Liimalla vedetyt viivat, K-11, James/Sirius

[zany]

Title: Liimalla vedetyt viivat
Author: zany
Genre: fluff
Pairing: James/Sirius
Rating: ehkäpä suunnilleen lievä K-11
A/N: Vappu pehmittää aivot. Eilen viimeistelin tämän tekstin, jonka olen kirjoittanut jo yli kuukausi sitten, ja jostain syytä tuli tunne, että tämän voisi jopa julkaista. En sitten tiedä oliko se alkuunkaan hyvä idea, mutta ajattelin, että antaa mennä, kerrankos sitä. Itse asiassa olen tähän yllättävän tyytyväinen, sillä yleensä tuppaan huomaamaan teksteistäni vain ne virheet ja ei-niin-hyvin sanotut asiat. Noh, niin tai näin, tässäpä olisi. Ja nimi ei ole mikään kovin loistava, mutta kuvastaa mielestäni kohtalaisen hyvin tekstiä ja sitä, että tämä ei todellakaan ole mikään vakavamielinen tarina. Tämä on nyt sitten ensimmäinen FinFanFun -ficcini ja samalla ensimmäinen viestini tänne. Nauttikaa (mikäli se vain on mahdollista, heh ^^)

-------------------

James katsoi virnuillen Siriuksen tummiin silmiin ja haukkasi palan omenastaan.
”Onko hyvää?” James kysyi toiselta pojalta, joka vilkaisi lautasellaan olevaa epämääräistä melkoisen mustaa möhkälettä, jota ei vielä ensisilmäyksellä olisi tunnistanut ruoaksi. Mustatukkainen poika tökki möhkälettä haarukallaan ja loihti kasvoilleen virneen katsoessaan toista.
”Herkullista”, mustatukkainen väitti, vaikka oli tuskin syönyt annoksestaan kahta palaa enempää.

James virnisti ja tuhahti samanaikaisesti, ei uskonut lainkaan toisen sanoja. Senhän tiesi jo huoneessa yhä leijailevasta sankasta savusta, että ruoka oli syömäkelvotonta.
”Älä nyt vähättele itseäsi ja kokkaustaitojasi, James. Tiedät itsekin olevasi kelpo munakkaanvalmistaja” toisen äänestä kuulsi peittelemätön vittuilu.
”Omapahan oli vikasi, kun et antanut mun kokata rauhassa. Olisit vain pitänyt ne huulesi erossa niin olisit voinut saada vaaleamman munakkaan. Nyt sinä kyllä varmasti myös syöt tuon”, James loi huvittuneen vilkaisun Siriuksen lautasella kököttävään mustaan mönttiin.
”Silloinkin vain olisin voinut saada. Etkä sinäkään kovin kokkauksiisi keskittyneeltä vaikuttanut”
”Ei sillä ole merkitystä”
”Onpas”, Sirius virnuili ja katsoi kiinteästi itseään vastapäätä, pöydän toisella puolella istuvaa poikaa.
”Syö ruokasi”, James komensi ja haukkasi jälleen omenaansa.
”Enpäs syö”, Sirius vastusti ja työnsi lautasta kauemmaksi, kuin protestoidakseen. Sirius toi Jamesin mieleen viisivuotiaan lapsen, joka kiukutteli äidilleen kuinka ruoka oli pahaa. Jamesin mieleen lipui väkisinkin mielikuva Siriuksesta lapsena, tuo oli varmasti ollut suloinen pienenä, sen oli pakko olla ollut, kun se oli vieläkin.

”Mitäs mietit?” Sirius vinoili huomattuaan toisen haaveilevan ilmeen.
”Sua pienenä”, James vastasi totuudenmukaisesti ja vilkaisi toista. Siriukselta näytti totaalisesti olevan pallo hukassa.
”Häh”, hän älähti, ”mitä ideaa siinä?”
”Tarviiko aina kaikessa olla jokin idea?”
”Äh. Hmm… ei tarvitse, mut”, Sirius ei keksinyt enää mitään mitä sanoisi Jamesille takaisin. Hän oli yhä pöllämystynyt tiedosta Jamesin ajattelevan häntä pienenä, eikä edelleenkään tajunnut, mitä hauskaa toinen siinä näki.

”Keskityppäs nyt siihen syömiseen”, James sanoi suu täynnä omenaa, jota oli taas haukannut, ja osoitti Siriuksen pois tyrkkäämää lautasta samalla kun nousi ylös ja vei jäljelle jääneen kalutun omenanraadon roskikseen.

Sirius vilkaisi lautasta nenäänsä nyrpistäen. Hän ei sitä söisi. Ennemmin pistäisi poskeensa vaikka jonkun niistä ikkunalaudalle olleista useista kasveista, joita Jamesin äiti niin kovasti rakasti ainakin niiden määrästä päätellen.

James oli saanut omenan roskiin, muttei palannut paikalleen pöydän ääreen, vaan jäi nojaamaan seinään. Hänen ruskeat silmänsä vaeltelivat ympäri huonetta päätyen kuitenkin aina katsomaan Siriusta. Poika oli päättänyt lopullisesti jättää munakkaansa rauhaan ja tuijotti nyt ikkunasta ulos. Jameskin vilkaisi pihalle, mutta koska siellä ei näkynyt mitään kiintoisaa, hänen katseensa lipui kuin huomaamatta takaisin Siriukseen.

James hymähti ja pudisti päätään ajatuksissaan. Ei hän kiusaantunut toisen katsomisesta, päinvastoin, ja oli hänellä lupakin tuijottaa Siriusta ihan niin paljon kuin vain halusi, mutta raja sitä nyt kaikella. Ei toinen nyt sentään mikään näyttelyesine, jota kuka tahansa saattoi pällistellä niin paljon kuin sielu sietää, ollut. Nyt James hymähti äänekkäämmin ja pudisti päätään oikeastikin – oliko hän äsken todellakin verrannut Siriusta johonkin esineeseen näyttelyssä? Luoja, kaikkea hän ajattelikin, olikohan hän sairas. Vaistomaisesti James kokeili otsaansa, joka oli aivan yhtä lämmin kuin normaalistikin, ja joutui sen jälkeen taas pudistamaan itselleen päätään. Hän teki päätöksen olla ajattelematta mitään, eipähän sitten löytäisi itseään seuraavaksi ajattelemasta Siriusta jossain… niin missä? Jamesin mieleen ei enää tullut mitään erikoista. Hyvä vaan, hän tuumi, eipähän sitten enää joutuisi häpeämään ajatuksiaan.

James nosti katseensa maasta, johon se oli pikkuhiljaa laskeutunut lukuisten tuhahduksien ja pään pudistamisien seurauksena. Hän katsoi Siriusta, joka oli lopettanut ikkunan tutkimisen ilmeisesti jo jonkin aikaa sitten ja katsoi nyt Jamesia huvittuneena. Sirius virnuili Jamesille samalla kuin polkaisi jalallaan kevyesti maata nostaen tuolinsa etummaiset jalat keveästi ilmaan ja keikkuen nyt hallitusti tuolillaan. Pojan katseessa oli selkeää huvittuneisuutta ja jopa vinoileva pilke tämän katsoessa Jamesia silmiin - oli selvää että tämä oli huomannut Jamesin äskeiset eleet ja äänet.

”Mitäs oikein ajattelit, kulta”, Sirius kysyi vinoillen ja keikkui yhä tuolillaan irrottamatta katsettaan Jamesista, joka huokaisi. Sirius oli sitten tuolla päällä tänään.
”Arvaappa”, James sanoi samalla ärsyttävällä äänensävyllä kuin Sirius äsken.

Sirius keikkui tuolilla, siveli oikealla kädellä leukaansa ja kurtisti otsaansa yrittäen näyttää mahdollisimman mietteliäältä.
”Mietitäänpä”, Sirius sanoi jonkin ajan kulutta, ”hmm… sä ajattelit… sun likkakaveria?” James pyrskähti.
”Aika lähellä, itse asiassa hyvin lähellä”, James sanoi arvoituksellisesti ja pohti hetken, jonka jälkeen lisäsi, ”itse asiassa aivan oikein” kyllä Sirius tytöstä meni. Sirius katsoi toista hetken yllättyneenä, mutta tajusi sitten tämän vittuilun.
”Ai jaa. Vai sillä lailla. Kiitos vain” hän sanoi happamesti ja esitti loukkaantunutta.
”Itsepähän arvasit”, James virnisti, ja Sirius tuhahti, mutta kyllästyi kuitenkin esittämään loukattua ja sai kasvoilleen takaisin virneensä.

James hymähti, toinen sitten jaksoi aina hymyillä. Tosin hänen itsensäkin kasvoilta paistoi vähintäänkin toispuoleinen hymy, eikä kukaan varmasti voinut väittää häntä kovin tosikkomaiseksi ja vakavaksi ihmiseksi. James-tosikko, hän tuumi ja naurahti taas itselleen tajutessaan kuinka tyhmältä se edes kuulosti. Tämä ei tainnut oikein olla hänen päivänsä, ajatukset lensivät minne sattuivat aivan kuin hänen päässään olisi ollut rankka myrskytuuli, joka lennätti niitä puolelta toiselle pysähtyen aina juuri niihin kaikista typerimpiin ja idioottimaisimpiin.

”Tiedätkö mitä, James, sun ilmeesi on aika kiintoisia tänään”, Sirius virnuili keikkuen tuolillaan.
”Et sinäkään mikään herra järkevät ilmeet ole. Aina samanlainen virnistys”
”Mutta mä osaankin virnistää hienosti, toisin kuin eräät, kuten esimerkiksi sellainen henkilö kuin Ja-” Siriuksen lause jäi kesken vanhan tuolin rämähtäessä rikki hänen altaan mätkäyttäen Siriuksen yllättäen lattialle takamukselleen. Mustatukkainen oli hetken aivan pöllämystynyt, kunnes tajusi mitä oli tapahtunut. Seuraavaksi hän tajusi Jamesin nauravan kippurassa ja tulevan hänen luokseen siten kuin naurultaan kykeni.

”Tuo ilme oli kyllä tuhat kertaa parempi kuin kaikki mun ilmeet yhteensä”, ruskeasilmäinen sai sanottua hekotuksensa lomasta. Sirius ei keksinyt mitään mitä vastaisi, hän oli vieläkin kovin yllättynyt äkkinäisestä putoamisestaan. James oli laskeutunut Siriuksen eteen ja työntyi nyt vielä lähemmäs poikaa. Hän sipaisi Siriuksen hiukset korvan taakse ja painoi pusun tämän huulille.

Sirius virnisti, hän oli selvästi päässyt taas tilanteen herraksi. James hymyili ja nojautui kauemmas toisesta jääden katsomaan risan tuolin jäännöksiä.
”Onnistuit sitten rikkomaan sen ihan täysin”, hän sanoi. Tuolin selkänoja oli irronnut ja pari jalkaa katkennut. Myös istuinosa oli haljennut.
”Jeps”, Sirius myönsi tutkien hänkin tuolin osia.
”Kuinka paljon sä oikein painat kun sait tällaista tuhoa aikaan!” James päivitteli tutkiessaan haljennutta istuinosaa.
”Vähemmän kuin sä”, Sirius sanoi ja suukotti toista nopeasti.
”Mä painan aika paljon”, James virnisti.
”Etpäs paina, lauta”, Sirius tökkäsi Jamesia tämän olemattomaan vatsaan.
”Itse olet hammastikku”

”Mitä me tehdään tälle tuolille? Vanhempasi ovat varmasti riemuissaan”, Sirius sanoi hetken kuluttua.
”Liimataan se. Sitten ne eivät huomaa mitään”, James totesi. Sirius katsoi toista ihmeissään – mistä se aina sai nuo täysin älyvapaat ideansa?
”Liimataan?” Sirius varmisti.
”Joo, liimataan se ”, James sanoi innoissaan, ”odota siinä” James nousi ylös ja poistui jonnekin. Hetken kuluttua hän palasi takaisin mukanaan suuri keltainen purkki, joka ilmeisesti sisälsi liimaa.

”Annas se pala sieltä. Eikös se sovi tämän kanssa yhteen”, James puheli iloisena ja osoitteli paloja niin nopeasti, että Sirius pysyi hädin tuskin toisen sormen perässä. Hän ojensi toiselle kuitenkin tämän haluaman palan tämän odottavaan käteen ja katsoi kuinka James alkoi sovitella selkänojaa ja yhtä jalkaa yhteen. Hetken soviteltuaan James oli ilmeisesti päättänyt palojen sopivan yhteen ja alkoi pursottaa tuubista liimaa urakalla.
”Hei, James, eikö tuo jo riittäisi?” Sirius kysyi, kun liimaa alkoi valua tuolinjalkaa pitkin uhkaavasti kohti lattiaa ja mattoa.
”Pitää sitä nyt reilusti olla, eihän tämä muuten kasassa pysy”, toinen vastasi ja pursotti vielä hieman lisää. Sirius pyöräytti silmiään, aivan kuin tuoli ylipäätään edes pysyisi liimaamalla kasassa, oli sitä liimaa siinä kuinka paljon hyvänsä. Hän ei kuitenkaan viitsinyt sanoa mitään, James oli kovin suloinen touhottaessaan siinä liimansa ja tuolinsa kanssa, taisi sitäkin lapsettaa välillä.

”Katsos, Sirius! Eikö olekin hieno?” James esitteli ylpeänä liimaustaan. Liimaa tursui puunsäleiden välistä, ja jalka oli jokseenkin vinossa.
”Aivan kuin uusi”, Sirius valehteli ja otti käteensä toisen jalan. James viittoili Siriusta antamaan palan itselleen, mutta toinen piti sen itsellään.
”Saanko mä liimata tämän?” Sirius kysyi ja James ojensi liimatuubin hänelle. Sirius pursotti liimaa selkänojaan ja iski jalan siihen kiinni sen paremmin sitä sovittelematta, onnistuen jopa saamaan sen lähes suoraan. Ylpeästi virnistäen hän ojensi selkänojan jalkoineen Jamesille.
”Moukan tuuria”, James tuhahti.
”Olen vain luonnonlahjakkuus”, Sirius sanoi vaatimattomasti, ja James tönäisi häntä hellästi.

Kohta tuoli oli kasassa. Vähän vino, lähes yltä päältä liimassa, eikä varmasti kestäisi istumista, jollei pettäisi jo ennen sitä, mutta kuitenkin kasassa. James hymyili itsetyytyväisesti, ja Sirius vilkuili vuorotellen tuolia ja Jamesia tietämättä pitäisikö hänen itkeä Jamesin tyhmyydelle, jos tuo todellakin kuvitteli tuolin olevan taas ehjä, vai nauraa tälle samasta asiasta. Sirius päätyi vain katselemaan hivenen huvittuneena.

James otti jälleen liimatuubin käteensä ja Siriuksen kummastelevan katseen alla pursotti valkoista tahmeaa ainetta sormelleen. Ennen kuin toinen ehti kysyä mitään, James piirsi liimalla valkoiset viivat Siriuksen kummallekin poskelle ja sipaisi sitten puhtaammalla kädellään toisen mustat hiukset tämän korvan taakse, etteivät ne sotkeutuisi liimaan. Sirius hymyili Jamesin huolehtivuudelle ja pölli tältä liimapullon. Hän ei edes vaivautunut ottamaan liimaa ensin sormelleen vaan pursotti aineen suoraan tuubista Jamesin otsaan yrittäen saada aikaan x-merkin, siinä kuitenkin huonosti onnistuen, ja liimaa tippui Jamesin nenänpäälle, käsiin ja vaatteisiin. James nauroi ja suukotti nauravaa Siriusta. Liimaa valui Jamesin poskille, kaulalle ja huulille, ja Sirius kikatti tuoden Jamesin mieleen teinitytön, joka pelleili meikeillä ystävänsä kanssa. James sieppasi liimapullon Siriukselta ennen kuin tämä saisi aikaan lisää sotkua ja painoa huulensa toisen omille. Pian kummankin pojan kasvot olivat täysin liimassa.

Samalla vastaliimatun tuolin osat alkoivat irrota ja valua liiman mukana, ja lopulta tuoli oli vain kasa liimaa ja puuta. Kumpikaan pojista ei sitä kuitenkaan huomannut, eikä heitä olisi voinut sillä hetkellä yksi tuoli vähempää kiinnostaakaan. Loppujenlopuksi koko tuolinkasaus–projekti oli ollut vain tekosyy päästä sotkemaan toisen naama liimaan.

------------------

Siinä se oli. Jos jaksoitte tänne asti lukea, ilmoitattehan siitä kommentilla myös, ok? ^^ Ja koska haluaisin kehittyä kirjoittajana, haluaisin erityisesti kuulla rakentavaa palautetta tekstistä, jos vain viitsitte hetken aikaanne käyttää. Kiitos!

[eFFy]

söpösöpösöpö=)<3
Mun rakentava ei oo kovin rakentavaa, mut jtn mä tässä voin höpöttää. 

”Kuinka paljon sä oikein painat kun sait tällaista tuhoa aikaan!” James päivitteli tutkiessaan haljennutta istuinosaa.
”Vähemmän kuin sä”, Sirius sanoi ja suukotti toista nopeasti.
”Mä painan aika paljon”, James virnisti.
”Etpäs paina, lauta”, Sirius tökkäsi Jamesia tämän olemattomaan vatsaan.
”Itse olet hammastikku”

En tiiä mikä tossa kohassa viehätti, mutta toi on vaa nii sulone kohta<3
Musta sä onnistuitt: D

-eFFy

[Eino]

Ehdottomasti julkaisunsa ansainnut ficci! Tässä on niin paljon hyvää, että saat ihan luvan kanssa olla tyytyväinen raapustukseesi Olen aika heikko tekemään syväluotaavia analyyseja muiden teksteistä, mutta jotenkin palan niin innosta jakaa ajatukseni juuri tämän ficin tapauksessa, että pinnistän.

Ensinnäkin pidin kovasti siitä, että huumori oli vahvasti ficissä läsnä. Ainakin omasta mielestäni Sirius/James on sellainen paritus, johon huumori vahvasti kuuluu, koska kelmien suhde on kirjoissakin kuvattu hauskanpitoon perustuvaksi. Angstissa rypeminen vie helposti koko homman suohon, mutta huumori toimii kuin häkä.
Toinen hieno ratkaisu oli se, ettei sitä söpöilyä sitten ollutkaan niin paljon. Odotin yltiömakeaa nuoleskelua kera rakkaudentunnustusten, mutta riemastuin kun homma toimikin pitkälti lempeän kaverimielisen naljailun kautta. Makea fluff on toki ihanaa, mutta tämä ficci oli paljon uskottavampi ilman tyttömäistä hempeilyä.
Oih ja se naljailu! Aivan upeaa ja toimivaa ja hauskaa. Koko tämä huumorin höystämä kaveruudelle perustuva rakkaus pääsee oikeuksiina juuri tässä iskevässä sanailussa ja pelleilyssä. Siriuksen ja Jamesin suhde on tässä ficissä raikasta ja kuplivaa kuin kuohari, eli juuri sellaista millaista sen minusta kuuluu ollakin.

Okei ja nyt voin paljastaa, että aloin ficciä lukiessani hennosti vihertää kateudesta. Otetaan ensin yllä hehkutettu poikien suhteen onnistunut kuvaus ja liitetään se juonen kuljettamiseen ja kerrontaan noin yleensä, niin hyvältä näyttää. Öö eli en tietenkään tiedä, kuinka paljon olet elämäsi aikana yleensä kirjoittanut mitään, mutta sen voin kertoa, että minä ainakin olen hyvin vaikuttunut kirjoitustaidoistasi. Tilanteet seuraavat toisiaan sujuvasti, kerronta tuntuu luontevalta ja kieli on oivaltavaa ja rikastakin. Minusta näillä edellytyksillä voi saada paljon hienoa aikaan.

Se rakentavampi osuus alkaa tästä. Kuten sanoit itsekin, nimi ei ehkä ole ihan niin osuva kuin voisi toivoa. Se ei ole silti mikään huono, ehkä pikemmin aika neutraali ja tavallinen.
Puhekieli. Ainoa asia, mikä oikeasti hieman kiristi hermoa... Tämähän on tietysti pitkällekin mielipideasia, mutta minusta se ei toiminut kovin hyvin. Ei sen kielen jäykkää sijapäätteiden halailua tarvitsisi olla, mutta itse vierastan ”mä” ja ”sä” –tason puhekieltä ficeissä. (Niin ja se ”vittuilu” on ehkä vähän turhan räväkkä ja puhekielinen...)
Ficin rakenne oli minusta jotenkin löysä. Tässä minusta ei kyllä ole apua, koska en osaa sanoa, mitä olisi pitänyt jättää pois tai viilata, mutta olisin kaivannut ehkä jämäkämpää otetta. (Toisaalta tämä on hyvin henkilökohtainen näkemys: itse yritän pitää kaiken niin simppelinä kuin voin ja siksi ehkä kaipaan muiltakin vain sitä kaikkein olennaisinta.)
Jotain pieniä kielellisiä juttuja pistin merkille myös, välimerkkien puuttumista lähinnä. Ihan näin yleisesti noista virheistä ja muusta nillittämästäni voin sanoa, että ehkä sellainen loppukiillotus olisi saanut ficin hehkumaan vielä enemmän. Tämä on peruselementeiltään oikein kelpo tapaus, ja kuten aiemmin sanoin, olen hyvin vaikuttunut kirjoittajan lahjoistasi, joten toivottavasti jatkat kirjoittamista ja julkaisemista, minä ainakin lukisin mielelläni lisääkin.

Pähkinänkuoressa: onnistunut ficci, toi hyvän mielen, jatka samaan malliin! (PS anteeksi jos pysyin liian yleisellä tasolla enkä perustellut mielipiteitäni tekstin tasolla. Väsähdin kesken kaiken )

[zany]

Hei, tätähän on kommentoitu!

eFFy, kiitoksia paljon kommentistasi, ja mukavaa kuulla, että pidit ficistä! Kiitos! =)

Eino, ensinnäkin täytyy sanoa, että leukani tipahti lattialle nähdessäni noin pitkän kommentin, en todellakaan odottanut, että joku jaksaisi noin pitkän kommentin raapustaa! Eli iso KIITOS, päiväni parani heti usealla pykälällä!

Halusin tuoda poikien väliset tunteet esille naljailun kautta, ja saada siihen mukaan nuoruuden iloa ja raikkautta. Loistavaa kuulla, että onnistuin. Aluksi suunnitelmissa taisi (en voi muistaa kunnolla) olla tehdä tästä enemmän fluffyinen, mutta se sattui jäämään pois kirjoitusvaiheessa, ja tämä osittain siitä syystä, että vaikka tykkäänkin yltiömakeita ficcejä toisinaan lukea, en osaa kirjoittaa uskottavia sellaisia, koska se on aivan liian kaukana omasta persoonallisuudestani, ja minua itseäni alkaa jopa äklöttää ylifluffyinen tekstini. Taidan siinä (ja ehkä useammassakin muussa asiassa) olla sen verran poikamainen, että itselleni ainakin istuu naljailu paljon paremmin kuin sokerilla kuorrutetut kliseiset lauseet. Ja jotenkin on hankalaa kuvitella James ja Sirius kovin romanttisina. Joten päädyin hyväntahtoiseen naljailuun, ja mukavaa kuulla, että se miellytti.

Kasvoni eivät voineet olla punehtumatta hieman lukiessani noin ylistäviä lauseita. Tämä ficci valmistui varsin helposti, ilman jumittumisia ja muita kommervenkkejä, ja tätä oli helppoa ja mukavaa kirjoittaa, sillä tapahtumia oli helppo keksiä, ja ne tuntuivat asettuvan paikalleen lähes automaattisesti, ilman turhaa hiustenhalkomista. Jonkin verran on tullut kirjoitettua, toisinaan enemmän, toisinaan vähemmän. Erityisesti pyrin kiinittämään huomiota kerronnan sujuvuuteen ja kieleen noin yleensä, koska mielestäni suomen kieli on todella kaunista ja rikasta, jos sitä osaa käyttää oikein, ja ihailenkin tuon taidon omaavia ihmisiä suuresti. Tässä asiassa haluankin kehittyä kovin, ja kiinnitän siihen jonkin verran huomiota.

Puhekieli, puhekieli... Ficciä kirjoittaessani se olikin ainoa hankalampi asia, sillä oikein mikään ei tuntunut istuvan. En osannut kuvitella Jamesia ja Siriusta puhumassa muuta kuin puhekieltä, mutta muuhun tekstiin se ei istunut. Ajattelin, että ehkä puhekieli on kuitenkin pienempi paha, mutta tosiaan nuo "sä" ja "mä" -sanat olisivat voineet kyllä pysyä ihan kirjakielisinä. Noh, tehty, mikä tehty ja virheistään oppii (ainakin toivottavasti). Itsekin huomasin tämän olevan jotenkin löysä, teksti tuntui välillä lentelevän ties missä taivaalla, eikä sitä tuntunut saavan tuotua lähelle oikein mitenkään, toisin sanoen sitä jämäkkyytä en oikein saanut lisättyä. Pilkkuja sun muita puuttuu varmasti urakalla, minun tarvitsisi varmaan pitää itselleni jonkinlainen tehokurssi pilkun paikoista, sillä ne tuntuvat olevan hieman hakusessa. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, olen vasta viimeisen puolen vuoden aikana alkanut tarkkailla pilkkuja ja käyttää niitä enemmän, välillä olen tuntunut tunkevan niitä liian usein, mutta useimmiten niitä on liian vähän. Vasta vähän aikaa sitten koulussa opin pilkkujen käytöstä kahden päälauseen välissä, herranjestas että siitä ei ole kerrottu aikaisemmin. Vaikka pilkkuvirheet ovatkin suhteellisen pieniä, voisi niidenkin käyttöä silti opettaa enemmän, niitä kun ei opi kuin käyttämällä ja lukemalla. Olen myös huomannut joissain kirjoissa eroja pilkunkäytössä ja toisinaan olenkin aivan pihalla, pitäisikö sellainen laittaa, vaiko ei. Pitäisi tosiaan sivistää itseään. Ja sama homma muiden välimerkkien kanssa.

Kappas, sain itsekin varsin mukavan mittaisen raapustuksen aikaan. Taisit huomata juuri ne asiat, joita itsekin mietin tätä kirjoittaessani. Kiitoksia paljon, nyt erityisesti tiedän, mihin kannattaa kiinnittää huomiota jatkossa! Kirjoittamista jatkan varmasti, mutta se, päätyvätkö kirjoitukseni tänne Finiin, onkin sitten eri asia. Saapa nähdä, saapa nähdä, voi olla mahdollista, että minua näkyy täällä paljonkin jatkossa, tai sitten ei näy. Kiitoksia paljon rakentavasta ja kannustavasta palautteestasi, se merkitsi minulle paljon! ^^ =)