Author: KAISA.
Pairing:Kare/Mirko
Rating: K-11
Genre: slash, fluffy, oneshot
Disclaimer: Minun poikani.
Summary: Henkeni salpaantui. Kohdevalaisimet paistoivat valoaan häneen, hän naputteli pöytää sormillaan. Astuin sisälle kauppaan. Hän tervehti minua hymyillen, hänellä oli kaunis hymy. Seksikäs...
A/N: Hih.
Kommenttia, kiitos. (:
* * * * *
Kävelin pois kauppakeskuksesta. Vilkaisin vasemmalle puolelleni, Luontaistuotekauppa, naurahdin sille. Eivät luontaistuotteet auta. Katseeni kierrähti siellä olevan myyjän kautta pois. Henkeni salpaantui. Kohdevalaisimet paistoivat valoaan häneen, hän naputteli pöytää sormillaan. Astuin sisälle kauppaan. Hän tervehti minua hymyillen, hänellä oli kaunis hymy. Seksikäs...
Katselin pää kallellani hyllyjä. En minä tiennyt mitä mikäkin oli, mihin ne mukamas auttoivat. Kuivattuja auringonkukan siemeniä hylkeen ihrassa. Kuvottavaa.
-Voinko auttaa? Kuulin hänen kysyvän viereltäni. Hänen partavetensä makea tuoksu löysi tiensä nenääni, Hugo Boss. Hän oli minua lyhyempi. Ihanan pieni, halusin pistää hänet taskuuni. Pitää hänet siellä ja leperrellä kuin vauvalle.
-Herra, voinko auttaa? hän toisti, tökkäisten minua samalla hellästi kylkeen. Siirsin katseeni tuotteista, jotka eivät edes toimi, miehen sinisiin silmiin.
-Etsin jotain... lopetin lauseeni. En tiennyt mitä etsin, ei minulla ollut pienintäkään aavistusta. Äkkiä muistin kuinka äiti valitteli kipeistä nivelistään. -Jotain joka auttaa kipeisiin niveliin, sanoin yskäisten. Hän hymyili minulle iloisesti ja käveli toisen hyllyn luokse. Mies otti sieltä pari pakettia käsiinsä ja palasi takaisin minun luokseni. En kuunnellut mitä hän selitti upposin hänen silmiinsä. Niissä oli keskellä keltainen rinkula, pienen pieni vivahde. Ne olivat ihanat.
-Tämä taas... kuulin hänen huokaisevan, mutta taaskaan en kuullut enempää. Ei minua olisi edes kiinnostanut. Katsoin hänen kasvojensa piirteitä. Vahvat leukaluut, tykkään miehistä joilla on vahvat piirteet. Tykkään pienistä miehistä joilla on vahvat piirteet. Katselemiseni keskeytyi kun hän tiputti toisen paketeista maahan.
-Anteeksi, hän mutisi hiljaa ja lasketui nostamaan sen. Paketti tippui jotenkin kummallisesti hänen taakseen, hän joutui kääntymään selkäpäin minuun. Hänen paitansa nousi ja hänen housujensa vyötärö laskeutui paljastaen pienen palan hänen kalpeasta alaselästään, hänen mentyään kyykkyyn. Se oli kaunis. Hän nousi takaisin ylös ja sipaisi ruskeat hiuksensa pois silmiensä edestä. Hänen otsallaan vieri hikipisara, kun hän tutki paketin tuoteselostusta.
-Niin... Tämä maksaa 20 euroa, hän sanoi katsahtaen vihreää pakettia. Tuoteselostuksestako hän sen löysi? -Ja tämä toinen 15,50.
Minä otin molemmat. Hänen sormenpäänsä sipaisi kämmentäni, kun hän antoi minulle kuitin ja 50 senttiä. Tai ei se sipaissut, se oli siinä hetken. Lyhyen hetken joka tuntui ihanan pitkältä. Kun hän antoi minulle keltaista pussia vihreällä tekstillä, kätemme kosketti taas toisiaan.
Kotona heitin pussin kaapin perälle.
Seuraavana päivänä isälläni oli ruuansulatusvaivoja. Ostin luontaistuotteita 62,90 euron edestä. Nekin lensivät kaapin perälle.
Viikon ajan kävin joka päivä luontaistuotekaupassa, joka päivä. Tai aina silloin kun kauppa oli auki. Joka kerta hän hymyili minulle leveämmin, joka kerta hän seisoi hieman lähempänä minua. Olin rakastunut. Hän oli täydellinen. Hän puhui ihanasti. Hän hymyili ihanasti. Hän tuoksui ihanalle. Hän tuhisi ihanasti. Hän sipaisi hiuksensa pois ihanasti. Hän rummutteli hermostuneena ihanasti paketteja. Hän aivasti kerran, hän näytti ihanalta ja hän kuulosti ihanalta. Hän oli ihana. Hän tuoksui päivä päivältä ihanemmalta. Hän näytti päivä päivältä paremmalta. Hän kysyi aina ovatko nivelet vielä kipeitä, onko isäni ruansulatusongelmat lieventyneet. Hän huolehti.
Kun ostin jotain kalkkitabletteja, jotka auttoivat myös nivelkipuihin, näin kuinka hän katseli minua. Mittaili minua pienesti katsellaan hymyillen samalla vienosti.
Kaivoin lompakostani viidenkymmenen euron seteliä, rakkauteni tuli kalliiksi. Katsoin miestä silmiin, hymyilin hänelle. Hän hymyili ujosti takaisin ja käänsi katseensa punastellen pois.
- Mirko Lehviäinen, sanoin hänelle. Mies nosti katseensa minuun ja sanoi naurahtaen
- Kare Johansson. Kare. Ihana nimi ihanalla miehellä. Katselin häntä koko ajan uteliaasti, kun hän naputteli kassakoneeseen ostosteni hintoja. Hän välillä vastasi katseeseeni hymyillen.
- Tulisitko joskus kanssani kahville? Yllätin hänet kysymykslläni. Kare nosti katseensa minuun pyörittäen huulessaan olevaa korua. - Vaikka tänään? Sitten kun pääset töistä...
Hän hymyili minulle ja nyökytteli päätään. Hän näytti niin nuorelta, niin syötävän suloiselta.
- Okei. Tänään kun pääsen töistä. Pääsen muuten ihan kohta... Hän antoi minulle vaihtorahat ja kuitin. Sillä kertaa kätemme eivät vain koskettaneet toisiaan nopeasti. Hän antoi kätensä olla siinä, hän silitti kämmentäni sormellaan. Hetki oli täydellinen. Hymyilin hänelle ja hän hymyili minulle. Emme osanneet muuta kuin hymyillä.
Odotin häntä tunnin kaupan vieressä olevassa kahvilassa. Katselin häntä ja hän katseli minua sivusilmällä samalla, kun paleveli asiakkaita. Yllättävän moni uskoo luontaistuotteisiin, mutta silti ikinä kun minä olin siellä, niin kukaan muu ei ollut. Kohtalo antoi meille rauhan tutkailla toisamme salaa. Vaihtaa ihastuneita katseita... Tunteemme taisivat olla samat. Sama kaunis tunne, ei sitä aio kukaan estää. Kukaan ei saa estää sitä.
Kun näin kuinka hän sulki kauppaa, en pysynyt paikoillani. Tuntui siltä kuin mahaani olisi lentänyt lihavia kutittavasiipisiä perhosia. Kohta hän tulisi luokseni, pitäisikö minun halata? Vai kätellä? Mistä juttelisimme? Kuinka kauan? Entäs sitten kun tiemme eroavat? Pyydänkö häntä luokseni? Halaanko häntä? Suutelenko? Painanko pusun hänen huulilleen? Olen ymmälläni. Mutta en minä sänkyyn halua hänen kanssaan ensimmäisen tapaamisen jälkeen, luulisin, että meistä voi tulla paljon enemmän kuin vain pari jotka seurustelevat pari naurettavaa kuukautta. Hänellä oli olallaan musta laukku ja nahkatakin näköinen takki päällään. Hän käveli hymyillen luokseni. Kättelimme minun aloituksestani, näytti vähän aikaa silti kuin hän olisi suostunut halaamaan minua, hänen kätensä olivat jo hieman ilmassa.
- Mirko, mies sanoi maistellen nimeäni. Hän puristi kättäni, vasten omaa pehmeää kättänsä, vasten hänen kylmiä sormuksiaan. Kättelimme kauan. Mutta olisin halunnut vetää hänet lähelleni, haistella hänen hiuksiaan, silittää hänen niskaansa, tuntea hänet itseäni vasten. Mutta ei niin tehdä, ei heti.
Ostin hänelle lasin limpsaa ja patongin, hänellä oli nälkä ja hän vastusteli sitä, että minä olisin maksanut. Hänen mielestään ei ole oikein kuluttaa toisen rahoja. Hän intti vastaan vaikka kuinka kauan maksanko minä vai enkö maksa. Ehdotin hänelle myös, että olisimme voineet mennä ihan ravintolaan, jotta hän saisi ihan oikeaa ruokaa. Mutta hän naurahti sille idealle ja lähti pantonkinsa kanssa pöytään istumaan.
Hän kertoi olevansa 19 -vuotias, neljä vuotta minua nuorempi. Hän kertoi, että hänellä on kaksoisveli - ei identtinen. Hän kävi musiikkiluokkaa ja lukion kahdessa ja puolessa vuodessa. Hän uskoo ja luottaa luontaistuotteden voimiin ja siksi halusi töihin terveyskauppaan, vaikka muitakin vallinnanvaraa hänellä olisi ollut.
Hän ei aio mennä armeijaan, se on hänestä turhaa. Minä kävin armeijan, eikä se ollut turhaa. Se oli ehkä elämäni parhainta aikaa. Rakastin juosta metsässä, rakastin kaikkea. Mietin jääväni sinne töihin, mutta en sitten jäänytkään. Jossain vaiheessa tunsin hänen jalkansa vasten omaa jalkaani. Hän siirsi sen siihen. Katsoin häntä hymyillen, hän ei huomannut hymyäni, oli niin keskittynyt lasissaan olevaan nesteeseen. Hänen jalkansa liikahti.
- Minä en muuten usko luontaistuotteisiin. Hän nosti katseensa minuun ja hymyili hilpeänä.
- Silti ostit niitä niin paljon ja maksoit niistä omaisuuden. Mitä sinä aiot tehdä niille? Kare kysyi naurahtaen. Hänen jalkansa liikahti taas.
- Halusin nähdä sinut ja jos aivan totta puhutaan olet tappavan ihana. Aion varmaan antaa niitä lahjoiksi, sanoin alun vakavalla naamalla mutta lopun jo naureskelin. Hän hymyili ja kurottautui lähemmäs kasvojani.
- Sinäkin olet ihana, hän sanoi painaen hellän pusun huulilleni. Hetki oli aivan liian lyhyt. Näin kuinka hän istahti takaisin tuolilleen hymyillen samalla arasti. Hän katseli minua punastellen. Hänellä oli pehmeät huulet. Suudeltavat huulet. Halusin kietoa käteni hänen niskansa taakse ja painaa huuleni hänen omiaan vasten. Se olisi ollut täydellistä.
Saatoin hänet kotiin, hän asui keskellä kaupunkia. Ympärillämme oli vaivaantunut hiljaisuus. Hän tunki kätensä taskuihinsa, nosti katseensa minuun avasi suunsa sanoakseen jotain mutta laski katseensa maahan sulkien suloisen suunsa. Halusin suudella häntä. Haluni suudella häntä oli iso, liian iso. Otin miehen leuasta kiinni ja nostin hänen katseensa itseeni. Hän hymyili ujosti. Laskeuduin alemmas ja hän kurottautui, pienentäekseen liian suurta matkaa huultemme välissä. Hetki tuntui hidastetulta, kun näin kuinka hän kurottautui, kuinka hän nuolaisi huuliaan hermostuneesti, kuinka hänen kätensä nousi lantiolleni. Huulemme koskettivat toisiaan varovasti, hellästi. Minun käteni oli yhä hänen leukansa alla, siirsin sen hänen poskensa kautta hänen takaraivolleen. Hänen silkinpehmeiden hiusten joukkoon, hänen silkinpehmeän poskensa kautta, ihanan pehmeä. Ei parran sänkeä, ei mitään. Täydellinen pehmeys.
Olin sulkenut silmäni, hän oli sulkenut kauniit silmänsä. Toivoin, että hetki olisi ollut ikuinen, mutta ei se ollut, hän veti hitaasti päätään pois, hän sipaisi hiuksiaan syrjään. Hänen kätensä jäi lantiolleni, hän nosti toisenkin ja nojasi rintakehääni vasten. Hengitin raskaasti, suudelma oli täydellinen. Niin täydellinen kuin kuvittelinkin sen olevan. Tunsin kuinka hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni. Näin kuinka hänen hartiansa liikkuivat, luulin, että hän itki mutta hän nauroi. Kuuntelin hänen nauruaan, se oli ihana, se oli kikatusta. Nostin käteni hänen selälleen ja painoin huuleni hänen hiuksiinsa.
Vedin henkeeni hänen tuoksuaan, hän tuoksui muullekin kuin vain Hugo Bossille, hän tuoksui ruusuille. Hän tuoksui ulkoilmalle, hän tuoksui eläimille. Hän tuoksui niin hyvältä, että itketti.
Hän nosti katseensa minuun ja painoi hellän suudelman huulilleni.
- Tule minun luokseni yöksi, hän sanoi, ei ehdottanut. Hän suuteli minua, kun huomasi minun avanneeni suuni. Hänen kätensä katosivat ympäriltäni ja hän otti kädestäni kiinni. Lähdin kävelemään hänen perässään kohti himmeällä valolla valaistua pihaa.
