Ficin nimi: Sinä olet minun kuuni
Kirjoittaja(t): Lasisydän
Beta: SuklaaKissa, orjapiiskurini
Genre: Romantiikka ja angst
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Minä(Lasisydän)/Luna, eli femmeä
Varoitukset: Eipä muuta kuin kysymykset vailla vastauksia ja yksipuolinen rakkaus. (Ensimmäisenä mainitun tajuatte varmaan, kun olette lukeneet.)
Vastuunvapaus: En omista Lunaa enkä saa tästä rahaa.
A/N: Minun oli pakko saada jotain aikaiseksi
En minä mutta kun ne muut. Ja minäkin. eli Parita itsesi fiktiiviselle hahmolle -haasteeseen. Ja koska Luna on niin ihana ja Luna, niin valitsin sitten hänet.
Ja koska Luna tarkoittaa kuuta.Ja SuKi (
meinasin ottaa käyttöön sen lempinimen, jota et halunnut), et sinä oikeasti ole orjapiiskuri. Hyvä vain, kun on joku patistamassa - en minä muuten saisi paljoa aikaiseksi ja julkaistuksi en suunnilleen mitään. Eli kiitos, olet rakas.
Muistuttaisin vielä, että kommentit ilahduttavat aina.
Sinä olet minun kuuniSinä ansaitset parempaa.
Minä en ole sitä. Minä vain rakastan sinua ja haluan sinut itselleni, vaikken kykene edes suojelemaan sinua pahoilta sanoilta. Ironista on se, että pelkään sinun särkyvän, vaikka olet vahvempi kuin minä voisin koskaan olla. Ehkä se johtuu hennosta enkelin äänestäsi, hiljaisista hymyistä.
Olen eri tavalla kummallinen sinä. En ole yhtä hyvä ihminen – itse asiassa sinä olet nimesi mukaan kuu, loistat kirkkaasti, kauniina, ja minä olen pieni mörkö pimeän huoneen nurkassa, mitätön, merkityksetön, sellainen, jota muut eivät vilkaise ohi kulkiessaan. Mutta sinä olet liian hyvä pitääksesi minua huonona, ja joskus pelkään, että käyn sinulle turmioksi. En tiedä vielä miten, mutta on niin monta tapaa satuttaa, niin monenlaista kipua ja minä teen virheitä, vaikka ajattelen.
Sinä kutsut minua ystäväksesi. Ystävät ovat sinulle tärkeitä, mutta eivät sillä tavalla, kuin sinä olet tärkeä minulle. Ystäviä rakastetaan ihan eri tavalla.
Minusta tuntuu, etten mahdu maailmaasi. Siellä ei ole sijaa minun kaltaiselleni, ja vaikka olisikin, minä en yrittäisi päästä sisään. En sovi sinne, vaikka uskonkin kaiken, mitä kerrot minulle oudoimmista taikaolennoista, enimmäkseen siksi että niin uskot sinäkin, mutta osittain vain siksi että minussa on toivonkipinä, lapsellinen jos kuitenkin, jonka toisinaan pelkään merkitsevän jotain paljon pahempaa kuin pientä epäröintiä, –
Katson sinua. Sinä olet niin kaunis, vaikka kaikki eivät sitä huomaa, puhutaanpa sitten sisäisestä tai ulkoisesta kauneudesta. Kuu sinä tosiaan olet. Et aurinko, sillä et häikäise silmiä loistollasi, vaan tuot lempeää valoa yön pimeyteen. Sinusta ei koskaan tule sitä suurinta sankaria, ja niin on ehkä oikein, vaikka se onkin epäreilua. Enhän minä uskokaan sankareihin. Uskon vain sinun kaltaisiisi ihmisiin. Valoisiin sydämiin, ikiviattomiin mieliin. Tuskin mikään voisi viedä niitä ominaisuuksia sinulta.
Tiedän, että sinustakin osa kärsii, mutta siitä en voikaan sanoa paljoa.
Pyydän saada suudella sinua, ja hyvänä ystävänä sinä annat minulle luvan. Enempää en kuitenkaan saa.
Minä en ansaitse sinua, mutta rakastan silti.
