// Alaotsikko: Osallistuu viikoittaiseen raapalehaasteeseen.
name: Ongelmilla taivas rajana
author: Jokuwannab
rating: S, eli sallittu
pairing: Paritukseton
genre: Angst, oneshot
disclaimer: Mikään, minkä tunnistat jollekin toiselle kuuluvaksi, ei luonnollisestikaan ole minun. Potterit kuuluvat J.K. Rowlingille.
warnings:
Sisältää kuvauksia itsemurhasta.summary: Kesäkuulumisia vaihtavat noidat ja velhot, savu tukahduttavana katonrajassa ja helakanpunainen Tylypahkan-juna.
A/N: Tulipas siitä sekava. Ajattelin kuitenkin laittaa. Osallistuu
viikoittaiseen raapalehaasteeseen.
words: 326Ongelmilla taivas rajana Harry antautui ystäviensä vietäväksi, kun Kings Crossin laiturit jäivät taakse ja eteen avautui aivan toinen maailma; kesäkuulumisia vaihtavat noidat ja velhot, savu tukahduttavana katonrajassa ja helakanpunainen Tylypahkan-juna. Se oli tuttu ja turvallinen näky, näky, jonka hän kohtasi joka vuosi. Ja näky, johon hän oli kyllästynyt ääriään myöten.
Kuudes vuosi oli tuonut Harryn eteen entistä enemmän paineita, se oli ottanut häneltä vapaat illat, se oli ottanut häneltä Dumbledoren. Kaksi liian tärkeää menetystä kahdessa vuodessa, ensin Sirius, sitten Dumbledore. Mikä oli päämäärä, mikä oli päämäärä tässä hulluudessa, johon maailma oli Harryn ajanut? Ei ollut mitään mieltä vain katsella, kun tärkeät ja läheiset ihmiset, joita olit hoivannut ja ajatellut, kuihtuivat silmiesi edessä kuoliaiksi. Jo ensimmäisestä lukuvuodestaan Tylypahkassa Harry oli oppinut, ettei kannata odottaa mitään hyvää ilman pahuutta. Ja pahuudet, joita olet itse tehnyt, kostautuivat moninkertaisina takaisin. Karman laki, sanoisi Hermione. Kohtalon ivaa, sanoisi Ron.
Velhomaailma oli ottanut Harrylta kaiken sen pois, minkä se oli hänelle ensin antanut. Se oli antanut hänelle onnen; se oli viety pois. Se oli antanut hänelle kodin; sekin vietiin pois joka kesä. Se oli antanut hänelle läheisiä; se alkoi napsia niitäkin, yhden kerrallaan, kuin sanoen: ”Älä kiinny tuohon ihmiseen, tai kuolet.” Ja ihmiset, hyväuskoiset ja naiivit, luulivat yhä että Harry oli sankari, että hän ryntäisi mielellään taisteluun huulet hymyssä ja voittaisi. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt, halusiko hän edes tietää olevansa velho. Kukaan ei ollut maininnut, että jos Harry olisi kuollut vauvana, tätä tuskallista tietä ei olisi ikinä tarvinnut astella savu silmissä ja piikit kantapään ihoon upoten. Jokaisen liikkeen ivallisuus paistoi puisissa pinnoissa ja kaikui kivisissä seinissä.
Tätä kaikkea Harry oli joutunut miettimään kesällä, ollessaan lukittuna Dursleyjen kotitaloon, joka sekin tuntui nauravan hänelle. Tällaisia asioita hän yritti selventää kirjoittamalla niitä kirjeisiin, joita ei koskaan lähetetty. Tapahtuneet ja tapahtumattomat asiat kummittelivat Harryn päässä, kiusaten häntä päivin öin. Harry ei kuitenkaan koskaan valittanut kenellekään. Hän ei purkanut vihaansa kehenkään viattomaan ihmiseen, jolla ei ollut aavistustakaan hänen kärsimyksistään. Hän oli keksinyt oman tavan purkautua kerältään sotkuiseksi lankakasaksi. Ihmiset eivät tienneet siitäkään, eivät tienneet tai välittäneet piikeistä kantapäissä. Vain piikit itse tiesivät.
Huokaisten hän kääntyi, halasi Hermionea ja Ronia, odotti, että he lähtisivät junaan. Kun pillien vihellykset olivat loppuneet, hän juoksi junan eteen ja väki vilauksen punaista.
