Nimi: And he doesn't regret anything
Kirjoittaja: Limestone
Fandom: Reservoir Dogs
Tyylilaji: Draama
Ikäraja: K-11
Paritus: Freddy (mr Orange) & Larry (mr White)
Yhteenveto: Ja he, Freddy Newendyke ja Lawrence Dimick olisivat ikuisesti he, kaiken vihan, katkeruuden ja rakkauden keskellä. Aina yhdessä.A/N: Pitemmän puoleisen tauon jälkeen inspiraatio pakotti ottamaan lyijykynän käteen ja kuulokkeet korville - ja Larry/Freddyähän sitä syntyi, taas vähän lyhyemmän puoleisesti ihan lupaustenkin mukaisesti
Älkää antako alun hämätä, sillä tämä kirjoitus hyppii kirjoitustavallaan aika lailla. Ja nimeen en kyllä täysin tyytyväinen ole, mutta kaipa se kelpaa :3
* * *
Losin lämmin aamusade rummutti asunnon kattoa.
Freddy makasi matalassa sängyssään hereillä. Ahdistavan hereillä, hän huomasi ajattelevansa. Kyllä vain, tämä nuori mies tiesi levottomuutensa syyn. Ehkei myöntänyt, ehkä ei koskaan myöntäisikään, mutta tiedosti sen kuitenkin.
Mies nousi viimein ylös, keitti itselleen kahvit - josta hän ei liiemmin pitänyt, Freddy oli enemmän oluen perään - ja mietti. Hän todella piti Larrysta, se ei kuitenkaan ollut mitään veljeilyä. Mutta ei hän uskonut olevansa hinttarikaan, vaikka naiset eivät olleet koskaan oikein langenneet häneen. Ehei, Larryssa oli jotain erityistä. Larry oli hänelle läheinen, mutta mitä heidän suhteensa oli, se oli Freddylle aivan uutta. Ja Larry on kaunis ihminen, eikä Freddy ollut koskaan ajatellut niin miehestä saati kenestäkään. Vaikkei hänen elämässään mitään kaunista ollutkaan - kummankaan heistä - hän tiesi sen.
Se oli toisaalta ihan huvittava juttu; kaksi tyyppiä tapaa, toinen on peitepoliisi ja toinen todellinen rikollinen, ja he tutustuvat, ihan tosissaan tutustuvat, lähentyvät, luovat toisilleen suhteen ja muistot, jota eivät varmasti unohda. Ja se on kaunista, se on kuin kyynel joka valuu onnellisen ihmisen poskelle, mutta se on myös kuvottavan karua ja rumaa, se on kärsineen eläimen raato metsässä, se on se kiilto sarjamurhaajan silmässä. Heidän - kahden onnettoman miehen, losangelesilaisen kytän ja milwaukeelaisen varkaan, Freddyn ja Larryn - suhde oli kaikkea muttei silti mitään.
Freddy pudisti päätään, aivan liian sekavaa, ei hän tuota uskoisi, hänen mielensä on vain vielä unessa. Hän katseli hiljaa Los Angelesin lämmintä sadetta likaisen ikkunan läpi ja unohti koko asian.
Mutta nyt Freddy muisti nämä ajatukset jotka olivat avanneet niin monta ovea hänen mielessään. Ja hän tajusi miten tärkeä Lawrence oli, miten paljon rakasti tätä. Sitten se ajatus tuli, ihan helvetin typerää, mutta kaksi luotia vatsassa mikä tahansa tuntui hyvältä oljenkorjelta. Ehkä Larry hyväksyisi Freddyn, sehän oli vain ammatti, Freddy olisi silti Freddy. Freddy olisi voinut vaikka nauraa, mutta jokin esti häntä. Mitä hävittävää hänellä oli? Hän tekee sen, hän luottaa liikaa rakkauteensa, rakkauteen jota ei koskaan sanonut ääneen. Hän sanoo ne sanat jotka tyrkkäävät reunalla hoiperrelleen miehen alas. Ne sanat jotka tuhoavat niin Freddyn ja Larryn kuin heidän typerän, sokean rakkautensakin.
"
I'm a cop. "
Freddy, joka oli kuollut mutta silti elävä, ajatteli
hän rakastaa minua vielä. Ja se hetki, kun Freddy kuuli kuolevan miehen äänen, hän ei pelännyt. Hänen kehonsa käski pelkäämään, mutta ei hän voinut, ehei, hän oli rakastamansa ihmisen sylissä. Kun hän tunsi metallin leuasssaan, hän teki sen mitä olisi pitänyt tehdä paljon aiemmin.
Pyytää anteeksi kaikesta. Siitä, että rakasti. Siitä, että valehteli. Siitä ettei kerta kaikkiaan voinut elää ilman sitä miestä, sitä vitun miestä jota ei ollut tuntenut kuukauttakaan. Anteeksi että oli ilmestynyt miehen elämään ja tullut riippuvaiseksi eikä hylkäisi tätä nytkään. Hän pyysi anteeksi muttei katunut.
Luoti laukesi, Freddy tiesi sen, hetken kaikki oli selvää ja kirkasta ja silti niin epäselvää ja sumeaa, ja sen ihmeellisen hetken kun hän eli elämänsä viimeiset sekunnit, hän olisi voinut vannoa näkevänsä hymyn tämän salaperäisen miehen huulilla, se oli jälleennäkemisen hymy, kun poliisit upottivat luotinsa Larryyn ja tämä saisi jälleen tavata Freddyn, nuoren, hölmön miehen.
Ja he, Freddy Newendyke ja Lawrence Dimick olisivat ikuisesti he, kaiken vihan, katkeruuden ja rakkauden keskellä.
Aina yhdessä.
A/N 2: Okei, vielä tulin pilkkua viilaamaan tästä "jota ei ollut tuntenut
kuukauttakaan". No joo, oman oletukseni mukaisesti miekkoset ja koko poppoo olivat tekemisissä pitemmänkin aikaa, muutaman kuukautta, mutta tämä jotenkin muotoutui tähän näin.
Parempi hiljentyä ennen kuin menee ihan sekavaksi ..
