Title: Jotta sinut saisin
Author: Kelmien herratar ja 'Miooon
Pairing: Severus/Lily, Lily/James
Genre: Angst/romance
Rating: k-11
Summary: Severuksen tuska Lilyn kuolman jälkeen. Rakkaus voi tappaa, mutta ilman rakkautta ei voi elää.
Elämältäni putosi pohja, kun näin sinun kuolonkankean ruumiisi. Kuolemasta ei näkynyt merkkejä, olit yhtä kaunis kuin aina ennenkin. Kiiltävät punaiset hiukset kuin iltataivas juuri auringon laskettua. Vaalea virheetön iho, pehmeä kuin arvokkain silkki. Mutta vihreiden silmiesi lämmin palo on ikuisesti poissa. Tilalla on vain peruuttamaton tyhjyys.
Vaikka puristan ruumistasi sylissäni itseäni vasten, en tunne läsnäoloasi. Olet jo siirtynyt parempaan paikkaan, josta en voi sinua saavuttaa. Halusin tuntea taas ruumin lämpösi ihollain, kuulla taas rauhallisen hengityksesi. Sinut riistettiin käsieni ulottumattomiin.
Tuskaisen pitkän hiljaisuuden rikkoo parkuva poika. Sinun katseesi siirretty on pieneen irvikuvaan, onneksi hänessä ei virtaa minun vereni. Mutta täällä minulla oli tehtävä, minut lähetettiin hakemaan tämä pieni lapsi, jota niin vihasin, mutta sinun puolestasi teen mitä vain. Katsoin miestä, joka riisti sinut minulta. Saastainen pelkuri, ajattelin ja sylkäisin halveksuntani merkiksi lähtiessäni huoneesta poika sylissäni. Vilkaisin vielä viimeisen kerran sinua ja suljin avonaiseksi jääneet silmäsi. Nyt ne eivät enää koskaan aukeaisi, ikinä valo ei enää niihin syttyisi.
Katsoin feenikslintua. Fawkes oli se nimeltään ja mietin juuri kuulemaani totuutta, joka muuttaisi elämäni yhdeksi helvetiksi. Tuo vihreäsilmäinen pojankuvatus, syypää liljan kuihtumiseen, olikin minusta lähtöisin. Minun ja Lilyn rakkaudesta se on sikinnyt, mutta näen hänessä vain petturuuden. James ryösti poikani ja rakkauteni, turmellen siten koko elämäni. Hän vei elämästäni kauneimman kukan.
Tuo poika ei ole minun.
Aikanaan muistot kyllä unohtuvat, haavat parantuvat, mutta arvet jäävät muistuttamaan tuskasta, jotka tosirakkaus minulle loi. Pojan jokainen hymy repii haavani auki yhä uudestaan, Jamesilta lainattu hymy ei jätä minua rauhaan. Joka kerralla haavojen auetessa ruvet muuttuvat näkyvämmiksi. Ne ovat kuin polttomerkkejä, rakkauden palolla poltettuja.
Ruumiini on ikuisesti liattu näillä merkeillä. Niistä eroon pääsen vain ruumiini hylkäämällä. En pelkää seurauksia, en välitä pojan kohtalosta. Pelkään vain etten saa sinua ikinä omakseni. Vihreän valon itseeni kohdistin, se muistuttaa minua sinun silmistäsi. Kohta näkisin ne taas uudelleen. Tuonela on ainoa paikka, jossa voimme taas kohdata. Minä voin tulla luoksesi, mutta sinä et voi palata.
Valon jälkeen näen vain usvaa. Olen Tuonelan sumuisilla pelloilla, jossa kuolleet vaeltavat ruumiitta. Sinun heikon kuvajaisesi näen edessäni. Onko se totta, vai vain sairaan mieleni lumetta? Onko rakkauteni sinuun ajanut minut jakomielisyyteen? Tulet luokseni ja katsot minua surullisin silmin. Älä ole surullinen, olemmehan taas yhdessä. Älä sure kalmani vuoksi, se meidän yhteen toi. Tällä kertaa kuolemakaan meitä erottaa ei voi. Kohotan käteni sinua koskettaakseni, mutta kavahdat taaksepäin. Silloin ymmärrän. Kaiken tämän jälkeen olet yhä Jamesin oma.
Pudistat päätäsi pettyneenä, etten suojannut lastasi. Minä olen sinut pettänyt ja sieluni on repeytynyt palasiksi. Vain sinun rakkautesi voisi ne taas yhteen liittää. Kuollessasi rakkauttasi ei riistetty minulta. Nyt ymmärrän, se vietiin jo vuosia sitten.
Vieläkään en sinua voi saada, vaikka tänne asti seurasin. Olen kuollut, enkä muuta voi enää saavuttaa. Jätinkö elämäni siis turhaan?
