Nimi: Ken toiselle kuoppaa kaivaa...
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: k-11
Paritus: Remus/Sirius
Tyylilajit: huumori ja romanssi
Tiivistelmä: Pimeä syysilta, kaksi poikaa, humala ja kuoppa.
A/N: Ficci osallistuu FF10:een sanalla 05. Kuoppa. Kaikenlainen palaute on hyvin tervetullutta. (: Olen varsinkin ylpeä tuosta otsikosta. Oikeastaan olen ylpeä kaikesta, koska en ole pitkään aikaan saanut Potter-fandomin puolella mitään aikaiseksi.
Sirius on kuopassa. Ei siis mitenkään kuvainnollisesti, nyt ei puhuta mistään ahdingon syvyydessä rypemisestä. Nyt puhutaan konkreettisesta kuopasta, jossa on soraa ja kylmää maata ja Sirius. Ei naama maata kohti, sentään. Vasta ihan äsken hän käveli takaperin tiellä matkalla Tylyahosta takaisin linnaan, koska peruuttaminen tuntui hyvältä ajatukselta. Hän halusi nähdä Remuksen, jolle oli puhumassa, ja koska Remus oli niin hidas kävelemään, oli paljon kätevämpää peruuttaa Remuksen edellä kuin madella hänen rinnallaan. Valitettavasti peruuttaminen johti siihen, että hän kompastui kiveen ja lensi tiessä olevaan kuoppaan (joka taisi muodostua siihen Siriuksen kolmantena kouluvuotena kun hän teki Jamesin kanssa sontapommikokeiluja ja pommikokeilut hieman… no, räjähtivät käsiin). Kuoppa on melko syvä. Yleensä Sirius osaa kiertää sen, mutta tällä kertaa hän käveli takaperin. Ja sitä paitsi on humalassa. Ei hän sentään ole vielä sellaisessa humalassa, että kävelisi päin seiniä ja lopulta sammuisi johonkin tarpeeksi mukavaan nurkkaan. Tämä humala on vallan mukava olotila. Itse asiassa kuoppaan putoaminenkin tuntuu vain huvittavalta, ja hän nauraa sydämensä kyllyydestä nähdessään Remuksen huolestuneet kasvot leijumassa jossain yläpuolellaan. Sitten Remuskin alkaa nauraa, koska jos totta puhutaan, ei hänkään taida olla aivan selvin päin.
"Täällä kuopassa on hauskaa", Sirius sanoo ja taputtaa kapeaa tilaa vieressään kutsuvasti. Remus laskeutuu makaamaan Siriuksen viereen.
"Te saitte aikaan melko syvän kuopan Jamesin kanssa", Remus sanoo ja Sirius tunnistaa vivahduksen ihailusta heidän kepposiaan kohtaan.
"Se oli jälki-istunnon arvoista", Sirius vastaa. Remuksen käsivarsi lämmittää Siriuksen kylkeä. Aina, ihan aina humalassa Siriukselle tulee jossain vaiheessa sellainen olo, että hänen on pakko suudella jotakuta. Viime aikoina olo on kohdistunut vain yhteen tiettyyn henkilöön – Remukseen – joten totta kai Sirius on suudellut kaikkea muuta liikkuvaa paitsi Remusta.
"Miksi pussailet aina Jamesin kanssa, muttet koskaan minun?" Remus kysyy. Hänen äänestään kuulee, että hän on humalassa. Ei Remus koskaan selvänä mitään tuollaista kysyisi, hän osaa pitää suunsa kiinni ja pysyä aina, ihan aina täysin tyynenä ja rauhallisena (tai ainakin näyttää siltä ulospäin).
Sirius pitää hyvänä ajatuksena sanoa: "No, pussaillaan sitten", ja sen jälkeen hän kääntyy hieman vaikeanoloisesti puoliksi Remuksen päälle ja suutelee häntä. Suudelma on vetinen ja haparoiva kunnes se muuttuu vähän vähemmän haparoivaksi mutta pysyy aivan yhtä vetisenä, ja Remus ynähtää Siriuksen suuhun eikä Sirius voi olla hykertelemättä itsekseen. Se saa Remuksenkin nauramaan eikä suutelusta tule oikein mitään enää. Sirius laskee päänsä vasten Remuksen pisteliästä villapaitaa ja ajattelee, miten hyvä juttu on, että James ja Peter lähtivät aikaisemmin baarista. Tilanne on aika mukava ja kotoinen, vaikka he ovat vieläkin kuopassa.
"Säästin parhaan viimeiseksi", Sirius sanoo. "Vastauksena kysymykseesi."
Remus tuhahtaa, mutta hän on kietonut kätensä Siriuksen ympärille ja pitää tiukasti kiinni. Ehkä he pääsevät ennen aamua pois kuopasta ja takaisin linnaan, kuka tietää. Kuopassa suuteleminen on kuitenkin ehdottomasti sellainen asia, mitä he tulevat harrastamaan uudelleenkin. Itse asiassa he tulevat tulevaisuudessa harrastamaan suutelemista myös ilman kuoppaa, ja ilman humalaa. Pisteliäästä villapaidasta Remus ei hankkiudu eroon, vaikka Sirius kuinka pyytää.
