Author: Salla -.-'
Title: Kun Aalto-vaasi rakastui
Fandom: Iittalan astiat (
)
Genre: romance, fluffy, angst
Raiting: Sallittu
Pairing: Aalto-vaasi/Mariskooli
Summary:
Mutta kun laatikko avattiin, ei siellä ollut Aalto-vaasia. Siellä oli pieni ruusunpunainen Mariskooli, kaunein lasityö jonka vaasi oli koskaan nähnyt. Disclaimer: Iittalalle kaikki kuuluvat, minä vain kuvittelen että niillä voisi muka leikkiä...
Challenges: Hieman tuntemattomampia fandomeita
A/N: Juu, älkää kysykö, vaan lukekaa... -.-'
Vaalea ja kirkas Aalto-vaasi oli hyvin ylväs näky seistessään vanhalla puupöydällä keskellä tupaa. Keväiset valonsäteet paistoivat sen ja sen sisältämän haalean veden lävitse taittuen joka puolelle huonetta. Vastapuhjenneet ruusut näyttivät tanssivan valon kanssa, ja Aalto-vaasi oli tyytyväinen. Sen tehtävä näytti onnistuvan - jälleen, kuten aina, koko sen neljän vuoden ajan jonka se oli seissyt välillä pöydällä, välillä hyllyllä seinän vieressä, ja kerran jopa toiminut kirkossa kastemaljana. Mutta se oli ollut hätätapaus, ei vaasi yleensä saanut niin loistokkaita tehtäviä. Yleensä se piteli kukkasia, joita taloon tuotiin paljon joka säällä. Tavallisesti emännän suosikkeja tulppaaneja. Punaisia tulppaaneja, kaksikymmentä kappaletta kerralla. Niin, vaasi piti elämästään ja oli hyvin tyytyväinen.
Sitten eräänä aamuna Aalto-vaasin elämä mullistui. Se oli emännän syntymäpäivän aamu, ja vaasin viereen tuotiin laatikko. Se oli pieni, ja vaasi arveli ettei se ainakaan ollut toinen Aalto-vaasi, ja se huokaisi helpotuksesta. Se tahtoi olla ainutlaatuinen koko talossa. Ei toinen vaasi tulisi kuuloonkaan.
Mutta kun laatikko avattiin, ei siellä ollut Aalto-vaasia. Siellä oli pieni ruusunpunainen Mariskooli, kaunein lasityö jonka vaasi oli koskaan nähnyt. Mariskooli. Pelkkä nimikin jo kertoi kuinka kaunis se oli. Vaasi tunsi hehkuvansa, kun tulokas laskettiin sen viereen, ja siihen laitettiin yhdeksän punaraidallisiin papereihin käärittyä karamellia. Mariskoolin pyöreät muodot olivat kauniit ja upean symmetriset, aivan toista maata kuin Aalto-vaasin. Sen siro jalka oli vahvannäköinen, eikä se varmasti kaatuisi helposti. Vaasi arveli, voisiko sillä olla koskaan mahdollisuuksia kaunista Mariskoolia ajatellen.
Mariskooli ja Aalto-vaasi saivat seistä koko kesän yhdessä pöydällä. Välillä molemmat nostettiin ulkopöydälle, vaasi pidellen tulppaaneja ja Mariskooli täynnä keksejä, ja ne saivat loistaa auringon valossa toisilleen. Vaasi seisoi ylväänä, ja kun se vilkaisi Mariskooliin päin, se olisi voinut vaikka vannoa nähneensä tämän punastuvan. Tämä antoi vaasille enemmän potkua ja se pyrki säteilemään aina vain kirkkaammin.
Tuli syksy, ja Aalto-vaasi oli ehdottomasti sitä mieltä että Mariskooli oli tehnyt sen elämästä täydellistä. Se pieni ruusunpunainen koristeellinen lasiastia oli jotain sellaista mitä hän ei olisi koskaan osannut toivoa mutta selvästi oli tarvinnut. Vaasi oli pitänyt elämäänsä hohdokkaana neljä vuotta, mutta nyt se tiesi ettei se ollut ollut muuta kuin pölyisissä varjoissa keikkumista sateisina päivinä.
Yhtenä iltana ennen pyhäinpäivää vaasi seisoi tylsistyneenä pöydällä ja ajatteli Mariskoolia. Mariskooli itse seisoi varsin lähellä pöydän reunaa, minne se oli huolimattomasti teekutsujen jälkeen jätetty. Vaasi katseli rakkaansa väriä ja muotoja ja valonsäteitä, jotka heijastuivat siitä tehden ruusunpunaisia kuvioita pöydän sileään pintaan. Mariskooli oli kuin ruusu, kaunein ruusu puutarhassa. Se seisoi siinä hievahtamatta, mitä muutakaan se olisi muka voinut. Se ei edes huojunut ruusun tavoin tuulessa, eihän sisällä tuullut. Vaasi kuvitteli kuinka Mariskooli ulos päästessään huojuisi ruusujen keskellä tuulen vietävänä, ja kukat jotka sille oli annettu pideltäviksi värisivät tyytyväisinä.
Sitten se tapahtui. Oven aukaisu, koiran askeleet. Koiran hännän voimakas heilahdus, ja Aalto-vaasi näki kuin hidastettuna, kuinka Mariskooli ja sen pohjalle jääneet keksinmurut lensivät sievässä kaaressa kivitalon seinäpaneeliin. Vaasi katseli kuinka hänen rakas Mariskoolinsa hajosi sadoiksi ruusunpunaisiksi sirpaleiksi ja putosi helisten lattialle.
Vaasi tunsi, kuinka sen vesi viileni ja punaiset tulppaanit lakastuivat hetkessä.
Samalla hetkellä kun Mariskoolin viimeinen palanen kolahti kivilattiaan, Aalto-vaasi näki punaisen terälehden putoavan pöydälle.
