TJL: Kivun tuhoamat rauniot | K-11 + | Adventure/Romance

[Cuantro]

Name: Kivun tuhoamat rauniot
Fandom: Tulen ja Jään laulu (The song of the ice and fire)
Genre: Adventure, Romance,
Author: Cuantro
Beta: Ei ole, halukkaat viestiä!
Warnings: Väkivaltaa tulee luultavasti ilmestymään jatkossa.
Rating: K 11, luultavasti nousee, lukujen myötä

A/N:
Tein nyt tällaisen fanficin. Jos et ole aikaisemmin kuullut kyseisestä Fandomista, ei se välttämättä tee lukemista haastavammaksi, koska ensimmäisessä luvussa kerrataan melkein täysin kaikki keskeiset tärkeät tapahtuneet tapahtumat. Ficin tiedot perustuvat molempiin kyseiseen tv-sarjaan (Game of thrones, tv 2, to klo22.00) ja ensimmäiseen Tulen ja Jään laulun trilogian kirjaan (Valtaistuinpeli). Olen katsonut televisiosarjan läpi ja olen kirjan puolessa välissä joten yhdistän molempien tietoja/juoni palasia. Valitettavasti en ole saanut betaan, mutta viestiä kiinnostuneet! Rakentava kommentti on tervetullutta!

Luku 1.

Pakkanen kiristyi ja päivät lyhentyivät entiseltään. Kylmä tuuli rankaisi puita pudottamalla niiden lehdet maahan ja tuoden mukanaan märkää lunta havupuiden oksien painoksi. Tarinoissa olevista kevyistä ja kauniista lumihiutaleista ei ollut tietoakaan, - eikä vielä muutamaan päivään olisi. Maanpinta oli melkein lumisohjon peittämänä, mutta oli vielä muutamia pieniä alueita, joita sora päällysti.

 Talvi oli tosiaan tulossa, 14-vuotias poika ajatteli, katsoessaan muurin toiselle puolelle. Poika tunsi kylmyyden jokaisessa nivelessään, aivan kuin se olisi majoittumassa hänen nikamiin viimeiseen päiväänsä asti. Oli hyvin mahdollista, että niin tulisi käymään. Talvi oli aina tuntunut Jonille fiktiiviseltä käsitteeltä, joka eläisi ainoastaan tarinoissa, ei koskaan yhtä todelliselta, kuin tällä hetkellä, vaikka talvi vasta oli aloittamassa ankaria leikkejään. Jon ei tuntenut minkäänlaista kiinnostusta tietää mihin lukemiin pakkanen tulisi kiristymään.

 Ajatus tulevista sodista ei myöskään lohduttanut. Olihan hän vasta lapsi, joka eli neljättätoista vuottaan. Jumalat eivät olleet lohtua hänelle antaneet sen enempään, kuin muullekaan läheisilleen.
Jon kaipasi perhettään, ja hän uskoi, että kestäisi Lady Catelynin halveksivat katseetkin jo paremmin. Mutta vaikka, jos hän palaisi, asiat eivät olisi entisellään.
 Arya oli kadonnut samana päivänä, kun hänen isänsä murhattu. – Niin murhattu, sen saamarin Joffrey 'prinsessan' käskystä, Jon ajatteli. Benjen-setä oli kaikkein luultavimmin kuollut nälkään ja kylmyyteen muurin pohjoiselle puolelle. Bran oli raajarikkona Talvivaarasta ja Robb oli johtamassa joukkoja kohti etelää. Vähimmällä oli päässyt Rickon, vaikka hämmennys ja pelko olivat yhtä suuri kokemus hänelle, kuin muillekin omansa. Ja vaikka Jon ei ollut läheinen Sansan kanssa, hän toivoi että hänellä olisi hyvät oltavat, jotta kaikki Talvivaaran Starkit eivät menehtyisi.

Monesti Jon oli ajatellut Yövartiosta lähtemistä ja liittyä Robbin joukkoihin, mutta sisimmässä Jon tiesi että heidän – hänen ja yövartion – edessä oleva sota tulisi olemaan kaikkein haastavin ja turmiollisin kaikista sodista. Ja sitä paitsi hänen veljensä olivat jo kerran joutuneet hakemaan hänet takaisin Yövartioon, eikä vieläkään Jon ollut varma oliko teosta kiitollinen vai pettynyt.

”Jon, ei ole sinun vahtivuorosi’’, Sam sanoi. ’’Miksi olet täällä?’’. ’’Voisin kysyä sinulta aivan samoin’’. Jon totesi.
Sam nähtiin harvoin muurilla – kuuluihan hänkin huoltojoukkoihin, mutta Sam ei pitänyt kylmyydestä ja vielä vähemmin korkeista paikoista.
’’Tulin etsimään sinua’’, Sam sanoi viattomalla äänellään ja katsoi jalkoihinsa kun astui askeleen kohti Jonia.
’’Kiitos huolestasi, mutta en kaipaa sitä. Pärjään aivan hyvin omillani’’. Sam pystyi huomaamaan ärtyneen ja turhautuneen sävyn Jonin sanoissa.
’’Tiedän, että pärjäät. Enkä tullut sen takia kunniaasi häiritsemään’’, Sam perääntyi ne askeleet jotka oli tullut lähemmäksi Jonia ja meni hissin eteen. ’’Ajattelin vaan ilmoittaa Jeor Mormont käski kaikkien tulla sisäpihalle oheistuksiin tulevaa – ööh retkeä.’’ Sam sanoi. Hän olisi mennyt hissiin ilman Jonia aivan vain mielensä osoittamisen vuoksi, mutta tiesi että alhaalla oli ihminen rattaita pyörittämässä hissin kulkua varten, eikä halunnut heidän voimiaan turhaan rasittaa.
’’Jonkun täytyy jäädä vartioimaan muuria’’, Jon pisti väliin. Hän ei ollenkaan tahtonut mennä alas kuuntelemaan Mormontin lausuntoja, siitä kuinka hyödyttömiä ja taitamattomia he olivat hänen silmissään, ja se, että Sam kutsui tulevaa sotaa retkeksi, sai Jonin tuntemaan itsensä entistä vaivaantuneemmaksi.
’’Luultavasti se jonka hommiin se kuuluu, huolehtii työtehtävistään, ja sinun täytyisi huolehtia omastasi.’’ Sam sanoi, ’’Tuletko nyt, voin luvata, että menen alas ilman sinua ja saat tulla köyttä pitkin koska täällä on todella kylmä, ja yksi nappini takistani putosi tänä aamuna.’’ Se oli totta, oli jäätävän kylmä ja pelkkä seisoskelu sai Jonin jalat jäätymään paikoilleen, joten Jon asteli hissiin Samin vierelle, vaikka Samin uhkauksen toteutuminen olisi ollut Jonin mieleen.

Mormontin puheet kestivät illan koittoon saakka ja jokainen lähti väsyneinä kohti huonettaan. Puheissa käytiin läpi pikkutarkasti jokainen piirre – joka tietysti oli tärkeää, kun valmisteli tulevaa josta ei tiennyt edes murto-osaa – mutta puhuessaan Mormont sai lannistettua jokaisen yövartion mielen, joka ei ollenkaan tehnyt hyvää kenellekään. Kaikkein murtava uutinen oli, että suuriosa miehistä oli lähdössä ylihuomenna muurin toiselle puolella ja harva heistä tulisi takaisin. Loppujen lopuksi, ei ollut edes varmaa mitä Pohjoispuolella oli ja oliko siellä mitään.  Mormont oli lähdössä itse muurin toiselle puolelle ottamaan asioista selvää – ja Jon menisi hänen mukanaan. Tämän aiheuttama pelko jäi hallitsemaan haikeasti miehien mieltä ja Mormontin sanat toisesta korvasta ulos.
Tämän huomatessaan Mormont turhautui. Viimein hän lopetti puhumisen - muutamaan halventamaan loukkaukseen - ja poistui. Kuitenkaan tunnelma ei noussut, ennen he olisivat ehkä herätelleet toiveita nukkumaan pääsemistä, mutta aika oli opettanut heille opetuksen: Mormontille löytyi aina tuuraaja.

Tunnin kuluttua kaikki miehet olivat lähteneet sisäpihalta. Jotkut menivät syömään, ja loput kohti huoneitaan. Jonin kulkiessa kohti omaa huonettaan hän huomasi jonkun puuttuvan.
Aave. Jon ei ollut nähnyt suttaan kokonaisena päivänä. ’’Aave!’’ Jon huudahti varovasti ja äänensä korkeutta varoen. Mistään ei kuulunut mitään, ehkä siksi, että Aave oli saanut nimensä hiljaisuudestaan tai siksi, että sutta ei ollut mailla harmeilla. ’’Aave.’’ Jon sanoi uudelleen, ja tällä kertaan kuuli lattian raavintaa, jonka päätteli kuuluvan Aaveelle. Ääni kuului yhden yövartioston miehen huoneesta, joka nosti Jonin epäilyjä kovasti. Jon koputti oveen kaksi kertaa ja aukaisi sen.

’’Aave?’’ Jon kysyi ja huomasi astuneensa tavallisen yövartion miehen huoneeseen. Huone oli samanlainen kuin hänen, mutta poikkeuksena oli se, että lattia oli täynnä heiniä. Tarkemmin huonetta katsoessaan hän näki oman sutensa lattialla – puoleksi hautautuneena heinien alle ja pitkähiuksisen miehen seurassa. Hän ei ollut nähnyt miestä aiemmin. Aaveen huomatessa Jonin hän saapui tämän rinnalle ja tuntematon mies nousi nopeasti ylös rapsuttamasta sutta.
’’Anteeksi, -’’ mies sanoi, mutta keskeytti lauseensa heti. ’’Anteeksi, oliko koira sinun?’’ mies kysyi uudelleen, huomattavasti möreämmällä äänellä. Aiemmin miehen ääni oli korkea ja kimakka, ei sellaisen miehen, joka oli käynyt äänenmurroksen läpi. .
’’Susi. Ja kyllä se on minun. Kuka sinä olet?’’ Jon kysyi epäluuloisena katsoessaan miestä.
’’Öh, Andre.’’ Mies sanoi ottaessaan paitaansa tarttuneita heiniä pois ja ojentaen käden, johon Jon ei tarttunut. Kiusaantuneena Andre veti kätensä pois. ’’Olen uusi, saavuin eilen.’’
’’Ai, no tervetuloa.’’ Jon sanoi ja lähti pois kylmäverisesti huoneesta, Aave seurana

Mennessään lepäämään sänkyynsä, hän ajatteli miestä jonka oli tavannut. Andrea. Jokin oli pielessä tämän Andren kanssa. Hän ei ollut pukeutunut mustiin, hänellä oli hyvin pitkät hiukset ja äänenvaihdos oli kummallinen. Yksi seikka mietitytti Jonia eniten: Miten ja miksi Aave oli hänen seurassaan? Aave ei koskaan ollut muiden yövartionmiesten seurassa ellei Jon ollut läsnä, eikä muutenkaan Aave poistunut Jonin lähettyviltä, miksi Aave oli tehnyt poikkeuksen Andren kanssa?

-------------------
Toisessa luvussa tapahtuu sitten enemmän! Kommenttia

[Belsissa]

Mukavaa, että olet valinnut kirjoittaa tästä fandomista. Game Of Thrones - ficcejä on aivan liian vähän. Itse en ole lukenut kirjaa ollenkaan, mutta sarjan kummatkin kaudet on tultu nähtyä. Kirjat ovat kuulemma vielä parempia, pitäisi varmaankin lukea ne.

Jon ei ole koskaan ollut lempihahmoni, mutta eipä inhokkikaan. Sam on ihan suloinen tapaus, muttei suosikkeja hänkään. Toivottavasti et pahastu, mutta pelkästään tämän lukemalla olisi kumpikin hahmo jättänyt kylmäksi. Kuvasit heitä aika pinnallisesti. Etenkin Jonin ajatuksien pintapuolinen kuvaaminen teki lukukokemuksesta kömpelömmän. Suosittelisin siis kuvailemaan tarkemmin ja syventämään rutkasti.

Kuvailun vähäisyys ei ollut ainoa asia, mikä teki lukukokemuksesta välillä aika tökkivän. Monet lauserakenteesi nimittäin särähtivät korvaani. Toistoakin esiintyi jonkin verran, monesti kytköksissä kömpelöhköihin lauseisiin. Ainakin Aavetta toistit loppupuolella aivan tarpeettoman paljon. Sinuna tarkistaisin tämän kertaalleen vielä, korjaisin virheet ja miettisin sopivampia rakenteita.

Idea on kuitenkin tärkein. Kirjoittaja voi oppia lisäämään kuvausta ja kirjoittamaan sujuvammin, mutta mielikuvitusta on paljon hankalampi harjoittaa. Sitä yleensä on tai ei ole. Toiset ihmiset ovat hyviä tarinoiden kehittelyssä, toiset eivät. Tämän alku vaikutti ihan mielenkiintoiselta, minkä vuoksi luen seuraavankin osan, mikäli sellaisen kirjoitat.