Kirjoittaja Aihe: Lumihiutaleita ripsissä [Sirius/Remus, fluffy romance, K-11]  (Luettu 3198 kertaa)

Brunburga Blue

  • ***
  • Viestejä: 483
    • Tales
Title: Lumihiutaleita ripsissä
Rating: K-11
Pairing: Sirius/Remus
Genre: fluffy romance, one-shot
Disclaimer: En omista Remusta enkä Siriusta tai mitään muutakaan Rowlingin nerokkaasta maailmasta, saatikaan tienaa tästä senttiäkään. Leikin vain omaksi ja toivottavasti muidenkin iloksi.
Summary: Suutelua ja itkemistä lumisateessa.
A/N: Fluffytti taas ja kovasti. Oon aina halunnut kirjoittaa teini-ikäisistä Rempasta ja Sirrestä lumisateessa. <3 Piti kirjoittaa jouluficci, mutta tästä tulikin ficci jonka tapahtumat sijoittuvat joulun aikoihin,  joulua ei mitenkään korosteta. Ja tiedän että Sirius olisi todennäköisesti viettänyt joululoman Jamesilla, mutta tässä hän joutuu nyt kotiin. Sisältää rohkelikkofiliaa. :D
Mutta joo, kommentti on enemmän kuin tervetullutta, eikä edes tarvitse olla niin rakentavaa sillä tiedän mitä tarkoittaa kun rakentava on lomalla.  :)



*   *   *

"Pärjääthän nyt varmasti?" Remus kysyi huolestuneena vaitonaiselta Siriukselta heidän seisoskellessaan matka-arkkuineen lontoolaisella sivukujalla Kalmanhanaukion lähistöllä. "Joulun viettäminen sellaisessa kodissa..."

Siriuksen musta takki oli lumisateesta melkein valkoinen, ja lumi hohti hänen mustilla hiuksillaan häikäisevänä. Hän kaiveli lunta kengänkärjellään, potki sitä vähän toisen ruskeille mokkanahkakengille, nosti katseensa ja naurahti vaimeasti. Meripihkanväriset silmät eivät hellittäneet, vaan vaativat vastausta.  Lumihiutaleet tarttuivat ja sulivat Remuksen silmäripsiin, saaden tämän silmät kyyneleisen näköisiksi. Yksi hiutale leijaili kylmästä hytisevän pojan poskelle, ja Sirius kohotti kätensä pyyhkiäkseen sen pois. Hänen kasvonsa sulivat siriusmaisen virnistyksen sijasta lempeään hymyyn, kun Remus säpsähti hänen sormiensa kosketusta.

"Pärjään."

Hän ei laskenut kättään, vaikka Remus tarttui häntä ranteesta hämmästyneenä - ei kuitenkaan siirtänyt tuota kättä, joka jatkoi posken silittelyä.
Sirius luki Remuksen silmistä äänettömiä kysymyksiä; tämän raottuneilla huulilla oli ymmärrys, aavistus, odotus, joka ei löytänyt sanoja. Mustahiuksinen poika hymähti ja nojautui lähemmäs toista.

"Pärjään. Tämän jälkeen", kuului pehmeä kuiskaus, ja Sirius vei kätensä Remuksen niskan taa, aiheuttaen moninkertaisesti voimakkaampia väristyksiä kuin pakkanen, nojautui eteenpäin ja kosketti huulillaan Remuksen huulia. Kevyt, lämmin hipaisu. Lupaus enemmästä. Remus vastasi silmiään räpyttäen Siriuksen kaipaavaan katseeseen - se oli kaikki mitä hän näki, ennen kuin sulki silmänsä ja laskien tärisevät kätensä toisen hartioille jatkoi suudelmaa. Ja hetken maailmassa ei ollut muuta kuin tuo autio katu, he kaksi ja heidän toisiaan hyväilevät huulensa.

Sirius pystyi ajattelemaan vain, että rakasti tätä hetkeä, tätä suudelmaa lumisateen pehmeässä kahinassa, enemmän kuin yhtäkään lyhyen rikkonaisen elämänsä aiempaa hetkeä. Hän rakasti Remusta, tämän pehmeitä huulia, tämän hiukan arastelevaa mutta silti niin halukasta tapaa suudella, hän rakasti jokaista ääntä, jonka heidän yhtyvät huulensa synnyttivät, tehden hetkestä niin paljon todemman, niin pyörryttävän toden.

Sitten Remus rikkoi suudelman huohottaen, nojautuen Siriukseen kuin häntä olisi huimannut. Hänen säihkyvissä silmissään oli tällä kertaa oikeita kyyneleitä.
"Sirius... Sinä siis... Tai siis, tarkoitan että... Minäkin... En edes uskaltanut toivoa..."

Sirius ei laskenut käsiään Remuksen niskasta, jonka iho ei enää tuntunut kylmältä, ja tunsi omienkin silmiensä kyyneltyvän, kun hän katsoi omaa rakasta, kilttiä, häkeltynyttä Remustaan nukkaisessa takissaan ja lapasissaan, joista toisessa oli reikä peukalon kohdalla. Remusta, jota hän oli viiden vuoden ajan vain katsellut, peläten liian lähelle menemistä, ollut tämän halattavana ja sitten taas juossut karkuun, uudelleen ja uudelleen. Ja noita huulia, joita hän oli katsellut Remuksen tapaillessa tärkeitä sanoja tämän lukiessa kokeisiin, noita huulia hän oli juuri suudellut.  Ja hän tiesi, että joulu helvetillisessä kodissakin tuntuisi leijumiselta pilvissä.

Remus katseli sanattomana onnellista Siriusta, jota oli vihdoin myöntänyt rakastavansa. Pelätessään kaikkien vieroksuvan häntä, kurjaa ihmissutta, joka oli aina vain taakka tai uhka, Remus oli piileskellyt kuoressa, jota eivät läpäisseet suurimmatkaan tunteet. Ja nyt Sirius oli rikkonut tuon kuoren, tullut lähemmäksi kuin kukaan koskaan, yhdellä suudelmalla murtanut tuon pelon, häpeän ja itseinhon muurin.

Sirius veti Remuksen itseään vasten. Kutitteleva, lämmin, huuruava henkäys korvassa:
"Olen odottanut sinua, Kuutamoiseni."
Hän tunsi Remuksen värisevän ja hautaavan kasvonsa hänen olkaansa.
"Minäkin sinua", kuului itkuinen ääni, jonka läpi kuulsi kauan kadoksissa ollut onni.

*

Hetkeä myöhemmin Sirius asteli Kalmanhanaukio kahdentoista eteiseen. Hän ei kuullut sanaakaan äitinsä äkeästä ja halveksivasta sanatulvasta, jolla hän aina tervehti poikaansa. Hän ei välittänyt jäisestä tunnelmasta joka huokui kylmistä ja elottomista perintöesineistä ja Luihuisen väreillä sisustetuista huoneista.  Yläkertaan omaan rohkelikon punakultaiseen huoneeseen. Pöydällä valokuva: hän ystävineen Tylypahkan pihalla, ennen joululomalle lähtöä, punaisissa ja kultaisissa. Kaikkea sitä, mikä muistutti siitä kuka hän oli, mihin hän kuului, ja nyt - kenelle hän kuului.  Ja pian hän näkisi tämän taas, kääriytyneenä rohkelikkokaulaliinaansa.

Sirius hymyili. Suussa maistui yhä Remuksen suudelma.
« Viimeksi muokattu: 15.06.2011 00:19:10 kirjoittanut niiina »
Hello darkness my old friend
I've come to talk with you again

Jordan Blu

  • ***
  • Viestejä: 11
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #1 : 18.12.2010 14:26:15 »
Minähän se taas täällä olen komentoimassa aika  pahassa ihkutustilassa, joten jeps , rakentava on pienellä lomalla.  :D
Ihanaa taas, suloisenrohkea Sirius ja pelokkaanonnellinen Remus. Kauniisti kuvailtu suudelma. Koko ficci oli kuvailtu hienosti mutta suudelma oli paras. Aaww...

Lainaus
Lumihiutaleet tarttuivat ja sulivat Remuksen silmäripsiin, saaden tämän silmät kyyneleisen näköisiksi. Yksi hiutale leijaili kylmästä hytisevän pojan poskelle, ja Sirius kohotti kätensä pyyhkiäkseen sen pois

     Tuo oli vaan pakko lainata :) .

Brunburga Blue

  • ***
  • Viestejä: 483
    • Tales
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #2 : 18.12.2010 19:30:39 »
Oi kiitos miljoonasti, Jordan Blu! ^^ Ihanaa että tykkäilit ja kerroit sen, on aina ilo tuottaa aaww-oloja itsensä ohella myös muille.  ;D
Hello darkness my old friend
I've come to talk with you again

carr0t

  • Vieras
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #3 : 18.12.2010 22:44:31 »
Voi, olipas suloista. ♥

Lainaus
Sirius ei laskenut käsiään Remuksen niskasta, jonka iho ei enää tuntunut kylmältä, ja tunsi omienkin silmiensä kyyneltyvän, kun hän katsoi omaa rakasta, kilttiä, häkeltynyttä Remustaan nukkaisessa takissaan ja lapasissaan, joista toisessa oli reikä peukalon kohdalla.
Noi yksityiskohtaiset kuvailut tässä ja muualla teki tästä niin ihanan.
Olit kuvaillut ihanasti molempien tunteita ja tuntemuksia.

Tuo viimeinen kappale oli ihana. :--- )
Voi että, nyt ei kyllä rakentavaa irtoa. Mutta hyvä kun tiedät, mitä se tarkoittaa, kun rakentava on lomalla.

Brunburga Blue

  • ***
  • Viestejä: 483
    • Tales
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #4 : 19.12.2010 11:58:50 »
Oi kiitos ihanaiset, Mustalupiini ja carrot! <3 Teiän kommentit suorastaan pelastivat, eivät vain päivääni, vaan ehkä koko elämäni!  ;D Itse kun jotenkin häpeilen tätä ficciä niin on ihanaa kun toiset tykkäilee. Ja kannustava palautteenne johtaa kyllä siihen että tulen vielä varmasti kirjoittamaan tänne montamonta S/R-ficciä!

Ja jep, kyllä minäkin tykkään tästä enemmän kuin tosta ekasta ficistäni, tässä on tiiviimpi tunnelma, se eka oli enemmänkin sellaista huumorilla höystettyä hömppää.  :D

Kiittäen,
Brunburga B.
Hello darkness my old friend
I've come to talk with you again

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #5 : 02.01.2011 17:58:30 »
Awww...
Awwww...
Awwwwww...
Eihän tähän voi muuta sanoa.. (vai, varmasti vois, mutta kun mä olen vähän tälläinen, nii ei voi) :)
Yritetään nyt kuitenkin. Tää oli suloinen. Alusta loppuun. Sellanen, ei älyttömän sulonen, vaan sellainen osittain söpöhtävä, osittan vähän sellanen kuitenkin.. öö.. en tiiä!! Merlin sentään.. Sä varmaan kuitenkin ymmärsit tästä sen, että se on älyttömän suloinen. Ihan niin kuin Mustalupiini sanoi, ettei kliseinen, mutta äärettömän suloinen!! Sitä samaa täällläkin ollaan mieltä! :)
 
Sirius oli oma, rohkea ja itsevarma itsensä, mutta Rempan tuollainen normaali kuoreenvetäytyvä, hiukan pelokasmainen luonne oli erittäin hellyyttä. Mun teki mieli vaa halata susipoikaa ja antaa sille kunnon muiskaus. Ehkä mä sen jätän kuitenkin Sirrelle, ku ne sopii loistavasti yhteen.

Lainaus
   Ja hän tiesi, että joulu helvetillisessä kodissakin tuntuisi leijumiselta pilvissä.
Oi... suloista. Kyllä Sirre sitten on suloinen otus.

Lainaus
Sirius hymyili. Suussa maistui yhä Remuksen suudelma.   
Uih.. oi oi.. Suloista, kerrassaan suloissa. :) Tykkään!!

Ei sun teksteistä voi muuta sanoa, kun että nää on älyttömän suloisia. Siis kertakaikkiaan tällästä ihanaa.. öö.. mietin jotain sellasta hyvää, ja makeeta ruokaa, mutta joku sellanen mikä ei oo niinku liian makeeta. Hmm.. en kyllä oikein tiiä. Mutta siis joo.. I just love this! This is soooo cute and sweett! ♥♥

NeitiMusta. ♥
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥

Brunburga Blue

  • ***
  • Viestejä: 483
    • Tales
Vs: Lumihiutaleita ripsissä
« Vastaus #6 : 05.01.2011 11:48:39 »
NeitiMusta, hihihii no toi sun komenttis vasta olikin aaawww.  ;D <3 Kiitos siitä että jaksat näitä mun tekeleitä kommentoida! ^^
Hello darkness my old friend
I've come to talk with you again

Ametrine

  • youngblood
  • ***
  • Viestejä: 910
  • against the sun we're the enemy
    • Kenguru katukuvassa
Voihan awwin awwimpien awwien awwit, tää oli niin suloinen. Aww. (:
Toisin sanoen siis yksi söpöimmistä S/R-ficeistä joita olen lukenut. Tykkäsin tästä kovasti.

Teksti eteni sujuvasti, dialogi toimi ja hahmojen tuntemukset oli kuvattu hienosti. Kuvailusi on aivan mahtavaa, varsinkin tässä kohdassa:
Lainaus
Siriuksen musta takki oli lumisateesta melkein valkoinen, ja lumi hohti hänen mustilla hiuksillaan häikäisevänä.

Mä en edes tiedä, mitä sanoa. Teksti oli kaunista, mitään ei ollut liikaa ja mitään ei puuttunut. Aivan loppu tuntui vähäsen tönköltä, mutta se toimii silti hyvin. Ja nimi sai mut lukemaan tämän, enkä kyllä kadu sitä ollenkaan.
Taas mun ajatukset jäätyivät enkä osaa muuta kuin toistaa, kuinka paljon pidin tästä ficistä. Mutta kai se on vain sulle iloksi. :)
It's not me, it's you
Actually, it's the taxidermy of you and me
Untie the balloons from around my neck and ground me

Antelope

  • Vieras
Aaaw, aaaw, aaw ja vielä kerran aaw. :3 Olen lukenut ennenkin lukenut sinun ficcejäsi S/R:stä ja ne olivat myös aivan ihania ja kauniita. Miksen mä osaa kirjottaa noin hienosti?? Hmph. Öööörgh, kateuttako ilmassa? Ei ollenkaan...

Teksti oli sujuvaa ja kuvailu kaunista. Niin kaunista, että purskahdin melkein itkuun... Öäöäöäö, oon vähän sekaisin vieläkin...

Lainaus
Sirius ei laskenut käsiään Remuksen niskasta, jonka iho ei enää tuntunut kylmältä, ja tunsi omienkin silmiensä kyyneltyvän, kun hän katsoi omaa rakasta, kilttiä, häkeltynyttä Remustaan nukkaisessa takissaan ja lapasissaan, joista toisessa oli reikä peukalon kohdalla. Remusta, jota hän oli viiden vuoden ajan vain katsellut, peläten liian lähelle menemistä, ollut tämän halattavana ja sitten taas juossut karkuun, uudelleen ja uudelleen. Ja noita huulia, joita hän oli katsellut Remuksen tapaillessa tärkeitä sanoja tämän lukiessa kokeisiin, noita huulia hän oli juuri suudellut.  Ja hän tiesi, että joulu helvetillisessä kodissakin tuntuisi leijumiselta pilvissä.


Kiitos - kiitos erittäin paljon,


Antelope :-*