Nimi: Aprillipäivän erikoinen
Kirjoittaja: Kupla
Beta: Indigo
Genre: Romance
Paritukset: Fred/George
Ikäraja: K-11
Varoitukset: insesti
VV eli vapausvastuu: En omista kyseisiä hahmoja, asioita, paikkoja tai esineitä, eikä minulla ole mitään oikeuksia käyttää niitä.
Tiivistelmä:
”Kyllä minä maistan. Nyt on minun vuoroni. Viimeksi oli sinun, eikä tästä voi oikeastaan tulla pahempia sivuvaikutuksia kuin siitä edellisestä.”A/N: Aprillipäivän erikoisficci. Osallistuu Piccan Kepposia ja huumoria – aprillihaasteeseen. Itse asiassa suunnittelin jotakin uutta huhtikuulle, mutta kun näin Piccan haasteen, en voinut olla ilmoittautumatta – ja tässä sitä ollaan. Tämä nyt menee ”vähän” ohi aiheen, kun keppostelu vain mainitaan, mutta ei voi mitään! Ensimmäinen kerta, kun paritan Frediä ja Georgea keskenään pääparituksena, joten älkää tappako minua, jos tässä on jotain vikaa
Tämä on myös synttärificci, koska ajattelin että annan itselleni syntymäpäivälahjaksi jonkun aivan uuden paritusmahdollisuuden, joten toivottelen tämän ficin myötä itselleni hyvää syntymäpäivää.
Fred ja George Weasley istuivat Weasleyn welhowitsit – pilailupuotinsa takahuoneessa ja keskustelivat matalalla äänellä. Veijarimaisuus pilkahteli molempien silmissä, ja välillä kovaääninen nauru tulvi pakkilaatikoitten täyttämässä huoneessa.
”Vaikka me ollaan kehitelty tätä pitkään, niin uskallatko siltikään maistaa?” George kysyi, ja vakavoitui hetkeksi. Tismalleen samannäköinen nuori mies hänen edessään hymähti.
”Eihän me olla vielä itseämme tapettu. Eikä tästä mitään pahaa voi seurata. Mutta kävi miten kävi, niin raahaat minut sitten Mungoon. Älä pyydä äitiä paikalle, ellei ole aivan pakko. Äiti vain huolestuisi turhaan”, Fred naurahti, mutta ei pystynyt salaamaan kaksoisveljeltään pientä kireyttä olemuksessaan.
”Voin minäkin tuota maistaa, jos on pakko”, George sanoi ja veti syvään henkeä. Hänen katseensa hakeutui miltei pakonomaisesti lasipurkkiin, jossa oli noin kymmenen kappaletta myrkynvihreitä pastilleja. Fredkin vilkaisi purkkia, mutta kohotti katseensa veljeensä ja virnisti.
”Kyllä minä maistan. Nyt on minun vuoroni. Viimeksi oli sinun, eikä tästä voi oikeastaan tulla pahempia sivuvaikutuksia kuin siitä edellisestä.”
George ei voinut olla nauramatta muistaessaan, kuinka hän oli, maistettuaan uusinta pinnauspurtavaa, muuttunut kauttaaltaan kirkkaan vihreäksi ja saanut paiseita joka puolelle kehoaan, erityisesti nivusiin. Kaiken lisäksi pinnauspurtavan toinen puoli, jonka oli pitänyt parantaa hänet, olikin saanut osansa kanariaviinereiden ainesosista ja kaikki hänen karvansa olivat muuttuneet pienenpieniksi tai hieman suuremmiksi kirkkaankeltaisiksi höyheniksi.
”No niin, se on sitten menoa”, Fred mutisi ja tarttui lasipurkkiin. Hän ravisti yhden pienen, litteän pastillin käteensä ja nielaisi sen. ”Mikä tämä taas olikaan? Ja mikä sinun nimesi olikaan? Tämä aiheuttaa hieman muistikatkoksia.”
”Minä olen Percy, olen isoveljesi. Kummallinen niuho, ja työskentelen Rufus Rymistyirin alaisuudessa”, George väitti hymyillen enkelimäisesti.
”Hyvä on, Percy – missä sinun silmälasisi ovat? Ethän sinä olekaan Percy! George, minä tapan sinut!” Fred ärähti ja huitaisi kohti Georgea, joka oli repeämäisillään naurusta.
”Tuo siis aiheuttaa sekavuutta ja muistikatkoksia”, George varmisti, saatuaan naurunpyrskähdyksensä kuriin. Fred nyökkäsi.
”Joo, ja tunnen oloni aika uneliaaksi. Minä-” Fred sanoi, mutta loppuosa hänen lauseestaan muuttui lehmän ammunnaksi. Hän yritti sanoa jotain muuta, mutta sai aikaa yökkäystä muistuttavia ääniä – ja heti perään kovaäänistä ropinaa. George purskahti uudestaan nauruun nähdessään Fredin yllättyneen ilmeen.
”Aprillipäivän erikoinen siis toimii”, George naurahti. ”Nuo sivuvaikutukset pitäisi vain saada pois. Jos vaihtaisimme peikon rään maahisen räkään sekavuus ja muistikatkokset varmaankin katoaisivat. Oikea äänesi tulee muuten kohta takaisin.”
”Plupplop—a, George!” Fred naurahti, ja George nauroi myös arvatessaan, ettei veli tarkoittanut mitään mukavaa puheillaan.
”Väsyttääkö sinua vielä?” George kysyi, kun suuri haukotus miltei halkaisi Fredin kasvot. Tämä nyökkäsi, ja katsoi veljeään uneliaana. Samassa Fredin pää jysähti pöydän virkaa toimittavan pakkilaatikon päälle hänen nukahdettuaan. George yritti ravistella veljeään hereille, mutta turhaan. Hän kohautti harteitaan ja veti mustan kaapunsa taskusta taikasauvansa. Sen punaruskea pinta kiilteli hämärässäkin valossa, ja George silitti kevyesti sitä. Sitten hän heilautti ja näpäytti, ja hänen vienosti kuorsaava veljensä nousi ilmaan.
Varoen laatikoita ja seiniä hänen onnistui leijuttaa Fred yläkertaan, heidän huoneistoonsa. Siinä oli keittiö, olohuone, kylpyhuone ja kaksi pientä, pimeää makuuhuonetta. George leijutti Fredin tämän omaan makuuhuoneeseen ja laski hänet sängylle. Sängyn valkoinen maalipeite oli halkeillut – vaikka heillä olisi ollut varaa ostaa uudetkin sängyt, heillä ei ollut aikaa edes korjata vanhoja siistin näköiseksi. Pilapuoti vei kaiken heidän ajastaan. George huokaisi katsellessaan apeaa huonetta. Siltä huone nimenomaan näytti, apealta, juuri niin kuin Georgenkin huone. Seinien maali lohkeili ja kupruili suurina paloina, ja ikkunattomuus loi huoneeseen tunkkaisen tunnelman. Heidän tarkoituksenaan oli ollut remontoida yläkerta, mutta se oli unohtunut täysin.
George hyppi varpaillaan tottuneesti narisevien lattialautojen yli ja istahti Fredin sängylle. Patja taipui natisten hänen painonsa alla, ja George tunsi siitä syyllisyyttä. Kun hän oli käynyt ostamassa itselleen paremman patjan, oli Fred kiltisti jäänyt hoitamaan puotia. Fred ansaitsi vain parasta, mutta George hieman ajateltuaan ymmärsi, että hän oli viime aikoina laittanut itsensä etusijalle. George kiinnitti silmänsä kaksoisveljeensä, hyväili katseellaan tämän kasvoja – vaaleaa ihoa, täyteläisiä huulia, jotka olivat hieman raollaan, suoraa nenää. Silmäluomet olivat kiinni, mutta George tiesi, millaiset silmät niiden alta katsoivat, hän osasi kertoa jokaisesta kultahippusesta vihertävänruskealla pohjalla. Maailman kauneimmat silmät – niin erilaiset kuin hänellä. Fredin silmissä oli erilainen tuntu kuin Georgen silmissä, Fred oli aina ollut se, joka tiesi mitä tehdä. George ei tiennyt, mitä olisi tehnyt ilman Frediä. Mitään ajattelematta hän sipaisi peukalollaan Fredin posken kaarta, tunsi pehmeän, sileän ihon sormensa alla. Hänen kädellään tuntui olevan oma tahto, se siirtyi silittämään Fredin silkkisiä hiuksia. Georgen vatsaa nipisti, kun Fred huokaisi syvään unissaan. George kipusi Fredin yli Fredin ja seinän väliin ja käpertyi Fredin viereen. Siinä oli hyvä olla, hän tunsi Fredin tutun, turvallisen tuoksun. Hän veti Fredin käsivarren ympärilleen ja nukahti kaksoisveljensä syleilyyn.
Kun George heräsi, huone oli pimeämpi kuin hänen nukahtaessaan. George aavisteli, että oli jo myöhäinen ilta. Fred makasi yhä hänen vieressään, ja yhden kauhistuttavan hetken ajan George luuli että Fred oli kuollut. Samassa tämä kuitenkin veti väräjävästi henkeä, ja tiukka puristus Georgen sydämen ympärillä katosi. George kiemurteli lähemmäs Fredin lämmintä ruumista ja nuuhkaisi tämän kaulaa.
”Sinä pelästytit minut”, George kuiskasi nukkuvalle veljelleen. Sitten hän kiipesi Fredin yli ja nousi sängyltä narahduksen saattelemana. George kääntyi Frediin päin ja äkkiä hän kumartui ja painoi suudelman tämän huulille. Ne olivat pehmeät ja kimmoisat ja juuri sellaiset, millaisina George ne oli aina kuvitellut.
”Nuku hyvin, veliseni”, George kuiskasi Fredin huulia vasten.
”Huomenta”, Fred sanoi astellessaan pieneen ja kuluneeseen keittiöön. George istui juuri pöydän ääressä lukemassa sanomalehteä ja joi höyryävää teemukillista.
”Huomenta. Päätit sitten herätäkin?” George vastasi kohottamatta katsettaan lehdestä.
”No se oli aika pitkää harkintaa vaativa päätös. Kun ajattelin ensin jäädä nukkumaan ikiajoiksi, ei olisi enää tarvinnut nähdä sinun rumaa naamaasi”, Fred kiusoitteli. George nosti katseensa lehdestään ja virnisti.
”Jos aprillipäivän erikoinen valmistuu tänään, voimme testata sitä Roniin aprillipäivänä”, George ehdotti ja naurahti matalasti.
”En malta odottaa. Onko vettä riittävästi minunkin teeheni?”
