// Alaotsikko: k-11, Peter POV, Remus/Sirius
Title: Hymyilivät hölmöinä toisilleen
Author: creep
Rating: k-11 //zougati muokkasi ikärajan uusien ikärajojen mukaisiksi
Paring: Remus/Sirius (ja pieni James/Lily ja Peter/OFC)
Genre: Öh.
Disclaimer: Yksi oma hahmo pääsi livahtamaan tuonne loppuun, muut kuuluvat Rowlingille.
Summary: Peter ei voinut kieltää, etteikö kesäloma Jamesin luona ollut mahtava, mutta… oli eräs pieni asia, joka oli tehnyt koko lomasta melko kiusallisen.
A/N: Tän kirjoittamisesta on varmaan jo pari kuukautta, ehkä ylikin. Erään päivän vietin lukien Remus/Sirius-fikkejä ja yllättäin inspiroiduin kirjoittamaan itsekin, suomeksi. Ooh. Tässä halusin käyttää jonkun kolmannen osapuolen POV:ia, aluksi meinasin ottaa Jamesin, mutta koska se olisi ollut turhan tyypillistä, päädyin Peteriin. Ja lopulta tästä tuli kaikkea mitä en ollut ajatellut... No jaa. Ja ei muuten hajuakaan, että minne osastolle tämä kuuluisi... päädyin kuitenkin tänne.
Peter ei voinut kieltää, etteikö kesäloma Jamesin luona ollut mahtava, mutta… oli eräs pieni asia, joka oli tehnyt koko lomasta melko kiusallisen. Eikä ainoastaan Peterille, vaan Jamesille myös. Tosin, Peter oli aina tiennyt, että James sopeutui häntä nopeammin… kaikenlaisiin uusiin asioihin… kuten vaikka siihen, että vietettyään viikon Jamesin luona, Sirius ja Remus olivat yhtäkkiä mitä ilmeisimmin kasvaneet kiinni toisiinsa.
Peter ei ollut aivan varma, mitä niiden kahden välillä oli tapahtunut. Tasan viikko sitten Peter oli herättyään huomannut, että hänen kelmiystävänsä olivat jo nousseet. Peter oli syönyt aamiaisen, rouva Potterin kanssa kohteliaasti jutellen ja kun Peter oli juuri menossa ulos etsimään ystäviään, James oli pysäyttänyt hänet käsivarresta kiinni nappaamalla. ”Sinuna en menisi tuonne hetkeen”, James sanoi virnistäen ja kun Peter vain tuijotti ystäväänsä hämmästellen, James oli nyökännyt puutarhaan, omenapuun varjoihin. Peter laittoi kätensä otsalleen, saadakseen jonkinlaista suojaa auringolta ja siristeltyään silmiään hän näki Remuksen ja Siriuksen. Peterin suu loksahti auki ja tämän auringonsuojana ollut käsi putosi hänen sivulleen, kun hän näki, että Remus istui Siriuksen sylissä – ja he suutelivat!
Niinpä niin. Siitä päivästä lähtien Remus ja Sirius olivat olleet kuin kaksi iilimatoa. Vaikka Peter ei ollut täysin varma, mitä hänen koko asiasta kuuluisi ajatella, oli hän silti iloinen, sillä Sirius ja Remuskin tuntuivat olevan iloisia. Peter ei ollut koskaan nähnyt Remuksen hymyilevän niin leveästi tai kuullut Siriuksen nauravan niin kovaäänisesti. Mutta… Peter olisi osannut suhtautua koko asiaan paremmin, jos hänen kyseiset ystävänsä olisivat ymmärtäneet käyttää hiljennysloitsua öisin… Peter oli nukkunut alun perin vierashuoneessa Remuksen kanssa, mutta tiettyjen käänteiden takia Peter oli vaihtanut paikkaa Siriuksen kanssa. Huolimatta siitä, että kelminelikon välissä oli seinä, Peter ja James tiesivät turhankin hyvin, mitä seinän toisella puolen tapahtui, heidän ei edes tarvinnut katsoa aamuisin, tietääkseen, että molempien kaulassa oli punaisia jälkiä.
Kyllä, Peter oli iloinen ystäviensä onnen puolesta, mutta hän ei voinut mitään sille, että tunsi olonsa uskomattoman ulkopuoliseksi ollessaan Siriuksen ja Remuksen seurassa, etenkin, jos James sattui olemaan jossain muualla. Peter tunsi itsensä suorastaan näkymättömäksi, huolimatta siitä, että istui pöydän ääressä uunituoreen parin kanssa. Tai ehkäpä hän tunsi olonsa näkymättömäksi nimenomaan sen seikan takia.
Sirius ja Remus nimittäin vilkuilivat toisiaan vähän väliä, hölmöinä hymyillen. Ja kun Peter yritti keskustella Remuksen kanssa, tämän keskittymiskyky tuntui olevan jossain aivan muualla, eikä Peterin tarvinnut edes arvailla, tietääkseen, että Remuksen mietteet olivat keskittyneet juttelun sijaan kelmiin tämän vierellä. Peter yritti parhaansa mukaan olla ajattelematta sitä, mitä pöydän alla, näkymättömissä mahdollisesti tapahtui, missä kohti Remuksen vartaloa Siriuksen käsi seikkaili, mutta se oli yllättävän vaikeaa.
Eikä Peter muistanut, että olisi koskaan ollut yhtä helpottunut nähdessään Jamesin palaavan vessasta ja he saattoivat jatkaa Räjähtävää näpäytystä, johon Siriuksen ja Remuksen keskittyminen ei riittänyt ja kaksikko livahtikin yläkertaan kesken pelin.
Kesä jatkui samalla tapaa, kunnes oli jälleen aika palata Tylypahkaan. Peter oli tyytyväinen, sillä Tylypahkassa hän saisi kenties olla rauhassa Siriuksen ja Remuksen turhan avoimilta kiintymyksenosoituksilta… Toisaalta Peter odotti kauhulla öitä yhteisessä makuusalissa... kenties Peterin pitäisi vihjata hienovaraisesti hiljennysloitsuista vaikkapa Remukselle?
Peterin tyytyväisyys kuitenkin vaihtui pettymykseen, kun junassa matkalla Tylypahkaan Lily Evans jostain kumman syystä pyysi Jamesia kanssaan samaan vaunuun. Nähdessään tavan, jolla James ja Lily hymyilivät hölmöinä toisilleen, Peteristä alkoi tuntua, että hän joutuisi viettämään koko lukuvuoden yksin – tai ainakin näkymättömänä. Siriuksesta ja Remuksesta ei ollut ainakaan apua, ne kaksi olivat kadonneet nauraen käsi kädessä jonnekin heti, kun juna oli saapunut. Peter raahasi matkalaukkunsa raskain askelin vaunuun, joka oli kuuden vuoden ajan ollut aina varattu kelmeille, nyt kelmejä vaunussa oli vain yksi ainoa – Peter.
Samassa vaunu avautui. ”Tuota… hei, Peter.” Nimeltä mainittu nosti kysyvänä katseensa, kohdatakseen erään puuskupuhin, Kaitlyn Stewartin ujon katseen. ”Hei”, Peter sai hämmästykseltään sanottua. Hän oli jutellut tytön kanssa joskus ja he olivat auttaneet toisiaan läksyissä aina silloin tällöin, mutta koskaan ennen ei puuskupuh ollut tullut samaan junanvaunuun Peterin kanssa. Luultavasti nimenomaan siksi, että vaunullinen kelmejä oli monille melko luotaantyöntävä ajatus. ”Saanko tulla tänne?” Peter nyökkäsi, yrittäen olla vaikuttamatta turhan innokkaalta seuraa saadessaan.
”Miten sinun kesäsi meni”, Kaitlyn kysyi istuessaan Peteriä vastapäätä, hymyillen niin, että auringon paahtamille poskille ilmestyivät suloiset hymykuopat. Peter ei edes huomannut hymyilevänsä hölmönä, täysin samalla tapaa kuin Sirius, Remus, James ja Lily. Hän vain huomasi ajattelevansa, että kenties se vuosi ei sittenkään ollut aivan pilalla.
