Kirjoittaja: Blush
Ikäraja: S
Genre: fluff, romance
Paritus: H/D, H/G
Vastuuvapaus: En omista hahmoja, lainasin vain leikkiäkseni hieman. Lupaan palauttaa ne, don't worry. En saa kirjoittamisesta minkäänlaista rahallista korvausta.
Tiivistelmä:
"Huulet kuin enkelin", Harry kuiskaa ja Dracoa alkaa naurattaa.
"Hemmetinmoinen pehmo sinustakin tullut", vaalea mies virnuilee, nousee ylös penkiltä ja ojentaa kätensä rohkelikollle. "Tule, lähdetään ettei naisesi huolestu turhaan."A/N: Tosiaan, hehe, päätin kokeilla kirjoitella vähän pehmompaa tekstiä. Ensimmäinen tällainen fluff-fic jonka kirjoitan,
joten älkää kiltit syökö minua, kiitos ♥
(+jep, Dracokin osaa käyttää puhelinta!)Ja tosiaan, inspiraation tähän ficiin olen saanut Hinderin biisistä Lips of an angel
***
Harry herää keskellä yötä puhelimensa pirinään. Hän yrittää mahdollisimman nopeasti kahmia puhelimensa yöpöydältä käteensä, mutta onnistuu vain tiputtamaan sen lattialle. Puhelin soi yhä vaativasti.
Perkele, mustahiuksinen mies kiroaa mielessään ja katsoo huolestuneena vieressään makaavaa punahiuksista naista. Harryn epäonneksi tämä katsoo miestä murhaavasti ja kääntää sitten kylkeään mutisten jotakin puhelimen laittamisesta äänettömälle illalla. Pirinä lakkaa ja Harry lysähtää takaisin makuuasentoon.
Ei kestä kuitenkaan kauaakaan kun Harry nousee sängyn reunalle istumaan Ginnyn tuhistessa unissaan lämpimien vällyjen välissä. Häntä häiritsee suunnattomasti tuo vartti sitten tullut puhelu. Kuka idiootti uskalsi soittaa yhdeltä yöllä herättäen aikaisin töihin menevän pariskunnan. Miestä kismittää suunnattomasti, ja hän nappaa kovakouraisesti mutta äänettömästi pienen matkapuhelimen käteensä. *
Klik*, näppäinlukko aukeaa. *
Klik*, vastaamattomien puhelujen kansio avautuu. Harry näkee soittajan nimen ja ymmärtää heti että jokin ei ole kohdallaan. Draco ei soittaisi tähän aikaan ellei hänellä olisi huono olla. Harry nousee varovasti ylös sängyn reunalta ja kävelee ulos makuuhuoneesta heti vieressä olevaan keittiöön. Mies nojautuu graniittiseen työtasoon ja painaa puhelimen korvalleen.
Draco vastaa miltei heti, muttei sano mitään. Harry menee hämilleen.
"Draco? Draco, oletko siellä?" hän kuiskaa puhelimeen varoen puhumasta liian kovaan ääneen.
"Et arvaakaan kuinka hyvältä tuntuu kuulla sinun äänesi, vaikka kuiskailetkin noin", vastaa hauras ääni linjan toisesta päästä.
Hetken on täysin hiljaista, kumpikaan ei sano mitään. Harry on erittäin hämillään.
"Soitit minulle vain kuullaksesi ääneni?" Harry kysyy lopulta katkaistakseen hiljaisuuden. "Anteeksi, en voi puhua nyt, Ginny nukkuu viereisessä huoneessa."
"Raahaa sitten sulokas ahterisi ulos, odotan sinua kerrostalonne pihassa viiden minuutin kuluttua", Draco sanoo. "Äläkä lähde liian vähäpukeisena. Ei olisi kovin kiva yrittää herätellä sinua hypotermiasta, tänne nimittäin jäätyy untuvatakissakin."
*
tuut, tuut, tuut*
Hetken Harry vain tuijottaa vastapäätä olevaa seinää mitään näkemättömin silmin, kunnes tajuaa lähteä pukemaan päällensä lämpimiä kuteita ulkona oleskelua varten.
Mikä helvetin ongelma sillä hillerillä on kun houkuttelee minut ulos jäätävään pakkaseen keskellä yötä, Harry ajattelee katkerasti, mutta lähtee kuitenkin pian ulos kotiovesta pimeään rappukäytävään. Hänellä ei ole tapanaan jättää ystäviään yksin pulmiensa kanssa. Hän auttaisi jos vain voisi. Hänen askelensa kaikuvat tyhjässä rappukäytävässä kun hän astelee portaita alas toiseen kerrokseen, ja siitä taas alas katutasolle. Hänen katseensa osuu heti ulko-oven nähdessään ulkona seisovaan vaaleahiuksiseen mieheen, joka seisoo jäykässä asennossa selkä ovea kohti. Harry astelee ovelle, avaa sen ja meinaa saada sydänkohtauksen kun Draco kääntyy äkisti ja halaa häntä lujasti. Harry kietoo käsivartensa kylmettyneen, mutta yhtä kaikki täydellisen vartalon ympärille. Draco alkaa täristä hillittömästi ja Harry vetäytyy kauemmas nähdäkseen Dracon surulliset kasvot joilla valuu kyyneliä kuin pienenä purona.
"Mikä sinun on?" Harry kysyy hiljaa pitäen säikähdyksen poissa äänestään. Hän pyyhkii kyyneliä pois vaalean miehen poskilta etteivät ne jäädy siihen.
"Minä kaipasin sinua niin julmetusti, Harry", Draco vastaa kuiskaten, katsoessaan Harrya suoraan silmiin. Harry ihmettelee, miten mies saa puhuttua niin tasaisesti vaikka itkee vuolaasti samalla. Hän vetää syvään henkeä ja lähtee johdattamaan Dracoa kapealle lenkkeilijöille tarkoitetulle reitille. Hän ehdottaa pientä kävelyä surulliselle miehelle, joka nyökkää ja niiskauttaa nenäänsä.
Kauan he kävelevät hiljaisuuden vallitessa. Kävelevät ikuisuudelta tuntuvan ajan katulamppujen loisteessa, pakkaslumen naristessa kenkien alla, suurten, huurteisten lehtipuiden suojassa pienten lumihiutaleiden leijaillessa hitaasti maata kohden. Hiljaisuus ei ole kiusallista; hiljaisuus on samanlaista rauhallista hiljaisuutta ilman vaivautuneisuuden häivääkään kuten sodan jälkeen kun he palasivat Tylypahkaan suorittamaan opintonsa loppuun ja alkoivat viettää aikaa yhdessä. Se on rauhallinen ja kaunis hiljaisuus täynnä sanomatta jääneitä asioita, ja kumpikin heistä ymmärtää toista täydellisesti.
Noin puolen tunnin kävelyn jälkeen kaksikko saapuu pienelle hengähdysalueelle jossa on pieni puinen katos penkkeineen. Draco viittaa Harrya tulemaan perässään ja kävelee penkin luokse, pyyhkii enimmät lumet pois istuimelta ja istahtaa alas. Harry katsoo poikaa arvioiden tämän mielialaa ja istuu miehen viereen. He katsovat toisiaan silmiin.
"Merlin, et ihan tosi arvaa kuinka kova ikävä minulla on ollut, senkin arpinaamainen niljake", Draco sanoo ja hänen toinen suupielensä nousee pieneen hymyyn. Kyynelvanojen jättämät jäljet ovat kylmästä punaiset.
"Minullakin oli sinua ikävä, botoxiposki", Harry vastaa ja virnistää Dracolle.
"Ääliö."
Molemmat purskahtavat remakkaan nauruun. Nauru venyy ja venyy, kunnes kummankin vatsalihaksiin koskee(ja se on paljon vaadittu se!) ja silmistä valuu runsaasti naurunkyyneleitä. Nauru kaikuu autiolla aukiolla, rientää päästä päähän ja takaisin kunnes haihtuu ja valuu lumihiutaleiden mukana alas maata peittävään lumivaippaan. Miesten poskilla virtaavat ilosta vuodatetut kyynelet putoavat talvivaatteiden pinnalle erimuotoisten lumikiteiden sekaan.
Naurun lakattua miehet katsovat toisiinsa.
"Tiedätkö", Harry aloittaa ja epäröi hetken. "...joskus minusta tuntuu, että olisi parempi jos löytäisin sinut viereltäni nukkumasta Ginnyn sijasta. Joskus todella toivon että sinä asuisit kanssani, jakaisit elämän ilot ja surut kanssani ja olisit se, jota rakastaisin loppuun asti."
Draco laskee katseensa käsiinsä jotka hän siirtää Harryn käsiin. Hän puristaa toisen käsiä niin lujasti kuin vain kohmeisilla näpeillään pystyy ja hymyilee.
"Ehkäpä se voisikin olla niin", Draco sanoo ja kohottaa jälleen katseensa toisen vihreisiin silmiin. Kylmän harmaat silmät ja kirkkaan vihreät silmät tuijottavat toisiaan, kunnes Draco kumartuu hitaasti lähemmäs, sulkee silmänsä ja painaa huulensa Harryn huulille. Harryn kohmeesta hitailla aivoilla kestää hetken, ennen kuin tämä tajuaa tilanteen. Draco on jo lähes vetäytymässä pois pettyneenä toisen reagoimattomuuteen, mutta Harry nappaa miehen takaraivosta kiinni ja vetää hänet taas lähelle itseään.
"Ei, älä lopeta vielä", hän kuiskaa vasten luihuisen huulia ja painaa suukon tämän leualle. Dracon huulet vaeltavat Harryn nenänpäästä otsalle, otsalta alas vasemmalle poskelle ja siitä huulille. Harry uppoaa suudelmaan, ja joutuu pian vetäytymään hiukan kauemmas vetääkseen henkeä.
"Huulet kuin enkelin", Harry kuiskaa ja Dracoa alkaa naurattaa.
"Hemmetinmoinen pehmo sinustakin tullut", vaalea mies virnuilee, nousee ylös penkiltä ja ojentaa kätensä rohkelikollle. "Tule, lähdetään ettei naisesi huolestu turhaan."
***
/
kommentit on enemmän kuin tervetulleita 
