Tyylilaji: Toiminta
Kirjoittanut: Varja
Fandom: NCIS
Vastuuvapautus: Kaikki, minkä tunnistatte julkisuuteen, kuuluu CBS:lle, tarina on omakeksimäni, en saa tästä rahaa.
Ikäraja: K-11
Varoitukset: väkivalta, kiroilu
A/N: Tää on kolmas julkaistu ficcini. Palaute on tervetullutta, virheet minun.
Ziva huokasi helpottuneena syvään päästyään vihdoin pitkän ja rankan työpäivän jälkeen kotiin. Kerrankin lauantai olisi vapaa, Gibbs oli ollut sitä mieltä, että ansaitsisin ylimääräisen vapaapäivän. Hän käveli suorinta tietä makuuhuoneeseensa ja kaivoi mustan matkalaukkunsa esiin pienestä vaatekomerostaan. Laukku löysi hieman kovakouraiseen sävyyn tiensä sängyn päälle, jota seurasi tumman ruskeiden, puisten vaatekaappien ovien avaaminen. Tarpeellisimmat vaatteet nousivat käsien voimalla ylös hyllyltä, päätyen laukkuun. Vielä vessan ja puolelta hygieniatarvikkeet ja laukku napsahti kiinni. Ziva huokasi nostaen laukun ylös ja lähtien kävelemään ulko-ovelle. Pikainen tarkistus huoneistoon kertoi kaiken olevan ok ja näin Ziva poistui asunnostaan lukiten ulko-oven.
Mustat maiharikorkkarit kopisivat vaimeasti pihakäytävän laattoja pitkin nuoren naisen edetessä kohti pihan tummanruskeaa porttia, matkalaukkuaan raahaten. Kauempana jo laskemassa oleva aurinko häikäisi silmiä. Kenkien kopina jatkui pienelle punaiselle autolle, jonka luo Ziva pysähtyi. Hän nakkasi laukun vänkärin puolelle, etupenkille ja istuutui itse kuskin paikalle. Pieni Punainen käynnistyi ja matka kohti kylpylähotellia saattoi alkaa. Radiosta soi kulunutta musiikkia, joka rätisi aavistuksen silloin tällöin. Ziva ei antanut kuitenkaan sen häiritä itseään. Hän huristeli ihmisjoukon seassa illan pimeydessä. Katuvalot valaisivat teitä, kuin myös autojen valot. Märkä asfaltti heijasti valoa kiiltävänä renkaiden alla.
Pian hotellin kirkkaat valot ilmestyivät näkyviin mutkan takaa. Raskas kaasujalka painui pohjaan ja auton nopeus kasvoi huimaa vauhtia. Tästä hyvästä olisi saanut jo ylinopeussakot, mikäli poliisi olisi ollut näkemässä. Poliisi antamassa ns. poliisille sakkoja. Ei olisi yhtään hyvä. Hotellin alueen ollessa käsien tavoiteltavissa, Ziva pudotti nopeuttaan huimasti. Hän ei halunnut alkaa selittämään mitään kenellekään, jos jäisi kiinni hurjastelusta. Mahtoikohan Gibbs jäädä koskaan kiinni? Hän parkkeerasi autonsa ja sulki ovet. Nuori naisagentti lähti kävelemään varmoin askelin kohti hotellin aulaa, saapuen suureen, valoisaan respaan matkalaukkunsa kanssa. Hän käveli kohti tyhjänä olevaa tiskiä, jonka takana oli punatukkainen nainen.
" Hei."
"Hei. Minulle oli huone varattuna." Ziva sanoi hymyillen pienesti.
"Millä nimellä?", vastaanottovirkailija kysyi.
"Ziva David"
" Ei löydy, valitettavasti."
"Yhdellä iillä.", Ziva sanoi. Virkailija alkoi näpyttää nimeä uudelleen.
"Löytyi, huone 483. Hissit ovat tuossa nurkan takana."
"Kiitos." Ziva sanoi ottaen avainkortin ja lähti kävelemään kohti hissejä, vetäen matkalaukkuaan perässään.
Hissi oli valmiiksi oikeassa kerroksessa, joten hänen täytyi vain astua sisään ja navigoida se neljänteen kerrokseen, jäämättä odottamaan puolta päivää, kumpi hisseistä tulee ja miten äkkiä. Hissi hurahti liikkeelle, toisen kerroksen kohdalla näki lasiseinän kautta ulos, josta avautui kaunis merimaisema valoineen, vaikkakin oli jo hämärää. Ellei jo pimeää, riippuen mikä lasketaan pimeäksi ja mikä ei. Hissi kilahti määränpäähänsä saapuessaan. Ovet aukesivat pari sekuntia pysähtymisen jälkeen ja Ziva astui ulos.
Hän seurasi seinässä olevaa ohjeistuskylttiä, joka kertoi missä päin sijaisi mikäkin huone. Ei tarvitsisi seilata koko kerrosta lävitse sen vuoksi. Hän kääntyi oikealle ja kulki suoraa, kunnes tuli käytävä oikealle. Hän kääntyi ja parin oven takana oli hänen huoneensa. Ziva työnsi ovikortin sille varattuun rakoseen ja veti pois. Vihreä valo syttyi reiän yläpuolelle ja hän painoi kahvan alas. Ovi aukesi, huoneessa oli pimeää.
Avainkortti löysi tiensä oven vieressä olevaan pidikkeeseen ja kirkkaat valot valaisivat koko huoneen. Hän riisui kenkänsä jättäen ne eteiseen ja rullasi matkalaukun edellään peremmälle, nostaen sen rusehtavalle kangassohvalle. Ziva käveli kylpyhuoneeseen, napsauttaen valot päälle. Sormet tavoittivat hanan vivut ja näin kuuma vesi alkoi virrata valkoiseen ammeeseen. Ziva painoi tulpan kiinni, jottei vesi karkaisi. Sillä aikaa hän palasi huoneen puolelle penkomaan laukustaan hygieniatuotteitaan. ja keskeneräistä dekkaria. Nämä löydettyään hän palasi kylpyhuoneeseen. Laski tavarat pöydälle, otti kännykästään GPS'in pois päältä laittaen sen äänettömälle, jos Tony innostuisi häiriköimään. Tosin hän pyysi Timmyä ja Abbyä olemaan yrittämättä jäljittää häntä tai kertomasta sijaintia tai mitään muutakaan Tonylle.
Ziva laski pöydällä olevasta pumppupullosta vaniljantuoksuista suihkugeeliä ammeeseen ja riisuuntui. Hän sulki suihkun hanan ja astui ammeen lämpimään veteen ja kävi makaamaan. Nautinnon huokaus lähti hänen huuliltaan, veden lämmön tuntuessa mukavalta iholla. Mukava tapa rentoutua rankan työpäivän jälkeen. Hän kurotti kirjan pöydältä käteensä ja uppoutui lukemaan.
Ziva ei huomannut ajan kulumista, ennen kuin havahtui värähtämiseen veden ollessa jo viileää. Hän huuhteli ja kuivasi itsensä, sekä kääriytyi isoon, violettiin pyyhkeeseen. Hän käveli pyyhe päällä pois vessasta ja veti yövaatteet päälleen. Pyyhe takaisin kuivumaan, vesi pois altaasta ja kännykkä mukaan. Ziva nosti sängynpeitteen pois ja kaivautui peittojen väliin. Hän sammutti valot viereisestä katkaisijasta ja pisti silmät kiinni, nukahtaen pian.
*
Ziva räpytteli silmiään aamuauringon paistaessa ikävästi verhojen välistä suoraan silmiin. Hän ähkäisi ja käänsi kylkeään suuressa parisängyssä. Uni ei enää tullut, olo oli kuitenkin aika virkeä. Katsaus rannekelloon kertoi kellon olevan jo yhdeksän. Ruokalassa olisi aamupalaa vielä tunnin verran aamupalaa jäljellä, joten Ziva nousi ylös ja pukeutui. Hän harjasi pitkän, kiharan tukkansa ja pisti kengät jalkaansa, ottaen avainkortin mukaansa ja poistuen ovesta käytävään. Vaimeat askeleet kuuluivat hiljaisina käytävällä, kunnes pysähtyivät hissin luo. Hissin tilausnappia painettiin ja pian hissi saapui. Ziva astui sisään ja painoi sen menemään kakkoskerrokseen. Matkan aikana hän avasi kännykkänsä läpän, vain tarkistaakseen, oliko häntä tavoiteltu. 17 puhelua Tonyltä ja viisi tekstiviestiä, joissa kysyttiin olinpaikkaa ja hän kertoi ikävöivänsä.
Päästyään ruokalan puolelle, ihmisten meluisa puheensorina kantautui suoraan korviin. Ziva käveli hakemaan lautasellisen puuroa, tuoreelta tuoksuvaa, pehmeää sämpylää. Hän päätti ottaa vielä lasillisen tuoremehua, kunnes palasi etsimään vapaata istumapaikkaa, löytäen sen yhdestä nurkasta. Hän laski ruoat pöydälle ja istuutui alas syömään. Hän tarkkaili samalla vaivihkaa, mitä ympärillä tapahtui, kuin olisi ollut töissä. Mitään epäilyttävää ei näkynyt, miksi edes olisi? Tämähän on normaali hotelli, ei sillä, etteikö hotelleissakin voisi tapahtua kummia. Hän säpsähti pienesti taskustaan kuuluvaan pirinään ja kaivoi kännykkänsä esiin. Tony. Hän löi luurin korvaan ja nakkasi sen takaisin taskuunsa.
Ruoan syötyään, hän jätti astiansa paikoilleen pöydälle ja poistui. Piipahti aulassa ja suunnisti huoneeseensa pakkaamaan. Tavarat oli nopeasti pakattu ja näin hän poistui huoneesta, luovuttaen avaimen respaan ja kirjautui ulos. Matka jatkui autolle, jonka jälkeen kotiin. Hän kaivoi avaimet takaisin käteen taskusta, jonne ehti ne juuri tipauttaa ja avasi ulko-oven, kunnes huomasi ikkunansa. Hän veti sen takaisin kiinni ja astahti taaksepäin. Ikkunoissa meni omituisia huurteita, puhtaampia alueita, joista osasta ilmiselvää kuolaa oli valunut ikkunan alalaitaan. Zivaa puistatti. Seuraavassa ikkunassa luki hieman epäselvään sävyyn "Z, minulla on ikävä. T." Hän naurahti ääneen. Niin Tonymaista, hän ajatteli ja avasi oven uudelleen, sulkien sen perässään päästyään sisään.
Peremmällä hän asetteli kaikki tavarat takaisin omille paikoilleen. Juuri, kun hän oli lähtemässä takaisin ulko-ovelle, sieltä kuului omituista kolinaa, kuin joku rassaisi lukkoa. Hän nappasi eteisen kaapista tummanruskean haulikon ja asetti pari panosta sisään ja latasi.
"Kuka siellä?" Hän huusi. Ääni lakkasi, joten hän avasi oven ja näki pitkän, tumman miehen juoksevan pois päin.
"Seis, poliisi!", hän huusi.
Ei vaikutusta, joten hän otti ja tähtäsi. Ja laukaisi. Juoksija parkaisi kovaäänisesti tuskasta ja juoksi käsiään haavansa päällä pidellen läheiseen autoon., joka lähti vauhdikkaasti liikkeelle renkaat ulvoen. Hän ehti nähdä rekisterin, REM-321. Tumma Cadillac Escalade. Ziva raapusti sen ylös kämmeneensä, laittoi haulikon takaisin paikalleen ja lähti töihin.
*
Toimistolle vievä hissi kilahti ja metallinharmaat ovet avautuivat liukuen sivuille. Ziva astui ulos ja käveli ryhmänsä tiloihin, nakaten reppunsa oman pöytänsä taakse. Hän kääntyi ympäri ja käveli McGeen pöydän eteen. Tim nosti katseensa häneen kysyvästi.
"Etsintäkuulutus."
"Mistä?", hän kysyi. Tony kääntyi katsomaan mielenkiintoisesti.
"Autosta", Ziva vastasi tyynesti.
"Syystä että?"
"Murtoyritys"
"Minne?"
"Minun kotiini", Ziva vastasi poraten katsettaan McGeen raksuttavien aivojen läpi.
"Okei, hoituu. Mitä sinulla on?" Hän kysyi.
"Rekisterinumero REM-321, toinen autossa olleista on haavoittunut."
"Ouuu", Tony päästi suustaan pahaenteisesti. Ziva käännähti katsomaan ja Tony vaikeni yhtä nopeaan, kuin oli aloittanutkin. Ellei vieläkin nopeammin.
"Sinun vuorosi ", Ziva sanoi.
"Mitä nyt?"
"Selitähän, miksi ikkunani näyttävät siltä, niin kuin näyttävät?"
"Miksi aina minua syytetään?", hän murjotti.
" Siinä on sinun allekirjoituksesi."
" Ai helvetti, niin onkin." Hän manasi mielessään tyhmyyttään.
" Saat aikaa pestä ne, mutta huomisiltaan saakka. Sen jälkeen olet vainaa. Ja oikeasti.", Ziva totesi ja asteli takaisin pöytänsä taakse, istuen harmaalle toimistotuolille.
McGee näpytteli edelleen etsintäkuulutusta, Tony vilkuili varovaisesti Zivan suuntaan.
"Ziva, viittitkö kertoa, missä olit?"
"Vapaalla, jos välttämättä haluat tietää."
"Miksi et vastannut puhelimeen?", Tony kysyi.
"Koska olin vapaalla, tajusitko?" Ziva kysyi.
"Tajusin tajusin, mutta..."
"Ei muttia."
"Ziva, palatakseni aiheeseen, miksi toisella on haava? Ei sillä, ettenkö minäkin ampuisi, mutta..." McGee uteli
"Hän ei pysähtynyt."
"Eihän hän pysähtynyt nytkään?" Tony letkautti muka hyvinkin viisaana.
"Suolasin haulikolla perseelle", Ziva totesi kylmänrauhallisesti.
"Auts." McGee totesi irvistäen kivuliaasti.
"Mahtoi kirvellä" Tony lisäsi.
"Omapahan oli vikansa, kun yritti murtautua sisään." Ziva sanoi ja hymyili pirullisesti. Mielessään hän toivoi murtovarkaan jäävän kiinni, tai edes ottavansa opikseen.
Terävä vihellys sai nuoren agentin nostamaan katseensa ylös, kohti uhka-arviointikeskuksen metallin harmaata seinää. Tummanruskeat silmät kohtasivat jäisen sinisien silmien viekkaan katseen. Zivan huulille nousi sama, pieni epävarma hymy, kuin kertoessaan Gibbsille aikovansa ryhmään jäseneksi.
"Sain soiton sairaalalta, jonne uhrisi on hakeutunut." Gibbs sanoi kuuluvasti.
"Oujea", Ziva revitti.
"Saat itse hakea hänet, kunhan lupaat olla ampumatta häntä", hän sanoi hymyillen.
"Totta kai."
Ziva poimi aseensa taskuunsa ja lähti kohti hissejä voitonriemuinen hymy kasvoillaan. Hän tilasi hissin, joka olikin valmiina kerroksessa. Hän astui sisään ja ovet sulkeutuivat nappia painettuaan. Elämä hymyilee.
