Tässä on erittäin tiivis ja vahva tunnelma, kuten ainakin hyvin onnistuneessa raapaleessa (mikä tämä siis onkin). Kun aloin lukea tätä, aluksi mietin lähinnä, että kun alussa on suhteessa kaiken tekstin määrään noinkin paljon toistoa, pystyykö raapalessa välittämään koko sen suurehkon tunteen, jota tässä kuvataaan.
Pystyihän sen, ja ehkä juuri tuo toisto teki siitä niin hyvän, epäilyksistäni huolimatta.
Jokainen sanasi, katseesi, liikkeesi, muistuttaa minua siitä mitä en ole tehnyt.
Rakastuin jo aivan ensimmäiseen virkkeeseen ja varmaan syvimmin koko tekstissä iski juuri tämä kohta. Tuo kieltomuoto (onko se perfekti? Osaan aikamuotojen nimitykset erittäin hyvin jne.) tuntuu mukavan erilaiselta verrattuna kaikkiin muihin kieltomuotoihin, mitä olet käyttänyt, ja ficci tuntuikin lähtevän voimalla liikkeelle, vaikka siinä ei toimintaa olekaan kaiken sen ajattelun rinnalla. Ilman tätä energisyyttä teksti olisikin minulle luultavasti jäänyt etäisemmäksi, siinä missä nyt koin sen jutun kantavan itsensä paremmin. Tekstissä on erittäin korkealentoinen sävy, jollaisen välittämisestä heti lyhyehkön tekstin alussa ainakin minä pidän.
Toinen kappale välittyi minulle pitkälti erilaisena kuin ensimmäinen, siinä tunnutaan käsittelevän jo aivan toista tunnetta vaikkakin yhteys ensimmäiseen on selkeä. Kuvan täydennyksenä en keksi motkotettavaa tästäkään, vaikka ei mahdollisesti kiihkeämmän sävynsä/temponsa takia kolahtanutkaan samalla tavalla. En oikein osaa suhtautua romanttisista murheista johtuvaan angstiin, ja ehkä siksi olinkin odottanut jotain todella kummallisen uniikkia katumuksenaihetta tulevaksi esiin. Nyt tietenkin otsikko sai täydelleen vastetta sille, mitä tuntuukin alusta saakka lupaavan.
Henkilökohtaisesti suorastaan hämmästyin, että Hermionesta todella saa esiin näin voimakkaasti tuntevan, salaa rakastuneen nuoren naisen, ja mulle tämä ficci tuokin hahmon luonteeseen aivan toisenlaisen näkökulman. Ei huono homma ollenkaan.
Mutta ne sanat eivät päässeet edes ilmaan roikkumaan.
Erityisesti yllä quottaamani kohta toi tulkintasi lähelle. Lukiessani mielsinkin tämän liittävän kirjoista tutun, ei niin syvällisesti kuvatun Harryn-paras-ystävä-Grangerin ja sivuhahmoon salaa rakastuneen naisen yhteen - kyseessä tosiaan on sama henkilö ja se myös tuntuu siltä, huolimatta siitä, että pairingin nähdessäni hieroskelinkin hiukan silmiäni.
Kiitän tästä pätkästä.
~ads~
edit: hah mulla ei tunnetusti oo silmiä päässä :'D Mun moka, saatoin nimittäin huomatakin asian ensimmäisellä lukukerralla mut onnistuin jotenkin kääntämään sen pimeessä mielessäni ympäri... näen vaan niitä hahmoja kertojina joita enemmän ajattelen, joten anteeksi sotkemiseni. Ehkä tässä sitten onkin enemmän järkeä alkutietojen sisäistämisen jälkeen. :d (Mut hyvä sentään se perfekti!)
