Title: Once More, With Feeling (Ashwinder) Author: Ramos
Translator: dasvidanja
Rating: K-11
Pairing: HG/SK
Genre: Fluff, Humor
Summary: Mitä tapahtuu, kun Severus Kalkaroksen isä järjestää avioliittosopimuksen poikansa ja puuskupuhin kanssa? Severus menee Hermionen luokse hakemaan apua tietysti!
T/N: Lupa kääntämiseen saatu kirjoittajalta.
Once More, With FeelingHermione Grangerin mökki oli pieni ja kodikas. Siinä oli valkeat seinät, olkikatto ja puutarha, joka kasvoi lähes hallitsemattomasti.
Mökki oli juuri tarpeeksi suuri Hermionelle, hänen kissalleen ja kirjoilleen, sekä toisinaan illallisella piipahtaville muutamalla ystävälle. Hän piti mökistään kovasti ja oli käyttänyt suurimman osan muutamista viime vuosista järjestellen asioita siellä juuri niin kuin ne halusi.
Silloin harvoin, kun hänellä oli vapaata työpaikastaan Irveta-pankista (työpaikka, joka yhä hämmensi useimpia hänen ystävistään, sillä hän ei tarkalleen kertonut, mitkä hänen velvollisuutensa siellä olivat) Hermione vietti aikaansa mieluummin mukavasti kotona kuin lähti ulos. Hänen ystävänsä tunsivat hänen tapansa ja jos he eivät löytäneet naista töistä, he saattoivat varmasti luottaa siihen, että löytäisivät tämän kotoaan. Joten kylmänä huhtikuisena lauantai-iltapäivänä ei ollut suurikaan yllätys, että kukapa tahansa koputtikaan hänen oveensa oli joku, joka tiesi salasanan ja astui sisään ennen kuin Hermione ehti edes laskea kirjaansa kädestään.
Oli kuitenkin yllätys, että vierailija ei ollut Harry Potter eikä Ron Weasley vaan pitkä, laiha mies, jonka hiukset olivat mustat, mutta alkoivat tyylikkäästi harmaantua ohimoilta. Tavallisen tyynen tervehdyksensä sijaan Severus Kalkaros heittäytyi sohvan päätyyn lähes laskeutuen Hermionen jalkojen päälle. Severus haparoi naisen vapaata kättä ja nojautui taaksepäin. Miehen ahdistuneisuus näkyi varsin selvästi hänen hartioistaan. ”Hermione, sinun täytyy auttaa minua. Sinä olet minun viimeinen toivoni.”
Hermione hapuili asettaakseen kirjanmerkin kirjansa väliin ja katsoi ex-miestään hämmentyneen kiihtyneenä. ”Mitä ihmettä Dumbledore on nyt sinulle tehnyt?”
”Voi Merlinin parta, kuinka toivonkaan, että tämän takana olisi Albus. Hänen minä ainakin voisin käskeä painumaan suohon. Kyseessä on isäni.”
Hermione kohotti toista kulmaansa. ”Severus, sinun isäsi on kuollut.”
”Minä tiedän, että se vanha paskiainen on kuollut, nainen, sinä autoit minua sirottelemaan hänen tuhkansa. Mutta hänen on onnistunut ampua vielä viimeinen laukaus minun elämäni tuhoamiseksi. Ja tällä kerralla hän on onnistunut todella hyvin.”
”Miten?” Hermione kysyi laskien kirjansa lattialle useiden muiden sekaan, jotka olivat sinne jo keräytyneet. ”Luulin, ettet ollut edes puhunut hänelle kuin kerran tai pari näinä viime vuosina.”
”Ministeriön avioliittolaki”, mies totesi lyhyesti.
Jästisyntyisten avioliitto menetelmä -laki, tai kuten Hermione ja Severus olivat sen nimenneet ”Ministeriö todistaa olevansa perseestä” -laki, oli ollut syynä heidän omiin häihinsä vain hiukan yli tunti sen jälkeen, kun Hermione oli valmistunut Tylypahkasta. Neljä vuotta kovaa lobbausta ja haasteita velhoneuvostossa olivat lopulta saaneet aikaan muutoksen, joka salli sopimuksen tehneiden noitien vastustaa kyseistä sopimusta. Lisäksi se salli jästiavioeron toimittamisen niille, jotka olivat naimisissa jästilakien mukaan, toimituksen, joka oli johtanut heidän nykyiseen onnelliseen tilaansa, naimattomuuden autuuteen.
”Nyt minä olen todella hämmentynyt.”
”Isäni muutti testamenttiaan melko kirjaimellisesti viime hetkellä. Hän kirjoitti minulle uuden avioliittosopimuksen kuolinvuoteellaan.”
”Se mies ei selvästikään kärsinyt tarpeeksi paljon”, Hermione vannotti ärtyneenä. ”Kuka se on tällä kertaa?”
”Joku pikkuherneaivo nimeltään Tiffany Shelton. Valmistunut Tylypahkasta kaksi vuotta sitten. Puuskupuh.”
”Ei! Ei hän voinut! Puuskupuh?”
”Hän todellakin voi!” Severus vakuutti naiselle ivallisesti hymyillen. ”Eikä se ole edes pahinta. Se tyttö tahtoo mennä naimisiin kanssani.”
Hermione huokaisi inhoten ja silmäili miestä sohvallaan. Sitten irvistäen hän kohautti olkapäitään. ”No, sittenhän sinä vain tarjoat hänelle samaa sopimusta, johon me päädyimme aikanaan. Jästiavioliitto. Jästiavioero – ei mitään harmia, eikä ikävyyttä.”
”Kunpa se olisikin noin helppoa. Isäni testamentissa nimenomaan sanotaan, että häiden pitää olla velhoseremonia. Ei avioeroa. Täydellistäminen pakollinen.” Severus kohautti hartioitaan kevyesti. Hermione tutkiskeli miestä. Heidän oma avioliittonsa oli täydellistetty täyden pullollisen väkevää viiniä ja kynttilöiden avustamana. Ne muutamat kerrat, joina he olivat jakaneet sängyn sen jälkeen, olivat olleet platonisia tapahtumia ja täysin pakon määräämiä.
”Mitkä tarkalleen ottaen ovat ehdot?” Hermione kysyi.
Severus veti kaapunsa sisätaskun uumenista esiin rullatun kasan papereita ja ojensi ne Hermionelle.
Sillä aikaa kun Hermione luki läpi testamentin ja siihen liitetyn avioliittosopimuksen, pyysi hän poissaolevasti Severusta keittämään teetä. Mies nousi kuuliaisesti ja meni keittiöön. Kattilan kolina ja posliinin kilinä toivat Hermionen huulille vaivihkaisen hymyn. Teen keittäminen oli ollut yksi niistä harvoista asioista, joita Hermione oli saanut opetettua Severukselle heidän avioliittonsa aikana. Tapa oli jäänyt eloon ja sai miehen vieläkin keittämään hänelle teetä.
”No?” Severus kysyi jonkin aikaa myöhemmin, kun Hermione oli siirtynyt keittiön pöytänsä ääreen ja noutanut useita lakiviittauksia, joita oli käyttänyt alun perin ajaessaan avioliittolain muutosta. Severuksen oli ollut mahdotonta löytää yhtäkään porsaanreikää papereista, mutta hän piti yllä toivoa, että tämä loistava noita, jonka oli onnistunut tehdä tyhjiksi sekä ministeriön että Severuksen isän yritykset, onnistuisi löytämään jonkin keinon Severuksen pelastamiseksi jälleen uudelta ei-toivotulta avioliitolta.
”Severus, minä en usko, että edes maahinen onnistuisi kiertämään tätä”, Hermione lausui synkästi. ”Se paskiainen, jota sinä kutsuit ’isäksi’ on rajannut ulos kaikki mahdollisuudet, joita pystyn keksimään.”
”Minä en ikinä kutsunut häntä isäksi”, mies vastasi raa’asti. ”Monilla muilla nimillä kyllä, mutten ikinä tuolla.”
”Olkoon. Hän on kuitenkin saanut sinut aika nalkkiin. Jollet nai sitä tyttöä, menetät perintösi. Ja mikä kamalinta, hän on laittanut ehdon, että jollet seuraa sopimusta, tyttö saa koko perinnön.”
Severus laski tyynesti teekuppinsa asettaen sen lautaselle ja heitti sitten molemmat päin seinää.
”Onko hän niin kamala?” Hermione kysyi välittämättä rikkoutuneesta teekupista.
”Sinulla ei ole aavistustakaan”, Severus murahti. ”Tapasin hänet kun menin sen vanhan paskiaisen testamentinlukutilaisuuteen. Olin itse asiassa ystävällinen hänelle”, mies lisäsi loukkaantuneella äänellä, ”luulin, että hän oli serkku tai jokin sellainen, onkimassa perintöä. Mutta ei! Hän oli siellä tämän jutun takia.”
”No, älä sitten nai häntä”, Hermione sanoi miehelle järkevänä. ”Kävele pois ja jätä koko sotku hänelle.”
”En voi”, mies sanoi hiljaa. ”Minä tarvitsen ne rahat.”
”En uskonut, että sitä olisi niin paljoa?” Hermione kysyi varovaisesti sen sijaan, että olisi kysynyt, mihin mies rahoja tarvitsi.
”Ei sitä niin paljoa olekaan, ainakaan useimpien standardien mukaan. Eikä talokaan ole kuin ehkä viiden vuoden palkkani arvoinen. Mutta olen jo kertonut Albukselle eroavani ja tehnyt useita … sitoumuksia.”
Hermione esti kiljahduksen silkalla tahdonvoimalla. ”Sinä aiot sitten tehdä sen vai?`” hän kysyi innokkaasti. ”Alkaa tutkijaksi? Juuri kuten olet aina halunnut?”
Yrittäen näyttää mahdollisimman vähän imarrellulta Severus nyökkäsi: ”Kyllä, löysin asianmukaisen rakennuksen vuokralle. Aurorikoulu on kiinnostunut ulkoistamaan osan vaarallisimmista liemiprojekteistaan; heillä ei ole varaa pitää täysiaikaista liemimestaria henkilöstössään ja kuitenkin osa heidän töistään on liian herkkää luotettavaksi kenellekään vähemmän osaavalle. Olen kuullut, että muillakin suurilla firmoilla on samainen ongelma.”
”Sehän on hienoa, Severus! Olen niin onnellinen sinun puolestasi!”
Murahdellen Severus suoristi pitkät jalkansa ja kyyhötti tuolissaan asennossa, josta häntä ei saattanut löytää muualta kuin Hermionen keittiöstä. ”Se olisi todella hienoa, jos minulla olisi siihen varaa. Opettajan palkalla ei pitkälle pötkitä, Hermione, ja olen jo nyt kuluttanut suurimman osan säästöistäni. Ilman perintöäni en voi maksaa tarvitsemiani välineitä, jotka on jo toimitettukin minulle. Olen myös tilannut paljon muutakin, jota ei voi palauttaa tai ainakin niillä on tuhottoman kallis palautusmaksu. Jollen peri, teen loppuelämäni töitä vain jotta saisin maksettua velkani.”
”Hyvä on sitten. On melko selvää, että sinun on sitten tehtävä se hammasta purren tai jotain sellaista.” Hermione ei välittänyt miehen mulkoilusta, sillä oli jo kauan sitten tottunut tämän mielenilmaisuihin. ”Olen pahoillani Severus, mutta ainoa mahdollisuus tämän selvittämiseksi on se, että hän päättää, ettei tahdokaan naida sinua. Hänellä on oikeus kieltäytyä avioliittolain korjauksen mukaisesti. Ja myös isäsi testamentin mukaan saat perinnön, jos hän peruu, mutta kuten jo sanoit, hän tahtoo tehdä sen.”
”Tiffany”, Severus venytti nimeä niin myrkyllisesti kuin vain pystyi, ”on ilmoittanut minulle, että oikein odottaa sitä, että saa olla
vaimoni”
Hermione naputteli papereita sormillaan mietteliäänä. ”Ja sinä väität, että tämä oli sen jälkeen kun hän oli tavannut sinut?”
”Niin”, mies sanoi ärtyneesti.
”No selvästikään sinä et ole ollut oma itsesi. Jos hän tuntisi sinut kuten minä, hän olisi jo lähettänyt pöllönsä kieltäytymisestään ministeriölle.” Severus murahti ex-vaimolleen, mutta hänen sydämensä ei ollut siinä mukana, varsinkaan kun nainen heitti hänelle tuon nenäkkään irvistyksensä.
”Lähetä hänelle pöllö”, Hermione määräsi kerätessään papereita ja teekuppeja. Ja huolettomalla sauvanheilautuksella hän keräsi keittiön toisella puolella olevat posliininsirpaleet ja kokosi ne jälleen kupiksi ja lautaseksi. ”Kerro hänelle, että tahdot tavata hänet.”
”Mitä? Miksi?”
”Keskustellaksesi hääsuunnitelmistanne, tietysti. Onhan teillä kuitenkin aikaraja ja kaikkea.”
”Minä en tahdo tavata häntä. Enkä etenkään tahdo keskustella mistään hääsuunnitelmista hänen kanssaan! Minä tahdon hänen peruvan koko homman ja jättävän minut rauhaan!”
”Sinä ja minä menemme tapaamaan häntä ja puhumme asiat selviksi”, nainen selvitti ymmärtäväisesti. ”Minä olen sinun ex-vaimosi ja tahdon tavata naisen, jolle luovutan sinut. Ja ehkä – vain ehkä – tulen puhumaan hieman järkeä hänelle.”
Severuksen käsitys Tiffanyn järjestä oli suppea, murskaava, eikä sovelias yleisesti kuultavaksi.
”Älä kiroa. Se on niin vulgääriä” Hermione sanoi miehelle laskien samalla astiat sivuun. ”Aion mennä ostoksille. Ostan jonkin kivan kaavun. En ole ostanut mitään kovin vaikuttavaa sitten eromme, enkä tahdo Tiffanyn ajattelevan sinusta huonoa.”
”Ja mitähän ihmettä minä sitten teen?”
”Sinä kirjoitat
kihlatullesi rakastavan, tai no ainakin kohteliaan kirjeen. Voit myös siivota teetahrat seinältä”, Hermione huomautti poistuessaan huoneesta.
Severus katsahti seinän tahroja ja sitten tyhjää oviaukkoa. ”Kyllä rakas”, hän ivasi pahimmalla liemimestarinäänellään. Murahdellen hän siirtyi ruokasalia hallitsevan pöydän luo ja alkoi etsiä läpi kirjoituspöytää, jossa hän tiesi Hermionen säilyttävän varapergamentteja. Sitten hän ryhtyi annettuun toimeen.
Kaksi päivää myöhemmin[/u]
Vaaleanpinkki kaapu. Liehuva pinkki sifonki kaapu, jossa oli höyheniä ja paljetteja kauluksessa. Säkenöivän pinkkiä luomiväriä, joka sointui pinkkiin huulipunaan, molemmat kolme sävyä liian räikeitä ollakseen lähelläkään luonnollista. Pieniä pinkkejä perhospinnejä naisen muodikkaasti leikatuissa blondeissa hiuksissa. Sekä lisäksi parfyymia, jolla olisi voinut desinfioida koko Rääkyvän röttelön ja ääni, joka oli teennäinen ja kikattava ja oli saanut Hermionen hermot äärirajoilleen heti kun hän oli sen kuullut.
”Voi. Hyvä. Luoja”, Hermione mutisi hiljaa miehelle, joka pysytteli tiukasti hänen vierellään. ”Minä luulin, että sinä liioittelit.”
”Oletko ikinä kuullut minun liioittelevan?” Severus sihisi.
”Hän näyttää aivan Spice Girliltä, joka on pukeutunut Halloweeniksi”, Hermione mumisi epäuskoisena.
”Selitä tuo minulle myöhemmin”, Severus määräsi astuen eteenpäin kumartuakseen nuoren naisen käden ylle. Nainen toivotti heidät tervetulleiksi kotiinsa.
Oikeastaan kyseessä oli hänen vanhempiensa koti, kunnioitettava rivitalo Wandosworthissa. Talo, joka ei todellakaan ansainnut tulla yhdistetyksi noitaan, joka ärsytti enemmän kuin Pohjoisen hyvä noita Glindan kaksoisolento. Liihotellessaan ympäriinsä vanhempiensa eteisessä Tiffany Shelton oli ystävällinen ja kultainen, sekä hämmästyttävän ystävällisesti tervehtivää sulhastaan että tämän ensimmäistä vaimoa kohtaan. Hän tiesi, kuka Hermione oli, tietysti, olihan Hermione kuitenkin ollut kuuluisan Harry Potterin seurassa kun Tiedät-kai-kuka oli voitettu. Aihetta puitiin jälleen kerran suurella ihailulla Tiffanyn suunnalta ja hienoisella huvittuneisuudella Severuksen. Jossakin ylitsepursuavaisuuden välissä Hermione löysi itsensä pitelemässä teekuppia, jossa oli heikko esitys jostakin teen tapaisesta, johon oli lisätty liikaa sokeria.
Kun Tiffany oli päässyt alkuun, hänelle tarvitsi vain sanoa toisinaan taukoamattoman puheensorinan väliin ”Todellako?” tai ”Onko noin?” tai ”Ei voi olla totta!”. Oli ikävää, ettei Severus ollut ministeriön palkkalistoilla, sillä silloin höpöttävän harakan ottaminen näyttelyvaimoksi olisi näyttänyt vain normaalilta. Viime vuosina oli tullut yhä enemmän muotiin se, että vanhemmat miehet – yleensä ministeriön pienemmissä viroissa olevat ja muut, joiden oli ollut mahdotonta saada puhdasverinen vaimo alhaisen statuksensa takia – olivat turvautuneet avioliittolakiin saadakseen puolison. Se, mitä Hermione piti valitettavana vastavaikutuksena, olivat nuoret jästisyntyiset noidat, jotka näkivät avioliittolain vapaalippuna puhdasveriseen yhteisöön.
Hermione vilkaisi Severukseen ja huomasi tämän jo lakanneen kuuntelemasta tulevaa vaimoaan. Oh, mies kyllä edelleen nyökkäili toisinaan ja hänellä oli sellainen epämääräinen ilme kuin hän olisi kuunnellut, mutta Hermione oli nähnyt tuon ilmeen miehen kasvoilla liian monta kertaa puheiden aikana ja välttämättömissä kunniatapahtumissa, joita oli järjestetty sodan jälkeen. Niinpä Hermione ei antanut miehen ilmeen hämätä itseään.
Maininta lähestyvistä häistä toi Hermionen huomion takaisin keskusteluun, jos sitä sellaiseksi edes saattoi kutsua. Vaikkei Severus osoittanut elettäkään lisätäkseen mitään, Hermionen oli pakko kommentoida häiden järjestämisen vaikeutta näin lyhyellä varoitusajalla. Tosin, hänhän oli itse mennyt naimisiin samana iltapäivänä, jona oli valmistunut Tylypahkasta, mutta Tiffanylla oli paljon suurisuuntaisempia suunnitelmia. Neuvoteltuaan selvänäkijänsä kanssa nuori nainen oli jo sopinut täydellisen hääpäivän. Häissä tulisi olemaan vaikka millä mitalla neidon sukulaisia, tietysti. Varovaisesti Hermione yritti kyseenalaistaa kokonaan jästeistä muodostuvan suvun kutsumista velhojen hääseremoniaan, mutta Hermionen epäilyt kuitattiin ilmavalla kädenheilautuksella.
”Sev tulee olemaan smokissa tietysti, joten pappi ei tiedä mitään.”
Severus ja Hermione vaihtoivat toiveikkaan katseen, joka kuitenkin katosi pian, kun Tiffany ilmoitti, että heidät vihittäisiin ensin velhomenoin ministeriössä ja sitten he vaihtaisivat valansa hänen perheensä edessä kirkossa.
”Minä en todellakaan aio käydä läpi jästihäitä jästikirkossa”, Severus teroitti naiselle. ”Jo yksi seremonia on tarpeeksi paha.”
Hermione tiesi kokemuksesta, että hänen ex-miehensä vihasi jästivaatteita, jopa vielä enemmän kuin lempinimiä.
”Voi, eikö hän olekin höpsö?” Tiffany liversi. ”Tietenkin sinä käyt läpi. Äityli ja isukki tulevat olemaan todella pettyneitä, jos et tee sitä. He ovat odottaneet häitäni jo vuosikausia. Ja Sev tulee näyttämään aivan upealta smokissa. Olen valinnut väritkin – pinkkiä ja hopeaa. Kaikki sulhaspojat pitävät pinkkejä neilikoita ja Sevillä on hopeinen smokki sekä pinkki ja hopea raitainen rusetti.”
Hermione miltei tukehtui keksiinsä.
Tiffany jatkoi jälleen höpötystä huomaamatta, että hänen sulhasensa oli muuttunut kasvoiltaan vihertäväksi. Keskustelu eteni naisen laukatessa aiheesta toiseen niin, ettei hän tuntunut edes vetävän välissä henkeä.
”Ei sinulla satu olemaan koiraa?” Hermione kysyi yllättäen. Sekä Severus että Tiffany tuijottivat häntä yllättyneinä tästä kysymyksestä.
”Ei, minulla ei ole koiraa. Mutta minusta olisi ihanaa hankkia joskus. Entä sinusta Sev?”
”Olen allerginen”, kuului miehen lyhyt vastaus.
Hermione oli lievästi yllättynyt. Hän olisi lyönyt vaikkapa vetoa, että Tiffanylla olisi ollut noita ärsyttäviä ja yliruokittuja pikkukarvapalloja, jotka vinkuivat silloin kun eivät räksyttäneet ja pissineet matolle, kun vähänkin kiihtyivät.
”Tiffany”, Hermione sanoi väliin ennen kuin tyttö pääsisi jälleen vauhtiin. ”Saisinko lasillisen vettä? Luulen, että se keksi meni väärään kurkkuun.”
”Voi tietysti, rakas neiti Granger. Palaan pian takaisin, lupaan sen”, Tiffany sirkutti jättäen huoneen yhtenä pinkkinä kimalluksena.
”Kiitos varoituksesta”, Severus mutisi.
Hermione tökkäsi miestä kyynärpäällään. Hän odotti kunnes pikkukorkojen kopina oli vaimentunut alas eteiseen. ”Voi hyvä luoja, Severus. Luulen, että olen vaipumassa diabeettiseen koomaan. Oletko sinä aivan varma, että hän oli puuskupuh?”
”En, en ole täysin varma. Hän sanoi olevansa, kun tapasimme asianajajan toimistossa.”
”Joten on mahdollista, että hän ei ole sitä, miltä näyttää? En voi uskoa, että kukaan voisi olla NOIN suloinen ja iloinen ilman, että pinnan alla on jotakin inhottavaa.”
Severus murahti poissaolevasti samalla kun penkoi sellofaanipakkauksessa olevia keksejä teekannun vieressä.
”Anna niiden ällöttävien keksien olla”, Hermione nuhteli. ”Luulin, että yrität syödä terveellisemmin. Nuo eivät ole mitään muuta kuin liuotettuja rasvaa ja sokeria sekä keinotekoisia väriaineita. Pakkaus itsessäänkin maistuisi paremmalta.”
”Olen maistanut huonompiakin”, mies tokaisi.
”Vain silloin kun itse kokkaat”, Hermione laukaisi takaisin. ”Vastaa kysymykseeni.”
”En ollut tietoinen, että kysyit minulta mitään”, mies mumisi syömisen välissä.
”Onko mahdollista, että hän oli luihuinen? Tai että hänellä olisi taipumusta luihuisuuteen?”
”Voi Merlin, Hermione, en minä muista! Hän valmistui kaksi vuotta sitten eikä ollut kehittyneiden lienten tunneilla kahta vuotta ennen sitä. Sen verran tiedän neiti Tiffany Sheltonin koulunkäynnistä.”
”Luoja, oletpa sinä tarkkaavainen!” Hermione sanoi miehelle murhaavasti. ”Sinä huomasit minut kuiskaamassa Nevillelle toisella puolella luokkahuonetta, mutta et pysty edes muistamaan oliko tuo tyttö oppilaitasi!”
Severus heitti naiseen juron katseen kulmiensa alta. ”Luulin, että sovimme, ettemme enää tappele siitä.”
”Voih, hyvä on. Olkoot”, Hermione puhisi. ”Hoitele sinä sitten hänet. Hänhän on kuitenkin sinun morsiamesi.”
”Minun isäni valitsema sellainen”, Severus nurisi.
Hermione tuhahti. ”Sinun isäsi olisi syönyt hänet lounaaksi.”
Se kommentti toi kiintyneen hymyn ja muistoja Severuksen mieleen. Hermionella ja Severuksen isällä oli ollut joitakin varsin näyttäviä riitoja sekä ennen että jälkeen Severuksen ja Hermionen häiden. Hermionen muutettua Kalkarosten taloon (kuten sopimuksessa vaadittiin) kotitontutkin olivat paenneet kauhunvallassa antaen vuosien hämähäkin seittien ja pölyn kasautua, kun miniä ja appi olivat ottaneet yhteen.
Kerran tai pari Severus oli uskonut toiveensa toteutuvan ja että hänen isänsä olisi kuollut veritulppaan. Vanhempi Kalkaros oli huutanut, kunnes oli muuttunut kasvoiltaan punaiseksi suoni ohimolla jyskyttäen, mutta Severus oli aina saanut pettyä. Vanhan paskiaisen marssikin aina lopulta ulos huoneesta vihoissaan. Hermione puolestaan muuttui kalpeaksi ja ohuthuuliseksi taistellessaan kiusaajaansa vastaan. Naisen ruskeat silmät olivat salamoineet ja hänen herjansa olivat olleet todella mielikuvituksellisia. Jossakin numerologian- ja muodonmuutosopintojensa välissä Hermione oli koulutettu myös yhtä taitavaksi kirosanojen jalon taidon osaajaksi.
Severus itse pysyi hiljaa ja täysin keskustelujen ulkopuolella, vain toisinaan pyytäen jompaakumpaa ojentamaan marmeladia, minkä he tekivätkin, kuitenkaan hetkeksikään pysähtymättä vetämään henkeä huutamiseltaan.
Aluksi Septimus Kalkaros oli saarnannut pojalleen tätä pitämään vaimonsa kurissa. Severus oli katsonut isäänsä teekuppinsa yli ja kohteliaasti väittänyt vastaan. Myös vanhuksen vaatimukset siitä, että Severus jatkaisi Kalkarosten sukua, oli torjuttu laimeasti. Eräänä ikimuistoisena iltana vanha mies oli tehnyt selväksi, että hän itse makaisi tytön kanssa, jollei hänen poikansa sitä tekisi. Se oli ollut se ilta, jona Septimus Kalkaros oppi tuntemaan jästitaidon nimeltään ”itsepuolustus” ja että Hermione oli ottanut siitä useita kursseja kesälomillaan Tylypahkasta.
Severus oli jättänyt miehen makaamaan lattialle, mutta oli pysähtynyt sen verran, että oli voinut kumartua isänsä puoleen ja ilmoittaa tälle, että mahdolliset tulevat yritykset vahingoittaa tai pakottaa Hermionea johtaisivat siihen, että Severus tappaisi miehen.
Siitä päivästä lähtien vanhus oli lakannut huutamasta ja alkanut sen sijaan kritisoimaan. Jokaista pienintäkin huomattavaa puutetta nälvittiin; jokainen havaittava vika kritisoitiin. Pikkutarkasti. Jatkuva nälvimisen ja valituksen tarkoituksena oli saada miehen miniä nöyrtymään. Septimuksen teorian mukaan naisen oletettujen vikojen jatkuva esiintuonti lopulta murtaisi tämän ja saisi tämän taipuvaisemmaksi ja ohjailtavammaksi. Helvetti, olihan se tehnyt ihmeitä hänen omankin vaimonsa kohdalla. Ei ollut mitään syytä siihen, miksei se tälläkin kerralla toimisi.
Ainoa vika Septimuksen suunnitelmissa oli se tosiasia, että Hermione ei ollut vain selvinnyt seitsemää vuotta Draco Malfoyn seurassa vaan myös useamman kuin yhden yhteenoton itsensä Pimeän lordi Voldemortin kanssa ja vielä kaiken tämän lisäksi oli ollut se räjähtävä lopputaistelu.
Hermione oli vastannut miehen iskuihin suloisella hymyllä ja sanomalla, että mieshän oli itse valinnut hänet ja että tämän tulisi nyt vain ilolla kestää valintansa. Ja jos mies ei siitä pitäisi, hänhän voisi vain syyttää itseään.
Kun ministeriö oli lopulta myöntänyt tappionsa ja hyväksynyt avioliittolain muutoksen, joka salli noidille oikeuden vastustaa avioliittoa, oli vanha mies lakannut puhumasta Hermionelle lainkaan. Joka aamu mies oli katsahtanut Päivän Profeettaa huolestunut ilme kasvoillaan ja päivänä, jona paranneltu laki astui voimaan, mies oli siemaillut kahviaan kasvoillaan lyöty ilme.
Hermione oli odottanut kunnes kouluvuosi Tylypahkassa oli ohi, kunnes oli pyytänyt kotitontuilta mukavan aterian, jolloin hän ja Severus olivat ilmoittaneet uutisensa, että he hankkisivat jästiavioeron niin pian kuin se suinkin oli mahdollista.
Kun kiduttava kuulustelu tulevan rouva Kalkaroksen kanssa oli ohi, Hermione hyvästeli Severuksen sympaattisella suukolla poskelle ja kaikkoontui kotiinsa. Hänestä tuntui, että hänen täytyisi puhdistaa koko kehonsa sakkariinista. Valitettavasti hän huomasi avattuaan kotinsa oven, että hänen kotiinsa oli tunkeuduttu.
”HERMIONE!” huusivat kaksi nuorta miestä yhteen ääneen. Molemmilla oli toisessa kädessään pizzan pala ja toisessa olutpullo.
”Ron. Harry. Mikä yllätys”, nainen vastasi vaimeasti.
”Minun telkkarini on taas rikki”, Ron selitti suu täynnä juustoa ja taikinaa. ”Ota palanen. Manchild-maraton alkaa ihan kohta.”
Harry vain heitti Hermionelle palan pizzaa samalla tiputtaen kastiketta sohvalle tehdessään niin.
”Ups. Sori. Kuuraannu!” punainen läikkä katosi sohvalta, mutta niin valitettavasti katosi myös kangas jättäen jälkeensä pitkän ovaalin muotoisen kolon, josta näkyi valkoista täytettä.
Hermione huokaisi istahtaessaan sohvan vapaaseen päätyyn.
”Harry, minä rukoilen sinua, lopeta sauvaton taikominen. Sinä olet oikea painajainen ja aiot selvästi tuhota kalustuksenikin. Korjaan sen myöhemmin.”
”Okei. Anteeksi. No, missä sinä olet ollut ja miksi olet noin tälläytynyt?”
”Ette uskoisi vaikka kertoisinkin”, Hermione varoitti miehiä vaisusti, noukki poisheitetyn pizzanreunan ja näykki sitä.
”Yritä edes”, Ron ehdotti.
”Olen ollut tapaamassa naista, jonka kanssa Severus on kihloissa.”
Ron repesi nauruun samalla kun Harry oli vähällä pudottaa kaljansa.
”Se paskiainen aikoo taas naimisiin? Minkä kanssa?”
”Kenen, Harry”, Hermione korjasi. ”Kenen kanssa.”
”Niinhän minä sanoinkin. Kenen kanssa hän aikoo mennä naimisiin?”
Hermione vastusti haluaan heittää jotakin päin seinää. ”Erään neiti Tiffany Sheltonin, ikä kaksikymmentä.”
”Tytön täytyy olla todella epätoivoinen”, Ron sanoi.
”Avioliittosopimus. Septimus allekirjoitti sopimuksen juuri ennen kuolemaansa. Severuksen on mentävä naimisiin tai hän menettää perintönsä.”
”Huono onni”, Ronin onnistui sano narun hörähdyksiltään. ”Onko se tyttö edes pantava?”
Hermione kohautti olkiaan välinpitämättömästi. ”Pansy Parkinsonin pirteä kaksonen, synnytyksessä erotettu.”
Ron säpsähti. ”Kalkaros-parka. Ei sillä, että todella olisin pahoillani hänen puolestaan tai mitään.”
”Täytyy kyllä sanoa, että minä olen oikeastaan melko helpottunut”, Harry ilmoitti nojaten Hermionen sohvalla taaksepäin.
Hermione tuijotti miestä. ”On helpotus, että hän joutuu naimaan pinkin painajaisen?”
”No ei, ei se. Mutta jos hän kerran menee naimisiin, hän ei tule pyörimään täällä jatkuvasti, eihän. Ihan tosi Hermione, aina kun käyn katsomassa sinua, se rasvainen paskiainen ilmestyy tänne.”
”Hän ei ole rasvainen ja hän tulee tänne, koska me olemme edelleen ystäviä. Vain hän muistaa olla laittamatta kenkiään kahvipöydälleni”, nainen lisäsi katsahtaen Harryn ojennettuihin jalkoihin.
Harry siirsi jalkansa nopeasti.
”Älä väitä, että todella pidät hänen käynneistään!”
”Hän pelaa hyvin shakkia”, Ron huomautti.
Hermione ei huomioinut Ronia vaan käänsi katseensa Harryyn. ”Miksi ihmeessä sinä luulet, ettei hän enää tulisi vierailemaan luonani? En minä aio käännyttää häntä pois, vaikka hän onkin uudelleen naimisissa!”
”Sepä se, Hermione”, Harry sanoi hänelle. ”Jos hän on naimisissa jonkun toisen kanssa, ei hän voi ilmestyä ovellesi milloin vain hänestä tuntuu siltä.”
”Harry on oikeassa, tiedätkös”. Ron myönteli, ”eihän se oikein kävisi laatuun.”
Hermione oli tyrmistynyt. Hän oli täysin unohtanut, ettei ollut kovin hyväksyttävää jättää vaimoaan kotiin, jotta voi mennä keskustelemaan ex-vaimonsa kanssa.
Vähemmän kuin toisella silmällä hän seurasi televisiosta neljän keski-ikäisen, keskenkasvuisen miehen epäonnistumisia ja yritti sulkea samalla korvansa kahden kaksikymmentä ja jotain vanhan nuorukaisen kovaääniseltä naurulta vieressään. Samalla hän yritti kuvitella mielessään Severus Kalkarosta uuden vaimonsa kanssa. Hänen ajatuksensa olivat ehdottoman sekaisin asian suhteen.
Toisaalta hänen ei enää tarvitsisi palloilla Harryn, Ronin ja Severuksen välillä, kun kaikki kolme sattuivat piipahtamaan samaan aikaan. Olisi hyvin epätodennäköistä, että Severus olisi pilkkaamassa hänen ystäviään tai että hänen enää tarvitsisi kuunnella Ronin ja Harryn valittamista ex-miehestään.
Toisaalta Severuksen poistuminen todella pienestä ystäväpiiristä tarkoittaisi sunnuntai-iltapäivän maratonshakkiotteluiden ja ministeriön uusimpien typeryyksien kauhistelun päättymistä. Ei olisi enää vaaraa siitä, että mies ilmestyisi hänen takkaansa ja pyytäisi häntä hakemaan jotakin apteekista töiden jälkeen ja tuomaan sen sitten miehelle. Ei enää kolmelta aamuyöllä kotiin tulemisia siksi, että oli puolen yötä auttanut ex-miestään valmistelemaan miehen uusinta keksintöä, eikä myöskään enää miehen kiroamista alimpaan helvettiin, kun seuraavana aamuna piti selvitä töihin vain neljän tunnin yöunien jälkeen.
Hermione yritti nähdä kuvitelmissaan pinkkiin verhotun Tiffanyn Severuksen laboratoriossa, mutta se konsepti oli täysin luonnonlakien vastainen. Tiffany ja Severus elivät täysin eri planeetoilla – perhosten planeetta ei sopinut yhteen lepakkojen maailman kanssa.
Jo monennetta kertaa Hermione raivostui vanhaan mieheen, joka oli tehnyt poikansa elämän kurjaksi röyhkeällä rangaistuksellaan. Septimuksen viimeinen isku rangaistuksessaan Severukselle siitä, ettei tämä ollut elänyt elämäänsä isänsä toiveiden mukaan, saattaisi hyvinkin tehdä Severuksen loppuelämästä surkeaa.
”No voi vittu!” Hermione huudahti lopulta.
”Hei!” Ron protestoi heti. ”Harry!! Eikö hän olekin käyttänyt viimeiset 17 vuotta komentaen meitä siistimään kielenkäyttöämme ja nyt hän käyttää tuollaisia sanoja.”
”Yritäpä itse elää Severuksen ja hänen isänsä kanssa”, Hermione sanoi miehelle suoraan. ”Luota minuun, sinäkin olisit alkanut kiroilla. Luulin, että olin päässyt tavasta eroon avioeron myötä. Olisi pitänyt arvata, että Severuksen uudelleen naimisiinmenonsa saisi minut jälleen aloittamaan.”
Ilmianto, Hermionen pomo Irvetassa oli epäluuloinen, kun Hermione pyysi seuraavan iltapäivän vapaata töistä. Menninkäiset olivat syntyjään epäluuloisia ja muuttuivat vain epäluuloisemmiksi vanhetessaan. Hermione sai vastahakoisesti vapaata töistään, kun oli ensin muistuttanut Ilmiantoa siitä, että hänellä olisi oikeastaan oikeus kahden kuukauden lomaan pankista ja heidän pitäisi vieläpä maksaa hänelle siitä ajasta.
Tuntematta itseään lainkaan syylliseksi vaan enemmänkin hermostuneeksi, Hermione vaihtoi ensin kaapunsa hieman arkisempaan ja ilmiintyi sitten Sheltonien kotiin.
Nainen, joka avasi oven, oli hyvin kaukaisesti yhdennäköinen sen Tiffany Sheltonin kanssa, jonka Hermione oli nähnyt kolme päivää aiemmin. Nämä blondit hiukset olivat tupeeratut ja piikikkäät. Pinkki luomiväri oli vaihtunut rajauskynällä tehtyihin vahvoihin mustiin viivoihin ja Hermione oli aivan varma, että valkoisen paidan alta selvästi erottuvat pinkkimustat tiikeriraitaiset rintaliivit eivät olleet saatavissa Viistokujan alusvaateliikkeestä.
”No?”
”Tiffany?” Hermione ei ollut aivan varma, että kyseessä oli juuri Tiffany. Ehkä tämä olikin ilkeä kaksonen. Vastauksen sijaan Tiffany mulkaisi Hermionea ja avasi ovea juuri tarpeeksi, jotta Hermione pääsi liukumaan sisään.
”No, mitä nyt Granger?” Tiffany kysyi olkansa yli johdattaessaan Hermionea samaan hyvällä maulla sisustettuun olohuoneeseen, jossa he olivat aiemminkin olleet. Tiffany poimi samalla ympäriinsä heitettyjä vaatekappaleita ja yksittäisiä muita tavaroita muualta huoneesta.
”Tulitko tarkistamaan, etten jänistä ja jätä Hänen Ilkeyttään sinun niskoillesi?”
Hermione räpytteli silmiään. ”Anteeksi mitä?”
Terävä tuhahdus oli ainoa vastaus. ”Hänen Ilkeytensä. Igor. Pitkä, tumma ja vastenmielinen. Rakastettu sulhaseni”, tyttö lisäsi vääntäen sanaa ivallisuudella, jollaista Hermione oli kuullut aikaisemmin vain juuri kyseessä olevalta mieheltä.
Aiemmat oletukset ja epäilykset yhtäkkiä kokoontuivat uudelleen uuteen kaavaan ja Hermione jäsenteli tuntojaan ja alkoi tarkkailla nuorta naista silmä kovana. ”Itse asiassa juuri toisinpäin. Minä tahdon tietää, miksi olet alunperinkään naimassa häntä?”
”No en ainakaan hänen hyvän ulkonäkönsä takia”, Tiffany ivaili. Hermione nosti toista kulmaansa, taito, jonka hän oli oppinut ex-mieheltään ja sillä näytti olevan samanlainen vaikutus myös Tiffanyyn. ”Sinun täytyy pilailla!?” tyttö naurahti. ”Minkäs muun takia? Rahan tietysti!”
”Rahan?” Hermione naurahti vuorostaan. ”Luulenpa, että olet ymmärtänyt jotakin väärin. Sitä rahaa ei loppujen lopuksi ole niin paljoa, etkä sinä todellakaan pääse kontrolloimaan niitä vähiäkään rahoja.”
”Tässä sen näkee, mitä sinäkään asioista tiedät, Granger. Se vanhus, Septimus, kertoi minulle vävystään, Sevin enosta. Ei lapsia, ei vaimoa tai muita sukulaisia lähelläkään. Hän on kuulemma sikamaisen rikas ja miltei satavuotias.” Tytön maalattu suu otti pilkallisen muka huolestuneen muodon. ”Lisäksi minun on surukseni kerrottava, että hänellä on huono terveys. Kun äijä potkaisee tyhjää, Sev tulee olemaan täysin varoissaan.”
”Mutta se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän ojentaisi sen kaiken sinulle, Tiffany. Severus ei ole niin typerä.”
Mutina huoneen toiselta puolen kuulosti kovasti siltä kuin: ”Lyödäänkö vetoa?” Hermione kuuli sen oikein hyvin ja nosti leukaansa niin, että hänen päänsä kallistui kevyesti sivulle. Kuka tahansa, joka tunsi hänet, olisi tunnistanut vaaranmerkit yhtä selvinä kuin ne olisi lipulla viitottu.
Tietämättömänä häntä uhkaavasta vaarasta, Tiffany loikoili sohvalla ja levitti kätensä taakseen selkänojalle kuin kuningatar valtaistuimellaan.
”Hani-pööni antaa minulle, mitä ikinä tahdon”, tyttö selvitti, ”tai minä olen Päivän Profeetan etusivulla kertomassa kaikenlaisia tarinoita ex-kuolonsyöjä miehestäni, joka pahoinpitelee minua.” Ranskalaisen manikyyrin saaneet kynnet tutkivat sohvan selkänojaa aivan kuin hyväillen lemmikkieläintä tai rakastajaa. ”Voi mennä vuosia ennen kuin se vanha pukki kuolee, mutta siihen saakka Sev tarvitsee isänsä rahoja ja hän tarvitsee ne heti, ellei jo pikemminkin. Minä tiedän, että hän on korviaan myöten veloissa. Lisäksi hän on ilmoittanut koululle eroavansa, joten hänellä ei ole edes työtä. Hänen on pakko naida minut tai hän menettää kaiken ja joutuu Azkabaniin maksamattomista veloistaan.”
”Puhut aivan kuin hän ei voisi löytää uutta työpaikkaa. Severus on liemimestari, tiedätkös. Erittäin taitava ja arvostettu roolistaan sodan aikana.”
Tiffany kohautti olkiaan vähättelevästi. ”Epäilenpä. Satun kuulumaan tärkeään ystäväpiiriin. Moni ystävistäni on naimisissa arvostettujen miesten kanssa. Jos vain sanon heille, he pitävät pikku säärensä tiukasti yhdessä, kunnes heidän kullannuppunsa tekevät niin kuin he sanovat.”
Tyttö hymyili pahanilkisesti ja Hermione saattoi nähdä sielunsa silmin joukon Tiffany-klooneja, jotka olivat naimisissa miesten kanssa, jotka olivat liian typeriä nähdäkseen valitsemiensa vaimojen todellista puolta. Hän tunsi pientä – hyvin pientä – sääliä niitä velhoja kohtaan, jotka olivat käyttäneet avioliittolakia saadakseen kauniin ja nuoren vaimon tajuamatta kuitenkaan, että tuo avioliitto sitoisi heidät ikuisiksi ajoiksi sellaiseen nuoreen naiseen kuin Tiffany. Ja nuo nuoret naiset saattaisivat tuhota Severuksen mahdollisuudet uuteen työpaikkaan.
Hermionen huulille muotoutui samanlainen ilkeä hymy. ”Sinä et todellakaan taida tajuta, millainen mies Severus Kalkaros on, vai mitä?” Hermione kysyi tavanomaisella äänellään. ”Hän näkee sinun valheidesi läpi nopeammin kuin edes ehdit niitä hänelle syöttää. Hän tulee tietämään kaiken: minne menet, mitä teet ja kenen kanssa.” Hän nyökkäsi pöydän alla olevaan kankaanpalaan, joka sattui olemaan miesten alushousut, ja jotka luultavasti kuuluivat samalle miehelle, jonka paitaa Tiffany juuri piti mauttomien rintaliiviensä päällä.
Kirkkaan siniset silmät siristyivät ja Tiffanyn kasvot vääristyivät rumaan irvistykseen.
”Nyt sinä kuuntelet minua, sinä sotkutukkainen huora. Sinä et pilaa tätä minulta. Tajuatko? Minä menen naimisiin Kalkaroksen kanssa. Minusta tulee rouva Kalkaros ja minä aion saada sormeni niihin rahoihin. En ehkä ole liemimestari, mutta osaan käsitellä hedelmällisyys- ja lemmenliemiä tarpeeksi hyvin, jotta saan avioliittomme täydellistetyksi ja saan lapsen. Jos meillä on lapsi, hänellä ei ole mahdollisuutta erota minusta millään.”
”Sehän nähdään”, Hermione vastasi arvoituksellisesti. Hänestä tuntui oudosti paremmalta nyt, kun hän tunsi todellisen ihmisen pinkin pilven alta. Tiffany oli vaarallinen, mutta ei lähelläkään sitä sarjaa, jossa Hermione pelasi. Tyttö oli saanut kutsukirjeen Tylypahkaan samana vuonna, jona Hermione oli auttanut tuhoamaan Voldemortin. Oli hyvin pieni mahdollisuus, että Tiffanylla olisi todella aavistustakaan siitä, mitä hänellä oli vastassaan.
Hermione jätti tytön yhä haparoiden ja kaikkoontui vaimean poksahduksen saattelemana.
Kymmenen minuuttia myöhemmin hän oli kotona ja käveli ympäri lattiaa raivoissaan. Kaikista tyhjäpäisistä onnenonkijoista Septimus Kalkaroksen oli onnistunut valita kaikkein röyhkein. Vaikka mies olisi etsinyt vuosia, ei hän olisi voinut löytää toista naista, joka olisi ennemmin tuleva tapetuksi Severuksen toimesta. Ainakin siinä tapauksessa Severus pääsisi hiljaisuuteen ja rauhaan – Azkabaniin.
Kun Hermionesta tuntui siltä, että hän pystyisi asialliseen keskusteluun, hän nappasi lippaasta hormipulveria, heitti sitä takkaan ja sanoi ex-miehensä nimen.
”Hermione! Onko kaikki kunnossa?” Severuksen pää oli kalpeanvihreä takan liekeissä – hormipulverin avulla keskustelu ei todellakaan kohentanut hänen ihonsävyään lainkaan, mutta Hermionesta oli jotenkin huojentavaa nähdä, että mies näytti samalta kuin aina ennenkin.
”Oi, ihan kunnossa”, Hermione valehteli vakuuttavasti. ”Mietin vain, että voisinko katsoa niitä isäsi papereita vielä kertaalleen. Tunnethan sinä minut – en ole rauhallinen ennen kuin olen tutkinut jokaisen tien.”
Miehen suupieli nytkähti ylöspäin. ”Kyllä, minä todella tunnen sinut. Ajoit minut usein hulluuden partaalle ennen kuin opin, kuinka ohjata hirvittävä uteliaisuutesi uudelleen. En tosin ole vieläkään oppinut, kuinka se tyrehdytetään kokonaan.”
”Todella hauskaa, Severus. Sinun pitäisi olla kiitollinen minun uteliaisuudestani, et ikinä usko kaikkea, mitä olen sen avulla saanut tietooni.” Hermione oli oudon vastahakoinen kertomaan miehelle keskustelustaan tämän morsiamen kanssa. Jokin kummallinen mielijohde esti häntä kertomasta miehelle, millaisen verenimijän kanssa tämän pitäisi mennä naimisiin, ennen kuin voisi puhua miehen kanssa aivan kasvokkain.
Mies kääntyi ja hänen kasvonsa katosivat takasta hetkeksi ennen kuin hän kääntyi paksun kirjakäärön ja siihen liittyvän hyväksymispaperin kanssa.
”Olkaa hyvä, oi te kyltymätön.”
Paperikäärö ilmaantui Hermionen takan liekkeihin ja Hermione otti sen vastaan kasvoiltaan punaisena. Hänellä oli outo tunne, että enemmän kuin vain Severuksen tulevaisuus riippui siitä, mitä hän löytäisi näistä pergamenteista. Hermione oli juuri sanomassa miehelle hyvää yötä, kun tämä kutsui häntä nimeltä palauttaen hänet jälleen maanpinnalle.
”Niin?”
”Hermione, tahdon sinun vain tietävän, etten odota sinun tekevän ihmeitä. Älä aja itseäsi hulluksi etsien jotakin, mitä ei ole olemassakaan.”
”Mitä? Epäiletkö sinä minun voimiani?” Hermione kysyi hymyillen nenäkkäästi miehelle. Severus hymyili takaisin, mutta hänen äänensä ei ollut hymyileväinen.
”Ei se todellakaan haittaa, Hermione. Arvostan kaikkea, mitä olet tehnyt, mutta uskon todella, että olen tuomittu, eikä siihen auta mikään. Tämä on siis sitä, mitä tarkoitetaan kun sanotaan, että ollaan puun ja kuoren välissä.”
”Hmmm”, Hermione vastasi haluamatta sanoa aiheesta enää mitään.
Ajatus ilmaantui yhtäkkiä.
”Severus, sinullahan on eno, eikö totta? Rikas eno, eikö vain?”
Mies rypisti otsaansa. ”Venturo-eno? En tiennyt, että tiedät hänestä – hän on ikään kuin perheen mustalammas, jos voit uskoa sen.”
Hermione ei tahtonut ajatella, millainen mies olisi Septimus Kalkaroksen mielestä mustalammas.
”Mutta hän on olemassa, eikö niin?”
Severus puisti päätään. ”Hän on kaheli, Hermione. Veloissa silmämuniaan myöden – se ei ole mikään yllätys, hän tukee jokaista eriskummallista hanketta, joka osuu hänen tielleen. Olen kiitollinen, jos häneltä jää tarpeeksi rahaa, jotta hänen velkojilleen saadaan maksettua, etteivät he lähde minun perääni.”
”Oh. Ajattelin vain. Kiitos.”
Hermione nousi ylös, mutta polvistui heti uudestaan ja kutsui miestä uudelleen. ”Severus, mitä ikinä teetkin, älä missään tapauksessa puhu Tiffany Sheltonin kanssa muutamaan seuraavaan päivään. Ja jos et mitenkään voi välttää tapaamista, niin älä ainakaan missään tapauksessa ikinä syö tai juo mitään, mitä hän sinulle tarjoaa.”
Katse, jonka Hermione sai mieheltä olisi jähmettänyt monen muun yksilön.
”Todellakin Hermione, oletko unohtanut kaiken, mitä minusta tiedät?”
”En usko, että olisit varomaton, Severus. Pelkään vain, että aliarvioit hänet.”
”Minä en ikinä aliarvioi ketään”, mies sanoi vaarallisella äänellä.
”Sinä aliarvioit minut”, Hermione muistutti miestä. ”Sinä sanoit, että ministeriön painostaminen avioliittolain muuttamiseksi olisi silkkaa ajanhukkaa.”
”Eipäs! Minun virheeni oli yliarvioida, kuinka kauan ministeriö pystyisi vastustamaan sinua”, mies vastasi pehmeästi. ”Olisin kuvitellut, että sellainen täysin kiihkoileva, ylimielinen, periksiantamaton joukko ikäloppuja velhoja olisi kestänyt kauemmin yhtä pikkutyttöä vastaan.”
Hermione irvisti miehelle, joka oli opettanut hänelle kaiken, mitä hän tiesi luihusta käyttäytymisestä.
”Sinä olet aina ollut niin ihastuttava puhuja”, nainen sanoi ennen kuin lopullisesti katkaisi yhteyden.
Oli vasta myöhäinen yö, kun Hermione vetäytyi sänkyyn, mutta hänen ei siltikään onnistunut saada unenpäästä kiinni. Hänen päässään pyöri kuvia Severuksesta kestämättömän räikeisiin pinkkeihin kaapuihin sonnustettujen pikkutyttöjen ympäröimänä, jotka heittelivät tämän laboratoriossa koeputkia, hyppivät ylös ja alas ja vaativat tätä ostamaan heille erilaisia asioita. Vaihtoehtoiset versiot sisälsivät luisevan, parransänkisen miehen kerjäämässä sulmuja Viistokujalla ja häipyvän heti kun aurorin tai ministeriön työntekijän olemus näyttäytyi uhkaavana kaukaisuudessa.
Hermione komensi ankarasti mieltään lakkaamaan jahkailemasta entä-jossia ja alkaa etsimään ratkaisuja ongelmaan. Hermione löi tyynyä ja pyöriskeli ympäriinsä yhä uudelleen. Kun hänen lopulta onnistui nukahtaa, tulivat hänen uniinsa hänen omat päivänsä rouva Severus Kalkaroksena, mutta unissa hänen piti torjua pinkin verenimijän miehenmetsästysyrityksiä. Hänen onnistui lopulta karkottaa olento sanomalla sille, että jos kenelläkään, niin sitten vain hänellä itsellään oli oikeus tehdä Severus Kalkaroksen loppuelämästä surkeaa. Eikä millään blondilla bimbolla ollut siihen osaa eikä arpaa.
Seuraavana aamuna Hermione kirjoitti Ilmiannolle lyhyen viestin valitellen siinä keksittyä sairautta. Vasta kun hän oli lähettänyt pöllönsä matkaan ja asettanut teen kiehumaan, hän muisti edellisöisen unensa. Ja siinä samassa häneen iski yhtäkkinen ymmärrys. Pitäen toisella kädellään kampaamattomia hiuksiaan poissa tieltä Hermione kävi nopeasti läpi papereita etsien tiettyä merkityksellistä kohtaa. Kun hänen ei onnistunut löytää juuri sitä, mitä hän oli etsimässä, hän istuutui rauhallisesti alas ja luki paperit vielä kertaalleen läpi.
Hänen teensäkin ehti jo kylmetä, kun hän lukemisen jälkeen vain istui ja tuijotti keittiön vastapäistä seinää yli tunnin ennen kuin suuntasi makuuhuoneeseen tehdäkseen itsestään siedettävän näköisen todella tärkeälle hormipulverikeskustelulle.
Hän ei ollut puhunut herra Scrivensille, Kalkaroksen perheen asianajajalle sen jälkeen, kun hän ja Severus olivat ojentaneet tälle jästiavioerohakemuksensa. Hermionen yllätykseksi tuo korruptoitunut pikkuvelho oli valmis tapaamaan hänet heti.
Niinpä Hermione ilmiintyi hetkeä myöhemmin tämän luo. Hillitty toimisto haisi rahalle ja tahdikkuudelle; se oli puhdasverinen firma, joka oli harjoittanut lakia Englannissa ministeriön perustamisesta lähtien. Scrivens tarjosi Hermionelle teetä ja istutti tämän yhteen toimistonsa suurista nahkatuoleista. Hermione kieltäytyi teestä ja sanoi, että hänellä oli vain yksi kysymys. Kuultuaan kysymyksen asianajaja kierteli ja kaarteli ja yritti parhaansa mukaan kiertää aihetta, mutta Hermionella oli valttikortti ja mies tiesi sen. Kun Hermione löi sen miehen eteen, tämän oli pakko myöntää, että Hermionen olettamus todellakin oli oikea.
Jätettyään asianajajantoimiston Hermione käveli Viistokujan mutkaisia katuja useita tunteja ennen kuin ilmiintyi kotiinsa. Pitkän kylvyn jälkeen Hermione kaatui sängylleen paksuun kylpytakkiin kietoutuneena ja hänen hiuksensa jättivät märän kohdan peitteeseen. Vielä paljon pidemmän mietiskelyn jälkeen hän nousi jälleen ylös. Nopea taika kesytti hänen hiuksensa samalla kun hän avasi vaatekaappinsa ovet ja poimi hienon kaavun, jonka oli ostanut Tiffanyn tapaamiseen.
Hänen vanha kaapunsa oli heitetty muiden taakse, kaapu, jonka Severus oli ostanut hänelle heidän naimisiinmenonsa jälkeisenä talvena. Siinä vaiheessa Hermione oli vielä ollut liian ylpeä pyytääkseen mieheltään mitään, mutta Severus oli huomannut, että Hermionen ainoa suoja talvelta oli vanha koulu-univormu, joka oli ollut liian pieni jo jonkin aikaa. Mies antoi tämän uuden kaavun hänelle sanoen, että oli sopimatonta, että hänen vaimonsa käytti koulupukua, mutta kaavun laatu ja syvä burgundin väri olivat paljastaneet miehen ajattelevaisuuden. Hermione oli käyttänyt sitä vuosia sen jälkeen ja aina kun hän oli suuttunut mieheen, hänellä oli aina ollut kaapu muistuttamassa siitä, että mies kykeni olemaan muutakin kuin ainoastaan itsekäs paskiainen.
Hermione ajoitti saapumisensa juuri oikeaan ja tapasi Severuksen tämän perintökodin ovelta, johon mies oli itse juuri ilmiintynyt pitkän työpäivän jälkeen, jonka aikana hän oli yrittänyt opettaa siivottomia ja ei-kiinnostuneita Tylypahkan oppilaita. Severus oli todella yllättynyt nähdessään Hermionen seisomassa Kalkarosten talon ovella, mutta kutsui kuitenkin naisen nopeasti sisään ja ohjasi tämän kirjastoonsa. Paljon ei ollut muuttunut heidän eronsa jälkeen; kalustus oli hyvää laatua, mutta nukkavierut kohdat olivat käyneet yhä nukkavierummiksi ja seinät olivat tummemmat kuin mitä Hermione muisti.
”Otatko juotavaa?” mies kysyi pidellen tuliviskipulloa. Hermionen puistaessa päätään Severus kaatoi itselleen lasillisen. Hermione asettui tuoliin, jota oli joskus pitänyt omanaan ja odotti kunnes Severus istui omaansa. Seurallinen hiljaisuus laskeutui heidän välilleen.
”Severus”, Hermione lopulta rikkoi hiljaisuuden. ”Sinä et voi naida Tiffany Sheltonia. Kävin tapaamassa häntä eilen. Hän on inhottava pikkupaskiainen.”
Hermionen yllätykseksi mies nauroi hiljaa sitä syvää baritonihykerrystä, joka oli auttanut Hermionea selviämään appiukkonsa pahimmasta käytöksestä.
”Kyllä, minäkin olen ymmärtänyt sen. En ole näet unohtanut kaikkea vakoojapäivistäni. Keskustelin muutamien henkilöiden kanssa. Kyselin muutaman oikean kysymyksen. Tiedän tarkalleen, millaisen naisen isäni tahtoi minulle. Tytön olisi kuulunut olla luihuinen.”
”Tuo on loukkaus luihuisia kohtaan, Severus. Eikä se tee avioliitostasi hänen kanssaan yhtään vähemmän painajaismaiseksi.”
”Hermione”, mies aloitti kärsivällisesti, ”minulla oli tiettyjä odotuksia, kun sota oli ohi. Onnellinen avioliitto ei todellakaan ollut yksi niistä, mutta en myöskään tahdo viettää loppuelämääni köyhyydessä ja murskaavissa veloissa.”
”Ei sinun tarvitsekaan, Severus”, Hermione keskeytti tahtomatta tietää, mitä mies oli päättänyt.
Mies hymyili anteeksipyytävästi. ”Typerä sauvanheiluttelu ei ratkaise minun ongelmaani, Hermione.”
Hermione huomasi miehen katsovan tuleen siemaistessaan samalla tuliviskiään. Lepattava valo leikki miehen kovalla profiililla, mutta sekoitti punaisen ja kullan kimalluksen mustien hiusten sävyyn. Hopeiset suortuvat miehen ohimoilla osuivat myös valoon. Ja juuri sillä hetkellä mies näytti yksinäiseltä ja sulkeutuneelta sekä hiljaisesti toivonsa heittäneeltä.
”Severus – mene naimisiin minun kanssani.”
Mies räpäytti silmiään ja puisti kevyesti päätään. ”Sinulla ei ole tarpeeksi rahaa minun velkoihini, Hermione. Se on ihastuttava tarjous, kultaseni, mutta se olisi järjetöntä.”
Epätoivoisena Hermione keräsi rohkeuttaan. Hän nousi ylös, käveli miehen tuolin luo ja varoittamatta istui tämän syliin.
”Hermione”, mies vastusti heikosti, tosin kiertäen kätensä naisen ympärille. Se tuntui yllättävän mukavalta.
”Severus, mietipä tätä.” Miehen katse oli jäänyt Hermionen rintojen väliin, mikä oli kiinnostavaa, mutta juuri sillä hetkellä Hermione tarvitsi miehen jakamattoman huomion. Kourallisesta miehen hiuksia Hermione veti tämän pään, ja mikä tärkeintä silmät vastaamaan omaan katseeseensa.
”Sinun isäsi erityisesti löytää sinulle kaikkein vastenmielisimmän, rahanahneimman hirviömorsiamen, jollaista voi mitenkään löytää ja laittaa perinnön saamisen riippuvaiseksi tästä avioliitosta.”
”Niin. Hän oli täysi paskiainen ja aivan hänen takiaan toivon, että helvetti todella on olemassa.”
”Keskity tekoon, Kalkaros, älä rikkeen tekijään. Sinun isälläsi oli suunnitelma. Eikä yksikään luihuinen koskaan keksi suunnitelmaa vain yhden päämäärän saavuttamiseksi. Mitä muuta hän tahtoi?”
”En minä … ”
”Sinun isäsi testamentin ehdot nimenomaan sanovat, että sinun on naitava noita, jonka isäsi on järjestänyt sinulle. Severus, sitä noitaa ei ole kertaakaan mainittu nimeltä.”
Severus jäykistyi ja palaset alkoivat napsahdella yksikerrallaan paikoilleen. ”Sinä. Hän tahtoi sinut.”
”Outoa, eikö vain? Hän on nähnyt paljon vaivaa ja laittanut kaikki pelimerkkinsä tähän yhteen vetoon. Hänen on täytynyt olla epätoivoinen. Puhuin Scrivensille tänään. Hän arkaili jonkin aikaa, mutta sai lopulta kerrottua totuuden. Sinun asianajajasi mukaan, minä täytän isäsi testamentin vaatimukset.”
Severus hykersi yhtäkkiä lähettäen mielenkiintoisia väristyksiä siitä, mistä heidän kehonsa olivat yhdessä. ”Isä sanoi minulle kerran – sen jälkeen kun olit muuttanut – että sinä olet enemmän nainen kuin kukaan puhdasverinen noita voisi ikinä toivoakaan olevansa. Ja että minä olin hölmö päästäessäni sinut käsistäni.”
Hermione oli oudon liikuttunut. ”Sanoiko? Se hölmö vanha paskiainen. En voi sano, että pidin hänestä paljoa – ”
”Tai lainkaan”, Severus keskeytti.
”Mutta luulen, että voin myöntää pienen kiintymyksen häntä kohtaan. Se paskiainen.”
”Nyt ymmärrät – minä olin se lempeämpi yksilö.”
Hermione nauroi ja katsoessaan alas hän kohtasi miehen vakavan ilmeen.
”Nyt kun olemme kerran rehellisiä”, mies aloitti ääni matalana ja nolona, ”niin minun täytyy myöntää, että tunsin pienen vihlaisun katumusta, kun allekirjoitimme avioeropaperit.”
”Niin minäkin”, Hermione vastasi pehmeästi.
Hiilen mustat silmät tuijottivat ruskeisiin. Samalla kun jännite heidän välillään punoi ajattomuuden verkkoa, Hermione oli tietoinen kasvavasta tunteesta vatsastaan, jostain sellaisesta, mitä hän ei ollut ikinä tuntenut niiden muutamien satunnaisten kokeilujensa aikana, joita hänellä oli rakkauden viidakossa ollut avioeronsa jälkeen. Tunne vain lisääntyi, kun mies ojensi kättään ja siirsi Hermionen poskelle karannutta korkkiruuvin muotoista hiuskiehkuraa.
Miehen suuri, lämmin käsi painautui hellävaroin naisen poskea vasten. Miehen pohjattomilta tuntuvien silmien musta katse lukkiutui naisen katseeseen, kunnes heidän huulensa kohtasivat toisensa. Suudelma oli lyhyt, mutta tuli, jonka se sytytti, oli uskomaton.
”Me saimme kaiken kuitenkin lopulta kuntoon, eikö vain?” Hermione kysyi miltei lainkaan liikuttamatta huuliaan miehen huulia vasten. ”Minun kanssani naimisissa oleminen ei ollut niin kamalaa, eihän?”
”Ei”, mies myönsi, mutta hänen huulensa liikkuivat vasten naisen huulia enemmän kuin mitä tuohon yhteen sanaan olisi tarvinnut. Lopulta Severus kysyi toisen kysymyksen: ”Minkä ihmeen takia sinä tahdot mennä naimisiin minun kanssani?”
”Minusta oli mukavaa olla naimisissa sinun kanssasi”, nainen tunnusti. ”Sinä olet yksi parhaista ystävistäni. Voi, minä rakastan Ronia ja Harrya. Mutta kyllähän sinä minut tiedät – me tunnemme toisemme. Ja sinä olet ainoa, joka ei loukkaannu, kun ilmestyn takkaasi keskellä yötä kertomaan jotakin mahtavaa ideaani.”
”Olet saanut jotkin parhaista ideoistasi puolenyön jälkeen.”
”Aivan niin. Me ymmärrämme toisiamme, eikö vain. Olemme jo valmiiksi ystäviä.”
Miehen katse lukitsi Hermionen jälleen kerran paikoilleen. Severus kysyi luottavaisesti: ”Ystäviä, Hermione? Onko se sinulle tarpeeksi?”
Hermione etsi oikeita sanoja, hänestä tuntui epämukavalta paljastaa sydäntään niin avoimesti. ”Minä olen pian 30. Olisi toki mukavaa saada vauva tai pari joku päivä. Ehkä.” Haavoittuvuus hänen silmissään katosi nopeasti. ”En toivo sinusta mitään satukirjan romanttista sankaria, Severus. Paras ystäväni on sankari ja hän vietti vuosikausia onnettomana.”
”Mutta sen naisen naiminen tekisi sinut onnettomaksi ja uskon todella, että se tekisi minutkin onnettomaksi. Joten luulen, että se mitä tässä nyt yritän sanoa on, että olen mieluummin onneton sinun kanssasi kuin ilman sinua.”
Pieni hymy käväisi miehen kotkamaisilla piirteillä naisen kömpelölle selvitykselle ja hän suuteli naista uudelleen siitä huolimatta. Hellästi, tutkien mies veti naisen lähelleen ja eteni päästäkseen todella suutelemaan tätä.
Hieman hengästyneenä Hermionen onnistui irrottaa huulensa miehestä. ”Severus?”
”Hmm?” mies vastasi tutkien suullaan naisen kaulan kaarta.
”Sinun ei tarvitse tehdä tätä”, Hermione sanoi yrittäen pitää asiat rehellisinä heidän välillään. ”Tiedän, etten saa sinussa syttymään mitään intohimoa … ”
Severus keskeytti naisen heti.
”Hermione Granger. Onko sinulla minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka haluttavana sinua pidän? Rakastan tapaa, jolla rypistät nenääsi ollessasi ärtynyt. Rakastan sitä, kuinka unohdat hyvät aikeesi ja alat yhtäkkiä kiroamaan idiootteja. Rakastan ajatusta, että olen ainoa, jonka takkaan ilmestyt keskellä yötä. Ja enemmän kuin mitään muuta, toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta tehdä tämä jo kauan sitten.”
Hermionen ollessa hämmentynyt Severus korjasi hieman istuma-asentoaan ja puhutteli naista niin muodollisesti kuin nyt vain on mahdollista puhutella solakkaa noitaa sylissään. ”En ole mikään palkinto, Hermione. Olen sarkastinen ja vaikea ja monia, monia muita asioita, jotka tekevät minusta huonon kaupan. Mutta sinä ja minä elimme yhdessä läpi vaikeiden aikojen ja selvisimme niistä vieläpä erittäin hyvinä ystävinä. Minusta tuntuu myös, että saattaisimme saada aikaan suurempaakin edistystä – jos yrittäisimme uudelleen. Merlin tietää, olen ajatellut sitä useamman kuin yhden kerran viimeisten kuuden vuoden aikana.”
Toivo näkyi Hermionen silmissä ja Severus hymyili hänelle rohkaisevasti ennen kuin veti tätä yhä lähemmäs itseään. Heidän suudelmiinsa palasi pian aiempi sähköisyys, eikä kumpikaan huomannut, kun Severuksen tuolin käsinojalla ollut viskilasi putosi. Viski levisi matolle. Severus tutki Hermionen kaulan kaarta ja naisen kädet hyväilivät miehen rintakehää. Hermione tarttui miehen takinnappeihin, kun tämä vetäytyi taaksepäin katsoakseen noitaa sylissään. Hermione hymyili takaisin avoimena ja onnellisempana kuin saattoi muistaa olleensa vähään aikaan.
”Hermione, minun täytyy kertoa tämä sinulle. Kun kuulin Tiffanyn sopimuksesta, olin raivoissani. Luulin, että vihani oli suunnattu vain isääni ja siihen, että hän oli taas tehnyt uuden diktatuurisen määräyksen, mutta aivan äskettäin ymmärsin, että en yksinkertaisesti voinut kuvitella ketään toista naista elämässäni. Koko ajatus sinun korvaamisestasi – en kestänyt sitä.”
Hermione hiljensi miehen uudella suudelmalla, johon vastattiin innokkaasti. Kumpikin hengitti raskaasti, kun Severus nousi pois Hermionen alta ja irrotti heidän huulensa toisistaan.
Hän jätti Hermionen istumaan yksin nojatuoliin, jossa tämä yritti turhaan asetella hiuksiaan takaisin jonkinlaiseen järjestykseen. Samalla Severus pysytteli jaloillaan ja meni sivupöytänsä luo. Brandy ja tuliviskipullojen vierellä madonsyömällä pöytäpinnalla oli pieniä puulaatikoita. Hermione tunnisti muutaman niistä korulippaiksi: Kalkaros senior oli myynyt useimmat perhekalleuksista kauan aikaa sitten ja laatikot sisälsivät nyt lisäpaketteja hormipulveria, ei aivan hyödyttömiä musteita sekä parittomia kalvosinnappeja ja muuta roinaa.
Yksi kuitenkin toimitti yhä alkuperäistä virkaansa vartioimalla muutamia jäljellejääneitä koruja, joita Kalkaroksen perhe saattoi sano omistavansa. Kun Severus kääntyi ympäri, Hermione huomasi kullan kimalluksen tämän kädessä. Viime kerralla kun hän oli nähnyt sen nimenomaisen sormuksen, hän oli ojentanut sen takaisin miehelle pidettyään sitä vain neljä vuotta.
Severus selvitti kurkkuaan hermostuneesti ja lähestyi tuolia kuin seipään nielleenä. ”Viimeksi kun teimme tämän, minä olin … vähemmän suopea.”
Hermione hymyili muistellen. ”Sinä heitit sen minulle, niin muistelisin.”
”Niin no, niin”, mies myönsi. Jälleen selvittäen kurkkuaan hän pudottautui yhdelle polvelle Hermionen eteen.
”Hermione Granger”, Severus aloitti, ”sinä olet läheisin ystäväni ja uskottuni, ainoa henkilö, jonka käsiin luottaisin vaikka henkeni ja tutkimusmuistiinpanoni. Olet ainoa henkilö tällä planeetalla, vanhan sitruunamehujauhe-addiktion omaavan velhon lisäksi, joka ikinä ottaa hourailuni tosissaan. Osaat kirota kuin merimiehen apina, mutta silti uskot hyviin tapoihin. Olet viisaampi, rohkeampi ja kovempi läimäyttämään kuin yksikään toinen nainen, jonka olen koskaan tavannut.”
Miehen sormissa oli sormus, jossa tulenkajossa kimalsivat vihreät smaragdit sekä timantit.
”Tuletko vaimokseni?”
Odottamaton nielaus sai Hermionen yskimään, kun hän pohti, kuinka pitkälle he kaksi olivat tulleet siitä pakkoavioliitosta kymmenen vuotta aiemmin, Ironista, että he löysivät itsensä jälleen samasta tilanteesta, tällä kertaa tosin omasta tahdostaan.
”Kyllä, kyllä tulen”, Hermione kuiskasi.
Hermionen käsi tärisi hieman, kun hän ojensi sen ja Severuksen sormet olivat hieman kömpelöt hänen pujottaessaan sormuksen naisen vasempaan nimettömään. Hermione tuijotti sormusta pitkään räpytellen nopeasti silmiään.
”Hermione?” Severus kysyi kuin peläten, että nainen olisikin voinut muuttaa mieltään.
Vastaukseksi Hermione heittäytyi miestä vasten. He pyörivät persialaisella matolla tulen edessä ja kun he lopettivat sen, he alkoivat heti suudella tulisesti.
”No missäs me olimmekaan”, Hermione mumisi useita minuutteja myöhemmin yrittäen aukoa miehen takinnappeja.
Hermionen yllätykseksi Severus veti hänen kätensä pois ja piteli niistä kiinni. ”Ei, ei. Me säästämme tämän hääyöhön.”
”Mitä?!”
”Minä tahdon muistaa meidän hääyömme, Hermione. Koko pitkän yön.”
Hermione virnisti hullunkurisesti jopa innostuen ajatuksesta miehen suudellessa häntä uudelleen.
”Syö illallista minun kanssani tänään”, Severus vaati. ”Huomenna lähetämme pöllöllä uutisemme neiti Sheltonille.”
”Eipäs, vaan menemme ensin naimisiin ja sitten menemme kertomaan uutiset neiti Sheltonille – henkilökohtaisesti. Tahdon nähdä hänen ilmeensä.”
”Erittäin luihuismaista sinulta kultaseni, mutta se voi oikeastaan osoittautua melko vaikeaksi”, Severus sanoi. ”Tiffany-neidin pää ilmestyi eilen takkaani, hän tahtoi minun menevän tapaamaan häntä, sopimaan häistä. Kun kieltäydyin, hän itse asiassa saapui koululle tänään ja yritti väijyttää minut.”
”Miten sinun onnistui paeta?”
Mies kohotti toista kulmaansa ylimielisesti ja vain vuosien kokemus sai Hermionen huomaamaan naurun hänen silmissään.
