Alaotsikko: Inception, Eames/Arthur, one-shot
Dreaming A Little Bigger
Kirjoittaja: Blackbirdox
Kääntäjä: Paperilennokki
Käännöksen beta: Puf
Ikäraja: K-11
Genre: Drama, Romance
Fandom: Inception
Paritus: Arthur/Eames
Disclaimer: Inception ja sen hahmot eivät kuulu kirjoittajalle tai minulle, hän lainasi, minä käänsin.
Yhteenveto: Ariande todistaa kahden työtoverinsa välistä yksityistä hetkeä.
A/N: Alkuperäinen ficci löytyy täältä:
http://www.fanfiction.net/s/6192658/1/Dreaming_A_Little_Bigger ja lupa kääntämiseen on kysytty kirjoittajalta.
_______________
Osan hänestä pitäisi olla vihainen siitä, mitä hän näkee - tai vähintäänkin inhoava. Jostain syystä Ariadne ei kuitenkaan voi pakottaa itseään tuntemaan niin, ei vähääkään. Utelias? Kyllä. Kateellinen? Kyllä. Ällistynyt? Ehdottomasti.
Ariadne tietää, että hänen täytyisi katsoa muualle - ja heti sen jälkeen kääntyä, lähteä varastosta ja palata tietä jota tulikin, mutta hän ei tunnu voivan pakottaa itseään siihen. Hänen jalkansa eivät halua liikkua, ja näyttää siltä, etteivät hänen silmänsä voi tempaista itseään pois, vaikka Ariadne tietää, että niiden pitäisi. Hän vain on niin mykistynyt, että jopa hänen aivonsa tuntuvat kytkeytyneen hetkellisesti pois päältä.
Koska siinä on Arthur, muodollinen, asiallinen, myös mielikuvituksettomaksi kutsuttu Arthur, kietoutuneena Eamesiin - epäsiistiin, sotkuiseen, huolimattomaan Eamesiin - ja heidän huulensa ovat runnoutuneet yhteen niin voimakkaasti, että Ariadne luulee ensin näkevänsä näkyjä.
Eames on painanut Arthurin vasten työpöytää ja tämän tavallisesti siistit hiukset, joissa yksikään hius ei ole pois paikaltaan, ovat sotkuiset ja epäjärjestyksessä ja takkuiset Eamesin sormien välissä - yksi karannut suortuva valuu kurittomasti hänen otsallaan. Arthurin tahraton, kallis puku, kerran silitetty ja täydellisesti räätälöity, on takertunut ja rypyssä Eamesin toisen käden alla, kun tämä raapii kangasta etsien paljasta ihoa.
On jollain tapaa omituista nähdä heidät näin - rentoutuneina ja vaivattomasti toistensa seurassa. Arthur ei rypistä kulmiaan Eamesin ‘vitsikkäille’ huomautuksille, ja kun he vetäytyvät eroon toisistaan, hän itse asiassa hymyilee - eikä se ole hänen välinpitämätön, omahyväinen hymynsä jossa vain hänen suupielensä kääntyvät ylös. Se on täyteen kukkaan puhjennut, vilpitön, aito hymy, ja jotenkin se saa Ariadnen sydämen lepattamaan vähän ennen kuin hän muistaa, ettei se ole kohdistettu häneen.
Itselleen epäluonteenomaisessa hellyyden puuskassa Eames selvittää kätensä Arthurin hiuksista ja vie sen alemmas lepuuttaakseen sitä hänen poskellaan, mutisten Arthurille jotain matalalla äänellä. Ainoa sana, josta Ariadne saa selvää, on ‘rakas’ ja päätellen tavasta, jolla Arthur pyörittää silmiään, hän olettaa, että jopa heidän intiimeimpinä hetkinään Eames on yhtä sarkastinen kuin yleensäkin.
Arthur avaa suunsa vastatakseen, mutta Eames vain suutelee häntä jälleen - tällä kertaa hellemmin. Paljon hellemmin.
Näky saa Ariadnen hymyilemään, sillä hän muistaa, miltä tuntuu suudella Arthuria tuolla tavoin - pehmeästi ja lämpimästi ja höyhenenkevyesti. Ariadne oli ollut toiveikas että voisi saada toisen mahdollisuuden, mutta sillä hetkellä hän ymmärsi, että hetki, jonka he olivat jakaneet, kokeilu, siksi hän oli sitä kutsunut, oli ollut ainoastaan kokeilu. Siinä ei ollut ollut kyse heistä, vaan häiriöstä.
Ja jollain tapaa, kun hän katsoo Arthuria ja Eamesia yhdessä, hän tuntee voivansa hyväksyä sen. Se ei ole tapa, jolla hän oli olettanut tai halunnut asioiden toimivan, mutta se ei haittaa, sillä tuo yksi Arthurin huulet ylittänyt harvinainen, eloisa hymy kertoo Ariadnelle kaiken, joka hänen tarvitsee tietää.
Se myös muistuttaa häntä siitä, että hän häiritsee yksityistä hetkeä, ja kevyt puna kaunistaa hänen kasvojaan, kun hän lopulta kääntyy pois. Se, mitä hän on nähnyt, herättää monia kysymyksiä, mutta Ariadne lupaa itselleen, ettei koskaan kysyisi niitä. Hän on urkkinut aivan tarpeeksi, ja vaikka hän olisi kuinka utelias, hän ei ylittäisi enää yhtään rajaa.
Ariadne asettaa luonnosvihkonsa lähimmälle tuolille itselleen hymyillen ja pujahtaa ulos ovesta, yrittäen olla mahdollisimman hiljainen, jottei kukaan huomaisi hänen läsnäoloaan.
Tästä lähtien hänen täytyy vartioida ajatuksiaan hieman paremmin.