Title: 3 väljähtänyttä teetä
Author: Susie
Rating: S
Summary: Paperin tippuessa lattialle ja vihreiden liekkien välähtäessä teepannu jää yksin ulvomaan yöhön.
Disclaimer: Kaikki Harry Potter -universumin hahmot, paikat ja nimet kuuluvat J.K. Rowlingille. Muut oikeudet kuuluvat Bloomsbury Booksille, Scholastic Booksille, Raincoast Booksille, WarnerBrosille sekä Tammelle. Sivuston materiaaleilla ei tehdä rahaa. Sivustolla julkaistut tekstit ovat puhtaasti fiktiivisiä ja kirjoitettu tarkoituksenaan viihdyttää.
A/N: Tällä ficillä osallistun siis 3 kertaa kun -haasteeseen. Pyydän anteeksi, ettei tämä nyt ihan canonin mukaan tainnut mennä. Asiat sopivat vain paremmin näin.
Ajallisesti pätkät ovat aivan eri päästä Potter-historiaa. Uskon kuitenkin, että jokaisesta pystyy helposti ajan päättelemään.
1. Kalkaros
Ärtyneenä, kuten usein Pimeyden lordin antamien tehtävien jälkeen, saapui Severus Kalkaros jo yön pimettyä kotiinsa. Ilta oli ollut pitkä ja raskas, Lordi oli alkanut vaatia mahdottomia kuolonsyöjiltään. Vaikka he olivatkin Luihuisten eliittijoukkoja, eivät he monessa paikkaa pystyneet samaan aikaan olemaan, ei sitten millään.
Ajatuksissaan Severus laittoi kattilan liedelle. Hän päätti yrittää loihtia itselleen juhla-aterian palkaksi kovasta työstä, vaikkakin jääkaapissa ei gourmet-aineita ollutkaan. Tylypahkan juhlavia päivällisiä vesi kielellä ajatellen hän päätyi kuitenkin kaatamaan kasan pakastekalapuikkoja paistinpannulle; hän oli kuin olikin hankkinut tuon kätevän jästikeksinnön, pakastimen, itselleen. Joskus hekin keksivät käyttökelpoisia ideoita.
Ikkunasta kuului koputus, mutta Severus ei siitä yllättynyt. Olihan hän tottunut jokailtaisiin raportteihin ja kirjeisiin, vaikkakin harvat näinä aikoina enää luottivat pöllöpostiin. Monen postipöllötoimistot olivat kuulemma kaatuneet ihmisten pelkoon siitä, että joku sieppaisi heidän pöllönsä ja lukisi postit. Hänen mielestään se oli kuitenkin naurettavaa. Kuka nyt haluaisi tavallisten velhojen ja noitien posteja lukea? Vain ministeriön ja kuolonsyöjien tarvitsisi pelätä kirjeidensä katoamista.
Kalkaros avasi ikkunan ja päästi pöllön sisään. Se näytti olevan huonolla tuulella, joka ei toisaalta ollut ihme, sillä Englannin syksy ei ollut kovin kummoinen ilmastoltaan; taivas repesi harva se päivä. Severus irrotti kirjeen pöllön jalasta ja antoi sille puoliksi sulaneen kalapuikon. Se jäi sivummalle syömään jäistä välipalaansa, ja Severus alkoi avata nopeasti kirjekuorta huomattuaan, ettei pöllö ollutkaan postitoimistosta vaan sen tuoman kirjeen paperi näytti tylypahkalaiselta.
Severus sai kirjeen auki tunnistaen heti Dumbledoren käsialan, joka näytti kylläkin nopeasti hutaistulta. Teepannu alkoi viheltämään taustalla hänen lukiessa kirjettä.
’’Heti kansliaani. Lily ja James Potter kuolleet. ’’
Paperin tippuessa lattialle ja vihreiden liekkien välähtäessä pannu jää yksin ulvomaan yöhön.
2. Molly
Kotiäitinä oleminen on rankkaa.
Molly oli koko päivän tiskannut, kuurannut, tehnyt ruokaa, järjestänyt kuljetuksia koulusta kotiin ja suunnitellut jouluateriaa. Hän oli päättänyt, että Weasleyt viettäisivät tämän joulun Kalmanhanaukoilla. Pian oli edessä vuoden kiireisin aika ja hän oli monien aikaisempien vuosien kokemuksella osannut valmistautua joulukiireisiin, rahanmenoon ja kutomiseen jo hyvissä ajoin. Aattoillan menu oli siis jo suunniteltu, joulusuklaat ostettu tukusta halvalla ja kaikkien muiden paitsi Ginnyn villapaidat olivat valmiina. Tyttöä oli nimittäin todella vaikea miellyttää, joten Molly oli päättänyt jättää päätöksen paidan väristä, mallista ja kuvioinnista viimeiseksi.
Nyt oli kuitenkin täksi päiväksi suunnitellut askareet tehty loppuun ja oli aika rauhoittavan iltateen. Kahvia hän olisi halunnut, mutta se oli niin... epäenglantilaista, eikä Arthur halunnut vaimonsa juovan sitä litkua, varsinkaan iltaisin. Siihen jää kuulemma pahastikin koukkuun. Tapoihinsa kangistuneena Molly siis laittoi veden kiehumaan ja teelehdet valmiiksi sihtiin, kutsui leipäainekset luokseen ja valmisti iltapalaa.
Veden kiehuttua Molly kaatoi teen hautumaan, ja kiehumisäänen jälkeen tuli ihmeellisen hiljaista. Hän oli yksin talossa: Arthur ja Percy olivat ministeriössä, muut perheestä koulussa tai ulkomailla. Kukaan Feeniksin killasta ei myöskään ollut paikalla. Olohuoneesta päin kuulosti tulevan jotakin ääntä, mutta talo narisi aina, joten hän ei välittänyt siitä.
Molly jäi kuitenkin kuuntelemaan ääntä, koska hänestä tuntui, että se toisti hänen nimeään. Hän nousi pöydästä, otti taikasauvansa esiin ja meni varovasti olohuoneeseen. Hän sytytti valot ja jäi piiloon odottamaan, jos joku ilmestyisi näkyviin; koskaan ei voinut tietää, jos joku olisi onnistunut pääsemään päämajaan. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, ja pian Molly paikansikin äänen lähteen. Se tuli seinältä Phineas Nigellus Mustan taulusta.
Rentoutuneena nainen käveli muotokuvan luo. Hän ei ikinä ollut tosin puhunut Phineakselle, mutta jokin kuvan ilmeessä sai hänet huolestumaan. Molly muisti, että Mustan muotokuva oli myös Dumbledoren kansliassa. Ei kai kenellekään lapsista ollut sattunut mitään?
’’Arthurin kimppuun on hyökätty ministeriössä. Hän selviää. Lapset tulevat pian porttiavaimella sinne, pysy siellä missä olet ’’, Musta sanoi ja lähti pois kuvasta.
Molly jähmettyi paikalleen.
Ei näin voinut käydä hänen perheelleen.
Häneen iski shokki, ja hän alkoi ryntäillä ympäri taloa purkaen hätäännyksen työhön ja piilottaen kyyneleet pian saapuvilta lapsiltaan.
3. Remus
Sirius kaatuu, kaatuu, Remus huutaa, Harry huutaa, Bellatrix nauraa, Sirius kaatuu, Remus huutaa, maailma huutaa, kolkko nauru kierii ympäri seiniä, ei, ei, Sirius ei voi kaatua, se oli vain unta, tämä on varmasti vain kuvitelmaa.
Remus pakotti itsensä heräämään kuvista, joita mieli lähetti hänen silmiinsä. Hän tiedosti vain häviävän vähän siitä, mitä hänen ympärillään tapahtui; hänen aivonsa kelasivat tuota kammottavaa filmiä eilisyöstä, ministeriöstä, Siriuksesta.
Siriuksesta, jota Remus ei näkisi enää koskaan.
Kukaan ei näkisi edes Siriuksen ruumista. Se oli nyt jossakin kuoleman omana, eikä sitä ikinä tultaisi laskemaan Mustien sukuhautaan. Remus ei saisi jättää hänelle viimeisiä hyvästejään, vain muisto oli jäljellä.
Tapahtumasta oli kulunut juuri ja juuri puoli päivää, tai yötä, miten sen nyt ajatteli. Remus ja Feeniksin kilta olivat nyt Kalmanhanaukiolla. Siriuksen kotona. Pekonin tuoksusta päätellen joku, luultavimmin Molly, oli laittanut aamiaista. Remus päätti näyttää muille olevansa elossa ja mennä syömään, vaikkei luultavasti saisi ruokaa menemään alas.
Remuksen kävellessä keittiönovesta sisään muutenkin hiljainen puhe loppui. Kaikki olivat järkyttyneitä eilisestä, ja tiesivät Siriuksen menetyksen olevan Remukselle vielä suurempi pala kuin muille, paitsi ehkä Harrylle. Molly toi hänelle kupin teetä ymmärtäväinen ja äidillisen huolehtiva ilme kasvoillaan. Tuo nainen oli ihmeellinen: kaikkien, itsensä mukaan lukien, ollessa surusta puolikuolleita hän pystyi silti huolehtimaan muista ja järjestämään kaikille vatsan täyteen. Feeniksin kilta ei pärjäisi ilman häntä.
Vähitellen keittiö alkaa tyhjentyä. Lopulta jäljellä on vain tiskaava Molly ja Remus, joka ei ollut saanut syötyä mitään. Kumpikaan ei riko hiljaisuutta, joka ei ole kiusallinen eikä painostava vaan miellyttävä; he tietävät kummankin olevan ajatuksissaan. Tiskit tiskattuaan Molly katsoo Remusta myötätuntoisesti ja jättää hänet yksin tuijottamaan seinää.
Tietäen, ettei kukaan näe, Remus antaa itselleen luvan surra. Hiljaiset kyyneleet valuvat kylmään teehen.