No niin.. laitetaanpa vielä viimeinenkin osa tänne luettavaksi niin ei unohdu kokonaan se.
Tässä siis neljäs ja viimeinen osa, olkaa hyvät. Kommentteja hamuan jälleen.
4. lukuKevätlukukausi eteni kohti loppuaan hurjaa vauhtia ja mitä pidemmälle kevät eteni, sitä villimmiksi oppilaat kävivät. Eivätkä Rohkelikot olleet poikkeuksia. Myös Harry, Hermione ja Ron nauttivat lähenevästä kesälomasta. He tekivät läksyjään yhä useammin järven rannalla.
Yhtenä päivänä Hermionen ja Harryn ahertaessa läksyvuoren kimpussa, ja Ronin liidellessä huispausharjoituksissa, Harry ei voinut olla kysymättä Hermionelta pitkään mieltään painanutta kysymystä.
” Öh... Hermione?”, Harry kysyi varovasti ja vilkaisi Hermionea. Tämä ynähti merkiksi siitä, että kuunteli. ” Ajattelin vain, että... että oletko kunnossa?”
” Olen aivan kunnossa”, Hermione vastasi hieman hämillään. ” Mistä ihmeestä sait päähäsi että en olisi kunnossa?”
” En tiedä. Sinä vain olet... tai no, unohda koko juttu”, Harry sanoi.
” Minä olen mitä?” Hermione halusi tietää.
” No, olet käyttäytynyt välillä aika erikoisesti”, Harry sanoi varoen.
” Erikoisesti? Miten niin erikoisesti?”
” No... öh... erikoisesti”, Harry takelteli.” Kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan.”
” En tiedä. Jospa kertoisit sen minulle.”
” Hyvä on. Sinä olet välillä -”, Harry aloitti, mutta ei saanut sanottua asiaansa loppuun, sillä Colin Creevey juoksi hurjaa vauhtia heidän luokseen. Hän oli vähällä kompastua maassa istuvan Ronin jalkoihin, ja saatuaan tasapainonsa takaisin Colin hengitti raskaasti ja yritti saada sanaa suustaan.
” Mitä nyt, Colin?” Harry kysyi.
” Fred...öh... George... eikun Fred… no ei sillä väliä. Jompikumpi kaksosista siis pyysi sanomaan että Ron etsii sinua, ja että heidän huispaustreeninsä loppuvat ilmeisesti vähän etuajassa”, Colin selitti niin nopeasti, että Harryllä oli paikoitellen vaikeuksia ymmärtää mitä Colin sanoi.
” Eli Ronin huispaustreenit loppuivat vähän etuajassa, ja nyt hän etsii minua”, Harry varmisti ymmärtäneensä kaiken. Colin nyökkäsi. ” Juuri niin. Lisäksi asia on kuulemma kiireellinen.”
” Sanoiko Fred tai George mitään missä Ron on?” Harry kysyi.
” Hmm... ei. Luulisin hänen olevan oleskeluhuoneessa”, Colin tuumi.
” Hyvä on. Kiitos Colin”, Harry sanoi pikaisesti ja kääntyi sitten Hermionen puoleen. ” Sopiiko sinulle jos menen?”
” Totta kai. Mene vain. Sehän voi olla vaikka kuinka tärkeää. Vaikka että olet päässyt takaisin joukkueeseen tai että Pimento on saanut potkut”, Hermione sanoi.
” Toivottavasti tuo viimeinen on totta”, Harry naurahti. ” Mutta jos sopii, niin lähden nyt etsimään Ronia.”
” Totta kai. Mene ihmeessä”, Hermionen kehotti. ” Minä taidan tulla myös kohta perässä, kun saan numerologian läksyt tehtyä.”
” Hyvä on. Nähdään sitten myöhemmin”, Harry huikkasi, ja lähti sitten talsimaan kohti linnaa leikkien ajatuksella, että Pimento olisi saanut potkut. Colin lähti kipittämään Harryn perässä linnaan.
Hermione jäi yksikseen järven rantaan tekemään läksyjään loppuun. Saatuaan numerologian läksyt valmiiksi, hän ei lähtenytkään heti pois, vaan jäi rantaan nauttimaan hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Hän kelasi mielessään kuluneen vuoden tapahtumia, eikä voinut vieläkään uskoa kaikkea tapahtunutta todeksi. Hän katseli hetken aikaa jättiläiskalmaria joka heilutteli lonkeroitaan laiskasti veden pinnan tuntumassa, mutta pian kalmari sukelsi pois näkyvistä. Hermione katseli järven pintaa hiljaa, sitten hän laittoi silmänsä kiinni ja alkoi kuvitella miltä tuntuisi elää vedessä, ilman huolen häivää. Saisi vain uiskennella päivät pitkät ja pitää hauskaa ystävien kanssa, eikä tarvitsisi huolehtia koulusta, saatikka sitten pojista. Hermione tunsi jonkun istuvan viereensä nurmelle. Hermione tiesi kuka se oli, mutta ei avannut silmiään. Hän tunsi pienen pusun poskellaan ja kääntyi sitten Frediin päin. Fred virnisteli weasleymaiseen tyyliinsä. Hermione väläytti pojalle pienen hymyn ja kääntyi taas tuijottelemaan järvelle.
” Mitä sinä oikein tähyilet siellä järvessä?” Fred kysyi, kun Hermione vain jatkoi tuijotteluaan.
” En mitään ihmeellistä. Kunhan vain katselen järven pintaa”, Hermione vastasi.
” Mikä siinä nyt on niin erikoista?” Frediä ihmetytti.
” Ei mikään, ja se siitä niin hienoa onkin. Vain yksinkertainen järven pinta, jota pitkin aallot tanssivat ennen kuin ne osuvat rannan kiviin ja huuhtoutuvat takaisin”, Hermione selitti. ” Se on oikeastaan aika rauhoittavaa katseltavaa. Kokeilisit joskus.”
***
Samoihin aikoihin Pansy Parkinson oli menossa kohti linnaa, kun hän huomasi jotakin erikoista järven rannassa. Kun hän katsoi tarkemmin, hän näki rannassa istuvan kaksi henkilöä. Hänen uteliaisuutensa heräsi viimeistään siinä vaiheessa, kun hän huomasi toisella rannalla olevista omistavan tulenpunaiset hiukset. Weasleyn nyt tunnistaisi mistä tahansa, mutta kuka tuo tyttö on? Pansy alkoi hiipiä hitaasti lähemmäksi, sillä hän todellakin halusi tietää kenen kanssa toinen Weasleyn kaksosista oikein vietti aikaansa.
Päästyään tarpeeksi lähelle, Pansy piilotteli puiden takana ja hivuttautui pikkuhiljaa lähemmäksi. Hän alkoi kiertää järven rantaa pitkin piilotellen puiden suojissa nähdäkseen tytön kasvot. Pansy varoi jokaista askeltaan ja yritti välttää kahistamasta maassa makaavia lehtiä. Kun hän pääsi tarpeeksi lähelle, ja oli näkemässä tytön kasvot, tämä käänsi juuri sopivasti päätään puhuakseen Fredille tai Georgelle (Pansy ei ollut varma, kumpi kaksosista oli kyseessä). Mutta kun Pansy lopulta näki kuka tyttö oli, hän ei voinut uskoa silmiään. Hän hiipi hiljaa pois metsiköstä, ja päästyään sieltä pois hän pinkaisi juoksuun. Kukaan ei tule uskomaan tätä, hän ajatteli juostessaan kohti linnaa.
***
Seuraavana päivänä koko koulussa kiersi villi huhu Hermionesta ja toisesta Weasleyn kaksosista. Kukaan ei tiennyt tarkkaan, kummasta oli kyse, niinpä huhun toinen osapuoli vaihteli jatkuvasti. Osa sanoi että kyse oli Hermionesta ja Fredistä, osan mielestä Hermionesta ja Georgesta. Yhtenä aamuna aamiaisen jälkeen Ginny tuli istumaan Hermionen viereen ja kysyi jos tällä olisi hetki aikaa. Kun Hermionella ei ollut mitään muuta, niin hän päätti lähteä juttelemaan Ginnyn kanssa. He menivät ulos järven rannalle. Järven pinnalla pyörteili sumuverho joka peitti järven alleen.
” No, mistä on kyse?” Hermione kysyi nojatessaan puuhun. Ginny seisoi hänen edessään vähän vaivaantuneen näköisenä.
” Etkö ole kuullut mitä koulussa puhutaan?” Ginny kysyi.
” En. Mitä siellä sitten puhutaan”, Hermione ihmetteli.
” No, että...”, Ginny yritti saada sanottua asiansa järkevästi, mutta silti loukkaamatta Hermionen tunteita.
” Niin?”
” Sitä vain, että koulussa on viimepäivinä liikkunut aika villejä huhuja...”, Ginny sanoi varovasti.
” Onko? Miksi minä en ole kuullut mitään?” Hermione ihmetteli.
” Kyllä on. Luulen ettet ole kuullut niistä, koska niistä ei puhuta sinun läsnä ollessasi”, Ginny selitti diplomaattisesti ja aihetta kierrellen.
” Miksi ei puhuta? Olenko minä muka mukana niissä huhuissa?” Hermione kysäisi leikillään.
” Itse asiassa, sinä olet mukana niissä huhuissa”, Ginny sanoi niin hiljaa että sitä hädintuskin kuuli.
” Anteeksi kuinka? Minustako koulussa huhutaan? Miksi ihmeessä?”
” Niin. Sinusta huhutaan koulussa”, Ginny sanoi pitäen katseensa tiukasti kiinni maassa. ” Itse asiassa huhut koskevat sinua ja veljeäni.”
Hermionen suu aukesi ihmetyksestä. Miten joku oli saanut tietää?
” Oletko tosissasi?” Hermione naurahti ja Ginny nyökkäsi. ” Miksi kerroit tämän minulle?”
” Lähinnä siksi, että halusin sinun kuulevan asian mieluummin minulta, kuin joltakin muulta. Lisäksi minulla on ollut aivan kamala olo siitä asti kun kuulin huhun ensimmäistä kertaa”, Ginny selitti, katse edelleen maassa. Koska Hermione ei keksinyt mitään sanottavaa, heidän välilleen lankesi kiusaantunut hiljaisuus.
” Vihaatko sinä minua?” Ginny kysyi vähän ajan kuluttua. Kun hän nosti katseensa maasta hänen poskelleen vierähti kyynel.
” Mitä? En tietenkään vihaa!” Hermione sanoi välittömästi. ” Miksi minä muka vihaisin sinua?”
Ginny kohautti olkiaan. ” En minä tiedä.”
” No hyvä. Kiitos muuten että kerroit tämän, olisi ollut kieltämättä kamalaa kuulla se joltakin muulta kuin sinulta”, Hermione totesi. ” Tulehan tänne.”
Hermione halasi Ginnyä rohkaisevasti.
” Olen pahoillani, mutta minun täytyy lähteä tunnille”, Hermione sanoi. Ginny nyökkäsi. Kävellessään linnaan päin Hermione vilkaisi taakseen ja huusi vielä mennessään Ginnylle: ” Minun ja veljesi, kestä heistä ikinä onkaan kyse, välillä ei ole yhtikäs mitään!”
Päivän oppitunneilla Hermione huomasi useiden luokkansa tyttöjen istuvan kahden tai kolmen hangen ryhmissä, päät tiivisti yhdessä puimassa hurjia huhuja Hermionesta. Normaalisti Hermione ei olisi välittänyt, mutta tällä kertaa asiat olivat toisin, sillä huhuillahan oli perää. Liemien kaksoistuntia odottaessa Malfoy iski hampaansa Hermioneen heti käytävässä.
” Olen kuullut sinusta liikkuvan mielenkiintoisia asioita”, Malfoy kuiskasi hiljaa niin että muut eivät kuulleet.
” Niinkö?” Hermione tokaisi tylsistyneesti. ” Minäkin olen kuullut sinusta vaikka minkälaista.”
” Ha ha! Todella hauskaa”, Malfoy tuhahti. ” Sinulla on kuulemma jotakin meneillään jonkun Weasleyn kanssa. Vai olisiko kenties kaikkien kolmen kanssa.”
” Minulla ei ole hajuakaan mistä sinä puhut, Malfoy”, Hermione sihahti hampaidensa välistä.
” Ei tietenkään, vaikka pikku ”viritelmälläsi” on silminnäkijä”, Malfoy tokaisi kylmästi, saaden Hermionen valahtamaan aivan valkoiseksi. Silminnäkijä? Tämä ei voi tietää hyvää. Hermione oli juuri tarttumaisillaan taikasauvaansa noituakseen Malfoyn, mutta Malfoyn onneksi Kalkaros saapui ja tunti alkoi. Koko tunnin ajan Hermione vilkuili Malfoyta, ja kun tämä huomasi Hermionen katseen, hän otti kasvoilleen virnistävän katseen joka viesti kaikin mahdollisin keinoin, että kiinni jäit. Hermione puolestaan loi Malfoylle kunnollisen, niinhän sinä luulet -katseen.
Päivällisellä Hermione vältteli kaikin mahdollisin keinoin Frediä, änkikin Harryn ja Ronin väliin syömään. Hermione yritti käyttäytyä mahdollisimman normaalisti, ja onnistuikin siinä mielestään ihan kiitettävästi. Myös Harry ja Ron vaikuttivat siltä, että huhut eivät olleet tavoittaneet heidän korviaan, ainakaan vielä.
Illalla oleskeluhuoneessa Hermione yritti keskittyä läksyihin, mutta hänen ajatuksensa karkasivat yhä vain uudelleen ja uudelleen miettimään Malfoyn sanoja: ”pikku ”viritelmälläsi” on silminnäkijä.” Hermione kulutti päänsä miltei puhki kelatessaan asioita taaksepäin ja yrittäen epätoivoisesti miettiä kuka olisi voinut nähdä hänet ja Fredin jossakin. Hänen mieleensä ei tullut muuta mahdollista tilannetta kuin se, jolloin hän ja Harry olivat tehneet läksyjä järven rannalla ja Harryn oli täytynyt lähteä tapaamaan Ronia. Silloinhan hän ja Fred olivat istuneet ja jutelleet järven rannalla. Mutta sikäli kun Hermione muisti, ketään ei ollut lähettyvillä joten kuka sitten oli nähnyt heidät? Hermione pinnisti muistinsa äärimmilleen ja muisteli, oliko silloin tapahtunut tai kuulunut mitään erikoista. Ensin hänen mieleensä ei tullut mitään, mutta sitten hän muisti kuulleensa jonkinlaista kahinaa, jota hän oli luullut vain jonkun eläimen aikaansaamaksi. Siksi hän ei ollut kiinnittänyt siihen sen kummempaa huomiota. Nyt oli siis selvillä, että joku todellakin oli nähnyt hänet ja Fredin yhdessä sinä iltana, mutta enää puutui vain tieto siitä, kuka heidät oli nähnyt. Hermione päätti kuitenkin olla murehtimasta sitä sen enempää, sillä hänellä olisi kasa läksyjä tehtävänä ja lisäksi hänen piti kirjoittaa Professori Lipetitille neljän pergamenttirullan pituinen essee seuraavaksi päiväksi.
***
Oleskeluhuone alkoi tyhjentyä pikkuhiljaa, ja Hermionen läksyvuori kutistui samaan tahtiin. Kun hänellä oli jäljellä enää Lipetitin essee, oleskeluhuone oli lähestulkoon tyhjä lukuun ottamatta Seamusta ja Lavenderia jotka pähkäilivät myös esseen kimpussa. Seamus oli ensimmäinen heistä kolmesta, joka lähti nukkumaan saatuaan esseensä valmiiksi. Kun Hermione sai esseensä valmiiksi, hän oli rättiväsynyt. Hän huikkasi Lavenderille hyvät yöt ja alkoi kavuta portaita makuusaliin. Päästyään sänkyyn Hermione oli niin väsynyt, ettei jaksanut vaihtaa edes yöpaitaa päälleen vaan hän kapusi peittonsa alle täysissä pukeissa. Hermione pysyi hereillä vielä kuitenkin sen verran, että kuuli Lavenderin kapuavan makuusaliin. Hermione ei edes huomannut nukahtavansa.
Hermione vilkaisi kelloa. Se näytti kaksikymmentä yli neljää. Hermione oli herännyt varttia aiemmin, sillä hän oli nukkunut kovin levottomasti. Hän ei saanut mielestään koulussa liikkuvia huhuja itsestään ja Fredistä. Ne olivat jopa tunkeutuneet hänen uniinsa. Hermione yritti nukahtaa uudelleen, mutta ei onnistunut siinä, niinpä hän päätti nousta ylös. Hän astui varovasti kylmälle kivilattialle mahdollisimman hiljaa, jotta muut samassa makuusalissa nukkuvat tytöt eivät heräisi. Hermione meni istumaan makuusalin ikkunasyvennykseen. Hän kietoi kätensä polvien ympäri ja nojasi leukaansa polviinsa. Hän katseli uinuvan Tylypahkan tiluksia, jotka kylpivät kelmeässä kuunvalossa. Sitten hänen katseensa osui Hagridin mökin piipusta nousevaan ohueen savuvanaan, seuraavaksi hän huomasi Hagridin mökistä paistavan heikon valon. Hagridkin oli siis hereillä. Hermione alkoi miettiä, kuinka suurella todennäköisyydellä hän jäisi kiinni, jos lähtisi tapaamaan Hagridia. Valitettavasti Hermione joutui toteamaan, että jos hän jäisi kiinni, sitä seuraisi mitä todennäköisimmin erottaminen. Sitä Hermione ei halunnut missään tapauksessa. Niinpä hän alkoi punnita muita vaihtoehtoja: makuusalista pääsisi pois myös ikkunan kautta lentämällä luudalla, harmi vain että Hermione ei osannut lentää eikä edes omistanut luutaa. Mutta Harrypa omisti! Ehkä hän voisi lainata sitä, Hermione mietti ennen kuin muisti että Pimento oli takavarikoinut Harryn luudan. Miettiessään muita keinoja, Hermionella välähti. Näkymättömyysviitta! Sen avulla hän pääsisi helposti kenenkään huomaamatta ulos.
Hermione hiipi hiljaa paljain jaloin poikien makuusaliin, jossa Harry nukkui. Hermione hipsutteli hitaasti Harryn sängyn päätyyn ja avasi Harryn matka-arkun hitaasti. Hän vilkuili jatkuvasti ympärilleen, ettei vain herättänyt ketään. Kun Hermionen käsi osui näkymättömyysviittaan, hän henkäisi iloisesti. Samaan aikaan hän näki liikettä Ronin sängyssä. Hermione kyyristyi pieneksi ja yritti sulautua varjoihin mahdollisimman hyvin. Hetken hän luuli, että Ron oli herännyt. Onneksi Ron oli vain kääntänyt kylkeään. Hermione huokaisi hiljaa helpotuksesta. Sitten hän hiipi pois makuusalista ja alkoi laskeutua portaita alas oleskeluhuoneen puolelle. Ennen portaiden viimeistä kaarrosta Hermione puki viitan ylleen siltä varalta, että oleskeluhuoneessa olisi joku. Vaikka se olikin aika epätodennäköistä, Hermione ei halunnut ottaa sitä riskiä. Hän laskeutui viimeisetkin portaat alas oleskeluhuoneeseen, ja yllättyi huomatessaan jonkun istuvan takan edessä olevassa nojatuolissa. Hiilloksen luomassa heikossa valossa Hermione huomasi istujalla olevan punaiset hiukset. Vaikka Hermionen teki mieli puhua Fredin kanssa, hän päätti että nyt ei ole oikea aika. Hän päätti keskustella asioista Fredin kanssa seuraavana päivänä. Nyt hänellä oli kuitenkin parempaa tekemistä. Kaiken lisäksi, jos hän jäisi juttelemaan Fredin kanssa, hän saattaisi menettää tilaisuutensa päästä Hagridin puheille. Hermione poistui muotokuva-aukosta autioon käytävään.
Vaikka käytävät olivat autiot, Hermione liikkui silti hiljaa ja oli koko ajan varuillaan. Hän piti myös taikasauvaansa valmiina loitsimaan heti, jos tulisi tarvetta. Onneksi ketään ei tullut vastaan, ja Hermione pääsi vaivatta ulos. Hän lähti juoksemaan kohti Hagridin mökkiä. Viileä nurmi tuntui paljaita jalkoja vasten ihanalta, ja se viilensi jalkoja mukavasti. Yöllä oli ilmeisesti satanut, koska nurmi oli märkää. Juostessaan pitkin loivaa alamäkeä joka vietti hagridin mökille, Hermione liukastui ja kaatui rähmälleen märkään ruohikkoon. Viitta lensi puoliksi pois Hermionen päältä, ja noustessaan ylös ja pudistellessaan itseään ruohoista, hän toivoi että kukaan ei ollut nähnyt häntä. Hermione päätti kävellä lopun matkaa Hagridin mökille.
Hermione kolkutti mökin oveen. Hetkeen ei kuulunut mitään, mutta sitten ovi raottui vähän ja Hagridin karvainen pää pilkisti varovasti esiin.
” Kuka siellä?” Hagrid tiedusteli hiljaa.
” Minä, Hermione”, Hermione sanoi ja otti näkymättömyysviitan yltään. Hagrid näytti kovin yllättyneeltä.
” Mitä ihmettä sinä täällä teet? Varsinkin tähän aikaan yöstä?” Hagrid vaati tietää.
” En saanut unta”, Hermione vastasi vilpittömästi. ” Ja kaiken lisäksi tarvitsisin juttuseuraa.”
” Ai jaa.. Joo... Tuu sisään”, Hagrid sanoi hämmästyneenä, ja raotti ovea sen verran että Hermione mahtui pujahtamaan sisälle. Hermione istui pöydän ääreen ja huokaisi syvään. Hagrid hääräsi hetken aikaa lieden ääressä, ja tuli sitten istumaan Hermionea vastapäätä kaksi höyryävää teemukia kourassaan. Hän ojensi toisen Hermionelle, joka otti ensin pienen kulauksen kuumaa teetä ja alkoi sitten purkaa sydäntään Hagridille, joka kuunteli hiljaa kaiken mitä Hermionella oli sanottavana.
Kun Hermione reilua tuntia myöhemmin palasi oleskeluhuoneeseen, sydän huomattavasti kevenneenä, hän huomasi Fredin istuvan vieläkin takan himmeässä loimussa. Hermione kävi palauttamassa näkymättömyysviitan Harryn arkun päälle ja palasi sitten takaisin alas. Koska Fred ei huomannut mitään, Hermione oletti pojan nukahtaneen. Hermione antoi Fredille pienen pusun poskelle, ja istui viereiseen nojatuoliin. Ensin Fred ei tuntunut reagoivan Hermionen pusuun, mutta pikkuhiljaa pojan silmät aukesivat. Fred oli vähän aikaa niin unenpöppörössä, että ei oikein tajunnut missä oli. Kun hän heräsi kunnolla ja sai silmänsä auki, hän huomasi Hermionen istuvan viereisessä nojatuolissa ja tuijottavan takan pieneen hiillokseen.
” Hei...”, Fred mutisi. Hermione käänsi päänsä poikaan päin.
” Hei”, Hermione sanoi hiljaa. ” Meidän pitää puhua.”
” Öh... Hyvä on”, Fred vastasi. ” Paljonko kello oikein on?”
” Tulee kuusi”, Hermione tokaisi ykskantaan.
” Kuusi? Voi ei! Olenko minä nukkunut tässä?”
” Näköjään, mutta siitä huolimatta meidän pitää puhua”, Hermione sanoi vakavissaan.
” No puhutaan sitten”, Fred mumisi. ” Mistä haluat puhua?”
” Oletko kuullut niitä huhuja, joita koulussa liikkuu meistä?” Hermione kysyi. Fred nyökkäsi myöntävästi. ” Olen.”
” Toivottavasti ymmärrät, että meidän olisi hyvä pitää hiljaista profiilia kunnes huhut ovat laantuneet”, Hermione sanoi.
” Ahaa... Ymmärrän kyllä, mutta miksi? Jos he kerran ovat saaneet tietää niin mitä pahaa siinä on?” Fred ihmetteli.
” Ei mitään”, Hermione tokaisi, ” mutta haluaisin todellakin pitää vähän matalampaa profiilia, jos sopii. Vai oletko sinä jo kertonut jollekin meistä?”
” En ole kertonut, koska sinä et ole halunnut. En siltikään ymmärrä miksi meidän pitäisi pitää yllä matalaa profiilia”, Fred mietti.
” Ei sinun tarvitsekaan nyt ymmärtää. Selitän sitten joskus tarkemmin”, Hermione selitti. ” Olisiko siis mahdollista pitää vähän matalampaa profiilia jonkun aikaa?”
” On, vaikka olemmehan pitäneet matalaa profiilia koko ajan”, Fred tokaisi.
” Tiedän, mutta nyt vielä matalampaa, eli olemme kuin mitään ei olisi ikinä ollutkaan”, Hermione sanoi. ” Onnistuisiko se?”
” Onnistuu, jos niin tahdot”, Fred vastasi lannistuneena.
” Kiitos paljon!” Hermione kiitteli ja antoi Fredille vielä toisen pusun poskelle. ” Nyt minun täytyy mennä kyllä vaihtamaan vaatteet. Nähdään aamiaisella.”
Kun Hermione oli kadonnut portaisiin, Fred ei voinut olla miettimättä miksi Hermione halusi pitää heidän suhteensa salassa. Ei Fredkään pitänyt huhuista, mutta miksi Hermione teki niistä niin suuren numeron?
Aamiaisella kaikki oli taas kuin ennenkin: Hermione, Ron ja Harry istuivat omana ryhmänään, ja muut omissa ryhmissään. Hermione vilkaisi Luihuisten pöytään, ja huomasi luihuistyttöjen istuvan päät yhdessä juoruamassa, kenestä muustakaan kuin Hermionesta ja toisesta Weasleyn kaksosista. Hermione kääntyi takaisin aamiaislautasensa puoleen, ja samassa pöllöt saapuivat aamupostin kera. Yksi erityisen suurikokoinen lehtopöllö tiputti Hermionen eteen Päivän Profeetan. Hermione alkoi selata sitä.
” Harry, Ron, katsokaa tätä”, Hermione sanoi ja näytti pojille yhtä lehtiotsikkoa. ” Rapakon Palloseura on pärjännyt hyvin, ja Woodista on tehty joukkueen virallinen pitäjä.”
” Sehän on hienoa!” Harry ja Ron intoilivat. ” Onko siinä mitään muuta mainintaa Woodista?”
” Ei”, Hermione tokaisi ja jatkoi lehden selaamista eteenpäin. ” Ei täällä sitten mitään mutta ihmeellistä olekaan, kuin että joku noita, joka väitti nähneensä Voldemortin Sianpäässä, on pidätetty ja viety Pyhään Mungoon.”
” Taas vaihteeksi vai?” Harry mutisi, ja haukkasi paahtoleipää. Hermione kohautti olkiaan ja taitteli lehden viereensä penkille. Harry vilkaisi opettajien pöytään päin, ja näki kuinka Pimennon pienten silmien katse kiersi tuikeana ympäri salia. Harryn katse eksyi kuin huomaamatta Korpinkynsien pöytään, ja alkoi vaistomaisesti etsiä Chota. Hermione huomasi tämän ja pukkasi Harrya kyynärpäällä kylkeen.
” Au!” Harry parahti, tuntiessaan ikävän kivun aallon kylkiluussaan. ” Tuo sattui!”
” Anteeksi”, Hermione sanoi ja virnisti. ” Minun ei pitänyt satuttaa sinua. Miten teillä muuten menee?”
” Ai minulla ja Cholla?” Harry kysyi.
” No ei kun sinulla ja Marietalla. Hölmö, tietysti sinulla ja Cholla”, Hermione tuhahti.
” Kai meillä ihan hyvin...”, Harry mutisi epämääräisesti. ” Miten niin?”
” Ajattelin vain, kun te olette vaikuttaneet kovin varautuneilta viime aikoina.”
” Ai... En ole huomannut”, Harry tokaisi ykskantaan.
” Oletan tuon tarkoittavan, että te ette taida olla enää yksissä, vai olenko väärässä?”
” Mmm... Täytyy mennä”, Harry mumisi ja nousi pöydästä, jättäen Hermionen ilman minkään sorttista vastausta. Ronkin mutisi jotakin aivan käsittämätöntä ja lähti Harryn perään. Hermione ei välittänyt siitä vaan alkoi katsella ketä oli vielä aamiaisella. Ensimmäisenä hän huomasi Creeveyn veljekset, toisena silmiin pistivät Lavender ja Parvati, kolmantena George, ja mitäpä Weasleyn kaksoset olisivat ilman toisiaan? Fred virnuili veljensä vieressä ja värväsi selvästikin uusia koekaniineja. Kun Hermione näki Fredin, hänen vatsassaan muljahti ilkeästi. Ensin hän ei ymmärtänyt tai halunnut ymmärtää miksi niin oli käynyt. mutta matkalla muodonmuutosten tunnille Hermione ymmärsi. Se iski hänen tajuntaansa kuin moukari. Hän tajusi kuinka paljon kaipasi Frediä. Hermione tunsi ammottavan tyhjyyden tunteen kumpuavan jostakin syvältä rinnastaan.
Ikävä piinasi häntä koko päivän, ja vaikutti jopa hänen koulutyöhönsä; koskaan aiemmin Hermione ei ollut epäonnistunut muodonmuutoksissa, ennen tätä päivää. Hermionen tapauksessa se oli ennenkuulumatonta. Vaikka hän teki kaikkensa salatakseen sen, kaikki hänen luokkatoverinsa huomasivat, että jokin ei ole kohdallaan. Mutta koska V.I.P – kokeet lähestyivät koko ajan, Hermionen oli ryhdistäydyttävä. Sen hän tekikin. Hän sysäsi tunteensa ja ikävänsä taka-alalle ja alkoi valmistautua tuleviin kokeisiin. Hermione pänttäsi aivan hulluna, kuin maailmanloppu olisi tulossa. Harry ja Ron katsoivat parhaaksi olla puuttumatta Hermionen asioihin. Jos tyttö ei halunnut kertoa heille mikä hänen mieltään painoi, niin olkoon kertomatta. He eivät alkaisi nyhtää tytöstä tietoja väkisin.
***
Muutaman viikon kuluttua, kun V.I.P:t olivat ohitse, Hermione oli palannut lähes normaaliksi ja jutteli ja elämöi taas Harryn ja Ronin kanssa. Hän sydäntään raastoi vielä suunnaton ikävä ja kaipuu, mutta hän piti ne ajatukset vain jossakin sisällään, ja murehti niitä sitten vuoteessaan maaten. Olipa hän nähnyt muutamia painajaisiakin, joissa Hermione ja Fred olivat onnellisesti yhdessä ja yhtäkkiä Fred vain katosi, kuin tuhkana ilmaan. Hermione jäi vain seisomaan paikoilleen ja tähyilemään hädissään ympärilleen. Vaikka painajaiset olivat vain tavallisia painajaisia, Hermione heräsi lähes joka yön aivan kylmänhikisenä. Hänellä kesti aina vähän aikaa ymmärtää, että mitään ei ollut tapahtunut oikeasti ja että hän oli turvallisesti omassa sängyssään Tylypahkassa.
Aina nähdessään Fredin, Hermione alkoi väkisinkin miettiä, mitä pojan mielessä pyöri. Ikävöikö hän Hermione, niin kuin hän ikävöi Frediä, vai oliko hänellä jo seuraava saalis odottamassa. Niinä hetkinä Hermione toivoi osaavansa lukitilistä. Harmi vain, että hän ei osannut. Hermione luuli kaipauksensa olevan vain yksipuolista, mutta hän oli auttamattoman väärässä. Fred kaipasi häntä aivan tavattoman paljon. Onneksi huhut Hermionesta ja Fredistä olivat laantuneet jo ajat sitten, eikä hänen tarvinnut vastataan kiperiin kysymyksiin huhujen paikkansapitävyydestä.
***
Viimeisenä päivänä koko koulu oli yhtä tohinaa: kaikki pakkasivat tavaroitaan, ja hyvästelivät ystäviään joita he eivät näkisi todennäköisesti ennen seuraavaa lukuvuotta. Myös Hermione survoi tavaroitaan matka-arkkuunsa. Hänestä tuntui että hänen tavaransa olivat lisääntyneet vuoden aikana kamalasti, sillä ne eivät meinanneet mahtua arkkuun. Lopulta Hermione langetti arkkuunsa laajennusloitsun, jonka ansiosta kaikki hänen tavaransa mahtuivat arkkuun aivan loistavasti. Saatuaan tavaransa pakattua, Hermione meni poikien makuusaliin katsomaan miten Harryn ja Ronin pakkaus sujui. Vaikka mitä suurimmalla todennäköisyydellä, kumpikaan heistä ei ollut vielä edes aloittanut pakkaamista. Hermione ei ollut kyllä yhtään yllättynyt nähdessään kamalan tavaroiden ja vaatteiden sekasorron keskellä makuusalia. Kasassa näytti olevan kaikkien makuusalissa nukkuvien poikien tavaroita. Kaikki penkoivat kasaa otsat rypyssä, sillä kaikki halusivat löytää omat tavaransa. Hermione katseli huvittuneena ovensuusta, kun jokainen sukelsi vuorollaan tavarapaljouden keskelle etsimään omaisuuttaan. Hermione jätti pojat metsästämään tavaroitaan ja meni oleskeluhuoneeseen. Siellä hän törmäsi Lavenderiin ja Parvatiin, jotka olivat mitä ilmeisimmin saaneet jo pakattua, ja juttelivat nyt mukavia takan ääressä. Hän lähti kiertelemään koulua vielä viimeisen kerran ennen lomaa.
Koulun käytävät olivat lähestulkoon autioita, lukuun ottamatta muutamia yksittäisiä oppilaita jotka juoksivat vielä toimittamassa viimeisiä asioitaan ennen kotiinlähtöä. Hermione hyvästeli matkalla muutamia koulutovereitaan. Hän lähti käymään vielä ulkona. Ilma oli lämmin ja aurinko pilkisti pilviverhon takaa. Hermione kulki kasvihuoneiden ohitse, ja huomasi muutaman nuorenparin hyvästelevän toisiaan lähinnä hukuttamalla toisen suudelmiin. Hermione pakeni nopeasti paikalta, sillä näky toi hänen mieleensä haikeita muistoja. Hän päätti mennä käymään Hagridin luona, mutta Hagrid ei ollut kotona, vaan ilmeisestikin Ruaahin luona Kielletyssä metsässä. Hermione meni käymään vielä järven rannalla, ennen kuin palasi linnaan.
Illalla pidoissa ilo oli ylimmillään, kun kaikki oppilaat herkuttelivat ja muistelivat kuluneen vuoden tapahtumia. Kaikki olivat iloisia, mutta monien mieltä painoi kuitenkin se, että olisi palattava kotiin ja hyvästeltävä ystävät kesäksi. Myös Hermionen mielessä pyörivät nämä ajatukset useaan otteeseen. Aina tähän aikaan vuodesta olisi hyvästeltävä kaikki ystävät ja eikä heitä näkisi seuraavaan pariin kuukauteen. Hermione oli tullut siihen tulokseen, ettei kestäisi yhtä ainutta kesää ilman, että tapaisi Harrya ja Ronia. Onneksi Hermione oli tänäkin kesänä menossa vierailulle Kotikoloon. Ajatellessaan Kotikoloa, hän tuli ajatelleeksi myös Frediä ja Georgea. Pala nousi Hermionen kurkkuun kun hän ajatteli tuota punatukkaista, ilkikurista poikaa joka sai hänet välillä raivon partaalle, mutta joka oli kuitenkin todella huomaavainen ja kiltti. Hermionella oli häntä todellakin ikävä. Hän näki Fredin seisovan Georgen, ja muutaman muun pojan kanssa lähellä ovia.
Hermione nousi ylös, käveli ripeästi, tai oikeastaan juoksi, Fredin selän taa. Sitten hän koputti tätä selkään. Kun Fred kääntyi, hän ei ehtinyt sanoa sanaakaan, sillä Hermione oli jo vanginnut hänen huulensa suudelmaan. Suudellessaan lähestulkoon keskellä Suurta salia, Hermione ja Fred keräsivät kasan yllättyneitä, mutta iloisia katseita. Fred katsoi Hermionea ihmeissään, kun he erkaantuivat.
” Oletko aivan varma?” Fred kuiskasi tytön korvaan.
” Olen”, Hermione sanoi, ja se tuli suoraan hänen sydämestään. Hän suuteli Frediä uudelleen. Hermionesta tuntui kuin maailmassa ei olisi ketään muuta, kuin he kaksi. Hän tunsi olevansa onnellisin tyttö, mitä maa päällään kantoi. Tunne oli aivan samanlainen kuin silloin, kun hän ja Fred olivat Tylyahossa ensimmäistä kertaa. Hermione tunsi vatsassaan lepattavan satoja pieniä perhosia.
**
Kiitos kaikille lukijoille ja kommentoijille.
//Kommentteja ym? Anyone?
Where have you all gone? Hello!?
Nope, not a sign of anybody... Damn.
