Author/Beta: minä
Disclaimer: mun
Rating: no kaiketi k-11. Yukimura alensi ikärajaa ja siirsi oikealle osastolle.
Genre: slash, angst?
Summary: Valtterin kuuluu vain ostaa jotain ja maksaa, mutta miksihän helvetissä Valtteri sitten valitsee kassan aina elämäänsä kyllästyneen miehen mukaan, jonottaa vaikka aamuun asti.
Warnings: kielenkäyttö
A/N: joo, tällanen jännä. pitkästä aikaa pystyi taas kirjoittamaan jotain, niin tällaisen raapustin ja niin. lyhyehkö, vähän vajaat kolme sivua, mutta minkäs teet, kun ideat loppuu. jos ette tuota nelos –juttua tajua tuossa ensimmäisen kappaleen lopussa, niin kiinassa sana ’neljä’ lausutaan lähes samalla tavalla kuin sana ’kuolema’.
Kaupan kassalla seitsemään.
Se on seitsemän askelta ja alusta. Aina seitsemän askelta, ja sitten Valtteri aloittaa alusta uudestaan, laskee seitsemään. Jos ei seitsemään ehditä, niin ainakin parittomaan lukuun. Nelonen on paha luku, liian lähellä kuolemaa, parillinen luku, ei sellaisia.
Onnettomana Valtteri kävelee Punavuoren katuja, enemmän tai vähemmän, mutta kävelee kuitenkin ja laskee. Onnettomana, koska rakkauselämä on onnetonta, kaikki muukin on, mutta varsinkin rakkauselämä. Ja miksi helvetissä Valtteri ihastuu aina niihin, joilla on liikaa ongelmia, miksei sellaisiin jotka jaksaa kuunnella Valtteria aina maanantaisin, keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, koska ne on parittomia päiviä, koska aina kun Valtteri menee ja tippuu liian syvälle kaninkoloon, eikä pääse enää ylös muulla tavalla, kuin jättämällä ongelman lehdelle soittelemaan, Valtteria ei viikkoon tunnista Valtteriksi.
Kaikki muukin onnetonta, ei vittu, yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän, ihan kaikki. Koulussa menee hyvin, ei sun tota koetta tarvi tehä, annan mä sulle kuitenkin kympin, ko aktiivinen oot ja kaikkea muuta, ja juuri sen takia kaikki on pilalla. Miksei Valtterilla voi mennä huonosti, silloin olisi ainakin tuttuja samassa veneessä, mutta ehkä kuitenkin vähän liikaa. Ja lopulta se saatanan vene kääntyy, kaikki tippuu veteen ja kuolee hypotermiaan. Ehkä.
-
Kaikki rakastaa Kasperia, Kasper rakastaa kaikkia, mutta ei se vittu niin ole, koska se on vaan jonkun mielikuva Kasperista, joka hymyilee kaikille, ja joka on ystävällinen ja puhuu rivouksia, niin kuin kuka tahansa Kasperin ikäinen nuori mies. Nuori mies, kaksikymppinen, Kasper uskoo, että sen elämä on jo ohi, se on liian vanha, vittu kaksikymppinen, järki hoi älä jätä, herää nyt mies!
Kasper rakastaa maailmaa, muttei ihmisiä, koska ihmiset on vääristymiä, irvikuvia täydellisestä, kaiken pitää olla täydellistä ihan täydellistä, ei se mies rakasta edes itseään, nykypäivänä niitä on vähemmän. Kasper on niitä, jotka ei pelkää kuolla jonkun toisen puolesta, sellainen tyhmä, joka ei arvosta omaa henkeään pätkän vertaa, tekisi vaikka mieluummin itsemurhan, kuin pettäisi jonkun, jota rakastaa ja kunnioittaa enemmän kuin itseään. Harvassa sellaisia tyhmiä kusipäitä.
Kahvia se on aamusta iltaan, ja vielä se ihmettelee miksei se nuku. Juo ja juo, eikä se onnettomuus katoa minnekään. Kasperin kaltaisille ihmisille on varmaan oma sana, mutta vitut kukaan sellaisia muistaa. Eikä sen itsekään tarvitse, sen elämähän on ohi jo. Vittu, se jätkä on sekaisin.
Sen elämähän on jo ohi.
-
Kaupan kassalla aina se sama jätkä, ihan komea, mutta kyllästyneen näköinen. Ei välttämättä työhönsä, elämäänsä? Mutta mitäpä se Valtterille kuuluu, Valtterin kuuluu vain ostaa jotain ja maksaa, mutta miksihän helvetissä Valtteri sitten valitsee kassan aina elämäänsä kyllästyneen miehen mukaan, jonottaa vaikka aamuun asti. Valtteri on ihastunut taas.
No voi helvetin kuustoista, Valtteri ajattelee, kun ei näe kyllästynyttä kassamiestä mistään, etsii katseellaan työntää laseja kiinni otsaan, muttei näe sinistä työasua taikka ruskeita lyhyitä hiuksia. Näkee vaan lilahiuksisen vanhuksen kello yhdessä, naapurin Irmeli, Valtteri tahtoo nauraa. Toisessa jonossa sama poika, ostaa aina lihapullia, lähtisi Ikeaan.
Valtteri laskee silmät kiinni seitsemään.
Ja siellä.
Kello kahdessa, kassan vaihto, ja kyllästynyt mies istuu oravatytön luovuttamalle paikalle, avaa kassan uudestaan. Sinne Valtteri menee.
-
Kasper istuu kassan takana, tutkailee vaivihkaa asiakkaiden kasvoja, katsoo kun ne maksaa, tutkii mitä ne ostaa, yrittää päätellä millaisia ne on, ja siinä se on taas.
Mielenkiintoisen näköinen kundi, ehkä kahdeksantoista, hiukset niin tummanruskeat, että melkein mustat, mutta ei kuitenkaan värjätyt, ja kirkkaan vihreät silmät, ostaa aina laitti kokista ja jäätelöä, ”oisko sulla plussakorttia?”, Kasper kysyy, vaikka tietää, ettei sillä ole.
Mutta nyt sillä on, sen se ojentaa, mutta sen mukana tulleen lapun Kasper lukee vasta pukuhuoneessa töiden jälkeen, numero, ”soita, please?” ja totta vitussa se soittaa.
-
Valtteri vastaa, että ”Valtteri”, kun puhelin soi, ja tietää, että elämäänsä kyllästynyt soittaa.
”Kahville?”
”Joo.”
Mutta Valtteri ei juo kahvia, vaan teetä ja syö suklaata, paljon suklaata.
-
Sen nimi on Valtteri. Se on lukion toisella, kahdeksantoista, saa itse alkoholinsa kaupasta ulos. Se asuu yksin, pakkomielle numeroon seitsemän, syntymäpäivän 7. 7. takia? Kasper katsoo Valtteria kauan, unohtuu ajatuksiinsa niin, että hätkähtää kun Valtteri heiluttaa kättä Kasperin silmien edessä ja kysyy että ”mikä on?”
Kasper hymyilee. Hymyilee aurinkona vaikka ulkona sataa vittu kuin saavista kaatamalla, mutta kumpikaan ei ole huomannut, koska kumpikin on liiaksi eksyksissä toisiinsa huomaamaan vittu yhtään mitään. Ei ne huomaisi, jos koko saatanan talo romahtaisi.
Lisää kahvia.
-
”Poltatko sä?” Valtteri kysyy Kasperilta. Kasperilta, jonka mielestä elämä on ohi, kun on eletty kakskyt kesäiseksi, ja joka vastaa kysymykseen ”en”, ja hymyilee.
Valtteri sanoo, ettei sekään polta. Ei se halua, nauraa kaikille peruskoululaisille koulun takana, ei se ikinä ole halunnut.
Valtteri kulkee sateenvarjon alla, jota Kasper pitää, ja pitää yhtä sormea Kasperin farkkujen vyölenkissä, ikään kuin peläten, että se juoksee pois Valtterin luota, koska kaikki mukavat juoksee aina pois, eikä Valtterille jää enää ketään paitsi- ...niin no, ketään.
Valtteri laskee askelten sijaan kosketuksia Kasperin kanssa, yksi kaksi kolme neljä viisi kuusi seitsemän, ja Valtteri näkee, kun Kasper hymyilee, ja miksi helvetissä ne on molemmat taas niin hiljaa.
-
Kasper katsoo hiljaa eteenpäin, kun se ajaa kotiin Valtterin kerrostalolta. Ei se ikinä sisään mennyt, olisi pitänyt mennä, Valtterikin olisi halunnut, mutta ei se voinut. Ei ekoilla treffeillä. Miehellä täytyy olla periaatteita.
Kasper kelaa, että vaikka se elämä nyt onkin ohi, ehkä se voisi aloittaa uuden elämän.
Valtterin kanssa.
Edellyttäen, ettei Valtteri vihaa sitä ensi kerralla.
Mutta ei se vihaa.
-
Lapuista kassalla tuli tavanomainen käytäntö, ja niitä oltiin vaihdettu jo neljä kertaa seitsemän kertaa, kun Valtteri lopetti laskemisen. Siitä on aikaa.
hm. noin.
