Nimi: Tanssitko?
Kirjoittaja: Deph
Ikäraja: S
Fandom: Twilight
Paritus: Rosalie/Emmett
Tyylilaji: Fluff ja oisko romancekin vielä :’D ja ficlet
Vastuuvapaus: S. Meyerin ovat Rosalie ja Emmett, minä vain lainaan heitä ja keksin tarinan.
Haasteet: Pitkä kuuma kesä!, One True Something 20 ja OTP10.
Tiivistelmä: Miehen virne viipyi vain hetken hymykuoppien kanssa kasvoilla, sitten hän jo pyöritti vaimoaan ympäri ympäri ympäri vihreänä loistavan pitkän heinikon halki, tallomatta lainkaan kauniiden kukkien väriloistoa heidän ympärillään.A/N: Juuu, havahduin siihen että kesä on kohta ohi, mutta voisinpa vielä kirjoittaa Pitkä kuuma kesä - haasteeseen jonkun tekstin, joten tässä sitä nyt olisi, Rosalie/Emmettiä eikä tippaakaan angstia, sillä kesä ja angst on vaikeasti yhdisteltävää, ainakin minulle. Joten, enjoy vaan ja rakastan kommentteja!
Tanssitko?
”Et sinä osaa tanssia.”
Vaimo hymyili vinosti miehensä uhmalle siitä, että tämä pyörittäisi hänen päänsä pyörälle jos he joskus poikkeaisivat ihmisten keskuuteen johonkin hämyiseen baariin. Tietysti se baari olisi hyvin houkutteleva, ainakin hänen punasilmäiselle miehelleen, niin paljon kuumaa, suonissa virtaavaa verta ja jyskyttäviä sydämiä.
”Ai enkö?”
Tummat kiharat heilahtivat miehen noustessa ylös pitkien heinien lomasta ja punaiset silmät tarkkailivat hänen vaimonsa kohonneita kulmia ja yllyttävinä loistavia kultaisia silmiä. Mies tarttui vaimonsa käteen, pyöräytti tämän kauniin, jopa täydellisen vartalon omaansa vasten ja painoi huulensa hänen huulilleen.
”Et.”
Miehen virne viipyi vain hetken hymykuoppien kanssa kasvoilla, sitten hän jo pyöritti vaimoaan ympäri ympäri ympäri vihreänä loistavan pitkän heinikon halki, tallomatta lainkaan kauniiden kukkien väriloistoa heidän ympärillään. Hänen liikkeensä olivat nopeat, näkymättömät, samanlaiset kuin vaimollaan, joka vastasi nyt sulaviin liikkeisiin saaden heidät näyttämään toisilleen luoduilta, kuviolta jonka seuraavaa liikettä ei voinut ennustaa.
Ja sitä he olivat, yhtenäisine tanssijanliikkeineen, ja ihoineen jotka säkenöivät kesäauringon koskettaessa heitä. Heidän hiuksensa hulmusivat tuulessa kilpaa, sekaisin ruskeaa ja vaaleaa, vaikkakin vaimon hiukset ottivat voiton pituudessa. Eikä heidän tanssinsa loppunut vaikka aurinko laski oranssina ja sitten punaisena, jättäen vain pimeyden, jossa he tanssivat vailla ihon säkenöintiä ja punaisten sinisten keltaisten kukkien loistoa heidän ympärillään.
Vasta aamuauringon ensimmäisten säteiden osuttua heidän valkoisiin käsivarsiinsa saaden ne jälleen kimaltamaan timanttien lailla, vaimo suostui kuiskaamaan hiljaiset sanat;
”Kyllä sinä osaat tanssia.”
