Title: Sinussa on ikuisuus
Author: Eveliina (ex-Morgana)
Beta: -
Genre: (lyhyt) one-shot, (slash, blackcest)
Rating: K-11
Varoitukset: tulkinnanvarainen insesti // Herkku lisäsi puuttuneen varoituksen ja nosti ikärajaa
Pairing: Sirius/Regulus, lähinnä tulkinnanvarainen
A/N: Mitä suurimmissa määrin Apulannan inspiroima pätkä, sen voi yhtyettä kuunnellut huomatakin tekstistä. Tällaista tajunnanvirtaa tänään. Kommentit ovat aina makoisia, aye?
***
Kuka sanoikaan, että aika parantaa sen mihin järki ei pysty?
Sirius ei ollut koskaan uskonut sanontoihin, ei aforismeihin. Hän oli aina nauranut, kun äiti sanoi, että yksi mätä omena pilaa koko korin. Äiti puhui Siriuksesta, tietenkin. Uhkarohkeimmalla tuulellaan Sirius saattoi vastata, että entä jos korissa onkin vain yksi terve omena ja muut olivat mätiä. Viittaus omaan perheeseen sai äiti-Mustan kihisemään kiukusta vanhan teepannun tapaan. Tiedäthän, ne sellaiset, jotka vislaavat? Silloin Regulus saattoi olla nokkela ja todeta, että terve omena tulisi syödyksi ja mädät saisivat jäädä. Sirius jäi sanattomaksi. Hän vihasi, kuinka pikkuveli sai hänet aina sanattomaksi.
Kuinka pikkuveli saattoi hukata jotain, mikä merkitsi Siriukselle paljon ja kuitata sen sanomalla, että se hukkui. Joku toinen oli kerran sanonut, ettemme ohita lapsuuden ja aikuisuuden rajaa, ennen kuin lakkaamme sanomasta "se hukkui" ja sen sijaan opimme sanomaan "minä hukkasin sen". Niin, Regulus tuskin kasvaisi koskaan aikuiseksi, Sirius ajatteli hymähtäen ja sopi itsensä kanssa, että saattoi uskoa tähän sanontaan. Hetkellisesti. Eikä hän tietenkään myöntäisi sitä kenellekään. Hän pitäisi suunsa kiinni, vaikka olisikin niin mielellään toivottanut Regulukselle turvallista matkaa Helvettiin.
Katkerana Sirius ajatteli, että pikkuveli olisi vain todennut kuivasti olevansa siellä jo ja hän olisi jälleen jäänyt sanoja vaille.
Sillä Sirius vihasi kaikkea veljessään. Hän vihasi tämän kalpeita, ilmeettömiä kasvoja, vihasi silmille valuvia hiuksia. Täsmälleen samansävyisiä kuin hänen omansa ja yhtä suoria. Hän vihasi tapaa, jolla vaatteet roikkuivat liian hennon pikkuveljen yllä, vihasi, kuinka paidan helma lepatti surkeana tämän kävellessä. Niin, kaikkea veljessään Sirius vihasi siinä missä rakastikin. Regulus merkitsi hänelle kaikkea sitä, josta hän halusi luopua ja samaan aikaan kaikkea sitä, josta hän halusi pitää kiinni. Tarttua kuin hukkuva viimeiseen oljenkorteensa. Regulus oli kärpänen hänen keitossaan, Regulus oli hänen maailmansa. Maailma, jonka synkkiin vesiin hän halusi vajota jäädäkseen ja maailma, josta hän halusi paeta niin kuumeisesti.
Kuka sanoikaan, että kun antaa pikkusormen, se vie koko käden?
Sirius olisi voinut kirota moisen naurettavan ja kuluneen sanonnan lausuneen siltä seisomalta. Häntä kuvotti, kuinka se sopikaan häneen. Kuin valettu. Juuri silloin, siinä värjötellessään vain kauhtunut yöpaita yllään Reguluksen huoneen ovella hän mietti ties kuinka monetta kertaa, että olisi voinut kääntyä kannoillaan ja palata omaan huoneeseensa. Jättää koputtamatta siihen tammipuiseen oveen, jonka maali hilseili ja joka jälleen kerran näytti niin kutsuvalta. Sirius koputti. Odottamatta vastausta hän astui sisään, tuttu näky kohtasi häntä. Siinä istui Regulus, omalla vuoteellaan. Hän oli painanut pään polviinsa ja kietonut riutuneet kätensä jalkojensa ympärille. Taas kerran Sirius pani merkille, kuinka siro hänen veljensä oli. Aivan liian siro.
Ensimmäisinä kertoina, joina Sirius oli saapunut salaa veljensä huoneeseen, Regulus oli ollut varautuneempi. Nuorempi Musta ei ollut uskaltanut katsoa Siriusta silmiin, nytkin vain hädin tuskin. Nuoremman hiukset riippuivat niin surumielisten, siniharmaiden silmien edessä kuin verhoina.
Ja siinä vaiheessa, kun kaikki muut äänet olivat jo kuolleet pois, istui Sirius pikkuveljensä vierelle. Varovasti, aivan kuin olisi pelännyt toisen särkyvän kosketuksesta. Kuinka ristiriitaista. Joskus Siriuksen oli vaikea uskoa itsekään, että ei, ei se mennytkään niin, että jokin voima, jokin yliluonnollinen ajoi hänet aina siihen huoneeseen. Se oli hän itse, Sirius itse halusi sitä. Hän eli niistä muutamista hetkistä, muutamista hellistä minuuteista Reguluksen untuvatäkin alla.
Kahdet lähes täsmälleen samansävyiset silmät kohtasivat toisensa. Sirius katsoi veljeään syvälle silmiin, kuin pyytäen lupaa kaataa hänet varoen vierelleen. Vanhemman Mustan veljistä ei tarvinnut kuin laskea kätensä nuoremman olkapäälle, kun tämä jo kävi makaamaan vuoteelleen. Siinä he taas olivat, kun kaikki muu heidän ympärillään oli hetkeksi menettänyt arvonsa. Aivan kuin Regulus olisi ollut paperia, Sirius avasi hänen pyjamansa napit, kankaan alta paljastui valkeaa ihoa. Sirius tiesi, kuinka Regulus piti siitä, että hän piirteli kuvioita tämän iholle. Sirius tiesi, kuinka helppoa oli saada ikuisuus hetkeen mahtumaan. Ja sitä hän rakasti, kun hän sai Reguluksen nauramaan. Hänen hymynsäkin oli niin sievä, mutta liian harvinainen. Liikaa melankoliaa, ajatteli Sirius piirrellen hajamielisesti ympyröitä Reguluksen iholle.
"Sinä kutitat minua, Sirius", veli naurahti vaimeasti ja kietoi kätensä Siriuksen ympärille.
"Se lienee tarkoituskin", Sirius vastasi hieman unisesti, Regulus pyöritteli hänen hiuksiaan sormissaan.
"Olet aika suloinen sille päälle sattuessasi", Regulus kuiskasi eteeriseen sävyynsä. "Mutta miksi sinä tulit taas?"
"Etkö olisi halunnut minun tulevan?"
"Tietysti halusin."
Sirius ei sanonut enää mitään, oikeastaan kumpikaan heistä ei sanonut. Siinä, yön pimeimpien tuntien kuluessa Sirius unohtui kuuntelemaan Reguluksen tasaista, rauhallista hengitystä ja silittelemään tämän hiuksia. Pikkuveli makasi siinä, hänen vierellään, välillä avaten silmänsä ja katsellen Siriusta. Lopulta hän viimein nukahti, aivan kiinni Siriukseen. Sirius ajatteli, että pikkuveli näytti hieman enkeliltä nukkuessaan ja pudisti päätään, typerä ajatus. Hän nousi ylös, varoen herättämästä nukkuvaa Regulusta. Matkalla omaan huoneeseensa hän mietti, kuten aina aiemminkin, että miksi, miksi hän oli taas mennyt sinne. Vastausta ei koskaan löytynyt, vaihtoehtoja oli liian monta, muttei yhtään oikeaa. Sirius sammutti pöytälampun, kävi vuoteelleen ja nukahti pian, mutta rauhattomaan uneen.
Kertakäyttöunelmaa, jota kierrätettiin liian monta kertaa.
