Nimi: Lumienkelivalssi
Kirjoittaja: Sirina Black
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genret: Femme, draama, romance/fluffy, pieni angst
Paritukset: Marietta Edgecombe/Gabrielle Delacour
Varoitukset: Ei mitään.
Vastuuvapautus: En omista hahmoja tai paikkoja, jotka tunnistaa Rowlingin omaisuudeksi. En saa tästä minkäänlaista korvausta.
Yhteenveto: Gabrielle oli höpsö tyttö. Mariettan höpsö, hullu tyttö.
A/N: KOP-haaste sekä aloitusrinkihaaste, sekä rare10.
A/N2: Pyysin sanoja #maratoonareilta ja seuraavat sitten sain: auringonnousu, ahdistus, tieto, pöytä, vaivihkainen, silmät, sade, varjot, valtias, sakset, neonvihreä, pilkahdus. Kiitokset Gualle ja Reincarnatelle. Valtias oli ainoa sana, jota en saanut ängettyä mukaan.
A/N3: Okei, draama on ehkä hieman liian voimakas sana kuvailemaan ficin genreä, mutta ei tämä ole pelkästään romance/fluffya ja angstiakaan. Joten...
"Hei, odota!" tyttö huusi läpi tyhjän pihan kiihdyttäen vauhtiaan. Edellä kulkeva ei kuullut tai hän ei halunnut kuulla tyttöä, ainakaan hän ei pysähtynyt.
Gabriellen hengitys höyrysi pakkassäässä kun vaaleahiuksinen tyttö pysähtyi huohottaen rakkaansa kotiovelle. Hän loi vaivihkaisen katseen taaksensa ja huomasi heti, että toinen oli aivan hänen perässään, vielä muutaman askeleen päässä omista kotirappusistaan. Nauru välkehti vaaleaverikön verenpunaisilla huulilla kun tyttö kohotti neonvihreää hattuaan leikkisästi seuraajalleen ennen kuin livahti jälleen karkuun tältä hyppäämällä ketterästi kaiteen ylitse lumikinokseen. Gabrielle väisti lasten tekemiä lumienkeleitä hyppäämällä niiden ylitse kikattaen. Enkelit pitelivät toisiaan käsistä kiinni ja jos oikein tarkkaan katsoi ne näyttivät siltä kuin olisivat juuri aloittamaisillaan tanssin.
”Älä viitsi, Gabe! En jaksa juosta enempää!” tyttö, oikeammin jo nuori nainen, huusi vaaleaverikön perään.
Gabriellen nauru soi käheänä kun tämä antoi vanhemman naisen ottaa itsensä kiinni ja kietoa auringon ruskettamat kätensä ympärilleen. Varjot leikkivät Gabriellen kasvoilla kun tämä painoi päänsä vasten kumppaninsa rintakehää. Hän hengitti naisen tuoksua sisäänsä. Kirsikkaa ja orvokkia.
”Täällä sataa lunta, Gabe. Mennään sisälle”, Marietta hytisi kylmästä ja kiskoi sinistä pipoa paremmin päähänsä. ”Eikä sinulla ole edes ulkovaatteita päälläsi, senkin höpsö tyttö.”
”Älä ole niin aikuinen, Mara. Tehdään lumienkeleitä. Tanssitaan. Nauretaan. Eletään kuin meillä ei olisi koskaan minkäänlaisia huolia”, nuorempi sanoi siniset silmät lämpöä tulvien ja naurun pilkahduksia täynnä. ”Jättäisit kerrankin tuon ikuisen virkamiesmäisen käytöksesi työpaikallesi. Ja unohtaisit edes pieneksi hetkeksi työsi. Se ei karkaa mihinkään.”
Mariettan kasvoilla käväisi synkät varjot kun nuorempi muistutti työstä, jota hänen olisi silläkin hetkellä pitänyt tehdä. Gabrielle ei ymmärtänyt. Ei vielä, sillä tyttö oli vasta valmistunut koulusta edellisenä kesänä ja oli vain epävirallisen harjoittelijan asemassa ministeriössä, eikä tämän näin ollen vielä tarvinnut huolehtia pahemmin mistään muusta kuin siitä, että oli ajoissa mentorinsa työpöydän luona aamuisin. Marietta taas oli vastuussa paljosta. Siitä, että ministeri sai ajoissa tarpeelliset puheensa puhtaaksi kirjoitettuna. Siitä, että ministeri oli aina oikeassa paikassa, oikeaan
aikaan. Siitä, että tämä tiesi milloin oli kenenkin korkea-arvoisen kollegan syntymäpäivät. Siitä, että tämä saisi tarpeelliset raportit eteensä joka aamu.
Marietta tunsi ahdistuksen nostavan taas päätään jossain hänen sydämensä tietämillä. Tieto siitä, että hänen olisi pitänyt istua silläkin hetkellä työpöytänsä äärellä ja kirjoittaa raporttia seuraavaksi maanantaiksi itselleen taikaministerille, sai nuoren noidan pään särkemään ankarammin kuin koskaan. Hän oli antanut Gabriellen vetää itsensä pois pöytänsä ääreltä. Antanut tämän pakottaa itsensä ulos haukkaamaan raitista ilmaa ja leikkimään hippaa.
”Mara”, Gabriellen kuiskaus oli pehmeä ja huolestunut.
”Älä, Gabrielle!” Mariettan kielto oli jyrkkä ja sai Gabriellen vetäytymään pois naisen syleilystä.
Gabrielle tunsi olonsa hylätyksi kun toinen astui kauemmas hänestä ja käänsi selkänsä hänelle. Sulki hänet oman maailmansa ulkopuolelle. Hän ei edes muistanut milloin Marietta olisi kutsunut häntä viimeksi oikealla nimellä. Hän oli aina ollut toiselle naiselle Gabe. Siitä lähtien kun he olivat tutustuneet toisiinsa kun Gabrielle oli aloittanut Ministeriössä harjoittelijana. Gabrielle käänsi toisen naisen katsomaan itseään.
”Mara.”
Mariettan vartalo jäykistyi, aivan kuin nainen olisi yrittänyt suojella itseään sillä tavalla Gabriellen syyttävältä katseelta. Marietta hytisi kylmästä kietoessaan kätensä oman vyötärönsä ympärille. Nainen tunsi kuinka märkä lumi imeytyi kylmänä vaatteiden lävitse, saaden kylmän tuulen tuntumaan entistä kylmemmältä. Mariettan hampaat kalisivat toisiaan vasten.
”Mene sisälle, Mara!”
Marietta vilkaisi vielä kerran Gabriellea ennen kuin kääntyi lähteäkseen. Hän epäröi pienen hetken ennen kuin nyökkäsi pienesti. Gabrielle jäi seisomaan yksinään yltyvään lumisateeseen hopeanvaaleat hiukset kuunvaloa loistaen.
*-*-*
Auringonnousut olivat aina miellyttäneet Mariettan silmää ja nainen nukkuikin aina verhot avoimina vaikka tiesikin, että hänen rakastettunsa ei siitä pitänytkään. Yleensä Gabrielle makasikin hänen vierellään valittaen liiallisesta valoisuudesta ja aikaisesta herätyksestä, yrittäen samalla peitellä silmiään peitolla, mutta sinä aamuna nuorempi nainen ei ollut Mariettan vasemmalla puolella. Tyyny oli kylmä ja peitto rypytön. Gabrielle ei ollut nukkunut koko yönä hänen vierellään.
Mariettan valtasi huolestuneisuus. Oliko se höpsö tyttö jäänyt yöksi ulos ilman ulkovaatteitaan? Nainen ei muistanut milloin olisi noussut niin kiireellä sängystään ja vetänyt aamutakkinsa päälleen.
”Gabe? Missä olet?” Marietta huhuili sitoessaan pitkiä ja paksuja punertavan vaaleita hiuksiaan löysälle nutturalle. ”Gabe, minä olen pahoillani viime yöstä.”
Marietta pysähtyi keittiön oven suuhun ja katseli kauhuissaan kuinka Gabriellen hopeanvaaleita hiuksia leijaili lattialle kun nuorempi nainen antoi saksiensa viuhua. Tyttö ei käyttänyt edes peiliä apunaan.
”Voi, Gabe!” Mariettan tukahtunut äännähdys herätti nuoremman naisen siitä transsista johon tämä oli itsensä saattanut. ”Mitä sinä höpsö tyttö olet mennyt tekemään hiuksillesi?”
Gabriellen käsi eksyi kynittyjen hiusten sekaan ja irvistys karkasi nuoremman naisen huulille.
”Senkin höpsö tyttö”, Marietta kuiskasi painaessaan huulensa Gabriellen niskaan. ”Minun hullu tyttöni.”
