Uudelleennouseminen | Tom Valedro | S, tuplaraapale

[hiddenben]

Nimi: Uudelleennouseminen
Kirjoittaja: hiddenben
Ikäraja: S
Genre: pahaa enteilevä, suuruudenhullu draama, tuplaraapale
Hahmot: Tom Valedro, Matami Pomfrey
Haasteet: Sana/kuva/lause10 #2 sanalla salaisuus
Yhteenveto: Askeleeni kaikuvat huoneen käytävällä, kertoen jo uutta tarinaa. Legendaa.

A/N: Joskus mietin, kannattaako näin lyhyitä tekstejä julkaista – ovatko ne edes oikeita tekstejä? En kuitenkaan onnistunut saamaan tätä ficciä mielestäni sen kirjoitettuani (ja kun olen kerran kirjoittanut sanasta, en osannut enää miettiä uutta tarinaa sille), joten päätin jakaa sen täällä. Jos luet tämän lyhyen kohtaamisen, kerro kommenteissa, mitä mieltä olet tällaisista lyhyistä teksteistä

Uudelleennouseminen

Kun herään, tiedän jonkin muuttuneen.

Tunnen sen kehossani.

Nousen vuoteelta, vaihdan pyjaman mustaan kaapuun. Suoristan johtajaoppilaan merkin, otan taikasauvani yöpöydältä ja vedän Sairaalasiiven sänkyä ympäröivät verhot syrjään.

Askeleeni kaikuvat huoneen käytävällä, kertoen jo uutta tarinaa. Legendaa.

Olen melkein ovella, kun matami Pomfreyn tiukka ääni käskee minua pysähtymään.

”Valedro! Et ole saanut lupaa lähteä.”

”Voin hyvin”, vastaan ja havaitsen, kuinka ääneni kuulostaa erilaiselta. Viileämmältä. Samalla huomaan sisälläni uudenlaisen vahvuuden, joka tuntuu vapaudelta. ”Katsokaa vaikka.”

Pomfrey tutkii esiin taikomaani diagnoosia, joka leijuu hologrammin lailla pääni vieressä. Nainen tietää minun olevan oikeassa, mutta silti –

”Haluan tehdä lopputarkastuksen, Valedro. En tiedä… en voi sanoa, millaisia jälkiä musta taikuus jättää tekijäänsä”, Pomfreyn ääni hapuilee, mutta vain hetken. Sitten se palaa tuttuun itsevarmuuteensa, naisen katseen pysyessä tiukkana. ”Vai pitääkö minun mennä pyytämään professori Dumbledorea pitämään sinut paikoillaan, että saan sinut tutkittua?

Haluaisin naurahtaa – nainen on melkein hellyyttävä huolestuneisuudessaan.

Mutta minä en tarvitse häntä.

”Ei ole syytä sotkea professoria tähän, matami Pomfrey. Antakaa asian olla – sanoinhan jo, että voin hyvin”, toistan vakaalla äänellä ja jokin, ehkä katseeni, saa naisen vihdoin ottamaan askeleen taaksepäin.

Kävelen hiljaisuudessa ulos Sairaalasiivestä. Kammioiden sijasta suuntaan suoraan Kiellettyjen kirjojen osastolle ja jatkan siitä, mihin viimeksi jäin.

Tällä kertaa en tee samaa virhettä uudelleen.

[Vendela]

Oooh mikä pala, olen sanaton! Mistä aloittaisinkaan purkamaan ajatuksiani...

Pyysit kommenttia lyhyen tekstin (raapaleen) julkaisusta, että kannattaako se vai ei. Itse olen sitä mieltä että kannattaa, aivan ehdottomasti! Monesti tämmöinen lyhyt teksti/raapale/mitä nimeä nyt haluaa käyttää, on juuri tällainen yllättävä ja ajatuksia herättävä tunnelmapala, tai sellaiseksi sen itse miellän ja siksi tykkään tämmöisiä lukea Itse löysin tämän tuolta sana/kuva/lause-haasteesta ja koska juuri sinä satuit olemaan kirjoittajana niin kiinnostuin. Mutta kyllä minua tämän pariin veti myös nimi ja hahmo, sillä toki Voldemort ja uudelleennousu ovat asioita, jotka kiinnostavat.

Itse teksti oli oikein onnistunut. Tämä pääsi yllättämään ensin sillä, että tapahtumapaikkana oli Tylypahka ja hahmo nuori Valedro. Oletin automaattisesti, että tässä olisi käsitelty Voldemortin viimeisintä uudelleennousua mutta pääsit yllättämään ja hyvä niin, sillä teksti muuttui juuri sillä hetkellä todella paljon kiinnostavammaksi.

Toinen asia mistä pidin, oli se, ettei tässä selitetty liikaa. Lukijalle jäi ihana, oma tulkinnanvapaus mistä ainakin itse pidän valtavasti. Se, että saa pohtia mitä kirjoittaja on tarkoittanut ja kohtaako se oman mielikuvan kanssa on herkullista. Itse näin tämän niin, että Valedro kokeili ensimmäistä kertaa hirnyrkin valmistamista ja jokin oli mennyt pieleen. Mutta mitä olisikaan tapahtunut, jos tämä kokeilu olisi surmannut Valedron... Ah, miten herkullinen ajatus koko tarinan kannalta

Mutta, pidin itse tarinasta ja pidin myös tästä lyhyestä muodota. Älä siis epäröi julkaista vastaavanlaisia lisää, lukijoita löytyy ainakin yksi!

Kiitos,
Vendela

[Fiorella]

Olen monta kertaa ajatellut samoin, ettei irrallinen pala tarinaa ole vielä tarina itsessään, paitsi että muiden kirjoittamana se tietysti on. Hienoa että julkaisit, tässä on jotain todella vaikuttavaa. En muista itse asiassa, olenko ikinä edes lukenut mitään tätä vaihetta Tom Valedron elämässä sivuavaa, ainakaan näin henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Tämä oli mieleenpainuva ja herätti todella ajatuksia. Se hetki, jolloin Valedron päässä vinksahti. Tai kuten Voldemort ehkä sanoisi, kaikki loksahti ensi kertaa kohdalleen?

Hieno ficci kaikessa lyhyydessäänkin.

[hiddenben]

Vendela, kiitos taas kommentistasi! Tykkään kuulla ajatuksiasi, varsinkin kun uskaltaudut kommentoimaan kaikkia erilaisia kokeilujani Hyvä, jos tämä lyhyt ficci onnistuu herättämään tunteita/reaktioita ja ajatuksia! Ehkä se on raapalemitan vahvuus, kuten itsekin kirjoitit. Oli hauska lukea analyysiasi, että missä kohtaa Valedron tarinaa oikeastaan mennään – ja mitä sitten olisi tapahtunut, jos… Siitä tulisi hyvä AU-ficci! Valedro oltaisiin varmaan nähty aivan erilaisena ihmisenä, jos hänen pimeän taikuuden kokeilunsa eivät koskaan olisi tulleet esiin. Kiitos kommentista ja ajatuksistasi

Fiorella, kiitos, että kommentoit! Todella mukava kuulla, että onnistuin tällaisella lyhyellä tekstillä herättämään ajatuksia. Olen samaa mieltä kanssasi, että kyseessä oli hetki, kun Valedro muuttui Voldemortiksi ja kaikki alkoi löytää suuntansa… Kiitos ajatuksistasi

[Larjus]

Nyt oli sen mielenkiintoinen hahmopari, että pakko oli lukea, että mitäs

Tiedän tuon tunteen, että lyhyt teksti, joka on kuin "pätkä pidempää tarinaa", tuntuu liian lyhyeltä ja julkaisukelvottomalta Mutta lukijaminä on sitä mieltä, että niin ei todellakaan ole! Lyhyiden tekstien kirjoittaminen on pikemminkin taitolaji. Lisäksi niitä on kiva lukea ja keskittyä juuri siihen ajatukseen/hetkeen, minkä ne tarjoavat.

Tykkäsin valinnasta, että fici on kirjoitettu minä-muodossa ja preesensillä. Jotenkin lisää tarinan intensiivisyyttä, etenkin kun tietää, kenen "ajatuksissa" sitä onkaan o.o Ei sitä pääse joka päivä näkemään asioita itse Voldemortin näkökulmasta. Ensimmäinen lausekin enteilee jotain suorastaan kammottavaa, vaikka näin lyhyessä tekstissä ei sen tarkemmin valaistakaan, että mitä. Mutta se oikeastaan tekee tunnelmasta entistäkin karmivamman. Lukijana jää epätietoisuuteen, vaikka lähdemateriaalin kautta voikin peilata, mitä oikein tulee tapahtumaan.
Päällepäin näyttää, että kaikki on niin kuin ennen, ja Valedro on sitä mitä on aina esittänytkin olevansa, vaikka sisäisesti kaikki onkin muuttunut. Molemmat puolet ja niiden ristiriita tulee kyllä hyvin lukijalle selväksi.

Kaiken kaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kohtaus Valedron ja Pomfreyn välillä. Kiva jäädä pohtimaan näin lopuksi, että mitä Pomfrey oikein ajattelee. On tuo varmaan hänellekin aika kuumottava tilanne, kun lopulta antaa periksi, eikä väen vängällä sitten teekään lopputarkastustaan.

Kaikessa lyhykäisyydessään varsin toimiva fici, joka jättää hyvällä tavalla kylmäksi (sellaisella "omg nyt Valedrolla napsahti ja senhän tietää, mitä siitä seuraa iiik O.O" -tavalla ).

[Crys]

Tässäpä on juuri sopivasti tietoa lukijalle, jotta jää vähän mysteeriksi, mutta jotta pystyy kuitenkin yhdistelemään canonin palaset yhteen! Maailma mahtaa tosiaan näyttää/tuntua hivenen erilaiselta hirnyrkin yrityksen jälkeen, vaikkakin olettaisi että Dumbledore kuitenkin sotkettaisiin soppaan mukaan kun matami Pomfrey kerran tietää että mustaa magiaa Valedro oli kokeilemassa, hm hm Mutta päättäväinen oma itsensä Tom näyttää olevan, tai oikeastaan tässä versiossa oli jo vahvasti Voldemortviboja, vaikka nimi ei ole ehkä ole vielä tässä vaiheessa jäänyt elämään. Mitäköhän tosiaan Pomfrey mahtaa miettiä? Tämä varsinkin on hienosti kuvattu Pomfreyn ääni hapuilee, mutta vain hetken. Sitten se palaa tuttuun itsevarmuuteensa, naisen katseen pysyessä tiukkana. Vastaa hyvin käsitystäni Pomfreystä, hän on ehkä hivenen säikähtänyt, mutta kuitenkin tiukka ja itsevarma!

-Crys

[Sokerisiipi]

Totta kai raapaleet on oikeita tarinoita, ja ne ehdottomasti kannattaa julkaista! Finissä on paljon meitäkin, jotka rakastavat raapalepituisia tarinoita

Uu, olipa tää kylmäävä ja niin kovin IC. Tosi hyvin ja liioittelematta onnistuit kuvailemaan Valedron matkallaan hirnyrkkien valmistamisessa. Tää oli yksinkertaisuudessaan ihastuttavan kliininen, ja voin hyvin kuvitella Valedron ajattelevan juuri noin, lyhyesti ja suoraviivaisesti, kaikki tunteet leikattuina pois.

Tosi kivasti tän raapaleen asettelu myös sopii Valedroon. Runsas enter korostaa sitä, ettei lauseiden välissä ole kuin epäinhimillistä tyhjyyttä. Voi olla, että se on täysin tahatonta sinun osaltasi, mutta se sopii tämän ficin tunnelmaan ja sanomaan.

Askeleeni kaikuvat huoneen käytävällä, kertoen jo uutta tarinaa. Legendaa.

Voin kuvitella, että sen ajan, kun Valedro ei ole nenä kiinni kirjassa, hän luo päässään itselleen legendaa, mainetta, kunniaa ja hankkii myös konkreettisin keinoin itselleen kannattajia, koska mitä on tieto ja lahjakkuus, ellei ole ihmisiä ympärillä tunnustamassa sitä? Näin voisin nähdä Valedron ajattelevan. Ja tietenkin se, että hän tahtoo alistaa ja olla ylivertainen kaikkiin muihin nähden.

Lopetuslause oli myös niin täydellinen ja kruunasi koko ficin.

Ihan mahtava, kiitos tästä!

[Rosmariini]

Uii, kylläpäs tämä oli hyytävä!

Luen nykyään tosi harvoin Potter-ficcejä, koska omasta kirjojen lukemisesta on niin kauan, etten oikein enää tohdi muistaa, mitä missäkin on tapahtunut. :"D Olen kuitenkin monesti silmäillyt ficcejäsi ja miettinyt, että pitäisi perehtyä niihin tarkemmin joskus ajan kanssa, erityisesti koska kirjoitat niin paljon Tom Valedron näkökulmasta. Rakastan kaikkia pahisten backstoryja ja erityisesti Voldemortin tapauksessa sitä oikein jää kaipaamaan lisää, koska kirjoissa paljastetaan vain niin pieniä pätkiä!

Vaikka tämä oli lyhyt, tästä välittyi tosi paljon: joskus sanomalla vähän sanoo paljon enemmän. Tämä pätee erityisesti Tom Valedron hahmoon, jonka epäinhimillisyyteen oikein kuuluu tuollainen vähäsanaisuus ja suoraan asiaan meneminen. Jo ensimmäiset lauseet ovat kutkuttavia ja houkuttelevat lukemaan lisää. Luontevasti tuossa tilanteessa tavallisen hahmon ajatus varmasti lähtisi polveilemaan enemmän - missä tuntuu erilaiselta, miksi - mutta Tomin tapauksessa kaikki mahtuu yksinkertaisesti yhteen lauseeseen. Sen ympärille jätetty tyhjä tila entisestään vahvistaa tässä vaikutelmaa hahmon kylmyydestä.

Siitä päästäänkin sitten hienoon lainaukseen: tuohon, minkä Sokerisiipikin lainasi. Tykkäsin tästä juuri siksi, että se vahvistaa Valedrosta vaikutelmaa itsensä tärkeäksi tuntevana henkilönä, mutta myös siksi, että olit valinnut tavaksi kertoa tuosta juuri nuo askeleet. Monesti sanotaan, että kävelytapa kertoo ihmisestä yllättävän paljon, ja tuossa Valedron itsevarmuus välittyy juuri askelten kautta. Seuraava hyvä lause tulee melkein heti: Samalla huomaan sisälläni uudenlaisen vahvuuden, joka tuntuu vapaudelta. Assosioin itsekin vahvuuden tunteen tosi voimakkaasti vapauteen - siihen, ettei ole kahlittu minnekään. Tämä on tosi oiva rinnastus.

Tästä seuraavan kappaleen lopussa on minusta hyvä tyylikeino, kun käytät tuota ajatusviivaa lauseen katkaisemiseen kesken ja siirryt suoraan repliikkiin sen sijaan, että sanoisit pitkällisesti esim. "mutta silti nainen jatkaa / jaksaa yrittää" tms. Tämä sopii myös Valedron hahmoon ja ylipäätään on tehokas tekstillinen keino välttää turhia sanoja.

Ehkä hyytävin lause tässä ficissä oli neljänneksi viimeinen kappale: Mutta minä en tarvitse häntä, erityisesti kontrastrina tuohon edelliseen kappaleeseen, jossa Valedro osoittaa ensi kertaa ficin aikana jonkinlaista tunnetta. Tuolla lausahduksella Valedro sulkee kaiken tunteen itsestään pois ja kovettaa itsensä pelkäksi kylmäksi koneeksi, joka ei tarvitse ketään ja jolle ihmisten arvo määräytyy sen suhteen, tarvitseeko heitä jollain hetkellä vai ei. Tuo Valedron "konemaisuus" säilyy aina ficin loppuun saakka, jossa hän suuntaa suoraan työnsä pariin sen sijaan, että kävisi huilaamassa välissä, vaikka joutuikin kokeilujensa ansiosta sairaalasiipeen. Hänellä on nyt tärkeämpääkin tekemistä.

Olen iloinen, että päätit julkaista tämän sen lyhyydestä huolimatta! Tämä oli Valedron hahmolle hirmu uskollinen teksti, joka jäi oikein leijumaan mielen päälle. Kiitos!

[hiddenben]

Larjus, kiva, kun tartuit tähän lyhyeeseen tekstiin – oli nimittäin hauskaa lukea ajatuksiasi tästä! Ilahduttaa kuulla, että Valedron kaksi puolta tulevat tässä tuplaraapaleessa esiin ennen ja jälkeen -henkisesti, ja että tunnelma ensimmäisestä lauseesta alkaen toimii. Niin, ja Pomfrey – itse jotenkin ajattelen, että naiselle jäi kylmät väreet tästä hetkestä ja jonkinlainen ajatus siitä, että Valedroa on yhä hankalampi kontrolloida. Hyvä, jos tämä jätti kylmäksi! Kiitos kommentistasi

Crysted, kiitos kommentistasi! Mielestäni osut ihan oikeaan hahmoanalyysien suhteen, varsinkin Pomfreyn kohdalla. Sellainenhan hän on! Kiva myös, että jaoit tuon lauseen. Tykkään siitä itsekin!

Sokerisiipi, raapalepituisissa tarinoissa on kyllä oma hehkunsa ja miellyttävyytensä! Kivaa, kun otit esille tuon enterin käytön ja minkälainen efekti sillä oli tekstiin. Mielestäni Valedro ajattelee juuri näin: selkeä, tunteeton ajatus kerrallaan. Ja analyysisi tiedosta ja vallasta on todella mielenkiintoinen ja osuu mielestäni aivan kohdilleen! Kiitos ihanasta kommentista

Rosmariini, heh, kiva, että tykkäät tällaisista pahisten backstory-jutuista! Minua vähän ihmetyttää, miten olen päätynyt edes kirjoittamaan Valedrosta, mutta ehkä juuri tuo viattomasta pahikseksi -kehitys kiinnostaa – mitkä asiat triggeröi muutoksen ja miten henkilö reagoi siihen? On ihana lukea kommenttiasi, nostat esiin todella mielenkiintoisia huomioita tekstistä, miten olen onnistunut luomaan tunnelmaa ja Valedron kylmää persoonallisuutta. Iloitsen, että tykkäsit tästä ja onnistuin Valedron kuvaamisessa näinkin hyvin! Kiitos siis kommentista (ja kiva, että uskaltauduit tämän fandomin puolelle )!

[Kelsier]

Kommenttiarpajaisista hei!

Ehdin jo ajatelle, että Tom on saanut aikaan ensimmäisen hirnyrkkinsä ja on sen takia sairaalasiivessä, mutta hän taisi tehdä ensimmäisen vasta Tylypahkasta päästyään. Joku muu pimeä taika on sen sijaan tainnut mennä pieleen. Minusta oli oivaltavaa, että Pomfrey vetoaa jo tässä vaiheessa Dumbledoreen pelotellakseen Tomia, eikä suinkaan rehtoriin (joka taisi tuohon aikaan olla Dippet), vaikka tämä olisi kuitenkin loogisempi auktoriteetti. Itse asiassa loogisempi olisi myös luihuisen tuvanjohtaja, mutta eipä hänestäkään taitaisi olla Tomille vastusta. Tom on kyllä vahvasti IC ja matkalla Voldemortiksi. Tykkäsin lukea tämän.

Kiitos, kun kirjoitit!

-Kel

[niiina]

Kiitos kun kommentoit minulle kommenttiarpajaisissa! Lupailin siellä, että kommentoin kaikille minulle kommentoineille takaisin, koska ensinnäkin ihana tutustua muiden teksteihin ja tästä tulee toivottavasti muillekin yhtä hyvä mieli kun itselleni!

Valitsin tämän tekstin, koska nämä kaksi hahmoa samassa paketissa alkoi heti kiehtomaan, että mitä tapahtuu! Vaikka tuossa epäilitkin, onko näin lyhyet tekstit edes sellaisia mitä kannattaa julkaista, niin totta kai! En itsekään ole oikein osannut kirjoittaa kovin lyhyitä tekstejä, mutta haluaisin ehdottomasti opetella, koska ei aina tarvitse jaaritella pitkää juonta ja kaikkea, kun joskus lyhyessäkin voi olla sisältöä paljon enemmän. Esimerkiksi tässä jäi tosi mielenkiintoisesti ympäristö avoimeksi. Sitä jäi heti miettimään, että mitä Tom on tehnyt, miksi hän on joutunut tuonne yms. Ilmeisesti joku pimeä taikuus on mennyt pahasti pieleen, mutta kuitenkin tuonut hänelle jotain tiettyä vapautta mieleen tuosta kaikesta, selkeyttä. 

Pomfrey varmasti näkee selkeästi jo Tomin katseesta, että nyt on parempi olla jankuttamatta enempää asiaa. Joistain ihmisistä huokuu sellaista tunnelmaa, ettei tosiaan tarvita kuin katse tai lyhyt lause ja tietää perääntyä. Vaikka teksti on lyhyt, niin se kertoo yhden tärkeän hetken Valedron elämässä (nää on aina tosi mielenkiintoisia, taustatarinat!). Ehkä jopa pienen käännekohdan. Voisiko tämä olla se käänne, kun hän todella alkaa löytämään tietoa hirnyrkeistä tai onko hän kenties jo löytänyt ja aloittanut valmistelut, mutta tämä varmuuden tunne on se, mitä hän on kaivannut sisäänsä edetäkseen.

Olet kirjoittanut tämän tosi hyvin ja pidin tästä kovasti. Kiitos sinulle tästä lukukokemuksesta ja tosi hyvä, että olet tämän julkaissut!

[hiddenben]

Kelsier, kivaa, että poimit tämän Kommenttiarpajaisista! Olen kyllä sitä mieltä, että Pomfrey taitaa tietää enemmän kuin antaa ymmärtää tajutessaan, kuka Valedroa parhaiten pystyy vastustamaan - Kuhnusarvio tai Dippett tuskin pystyisi tekemään paljoakaan, mutta Dumbledore tuntee Valedron parhaiten. Kivaa kuulla, että tykkäsit! Kiitos kovasti kommentistasi

niiina, olen kyllä samaa mieltä siitä, että on ihanaa päästä tutustumaan muiden teksteihin ja kommentoida niitä. Ilahduin kovasti kommentistasi, joten kyllä - niillä on merkitystä On myönnettävä, että painin edelleen joskus tämän ongelmallisen ajatuksen kanssa, että kannattaako lyhyitä tekstejä julkaista, mutta toisaalta juuri niissä on hauska haaste yrittää tiivistää jotain tärkeää muutamaan sataan sanaan, joten pitäisi vain harjoitella ja julkaista enemmän Ja tosiaan, lyhyessä muodossa paljon jää avoimeksi, mikä puolestaan rohkaisee ja motivoi lukijaa ajattelemaan itse! Ja juuri sen takia olikin hauska lukea kommenttisi ja mitä ajatuksia siitä sinulla heräsi Erityisesti huomiosi siitä, että joistain ihmisistä voi melkein aistia sen, mitä kannattaa seuraavaksi sanoa tai tehdä - tai jättää tekemättä, on erittäin mielenkiintoinen ja olen iloinen siitä, että se tulee tässä tekstissä esiin! Kiitos kovasti kommentistasi, se ilahdutti!

[marieophelia]

Huomasin listaltasi, että olet kirjoittanut ficin Tom Valderosta (itse asiassa vissiin kaksikin?) ja yllätyin sen verran, että toki tämäkin piti lukea. Mutta toisaalta paljonhan olet muissa tarinoissasi käsitellyt erilaisia nuoruuden kipuilu -teemoja, joten ei kai tämä niin yllättävä aihevalinta sulta ole. Vaikka kipuilut ovatkin vähän erilaisia kuin tavallisesti!

Minusta tämä on hieno teksti, hyvin dramaattinen! Voi hyvin kuvitella hullunkiillon Valedron silmissä, ja miten tämä hetki on lopullisesti irtaannuttanut hänet muista ihmisistä ja heidän todellisuudestaan. Matami Pomfreyn hössötys tuo tähän sopivaa huvittavuutta, mutta toisaalta karmivuutta. Matamiko tietää hirnyrkeistä??? Ja hoitaa Valedroa kuin ketä tahansa potilasta??? No onhan hänellä tietysti vaitiolovelvollisuus, mutta en ole koskaan tullut ajatelleeksi, mitä kaikkea se voisi pitää sisällään. Hurr! En itse ole ajatellut, että matami Pomfrey olisi näin vanha, että on ollut töissä jo Valedron aikoina (plus en tiedä, minkä ikäistä naista sopii kutsua matamiksi, mutta itsestäni se ei kovin kivalta kuulostaisi  ), mutta toisaalta tarina toimii paremmin, kun hahmot ovat lukijalle tuttuja. Valedron luonnetta kuvaa muuten hyvin, että hän loihtii itse itselleen diagnoosin!

Minulla ei ole mitään lyhyitäkään tekstejä vastaan! Ficeissä varsinkin voi ajatella, että canon-tutemus laajentaa tarinan "kokonaisemmaksi" ja siksi minusta on vain hyvä, ettei ficeissä selitellä ja jaaritella liikaa. Vaikka myönnän myös itse joistain omista lyhyistä ficeistäni ajattelevani, että ne ovat kesken, vaikkeivat oikeasti ole.

Olipa kiva lukea joku kirjoittamasi ficci pitkästä aikaa, vaikka tämä jo pari vuotta vanha onkin! Odottelen edelleen Voro-tekstiä. Kiitokset!

[flawless]

Yllätyin kun näin etusivulla sulta Valedro-rapsun, mutta pitihän se ehdottomasti lukea kuitenkin! Ilman muuta lyhyetkin tekstit ovat julkaisun arvoisia, tämäkin oli juuri sopivan kokoinen pikku välipala. Lyhyissä teksteissä on musta se tosi kivaa, että jätetään kenties asioita herkemmin auki ja tulkinnan varaan, kuten tässäkin, kun lukija sai kuitenkin aika vapaasti tulkita, milloin tämä tapahtui ja mistä oli kyse jne. Tokihan tässä oli sellaista hyytävää tunnelmaa, joka viesti siitä, että tässä käsiteltiin sellaista syntytarinan henkistä murroshetkeä, kun ollaan keikuttu synkkyyden kynnyksellä ja otettu lopulta sinne se askel josta ei ole paluuta, mutta väittäisin että aika iso osa tämän hiipivän karmivasta fiiliksestä tulee siitäkin, kun pieni epätietoisuus vähän kalvaa ja pahaenteiset vihjaukset sitten tekevät tehtävänsä - ja lopputulos kun kuitenkin on tiedossa. Hrrr, puistattava kuvaus tästä hetkestä siis! Kiitos lukukokemuksesta!

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista, ja onnittelut voitosta! Kun bongasin listauksestasi nämä hahmot, kiinnostuin yllättävästä yhdistelmästä siinä määrin, ettei tarvinnut kahta kertaa miettiä, mitä sinulta tänä yönä lukisin! En osannut yhtään yhdistää Valedroa ja matami Pomfreyta toisiinsa ennen tämän tekstin lukemista, mutta nyt tämä kohtaaminen ja sairaalasiipi tapahtumapaikkana tuntuvat yksinomaan luontevalta kombolta.

Jo ensimmäinen virke maalaa kuvan sisäisestä muutoksesta, jota teksti kokonaisuudessaan tukee ja vahvistaa monin tavoin: Valedron yhtäkkinen varmuus ja tahto toimia viipymättä sen mukaan, matami Pomfreyn ja tämän huolen sivuuttaminen, haluttomuus sotkea muita ihmisiä mukaan kuvioon - erityisesti se, ettei koe tarvitsevansa yhtään ketään, ei Pomfreyta taikasairauksien asiantuntijana eikä Dumbledoreakaan. Jopa ääni, joka kuulostaa erilaiselta omissa korvissa. Muutos ja uusi elämä (vai pitäisikö sanoa kuolema ja kadotus, kaiken sen valossa mitä tämä syntynyt pahuus vielä saa aikaan ) huokuvat Valedron näkökulmasta yksityiskohtia myöten niin selvästi, että lukiessa tulee melkein kylmiä väreitä. Jotenkin palaan koko ajan mietteissäni siihen, miten Valedrolla vaikuttaa olevan nyt edessään selkeä kiintopiste, tavoite ja suunnitelma: hän haluaa mahdollisimman pian pois sairaalasiivestä ilman turhanpäiväisinä pitämiään hidasteita, ja välittömästi hänen suuntanaan on kiellettyjen kirjojen osasto. Se määrätietoituus ja varmuus, mitä hänessä on, on jotenkin tosi pysäyttävää ja hirvittävääkin, kun tietää, mille kaikelle tämä uudelleennouseminen on alkua.

”Haluan tehdä lopputarkastuksen, Valedro. En tiedä… en voi sanoa, millaisia jälkiä musta taikuus jättää tekijäänsä”, Pomfreyn ääni hapuilee, mutta vain hetken. Sitten se palaa tuttuun itsevarmuuteensa, naisen katseen pysyessä tiukkana.

Pidän kovasti siitä, mitä kaikkea Pomfreyn hahmosta tässä tekstissä välittyy. Hän on kaanonista tuttu napakka noita, vankka asiantuntija ja työhönsä ja potilaihinsa tarkasti ja huolella paneutuva, mutta toisaalta hänessä on aistittavissa pientä epävarmuutta, joka ilmenee esimerkiksi tässä lainauksessa esiintyvästä äänen hapuilusta. Minusta tuntuu vahvasti siltä, että hänkin jollakin tasolla aistii ja vaistoaa jonkin Valedrossa muuttuneen. Voisiko taustalla olla myös pelon häivähdys - en pitäisi sitä lainkaan mahdottomana, kun ottaa huomioon, miten hurjan määrätietoinen ja viileä Valedro on.

Askeleeni kaikuvat huoneen käytävällä, kertoen jo uutta tarinaa. Legendaa.

Tätä kohtaa ovat muutkin jo nostaneet esiin, mutta nostanpa vielä minäkin, koska tämä vain on niin kertakaikkisen hieno ja kuvaava! On helppo kuvitella, että Valedro kokee askeltensa jo kaikuvan uutta tarinaa, vaikka hän on vasta aloittanut matkansa kohti sen toteuttamista. Se kertoo hänen vankasta päättäväisyydestään ja toisaalta myös suuruudenhulluudestaan. Hän haluaa oman legendansa, syntyä sellaiseksi ja jäädä ikuisesti historiankirjoihin. Hyytävää.

Minusta on muuten huvittavaa, miten sijoitan tämän tarinan mielessäni oitis yöhön tai ainakin hämärän aikaan, vaikkei tekstissä taideta mainita mitään vuorokaudenajasta. Jotenkin tämä äkillinen herääminen ja sitä seuraava pahaenteisen päättäväinen tunnelma assosioituvat mielessäni juuri öiseen aikaan. Vaikka nyt aloin kyllä huvitella sillä ajatuksella, että ehkä kaikki tapahtuukin päivällä, linnan arkisessa hulinassa ja vilinässä jossa kaikki elävät tavallisia elämiään autuaan tietämättöminä siitä, mitä sairaalasiivessä ja sen jälkeen kiellettyjen kirjojen osastolla tapahtuu! Hyytävä ajatus sekin.

Alkusanoissa pohdit lyhyiden tekstien kirjoittamista ja julkaisemista, ja haluan aiheeseen vielä sanoa (vaikka aikaa tämän tekstin julkaisusta onkin jo tovi kulunut), että minä rakastan lyhyitä tekstejä, niiden tiivistä oivaltavuutta ja tilan jättämistä tulkinnoille! ♥ Niiden julkaiseminen ei ole minusta missään tapauksessa turhaa, vaan lukija voi ammentaa niistä hyvinkin paljon, mistä tämä tarina on mielestäni oiva esimerkki. Tämä tuplaraapale kuvaa upeasti ja tunnelmaa nostattavasti ja ajatuksia herättävästi sitä käänteentekevää hetkeä, kun Valedrosta tulee Voldemort, ja minusta on ihan mahtavaa, että olet tämän kirjoittanut! En muista tästä aiheesta aikaisemmin lukeneeni, ja tämä olikin tosi virkistävä lukukokemus.

Kiitos kovasti tästä hienosta lukukokemuksesta, pidin paljon! -Walle

[hiddenben]

Monta ihanaa kommenttia, iso kiitos niistä kaikista! ♥ Kun kirjoitin tämän, olin juuri Australiassa roadtripillä ja olin jo auton katolla olevassa teltassa odottamassa unta. Näiden kommenttien myötä palasin tuohon absurdiin kirjoitushetkeen Sellaisia inspiraatiopuuskia, joissa kirjoittaisin tekstin yhdellä kertaa puhelimen muistiinpanoihin, ei ole tullut sen jälkeen. Joten kiitos kommenteista, ne veivät minut ihan toisiin maisemiin!

marieophelia, en yhtään tiedä, mistä inspiraationi Valedroon yhtäkkiä tuli, mutta kaksi ficciä sen johdattelemana syntyi. Kiva, että sinua kiinnostavat nämäkin! Ja kaikenlaiset kipuilut Ajattelen, että tässä tarinassa Pomfrey ei tiedä hirnyrkeistä vaan vain sen, että Valedro on tehnyt jotain pimeään taikuuteen liittyvää. Siksi hän ei ehkä osaa ottaa tilannetta täysin hallintaan, minkä lisäksi on varmaankin ylipäätänsä uhkaavaa, että koulun oppilas tekee jotain noinkin vaarallista. Minustakin matami-nimitys olisi kamala nuorelle Ehkä Pomfrey on tässä keski-ikäinen? Muistaakseni kaaos on kirjoittanut siitä, että velhot ja noidat elävät paljon pidempään kuin ihmiset, joten ehkä siinä mielessä Pomfrey voisi hyvin olla jo Valedron aikana Tylypahkassa? Huomiosi tuosta canonin muodostamasta kokonaisuudesta, olet aivan oikeassa! Kiitos kivasta kommentista ja että tartuit tähän tekstiin ♥

flawless, olipa kiva, että tartuit tähän! En yleensä kirjoita pahiksista, mutta tämä skenaario oli vain liian kiinnostava ja se oli pakko kirjoittaa. Hyvä, että hyytävä tunnelma välittyy ja että tulee tunne murroshetkestä, koska sellaista lähdin tavoittelemaan. Kiitos itsellesi, että luit ja kommentoit ♥

Walle, mikä maratonkommentti pieneen tuplaraapaleeseen! Kiitos! Erityisesti huomiosi tuosta Valedron selkeästä kiintopisteestä oli mielenkiintoinen ja pitää ehdottomasti paikkaansa. Ajattelen, että tuosta hetkestä lähtien, kun hän tajuaa hirnyrkkien luomisen olevan mahdollista, alkaa hänelle (ja taikayhteisölle) aivan uusi aika. Kivaa myös kuulla, että Valedron hahmon lisäksi myös Pomfreyn hahmo välittyi sellaisena, kuin toivoin Mielestäni Pomfrey on yksi Tylypahkan sympaattisimmista hahmoista, joten kivaa kuulla, että sain tuotua esiin hänen hahmonsa. Heh, hauskaa, että sijoitit tämän hämärän/pimeän aikaan Onhan se aika sopiva! Ehkä iltahämärä voisi olla valedromainen aika herätä ja lähteä yrittämään uudelleen. Olet kyllä oikeassa siinä, että raapaleissa on paljon vahvuuksia. Nautin itsekin valtavasti niiden lukemisesta! Joten ihana kuulla, kiitos ja iso kiitos vielä kommentista ♥

[mursuhilleri]

Ensinnäkin, vastauksena kysymykseesi lyhyistä teksteistä, niin muiden kommentoijien lailla olen sitä mieltä, että totta kai lyhyetkin tekstit on oikeita tekstejä! Raapaleiden ja muiden lyhyiden tekstien kirjoittaminen on omanlaisensa taitolaji mielestäni. Itsehän en ole koskaan osannut kirjoittaa pitkiä tekstejä, ja kadehdin suuresti niitä, jotka osaavat! Myönnän, että itselläkin tulee välillä sellainen fiilis, että onko näitä lyhyitä tekstejä järkeä edes julkaista, mutta monet kyllä rakastavat lukea esim raapaleita!

Sitten itse tekstiin. Tämähän oli hyytävä kuvaus Tomista ja hänen muutoksestaan. Todella kiehtova teksti! Tässä oli huippua se, kuinka lukijalle jäi paljonkin tulkinnanvaraa. Mua kiehtoo tosi paljon Voldemortin/Valedron historia ja totesin tämän jälkeen, että mun pitäisi kyllä lukea enemmän ficcejä siitä aiheesta.

Matami Pomfreyn hahmo oli ihana. Tavalliseen tapaansa tiukka siitä, etteivät oppilaat saa lähteä omia aikojaan pois sairaalasiivestä. Kuitenkin Pomfrey jopa säikähti ja pelkäsi Tomia. Jännittävä tilanne lukijalle, olit hyvin onnistunut saamaan Tomin kylmyyden ja vaarallisuuden esiin tässä tekstissä.

”Voin hyvin”, vastaan ja havaitsen, kuinka ääneni kuulostaa erilaiselta. Viileämmältä. Samalla huomaan sisälläni uudenlaisen vahvuuden, joka tuntuu vapaudelta.

Tämä kohta nousi varmaankin suosikikseni tästä raapaleesta. Se, miten Tom huomaa itsessään tuon muutoksen, on jotenkin hurja ajatus.

Tällä kertaa en tee samaa virhettä uudelleen.

Tässä kohtaa ajatukseni olivat luokkaa mitä mitä mitä ei tää näin voinut loppua Olit tosi hyvin saanut näinkin lyhyeen tekstiin tuollaisen hyytävän tunnelman. Tuohon tunnelman luomiseen varmasti vaikutti osaltaan se, että tämä oli kirjoitettu minä-kertojalla ja preesensissä, se sopi tähän todella hyvin.

Oli ihan huippua lukea Voldemortin nuoruudesta! Kiitos paljon, tykkäsin tästä!