Kirjoittaja: Kizutin
Ikäraja: Korkeintaan K-11
Tyylilaji: Kaikenlaista fluffista angstiin
Yhteenveto: Tänne muuttavat siis kaikki pienet tekstit, jotka tahtoisin julkaista, mutten lyhyyden vuoksi kehtaa aloittaa uutta aihetta. Myös runoja ilmestyy jossain määrin.
Varoitukset: Ajoittain henkilökohtaisia ajatuksia, joita voi olla hankala täysin ymmärtää tuntematta minua. Mutta ei mitään vakavampaa.
A/N: Ensimmäiset kaksi ovat aikalailla täysin fiktiivisiä. Sen jälkeen sitä henkilökohtaisempaa. Varautukaa löyhään selostukseen ihmissuhde, elämäni vaiheista noin vuoden ajalta ^^''
~~~~~~~~~~~~
Hipaisuja. Kaikki hänen kosketuksensa olivat vain hipaisuja.
Kuin hän pelkäisi, että katoan, jos koskee liian kauan.
Katsoi minua, eikä kuitenkaan katsonut.
Ei ainakaan silmiin.
Ei kai uskaltanut.
Pelkäsi kai näkevänsä niistä, jotain mitä ei halunnut nähdä.
"Silmät ovat sielun peili" ja minun sieluni on jotain, mitä kukaan ei tahtoisi nähdä.
Tuijotti varpaitaan. Seisoi siinä aivan edessäni, muttei kuitenkaan koskettanut.
Viimein nosti katseensa.
Katsoi minua silmillään, joista oli aina pitänyt.
Näyttäen niin epävarmalta, kuin ihminen vain voi näyttää. Kuin pyytäen jotain.
Hetken päähänpistosta vedin hänet syliini. Kiersin käteni hänen ympärilleen ja pidin vain kiinni.
Ei mitään kiirettä mihinkään. Ollaan nyt vain tässä.
Ihmiset kävelivät ohitsemme. Puhuivat omiaan.
Enkä minä kuullut sanaakaan. Vain hänen hengityksensä.
Hän nostaa päänsä ja painaa huulensa omilleni. Vain hennosti, ei niin kuin ihmiset yleensä suutelivat.
Sitten katsoo pois. Lievää punaa poskillaan ja pyytää.:
"Mennään jo kotiin"
Minä vain nyökkään. Sitten irrotan otteeni. Hän tarttuu käteeni. Kovemmin kuin koskaan. Ripustautuu, kuin pelkäisi maailmaa.
Lumi leijuu hiljalleen. Hitaasti, mutta varmasti kohti maata, koska tietää, että sinne sen on tarkoituskin laskeutua.
Ja me kävelemme käsi kädessä kotiin.
Vain nukkuaksemme yön toisiimme kietoutuneina. Koskeaksemme lisää ja ollaksemme siinä aivan lähekkäin.
Eikä mitään välissämme. Ei edes vaatteita.
Unohtaaksemme hetkeksi koko muun maailman ja ollaksemme vain me kaksi.
Sillä emme koskaan voisi täysin olla yhtä.
A/N: Tämä on tällä hetkellä jo suhteellisen vanha teksti. Kuten melko usein kun kyse on miin kirjoittamista lyhyehköistä jutuista, hahmoilla ei ole nimiä. Julkaisin aikalailla vain, koska itse pidän tämän tunnelmasta.
~~~~~~~~
Tavallaan pidin siitä, kuinka hänen kielensä vaelsi kehollani.
Tavallaan se tuntui hyvältä.
Myöntäminen vain sattuu.
Ylpeyshän siinä menisi.
Jättäkää minut rauhaan.
En tahdo pitää siitä.
Enkä varsinkaan henkilöstä, joka sen tekee.
Vaikka hän lupaisikin pitää huolta minusta.
Lupaaminen on helpompaa, kuin lupausten pitäminen.
Pelottaa.
Ja kuitenkin halasin takaisin.
Hävettää.
Ja vieläpä, kun hän on poika...
En minä tosin ajatellut pitäväni tytöistäkään.
En edes ajatellut koko asiaa.
Ennen kuin nyt.
Kun se kuinka hän tuijottaa minua niillä sinisillä silmillään saa minut aivan sekaisin.
Kun välillä tekisi mieli vain lopettaa ajatelu ja olla vain.
Tekisi mieli vain halata ja vastata "Niin minäkin sinua..."
Mutta kun ylpeys ei anna.
Ja se tekisi kaikesta niin lopullista.
Ei enää voisi kääntyä takaisin ja perua.
Niinpä tyydyn vain jatkamaan näin.
Tuijottamaan takaisin.
Ja käskemään häntä menemään pois toivoen, ettei hän tänäänkään tottelisi.
A/N: Erään hahmoni näkökulmasta kirjoitettu lyhyehkö teksti... tällä foorumilla on ainakin yksi henkilö, joka voi hyvinkin tunnistaa kenestä on kyse
~~~~~~
Levoton olo.
Nukuttaa ja ei nukuta
Tahtoisi mennä vain ulos ja huutaa, kuinka rakastaa.
Tahtoisi sinut tänne ja halata.
Olla siinä eikä päästää irti.
Liian kaukana.
Ikävä.
Tahtoisi kertoa kaikille.
Kuinka ihanaa tästä elämästä äkkiä tuli.
Kaiken.
Koko ajan pitää räplätä jotain.
Ihanan kamala olo.
A/N: Viime vuoden keväältä... olin juuri alkanut seurustella ja olin suhteellisen iloinen ^^''
~~~~~~~~
Kiitos, että opetit minut suutelemaan.
Kiitos, että olit lämpöpatterini kaikkina niinä öinä.
Kiitos, että pidit kiinni.
Kiitos, että teit minut niin onnelliseksi.
Kiitos, että rakastit.
Kiitos, että olin tärkeä.
Kiitos, että meillä oli se kaikki.
Mutta anteeksi, etten riittänyt.
Anteeksi, etten aina osannut ajatella.
Anteeksi, että sinun oli pakko olla se, joka jättää.
Anteeksi, että itken vuoksesi niin paljon.
Anteeksi, että jouduit näkemään minut palasina.
A/N: Saman vuoden syksyltä....
~~~~~~~~~~
Mull' on sielu täynnä sirpaleita,
sydän täynnä kaipausta,
pää täynnä lauseita.
Enkä tahdo mitään muuta,
kuin vain vähän tiedustella:
"Mihin me hukattiin kaikki se?".
Mull' on koko elämä edessä,
paljon vielä kokematta
monta rakasta löytämättä,
mutta nyt mä tahdon
ainoastaan sut.
"Mihin me hukattiin kaikki se?"
Mun silmät vuotaa kyyneleitä,
sydän yhä paikallansa,
pää miettii lauseita.
Enkä löydä muuta
kuin vain sut.
"Mihin me hukattiin kaikki se?"
Mull' on paljon näitä muistoja:
Suudelmista, halauksista,
ihanista hetkistä.
Enkä tahdo enää muuta kuin
sen takas.
"Mihin me hukattiin kaikki se?"
Mä tahdon aivan liikaa sulta
vaadin liikaa entiseltä.
Kaiken tahdon takaisin
ja silti tiedän, palata
ei voi.
"Mihin me hukattiin kaikki se?"
A/N: Liittyy samaan tilanteeseen kuin edellinen...
~~~~~~
Kolme elämää.
Kolme yritystä onnistua.
En koskaan kertoisi, että vielä yksi jäljellä.
En suoraan.
Tyhmää se olisi.
Tosin...
Niin kuin sinä muka edes haluaisi käyttää sitä.
Helpompaa luovuttaa.
Se on vain minä.
Vain minä.
Istumassa täällä yksin valvoen.
Odottaen.
Tule tai mene sama se minulle.
Et sinä minua pelastaisi.
Peliä tämä vain on.
Yhtä sairasta peliä siitä, kuka saa ja kuka jää ilman.
Korttipeliä sydämistä.
Sortuvia unelmia.
Tieto siitä, että kaikki on ohi.
Viimeinen lento sidotuin siivin.
Ei onnistunut.
Etkä sinä tahdo minua nostaa.
Et enää kun kaikki on jo nähty.
Kiitos vain ensi kertaan.
Ethän sinä ollutkaan kuin se kolmas kerta, joka toden sanoo.
Sekavaa täynnä koko pää.
Kun tahtoisi vain jäädä tähän.
Ei jaksa enää kävellä.
Päähän sattuu ja minun on kylmä.
Se suuri ristiriita.
Säälin häntä.
Jätät hänetkin.
Samalla iloitsen salaa.
En halua.
Ei saa iloita toisen surusta.
Vaikka teidän yhdessä näkemisenne sattuukin.
Jokainen suudelma repii.
Jokainen vihvaaja katse tappaa jotain.
Se kun tahtoisi vain huutaa "Lopettakaa!"
Pian se kai loppuu.
Et osanut olla hänenkään kanssaan.
Kenen kanssa sinä osaisit?
En ole vihainen, en katkera.
Hieman pettynyt vain.
A/N: Luulisin, että viime juolukuun alkupuolelta. Kuuluu niihin henkilökohtaisempiin...
~~~~~~
En mä sua takas haluais. En enää.
Muuten vain itkettää aina välillä.
Muuten vain oot välillä niin nätti, että ihan sattuu.
Muuten vain välilä tekis mieli leikkiä, ettei kaikki ole vielä ohi.
Ihan hetken vain ja sitten unohtaa.
Mutta mä valehtelisin, jos väittäsin haluavani sen takas.
Se ei tuu enää ikinä toimimaan.
Meistä ei vain tullu mitään.
Se toimi sen pari kuukautta ja sitten kuoli.
Mä tiedän vain, että mä rakastin sua
ja musta tuntuu, että kai säki tavallas mua.
Et sä muuten siihen olis ryhtyny.
Me tehtiin virheitä kumpiki.
Eihän me olla ko ihmisiä vain.
Miksi sun pitää olla niin ihana, etten mä osaa unohtaa?
SE on niin ihanaa kuinka sä vieläki välität, vaikket enää rakastakkaan.
Kuinka sä niin ihanasti tulit halaamaan just ko mä sitä tarvinki.
Mä vain istuin siinä ja toivoin, että ees joku tulis.
Että ees joku huomais, ettei mii ole kunnossa, vaikka itkenkin vain väsymystäni.
Väsynyt mii on nytkin.
Mä oon kirjottanu tän kaiken jo niin mona kertaa eri tavoin.
En vain osaa lopettaa.
A/N: Vielä samaa aihealuetta....
En minä tiedä, olenko ihastunut. Haluan vain maata tässä aivan hiljaa sylissäsi. Olla vain ja unohtaa, ettei meillä näin periaatteessa enää edes ole mitään. Olla vain. Silmät kiinni.
Katsoa silmiisi, kunnes on pakko suudella. Antaa huultesi seikkailla alas kaulalleni. Jättää sinne jälkiään. Kätesi jossain kyljilläni. Eikä sekään vielä ihan riitä.
Maata vierelläsi. Nukahtaa lämpöösi. Tietäen, että huomenna lähdet. Kuulla hengityksesi. Tuntea tuoksusi; se, joka koko seuraavan viikon roikkuu lakanoissani ja muistuttaa kaikesta siitä.
Nauttia siitä tunteesta mahassa, kun vihjailet. Kuin jotain vielä olisikin, vaikka kumpikin me tiedämme, että se on ohi jo. Vain muistot ja kaksi järjetöntä.
Onko se väärin?
A/N: Melkein puoli vuotta vanha juttu...
