// Alaotsikko: S, angst, romance, Glee, Klaine.
Title: Lasivitriiniin.
Author: Ferope
Fandom: Glee
Pairing: Blaine/Kurt
Genre: Angst, hurt, romance
Rating: S, ahdistuksen vuoksi.
Disclaimer: En valitettavasti omista Gleetä, jos omistaisinkin jakaisin sen teille kaikille Gleekeille
Warnings: Angstia kirjoitetuna ilman betaa.
Summary:
Rakkaus, jos sitä siksi olisi voinut kutsua, oli kuolemassa.A/N: Tämä ficci on kirjoitettu joskus kauan sitten enkä edes muista koska, mutta nauttikaa toki.
* * *
Blaine tunsi sen sisällään. Kurt oli varma siitä. Yhdessä he tiesivät. Heitä ei oltu koskaan tarkoitettu olemaan yhdessä. Rakkaus, jos sitä siksi olisi voinut kutsua, oli kuolemassa. He päättivät, etteivät enään jatkaisi samaa pelleilyä. He päättivät, että tuleva yö oli heidän viimeinen yhteinen yönsä, viimeiset yhteiset hetket.
Sinä iltana he eivät kertoneet rakastavansa toisiaan, eivät kääriytyneet vierekkäin, eivät koskettaneet toisiaan.
Seuraava aamu oli hiljainen. Kurt ei tehnyt aamiasta, kummatkaan eivät tehneet mitään. Asunto oli Kurtin, asunto jäisi Kurtille, Blaine saisi lähteä.
Päivinä, jotka seurasivat puhumatonta aamua, Kurt oli hiljaa. Hän vain oli, ei tehnyt mitään, ei vaivautunut. Viikkoja puhumattoman aamun jälkeen Kurt ei tuntenut. Hän oli tyhjä. Jokin hänestä oli poissa. Vahva palo, joka kuristi kurkkua, ja sai inhoamaan itseään. Hän pelkäsi tunnetta, ja juuri sen tunteen hän yhdisti Blaineen.
Blaine tiesi, mikä tunne se oli. Se oli rakkautta. Ei vahva ihastus eikä pakkomielle. Hiljainen tunteiden kytö, joka roihahti kokoksi hetkinä, jolloin hän tunsi Kurtin kosketuksen ihollaan. Tunne, joka oli päässyt kokeiluvaiheesta syvempään, oli säikäyttänyt kummatkin. Ahdistava rakkaus.
* * *
Avain kääntyi lukossa, Blaine veti ovea, tietäen mitä sisällä oli. Joku, jota ei enään tuntenut. Kurt ei ollut enään se poika, johon hän oli rakastunut. Vaeltava aave, kuihtunut olemattomiin. Ulkoisesti Kurt loisti, mutta silmien välke ja sielun polte olivat poissa.
"Sinä tulit takaisin."
"Niin minä tulinkin."
"Se oli virhe."
"Niin olikin."
"Blaine, tule tänne."
"Kurt..."
"Blaine tule tänne."
Blainen teki tiensä Kurtin luo. Vaalea käsi ojentui hipaisemaan kasvoja. Huulia, kulmia, poskipäitä, nenää, suljettuja silmäluomia. Sormenpäiden kevyt kosketus sai jonkin pilkahtamaan kummassakin. Jonkin, joka oli ollut melkein hiipunut, pieni valopilkku pimeydessä, joka nyt laajeni ja valaisi vähemmän himmeästi.
"Oli virhe päästä sinut pois."
"Oli virhe lähteä."
Kurt tunsi sydämensä alkavan sykkiä jälleen tuttuun turvalliseen tahtiinsa. Aiemmin se ei lyönyt. Blainen ottaessaan Kurtin käden omaansa, ja ohjatessaan sen vanhalle paikalleen, sydämensä kohdalle, Kurtin sydän nappasi saman rytmin. Hurjasti pomppivan, riemukkaan.
"Tunnetko sydämeni sykkeen?"
"Kuten ennenkin."
"Kuuletko kuinka se laulaa?"
"Kuten ennenkin."
Kauan kosketusta vailla olleet huulet kohtasivat toisensa.
Tuli roihahti.
Polttavien rakkauden liekkien nuolessa heidän yhteen kääriytyneitä kehojaan, he tunsivat olevansa elossa, he olivat kunnossa.
Aivot tottelivat taas sydäntä, eivätkä yrittäneet sulkea sitä lasivitriiniin kuolemaan.
* * *