Nimi: Leivänpaahdinunelmia
Author: Sirina Black
Ikäraja: S
Paritus: yksipuolinen leivänpaahdin/vaaleanpunainen kahvikuppi
Genret: fluffy, pienoinen angst
Disclaimer: Omistan kaiken vaikka en leivänpaahdinta tai kahvikuppeja olekaan keksinyt.
Summary: Leivänpaahtimella oli unelma.
A/N: Tämä sai alkunsa kun piti kirjoittaa luovan kirjoittamisen kurssilla etätehtäviä. Outo on, mutta niin olen minäkin.
Se pysyy paikallaan ja pongauttaa paahtoleivät ulos sisuksistaan kolmen minuutin jälkeen ruskeina ja rapeina. Juuri sellaisina kuin se tietää, että ne halutaan. Vaalea käsi nappaa palat itselleen ja jättää paahtimen odottamaan paikoilleen. Sillä on edelleen johto seinässä kiinni ja sen sisusta on lämmin ja odottava. Se on valmis jatkamaan työtään.
Se odottaa ja tuntee jäähtyvänsä kun sen omistaja syö leipiään ruokapöydän äärellä. Se tahtoisi olla ja tehdä enemmän kuin paahtaa satunnaisia leipäviipaleita niinä aamuina kun omistaja muistaa syödä aamupalansa. Yleensä se makaa unohdettuna jossain tiskipöydällä tai tiskialtaan alakaapissa odottamassa seuraavaa käyttökertaansa.
Sillä on unelma. Leivänpaahtimella nimittäin. Se ei ole kertonut siitä kenellekään, ei edes kahvinkeittimelle eikä puurokattilalle, jotka ovat sen parhaat ystävät. Ne kolme viettävät eniten aikaansa yhdessä. Kahvinkeitinkin asuu, silloin kun ei ole käytössä, tiskialtaan alakaapissa. Kattila on satunnainen vieras, mutta aina kun omistaja on poissa pidemmän aikaa kattila viettää aikaansa kahvinkeittimen ja leivänpaahtimen kanssa.
Leivänpaahtimella on suuri unelma. Se unelmoi, että omistaja puhdistaisi sen joskus käytön jälkeen pienistä, kutittavista murusista, joita leipäviipaleista irtoaa aina kun niitä paahtaa. Leivänpaahdin olisi tahtonut samaan kaappiin kuin neiti kahvikuppikin. Neiti kahvikuppi on vaaleanpunainen ja sillä on punainen sydän kyljessään. Leivänpaahdin on yrittänyt päästä lähempään tuttavuuteen neiti kahvikupin kanssa, mutta ei omistanut jalkoja joilla olisi voinut kipittää kahvikupin luokse. Se saattoi vain unelmoida pienestä, sievästä kahvikupistaan, jonka vieno vaaleanpunainen väri hehkui aamuauringon paisteessa vastakkaisella pöydällä.
Leivänpaahdin katselee kahvikuppia unelmoiden ja ihmettä toivoen.
”Ei neiti kahvikuppi voisi koskaan minusta välittää. Minä olen vanha ja raihnainen leivänpaahdin, jonka johto voi koska tahansa rispaantua poikki ja voi hyvä ihme sentään, minulla on suuri naarmu kyljessäni.”
