Pelottomat eivät selviydy | Sallittu

[Zacharias]

Title: Pelottomat eivät selviydy
Author: Zacharias
Rating: S
Genre: angst, drama, lähes muotiton
Main Character: Ernie MacMillan

Summary: Ylhäinen, klikit, status ja voittajat. Päämäärä siirtyy aina askeleen edemmäs.

A/N: Mulla on nyt tunne, että kukaan ei tule ymmärtämään tätäkään ajatusta, mutta miä halusin kirjoittaa hahmosta joka jää varjoon. Vain parituksetonta tavaraa, jossa päähenkilölle valokeilaa. Ja minä oikeastaan pidän Erniestä, omalla tavallani (:

Pelottomat eivät selviydy

Ne saattoivat kuvailla Ernietä monilla sanoilla.

Ahkera, ystävällinen, kunnianhimoinen, mahtipontinen, avulias.

Lista jatkui aina pitkälle, ja Ernie painoi ne mieleensä hymyillen. Hän hengitti sanoja ja sulki ympäriltänsä kaiken muun. Jokaisen sanan selkänsä takana (ne negatiiviset), jokaisen sormen joka kääntyi kattoa kohti. Jokaisen huudon käytävällä, jokaisen huomautuksen opettajilta (vaikkei niitä ollutkaan). Sitten yön pimeimpänä tuntina, juuri ennen nukahtamistaan, hän otti ne esille.

Ärsyttävä, tiellä, puhuu liikaa, ruma, rasittava, pätee vaikkei tarvitsisi...

Sanat kaikuivat korvissa ja soljuivat läpi yön, kunnes Ernie nukahti ja näki lausujien kasvot unikuvinaan. Herätessään sama ajatus löi läpi mielen: Miten olla parempi? Hän halusi olla oikeassa, pujottaa sormensa kuninkaiden sormuksiin, nähdä jokaisen seitsemän ihmettä - sekä jopa sen kahdeksannen, jota ei oltu vielä löydetty. Kuolla taistelussa muiden puolesta, ihan vain jotta he voisivat muistella häntä niillä miljoonilla sanoilla joita hänelle kerrottiin.

Sankari, hieno ihminen, urhea, viisas, joku josta olla ylpeä, ylväs.

Joten Ernie opiskeli, luki jokaisen kirjan joka eteen sattui. Kuunteli auktoriteettejaan, söi vain sen tietyn määrän ruokaa pysyäkseen normaalikuntoisena. Hän solmi suhteita jokaiseen, hankki itsellensä kutsun vaikkei kutsuja olisi tuntenutkaan ja hymyili vastaantulijoille varoen näyttämästä mitä todella ajatteli. Eihän se sopinut, eihän niin voinut tehdä. Vaihtoehtoina oli joko hukuttautuminen omaan itsesääliinsä tai pään nosto korkealle ilmaan ja kävely ryhti suorana. Mihinkä sitä säälillä olisikaan päässyt? Tarkkaa tililaskua ja vain tarvittavia ostoksia (niitä, joita muutkin tekivät.) Kirjoista alleviivata ne sanat, jotka tuntuivat suussa hyvältä.

Tulevaisuus, mahdollisuus, tavoite, kunnia, valoisa, kaunis, upea.

Ja ehkä jo seuraavana päivänä merkitsi pienen rastin alleviivaamansa sanan perään. Ehkä. Ja ne sanat (joita kertyi tuhansia), jotka katsoivat häntä ilman merkintää, kummittelivat pojan mielessä jälleen seuraavana päivänä. Pelko siitä, että hän kuolisi ilman merkintää jokaisessa alleviivauksessa oli niin suuri, että Ernie jatkoi ikuisuusprojektiaan. Joka päivä, hän alleviivasi kymmenen-, ja rastitti yhden uuden sanan tieltä pois. Tavotteista tuli hänelle syy elää, se mistä taistella. Ja kohta koko maailma tunsikin Ernien pelkurina.

Mutta faktahan on, että pelottomat eivät selviydy, vain pelkurit tekevät jotain elämänsä eteen. Eikä Ernie enää jaksanut kuunnella korupuheita.

[Antelope]

No täähän oli hyvä! Eikä edes pitkä. Kyllä minä ehkä ymmärsin ajatuksen.

Todella erniemäistä tehdä tuollainen lista ja näin. Ihan sellainen Ernie, jonka oli kuvitellut. (:

Öäöäöäöäö, ei musta mitään muuta irti saa enää tähän aikaan... Paitsi, että hyvin kirjoitettu!


Antelope

[Brangwen]

Kommenttikampanjasta hyvää huomenta! (mitä ihmeen huomenta, kello on melkein puoltapäivää)

Ensinnäkin, vau! Toiseksi, vau! Mikä rytmi! Tästä ei tekninen puoli enää paljoa parane. Ernien hahmoon tulee aivan uudenlaista syvyyttä, sellaista kaikuluotaamatonta pohjaa, joka on tuskin vilahtanutkaan kirjoissa. Tuo Ernien ajatusmaailma "minusta puhutaan hienoja sanoja, mutta ne eivät ole niitä hienoja sanoja, jotka haluaisin kuulla" on niin aito, niin... kyllä, tämä on Ernie. Se hyvä tyyppi, joka haluaisi olla vielä parempi, täydellinen oppilas, joka haluaisi olla täydellinen sankari.

Hän halusi olla oikeassa, pujottaa sormensa kuninkaiden sormuksiin, nähdä jokaisen seitsemän ihmettä - sekä jopa sen kahdeksannen, jota ei oltu vielä löydetty. Kuolla taistelussa muiden puolesta, ihan vain jotta he voisivat muistella häntä niillä miljoonilla sanoilla joita hänelle kerrottiin.

Tämä kohta oli suosikkini. Ernien haave on ajat sitten jättänyt realitetit taakseen, ja siitä on tullut päänsisäinen fantasia, joka johtaa toimintaan, joka ei mitenkään edesauta haaveen toteutumista;

Joten Ernie opiskeli, luki jokaisen kirjan joka eteen sattui. Kuunteli auktoriteettejaan, söi vain sen tietyn määrän ruokaa pysyäkseen normaalikuntoisena. Hän solmi suhteita jokaiseen, hankki itsellensä kutsun vaikkei kutsuja olisi tuntenutkaan ja hymyili vastaantulijoille varoen näyttämästä mitä todella ajatteli.

Tällaista, voiko tuota nyt sanoa kurinalaisuudeksi, tavoitteen saavuttamikseksi väärin keinoin. Ja lopputulos on, ennalta arvattavasti, että täydellisen oppilaan status vahvistuu, mutta sankariunelma on entistä kauempana. Ernie-raukka, jonkun pitäisi kertoa hänelle, että täydellisiksi sankareiksi päätyvät ne, jotka sitä eivät missään nimessä halua, eivät ne, jotka siihen pyrkivät.

Teksti on hieno, ehjä, kokonainen ja monta muuta ylistävää adjektiivia. Jos nyt ihan hakemalla hakee jotain napisemisen aihetta, niin pienen pieni muotovirhe löytyi;

Lista jatkui aina pitkälle, ja Ernie painoi ne mieleensä hymyillen.

"Ne"-sanan on ilmeisesti tarkoitus viitata listalla oleviin sanoihin, mutta tässä se näyttää siltä, että "lista"-sanaan viitataan monikossa. Voisiko siinä lukea "Lista jatkui aina pitkälle, ja Ernie painoi sanat mieleensä hymyillen."?

[Haalea]

Hui. Tämä oli jotain niiin loistavaa, etten meinaa löytää sanoja. Ernie ei ole hahmona minulle mitenkää tuttu, mutta pitänee näköjään ruveta lukemaan hänestä enemmänkin...

Tekstissä oli taustalla hyvä idea. Ja toteutit sen taidokkaasti, vaikkakin yksinkertaisesti. Yksinkertaisuus ei tässä kuitenkaan ollut minkäänlainen huono asia, vaan sopi tähän ficciin oikein hyvin. Kerronta eteni mukavaa vauhtia, ja teksti oli virheetöntä, ei sillä, että olisin virheitä metsästellyt. Erityisesti pidin kohdasta, jossa Ernie ensin kiinniitti huomiota positiivisiin sanoihin, ja vasta illalla/yöllä rupesi miettimään niitä negatiivisia. Pointti oli, että tämä oli loistava.

Haalea

[Zacharias]

Antelope hih, pituus tosiaan ei ole hääppöinen. Kiitos kommentistasi (:

Brangwen oi, kiitos todella paljon! Hienoa kuulla, että annoin uutta ulottuvuutta Ernien hahmoon. Itse jotenkin ehkä vaistomaisesti etsin tuollaisia asioita teksteistä ja no, niin. Tuli hyvä fiilis, kun pidit :3

Haalea hei apua, miten miä tällaisia kommentteja saan! Kiitos mielettömästi, miä kun ajattelin ettei kukaan edes eksyisi tänne nimenomaan, koska kyseessä on aika tuntematon Ernie (josta ei paljoa materiaalia löydy, valitettavasti.) Niin, ja hyvä ettei yksinkertaisuus häirinnyt, kokeilin sellaista vaihteeksi.