Nimi : Pidän sinusta, siinä kaikki, se vain on väärin muiden mielestä
Kirjoittaja : Ruskapoika
Ikäraja : K11
Paritus : Remus/Harry
Genre : Angst, Romance, hitunen Fluff, Slash, ChanSlash
Varoitukset : Viittausta seksiin, alaikäisen ja aikuisen välinen suhde, pedofilia
Haaste(et) : Slash10, Kerää kaikki hahmot (Harry Potter), Synttärificci ♥
Vastuuvapaus : En valitettavasti omista ketään hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle ihmiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. Kursivoidut lyhyet rivit on aevan ihanasta kipaleesta
Pieni ja hento ote ja kiitos kuuluu sen tekijälle <3
A/N : MYÖHÄISET ONNEN TOIVOTUKSET
ROSHUS PIENI ♥ Oon edelleen ihan hirmu pahoillani, että tän kanssa meni yli aikaa, vaikka lupasin tavallaan, että saisin sen siulle jo sillon perjantaiks valmiiks. Toivottavasti nyt kuitenkin sitten pidät, kun oon tähän jopa ite suhteellisen tyytyväinen. Kommentit otetaan kaikilta oikein mielellään vastaan, kommentointi on jopa toivottavaa, koska haluan tietää mitä lukijat ovat tästä mieltä
Kappaleen kannatan kuuntelemaan Anna Puustjärven
laulamana. Todella kaunis veto biisistä.
Pidän sinusta, siinä kaikki, se vain on väärin muiden mielestä
Pidin siitä, mistä kerroit: ihmisestä, joka halusi muistoksi talonKuuntelen kuinka puhut hiljaa, kuiskaten (kuin peläten menettävän tilanteen harmonian), maailmasta. Sen hauraudesta, tunteellisuudesta, kauneudesta. Silmissäsi pystyy näkemään sen häpeän tunteen, jota tunnet kasvojesi läpi kulkevista arvista.
Minusta ne ovat kauniita. Ne ovat osa sinua. Ilman niitä et olisi enää sinä. Se jonka minä olen oppinut tuntemaan.
Sanot aina, että olet liian vanha minulle, ja joka ikinen kerta minä vakuutan, ettet sinä ole vanha. Sanot, että ansaitsen parempaa – ei ole parempaa kuin sinä. Kerrot kuinka voisit olla isäni ikäsi puolesta, siitä pidän eniten. Sinä olet ainoa, joka on pitänyt minua lähellään sillä varmuudella. Et ole kuten Ron tai Seamus. He ovat ikäisiäni. Lapsellisia, kuten Hermione sanoo, ja minä olen täysin samaa mieltä. Sinun huuliasi minä haluan suudella. Tuntea niiden vuodet ihollani ja vain nauttia karkeista hyväilyistäsi niskassani.
Pidän siitä, miten kerrot asioita, tunteita
Pidän siitä, mitä teet: teet sen kauniisti ja hyvinVilkuilen kuinka pidät metallisia ruokailuvälineitä sormissasi. Niin elegantti, vaikka samalla niillä karu tarinan kerronta. Pieniä kuiskauksia totuuksista ja valheista. Montakohan kertaa sinä olet joskus joutunut valehtelemaan vain pitääksesi henkesi? En usko, että tietäisit, vaikka kysyisin.
Kuka nyt sellaisesta tyhmyydestä pitäisi kirjaa?Ruokailun jälkeen jäät juttelemaan Siriuksen kanssa. Puhut monesti kuinka Sirius halveksisi sinua (ehkä jopa minua), jos meidän suhde tulisi esille. Kysyn aina: ”miksi muka?” ja sinä vastaat, kuten arvattavaa: ”koska meidän suhteemme on eettisesti väärin”. Ei se ole väärin, milloin rakkaus muka voisi olla väärin? Sehän on kaunein asia maailmassa ja mahtavinta mitä kukaan voi koskaan tuntea. En halua sen olevan väärin!
Kerron sen sinulle kuiskaten ja sinä hymyilet. Huoneessa hämärää. Muista huoneista ei kuulu ääniä (kaikki muut nukkuvat, ja me saamme hyväillä toisemme euforiaan – pieneen mahtavaan taivaaseen, jossa olemme vain me), minun huoneessani,
meidän salaisessa piilopaikassa, jota kukaan ei arvaa, ei ilmaa leikkaa mikään muu kuin hengityksen ääni ja toistuvat huokaukset. Me emme puhu mitään. Ymmärrämme toisiamme tarpeeksi hyvin ilman sanojakin, etteivät sanat ole kuin turhuutta, pahuutta, sitä mikä aina sotkee kaiken hyvän.
Pieni ja hento ote ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuli
Pieni ja hento ote - siinä kaikkiKosketus ei koskaan liian kivulias. Jopa silloin, kun suutut minulle tyhmän rohkeudestani se on hellä, hento ja rakastava. Kun maailmaa valtaa pahuus minä käperryn viereesi ja itken. En halua olla heikko, mutta sinä sanot aina, ettei itkeminen ole heikkoutta. Muille se on, mutta ei sinulle. Sinun kylkeesi minä uskallan liimautua, hengittää rauhoittavaa läsnäoloasi sisääni ja antaa kyynelten valua silmistä rinnallesi tahrimaan se tahmeaksi. Etkä sinä valita koskaan.
Silität pörröisiä hiuksiani ja puhut hiljaa. Et koskaan iske siihen kipeään kohtaan, annat minun itse avautua jos tahdon. Ja sitä en tee usein. Kun yrität johdattaa vähänkään keskustelua hennoilla töytäisyillä avautumiseen päin minä piiloudun kuoreeni.
Kun pelkää elämää ja kuolemaa, ei uskalla kertoa edes sille rakkaimmalle elämästään – ajatuksistaan. Karheat sormenpäät kiertävät hartioiden seudun, suutelevat niskaa raskaina, kutittavat korvantaustoja ja lopulta pyyhkivät kyyneleet poskilta. Huulet kuiskivat höpöjä (
keijut tanssivat eilen riimejä ikkunoihin, jotka tuuli vei mukanaan), sormet leikkivät niskassa pienin askelin kohti jumissa olevaa lihasta.
Hiljaisuuden huntu ei milloinkaan petä kuulijaa
Mikä nämä yhdistää? Rakkaus suureen elämään Meillä on hiljaiset hetkemme. Ne painostavat ja sydäntä hengiltä kiduttavat, ne kun riitelemme muiden selkien takana emmekä sovi päiviin. Niskat menevät jumiin, silmissä sumea katse –
ei se turhaan meitä valjasta rakkauden elämän lähteiksi. Sormenpäät muuttuvat sileiksi ja huulet lohkeilevat, kun huulirasva teljetään laatikkoon piiloon, että se voitaisiin taas ottaa täyttämään tehtäväänsä, kun suudelmat kävivät pehmentämään maailman liian kovaa linjaa.
Miten kaikki voi olla valmista, kun ei ole edes tehty mitään?
Pidän sinusta, siinä kaikki. Pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?