Moi. Moniosainen, romanttinen, välillä tummasävyinen, mutta kuitenkin huumorinpuoleinen ficci.
Mihin kategoriaan tällanen nyt sitten pitäis tunkee?
Kirjoittaja: Hermy_A
Beta: Microsoft Word
Ikäraja: S
//zougati muokkasi ikärajan uusien ikärajojen mukaisiksiParitukset/ päähenkilöt: Lily/James, Sirius/ Eve(OC), Remus/ Dawn(OC)
Genre: Drama, romance
Varoitukset: noei
Kiitos.
Ja sanokaa, jos on väärässä kategoriassa, mä oon huono näissä...
Aurinko paistoi taas, se oli viimeinkin kyllästynyt piileskelemään ankeanharmaiden pilvenreunojen takana. Se kultasi nurmikentät ja puiden sadat vaaleanvihreät silmut. Se helmeili järven tyynessä pinnassa ja sai synkän vellovan vesimassan vaikuttamaan hiukan ystävällisemmältä.
Lily istui Rohkelikon oleskeluhuoneen takan edessä, nukkavierulla matolla, kädet polvien ympärillä, sulkakynännysä hampaiden välistä pilkottaen ja katseli leijailevia pölyhiukkasia, jotka hyppelehtivät ikkunoista tulvivassa valokeilassa.
Ulkoa kantautui temmeltävien koululaisten sekava möly ja Lily tunsi epämääräistä kaipuuta heidän seuraansa.
Näin kauniina päivänä sisällä kyhjöttivät lähinnä vain viides -, ja seitsemäsluokkalaiset, sillä lähestyvät kokeet puskivat täyttä höyryä päälle ja opittavaa riitti vielä paljon.
Lily riisti katseensa korkeista ikkunoista ja ryhtyi sen sijaan tapittamaan taikuuden historian tutkielmaansa, joka oli määrä palauttaa seuraavana torstaina ja johon hän ei ollut saanut aikaiseksi oikeastaan vielä sanaakaan.
Tavallisesti hän oli taitava koulussa ja opettajat pitivät hänestä. Hän oli suorittanut seitsemän Upeaa V.I.P:tä, yhden Odotukset Ylittävän ja yhden Kelvollisen.
Erityisesti taikajuomat olivat hänen erikoisalaansa; Professori Kuhnusarvio suorastaan jumaloi häntä.
Vain taikuuden historia, josta hän oli kirjoittanut Kelvollisen, tuotti hienoisia hankaluuksia. Velhomaailman historia ei suoranaisesti kiehtonut häntä, puhumattakaan professori Binnsistä, taikuuksien historian opettajasta, jonka opetusmetodit eivät oikein saaneet luokkaa kiinnostumaan.
Binns oli pieni, vanha mies, joka kumarine ryhteineen, hinkuvine äänineen ja kurttuisine kasvoineen muistutti lähinnä vanhaa, hapertunutta taulusientä.
Lily huokasi ja haroi pitkiä punaisia hiuksiaan pois kasvoilta. Hän tihrusti otsikkoa, jonka oli jo kirjoittanut.
“ Etelän jättiläissodat 1400-luvulla”
Sitten hän haukotteli mahtavasti, vaikkei kukaan autiossa oleskeluhuoneessa sitä kuullutkaan, upotti sulkakynänsä mustepulloon ja alkoi kirjoittaa.
Ulkona tiluksilla, vanhan pyökkipuun varjossa, löhösi selällään kädet niskan takana, seitsemäntoistavuotias poika, jolla oli pyöreät silmälasit ja musta, todella sotkuinen tukka.
Hänen vieressään makasi toinen poika, joka oli riisunut hiostavan mustan kaapunsa ja otti nyt aurinkoa silmät ummessa, yllään vain tyylikkäästi revityt farkkushortsit ja ohut valkoinen paita, jonka läpi hänen lihaksikas rintakehänsä erottui selvästi. Pojan tummat hiukset valuivat tyylikkäästi hänen toisen silmänsä päältä ja hän onnistui näyttämään hiljaa maatessaankin todella komealta.
Rannan penkereellä istuskeli tyttöjä vieri vieressä ja jokainen heistä heitti silloin tällöin silmäyksen pyökin varjossa lekotteleviin poikiin.
James avasi silmänsä ensin. Hän haukotteli liioitellun makeasti ja pöyhäisi hiuksiaan vasemmalla kädellään vielä hiukan sotkuisemmiksi.
Sitten hän nousi istumaan ja tökkäsi Siriusta lujasti käsivarteen.
“ Auh! Älä viitsi James, mitä nyt taas?” Sirius äyskähti ja kohottautui kyynärpäittensä varaan. “ Olin juuri hankkimassa kunnon rusketusta.”
James virnisti. “ Joopa, joo Anturajalka, epäilen, ettei edes rusketus pelastaisi sinua. Katsos, sellaiset ihmiset, joiden naamataulu on luonnostaankin kuin kyhmin takamus keväällä -”
Sirius tähtäsi iskun Jamesin päähän, mutta tämä kumartui pois alta ja nauroi makeasti.
“ Kerro jo miksi herätit minut, James ole kiltti, sinun huonot heittosi pitkästyttävät minua,” Sirius tokaisi.
“ Ajattelin vain, että mentäisiin hakemaan Kuutamo ja Matohäntä ja tehtäisiin jotain. Sinä ehkä viihdyt kauankin tässä kuorsaamassa, mutta minä kyllästyin jo aikaa sitten.”
Sirius virnisti ilkikurisesti. “ Milloin vain veli, toiminta on toinen nimeni. Vaikka tuskin saamme niitä kahta liikkeelle,” hän lisäsi epäilevästi. “ Siellä ne istuvat fossiloitumassa, nenä kiinni kirjassa.”
“ No mutta onhan opiskelu tärkeää, Sirius”, James huomautti. “ Itse asiassa ajattelinkin, että voisin jossain välissä mennä oleskeluhuoneeseen lukemaan, kokeisiin on enää kuusi viikkoa ja näin kauniina päivänä siellä on rauhallisempaa.”
Sirius kohotti kulmiaan Jamesille. “ Ei opiskelu sinua ennen ole noin sytyttänyt. Kyllä minä tiedän mikä sinua sinne vetää. Vai muka rauhallisempaa. Siellä on Evans. Siksi sinä olet kuin kani, jolla on tulirapuja housuissaan.”
James ei enää jatkanut aiheesta, mutta kun he lähtivät kävelemään nurmikenttää ylös linnaan, Sirius oli kuulevinaan Jamesin mutisevan jotakin sen tapaista kuin: “ Eivät kanit käytä housuja.”