Nimi: Muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta
Kirjoittaja: rentunlupiini
Tyylilaji: oneshot, angst, drama
Ikäraja: S
Paritus: Albus/Gellert
Yhteenveto: Minä en voinut vastata, hän oli tehnyt sen puolestani ja minua oksetti tietää, että hän oli oikeassa,
vie minut, ollaan ikuisesti me kaksi, yhdessä me olemme vahvoja, vie minut äläkä päästä. Vastuunvapaus: En omista hahmoja, maailmaa tai mitään jonka tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi.
A/N: Joo-o, otan ja isken kolme kärpästä viidellä iskulla. Osallistuu Kerää kaikki hahmot-haasteeseen Albus Dumbledorella, Perspektiiviä parittamiseen-haasteeseen angstilla ja Albumihaasteeseen Adelen kaunottarella
Turning Tables. Suosittelen todella kuuntelemaan tuota biisiä, saattaa avata tekstiä vähän kun melko lailla sen hurmoksessa tätä kirjoitin. Ensimmäinen tämän parituksen tekstini, kertokaahan onnistuiko.
Muutamia typeriä kuvitelmia suuruudestaSe oli nuoralla tanssimista, tänään tiesin minne olin menossa, mihin kallistumassa, ja kohta uusi suunta, uusi näkökulma, uutta, parempaa, suurempaa.
Gellert oli aina se vahva, se joka teki päätökset ja sanoi kun oli liian aikaista tai myöhäistä. Kirjoja, meillä oli kasoittain kirjoja, varastettuja, löydettyjä ja lainattuja, joissa me vietimme aikamme, lähekkäin, lähellä, hän tapasi takertua päättäväisesti olkapäähäni, kun luuli löytäneensä jotain tärkeää.
Sitä sanaa ei koskaan lausuttu ääneen ja merkitsevät katseetkin tuli unohtaa, oli tärkeämpi päämäärä, aina jotain enemmän saavutettavaa. Me istuimme yökaudet kynttilänvalossa ja joskus minä tiesin lyöväni laimin kaiken muun millä oli väliä, mutta kuitenkaan en tiennyt, oliko millään muulla
todella väliä.
Hänen hiuksensa olivat vaaleanruskeat. Aina liian pitkät, kiharassa. Hän pyyhkäisi ne pois silmiltään, kun asetti minun eteeni uuden kirjan, kun katsoi minuun ja kehui minun nerokkuuttani, ja tästä ihmisestä se kaikki johtui. Muistan kuinka monille ihmisille sanoin olevani nerokas, hänen sanojaan, hänen suustaan, jälkeenpäin, muistan sanoneeni sen pilke silmäkulmassa, mutta tosissani.
Minä olen parempi kuin te, minä olen älykkäämpi kuin te.
Minulla on enemmän valtaa kuin teillä.
Kendra menehtyi, ja kaikki mitä minä kykenin ajattelemaan,
meidän suunnitelmamme, meidän hiotut suunnitelmamme, kivimurskaa. Ariana ja Aberforth - ei minusta ollut koskaan katsomaan heidän peräänsä, minä en jaksanut välittää, sillä
Gellert ja minä, Grindelwald ja Dumbledore, meistä tulisi tunnettuja historian kirjoissa, ihmisten huulilla, tarinoissa. Ja kun Gellertille se ei riittänyt, halusi muuta, halusi muut mantereet ja kielet, eivätkä ne olleet kauniit hyvästit, eivät ollenkaan.
Ja se katu oli tyhjä ja musta, syksyn vettyneet lehdet litisivät askeleen alla. Se oli notkon laidalla, portti toiseen maailmaan. Minä juoksin perään, vaikka se oli epäarvokasta ja turhaa ja-
miksei hän vain kaikkoontunut? Koska minä voisin vielä muuttaa mieleni, minä voisin vielä, vielä, Kendran kuolema oli toissijaista tähän verrattuna-
Vain ne sanat, minä en voi jäädä, luuletko sinä minua typeräksi Albus, luuletko sinä, että minä jään tähän jumalan hylkäämään kylään katsomaan kun sinä leikit isää vaikket osaa?
Et sinä heitä osaa rakastaa. Minä en voinut vastata, hän oli tehnyt sen puolestani ja minua oksetti tietää, että hän oli oikeassa,
vie minut, ollaan ikuisesti me kaksi, yhdessä me olemme vahvoja, vie minut äläkä päästä. Hän katsoi minua halveksuen ja jokin särkyi, heikkoja joskus ylläpidettyjä kulisseja, helinää ja vapinaa.
Aberforth huusi nimeäni, palaa jo helvetti takaisin, mitä sinä siitä välität jos se on mennäkseen. Ja Gellert,
Gellert. Kysyi minulta aiotko sinä jäädä, haluatko sinä? Ja hän tiesi, kyllä minä halusin, voi minä halusin niin paljon ja koko maailman sen miehen kanssa, sellaisen jonka me voisimme yhdessä rakentaa.
Tuli hetkeksi lähemmäs, oli minua vähän lyhyempi mutta ylempänä, minä näin kuinka ei halunnut, ei halunnut koskea minua, minä olin iljettävä ja heikko.
Minä kerroin, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, Gellertin toinen käsi oli kohonnut kasvoilleni, toinen puristunut nyrkkiin. Olisi lyönyt, olisi palauttanut minut järkiini.
Avasin suuni ja minulla oli sanottavaa, Afrikan ja Euroopan ja Australian verran sanottavaa, ja muutama hassu tavu.
Hän painoi huulensa melkein minun huulilleni ja se oli enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Ja sekin koostui vihasta ja pettymyksestä.
Sellaisia sanoja ei koskaan lausuttu ääneen, ei niitä, jotka oikeasti tarkoittivatkin jotain.
Aberforth huusi uudestaan ja minä käännyin ja hetken se oli siinä, ja kohta sormet tapasivat enää tyhjää.
Mitä minä siltä mieheltä koskaan sain, ne nopeat huulet suupielessäni.
Ja muutamia typeriä kuvitelmia suuruudesta.
****
Next time I'll be braver
I'll be my own savior
Standing on my own two feet
I won't let you close enough to hurt me, no
I won't ask you, you to just desert me
I can't give you, what you think you give me
It's time to say goodbye to turning tables