Kirjottaja: Tutti frutti
Ikäraja: S
Vastuunvapaus: Kaikki kuuluu iki ihanalle J.K. Rowlingille
Varoitukset: Eipä taida mitään olla
Tyyli: Tupla raapale
Kikalle joululahja 2010, ajattelin silti laittaa tämän tänne. Toivottavasti pidätte
Pelkuri
Hermione halusi palata takaisin, hän halusi muuttaa aikaa. Hän ei halunnut tämän olevan totta, mutta se oli. Tuuli sotki hänen hiuksensa, mutta tyttö ei välittänyt. Hän käveli päättäväisesti eteenpäin, kunnes saapui haudan luokse. Monilla haudoilla oli kukkia ja niillä paloivat kynttilät, kaikilla muilla paitsi tällä. Hermione tunsi kyyneleen vierivän pitkin poskeaan ja se putosi haudalle hiljaa. Tyttö kumartui, puhdisti hautakiven lumesta käsillään, hän ei halunnut taikoa, tyttö halusi kunnioittaa miehen muistoa, ja näin hän teki sen. Varovaisesti Hermione asetti kukkakimpun haudalle ja sulki silmänsä. Hänen mieleensä pyrki kuva, mitä hän ei halunnut nähdä.
”Ole varovainen”, mies varoitti häntä.
”Olen”, Hermione vastasi ja katsoi miestä silmiin.
”Minä..”, tyttö aloitti mutta vaikeni kesken kaiken.
”Niin?”
”Ei mitään.”
”Hyvä on, minä menen nyt”, mies sanoi ja loi vielä yhden katseen tyttöön, ennen kuin kääntyi pois. Eikä Hermione nähnyt häntä enää koskaan.
Pekuri, tyttö syytti itseään. Hänen olisi pitänyt kertoa silloin. Hänellä oli ollut mahdollisuus, mutta hän ei ollut käyttänyt sitä. Hermione kumartui ja painoi huulensa kylmään marmoriin.
”Rakastan sinua yhä”, hän kuiskasi ja kääntyi lähteäkseen. Vielä kerran hän vilkaisi taakseen ja hautakiveä.
Severus Kalkaros
9.1. 1960–1.5.1998
Kuollut sodassa, muistamme hänet taitavana vakoojana.
”Anteeksi, olin pelkuri”, tyttö vielä kuiskasi ennen kun ilmiintyi pois.
