Otsikko: Vieraalla maaperällä
Kirjoittaja: piilopaikka
Ikäraja: K-11
Genre: romance (?), one-shot
Paritus: Snarry
Disclaimer: Puoliverisen prinssin aikoihin. 20 minuutissa väkerretty jokin, jolla yritin häätää writersblockkia ennen kouluesseen kirjoittamista.
Talvi oli saapunut Tylypahkaan huomaamatta, eikä kukaan ollut torstaiaamuna arvannut maan olevan valkea. Rohkelikot hytisivät ja liukastelivat kävellessään kasvihuoneilta päivälliselle mutaisina ja sormet täynnä munganturan piikkejä. Ruokasalin katto oli niin valkoinen, että se häikäisi silmiä.
”Kalkaros näyttää äkeältä tänään,” mutisi Ron suu täynnä munuaispiirasta, ”vielä inhottavammalta kuin yleensä”.
Harry vilkaisi henkilökohdan pöytään. Dumbledore katseli tyynenä porkkananpalaa haarukassaan, mutta hänen vieressään istuva Kalkaros vilkuili levottomana ympärilleen, hänen silmiensä välinen uurre syvempänä kuin koskaan. Ensimmäistä kertaa koskaan hän erotti tässä inhimillisiä tunteita, ymmärsi että mies vaikutti onnettomalta.
Matkalla iltapäivän liemitunnille Harry oli ärtynyt ja hiljainen. Ron ja Hermione vaihtoivat ymmärtäväisiä katseita ja alkoivat pilkkoa virnujuuriaan, puhuen läksyistä ja seuraavasta Tylyahon matkastaan.
Harry keskittyi katselemaan liemimestarin kasvoja. Niiden ikuinen, ylväs kivisyys tuntui tänään sulaneen, ja vaikka mies pitikin tuntia entiseen tapaansa, äkillisessä muutoksessa oli jotain äärimmäisen hermostuttavaa. Hän hieraisi arpeaan ja yritti karkottaa ikävän kiemurtelun vatsanpohjassaan.
Tunnin loputtua varttitunnin myöhässä – kaikkien Rohkelikkojen oli täytynyt jäädä tuulettamaan pois savua, jonka Seamus oli saanut aikaan räjäyttämällä purkillisen hyppypapuja – Harry oli harppomassa ensimmäisenä pois luokasta, pää sekavana ja haluten omaan makuusaliinsa selvittämään päätään.
”Potter, älä kiirehdi minnekään.” Harry seisahtui paikalleen sydän tykyttäen ja Ron ja Hermione katsoivat häntä säikähtäneenä. ”Minä en ole tehnyt mitään, tavataan oleskeluhuoneessa, selvä?” Harry sihahti nopeasti ja kääntyi luokkaan, ystäviensä huolestuneet katseet selässään. Mustatukkainen liemimestari liehautti viittaansa ja käski Harryn istumaan. Hän istui pöydänkulmalle ja katseli hermostuneena, kuinka mies lähestyi häntä, askeleet kaikuen tyhjässä luokassa.
”Luuletko löytäväsi sieltä jotain hienoa, Potter? Harry säpsähti tuntiessaan kylmät sormet solisluullaan. ”Haluaisitko kenties valaista minulle syytä, miksi kasvoni ovat erityisesti kiehtoneet sinua tänään?”
Harry katsoi olkansa yli suoraan lähes mustiin silmiin, ja yllättyneenä mies irrotti kätensä hänestä. Hänen silmissään vilahti heikkous, ja Harry ei kyennyt muuta kuin katsomaan häntä. Tummat kasvot eivät tosiaan olleet entisensä. Niiden katsominen oli kuin olisi joutunut keskelle liikenneonnettomuutta, sillä vaikka mies selvästi koetti olla entinen, koottu itsensä, kasvojen syvä murhe kuin pakotti Kalkaroksen antautumaan Harryn vihreille silmille, muuttumaan joksikin uudeksi inhimilliseksi hahmoksi.
”Sinulla tosiaan on äitisi silmät. Viime aikoina en ole ikävöinyt mitään niin kuin äitisi silmiä.” Miehen ääni vapisi, ja tietämättä mitä tekivät, molemmat nojautuivat toisiaan kohden, ja Severuksen karheat, kuivat huulet suutelivat Harrya vaativasti ja epätoivoisesti. Harry huomasi vastaavansa suudelmaan, ja hetkeen hän ei kyennyt muuhun kuin tuntemaan vahvat kädet ympärillään ja kiihkeän hengityksen kasvoillaan. Miehen suun makua oli mahdotonta määritellä, sekoitus yrttejä ja itämaista teetä. Severus tutki häntä suullaan yhä syvemmin ja Harryn kapeat jalat kietoutuivat hänen lantiolleen. Harry oli katoamassa miehen suun makuun, veti tämän tuoksua sisäänsä, tunsi kuinka heidän jalkansa jättivät sateisen Englannin maanpinnan ja katosivat jonnekin, missä huumaavien mausteiden tuoksu yhdistyi polttavaan hiekkaan, ehkä Egyptiin, ja Severuksen kädet alkoivat vaeltaa vaativammin pitkin hänen kehoaan ja –
Harry tunsi iskeytyvänsä lattiaan. Kalkaros oli työntänyt hänet pois luotaan, vilkaisi häntä kauhistuneena ja harppoi sanaakaan sanomatta ulos huoneesta, pamauttaen oven kiinni huumaavan kovaa. Jäljelle jäi vain soiva hiljaisuus, ja Harry haukkoi henkeään silmät kiinni. Oven takana mitään tuntematon, kivinen liemimestari itki epätoivoisesti ja yritti karkottaa ympärillään leijuvaa kevätsateen ja sypressin tuoksua.
