetää syvään henkeä ja lähtee kävelemään kohti onneaan. Aurinko heittää valoaan tytön mahonkisille hiuksille ja valkoiselle puvulle, hiuksissa hohtaa hento tiara. Huulet on punattu keveästi, sinisiä silmiä kehystää paksut ja tummat ripset. Morsian näyttää virheettömältä, juuri sellaiselta kuin omana hääpäivänään kuuluukin.
Tyttö hymyilee papille, iskee leikkisästi silmää pikkusisarelleen ja valmistautuu sanomaan elämänsä tärkeimmät sanat miehelle jota rakastaa enemmän kuin mitään muuta. Pappi puhuu pitkään rakkaudesta, puhtaastaverestä, taian tärkeydestä. Mutta lopulta hän sanoo ne sanat joita koko vierasseurue on odottanut jo tunteja:
”Tahdotko sinä, Isabelle Richer ottaa tämän miehen aviomieheksesi, ja rakastaa häntä kunnes kuolo teidät korjaa?”
Hymyillen tyttö sanoo tahtovansa, vilkaisee punastuneena vierellään seisovaa miestä. Vieraat hymyilevät leveämmin kuin koskaan papin kysyessä samaa mieheltä. Mies nostaa katseensa maasta, kurtistaa kulmiaan aavistuksen verran, näyttää harkitsevan asiaa. Lopulta koko puutarhan läpi kaikuu selkeä ääni:
”En tahdo.”
Kaikki istuvat järkyttyneinä paikoillaan Isabellen sihistessä papille käskyn jatkaa kaavaa.
”Jos kenelläkään on mitään tätä liittoa vastaan, kertokoon sen nyt tai vaietkoon iäksi.”
”Kuinka kuuroja te oikein olette? Kapi sanoi jo ei”, pilkallinen naurahdus kuuluu sulhasen toiselta puolelta. Sulhanen naurahtaa, kääntyy bestmaninsa puoleen:
”Totta, eiköhän nämä bileet on jo nähty.”
Vieraat kohottavat äänensä, kukaan ei ymmärrä mitä on tapahtunut. Eikö häitä juhlita? Mitä Merlinin nimeen täällä tapahtuu? Nopea suukko morsiammen otsalle, ja kaksi ilmiintymisestä kielivää pamahdusta.
Tylyahon lähellä seisoo kaksi miestä juhlapuvuissaan, nauraen katketakseen.
”Minun on kirjoitettava Isabellelle, hän syyttää itseään ihan varmasti, ei tämä ollut hänen vikansa”, entinen sulhanen sanoo hetken kuluttua, bestman nyökkää. Mutta sitä ennen heidän on vaihdettava vaatteet, tilattava huone Kolmesta luudanvarresta ja syötävä jotakin. Mutta ennen kaikkea tuota heillä on hetki aikaa toisilleen.
Häissä morsian itkee, vieraat tuijottavat toisiaan järkyttyneinä, sulhasen äiti lupaa selvittää kaiken. Kukaan ei ymmärrä miksi Kapi halusi jättää niin kauniin tytön kuin Isabelle.
Kukaan ei näytä tajuavan että siihen oli hyvin yksinkertainen syy. Koska Kapi ei rakastanut mahonkityttöä, hän rakasti mahonkipoikaa. Mahonkipoikaa joka tälläkin hetkellä suuteli häntä nauraen, kuiskaten hiljaista kysymystä:
”Tahdotko ottaa minut aviomieheksesi ja rakastaa minua kunnes kuolo meidät korjaa?”
Kysymykseen on yksinkertainen vastaus, naurahdus ja sanat:
”Tahdon, Stan, todellakin tahdon.”
