Tajunnanvirtaa. Se sana kyllä kuvaa tätä tekstiä hyvin, mutta silti. Pidin tästä. Oli mukava lukea toisen kuvausta henkilöstä, johon on ihastunut ja luoda omaa mielikuvaa noiden lyhyiden kuvausten perusteella. Pala kerrallaan, silmät, nenä, suu, hiukset. Muu jääkin sitten pimeän peittoon, mutta ainakin saa muodostettua kuvan henkilön kasvoista. Pieniä yksityiskohtia, rakastan niitä, sopivat tähän tajunnanvirtaan. Vaniljalta tuoksuvat hiukset, hiukset aina vähän sekaisin, yksi pieni pisama. koko teksti on täynnä tuollaisia pieniä suloisia yksityiskohtia, joista tulee mukava olo itsellekin. Koko tämä pieni teksti sai minussa aikaan semmosen lämpimän olon ja hymyn. Niin suloista.
Tekstissä oli jännä tuo kirjoitustyylin vaihdos. Ensin vain lyhyitä lauseita, pieniä kuvauksia, jossa osa jää peittoon ja vain lukijan oman mielikuvituksen varaan, mutta sitten. Arkipäiväistä puhetta, paljon tarkempaa.
Suuressa väkijoukossa huomaan vain sinut. Vilkaiset minuun ja silmäsi saavat minut punastumaan, vaikka yritänkin peitellä sen aina virnistykseen. Virnistät takaisin ja rakastan sitä. Sitten käännyt pois ja lähdet. Vihaan sitä.
Istumme lähekkäin kaveriporukassa, samalla penkillä. Luemme jotain tyhjänpäiväistä lehteä. Yritän keskittyä lehteen ja kavereidemme keskusteluun, mutta siitä ei tule mitään. Ainut, mihin voin keskittyä on sinun tuoksusi, läheisyytesi.
Näitä kohtia tarkoitin tuolla äskeisellä. Kyllä niissä on vieläkin mukana lyhyitä lausahduksia, lisäyksiä, jotka kertovat kertojan tunteista, mutta silti lauseet ovat alkua pidemmät ja kertovat hieman enemmän, kuvaavat asioita, jotka lyhyissä lauseissa jätettäisiin huomiotta.
Pidin näiden hahmojen ja koko tekstin rentoudesta. Luontevaa lukemista, kun teksti kulkee niin hyvin eteenpäin. Edes nuo alun lyhyet, tönköt lauseet eivät häirinneet, niistä tykkäsin ehkä eniten tässä koko tarinassa.
Mutta eipä minulla kai muuta. Tykkäsin, kiitos ja hei!