I am addicted to the perceived fate (S)

[Zarya]

Title: I am addicted to the perceived fate (Olen riippuvainen hahmoitetusta kohtalosta)
Kirjoittaja: Zarya
Beta: Carolynnelle hirvittävästi kiitoksia ^^
Ikäraja: S
Genre: angst
Warnings: itsetuhoisuus
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä idean ja tekstin.
Summary: ”Harry Potter tiesi kohtalonsa.” Kohtalonsa tietämisellä on ihmeellinen valta ihmiseen.
A/N: Kaikki kunnia vain Dir en greyn kappaleelle Kodou (ihanin biisi ikinä, näin btw.), mistä tuon otsikkolauseen vetäisin ja mihin ficin perustin.
Tämä on sitten kirjoitettu ensimmäisen kerran ennen DH:ta, ja muokkailin tätä sitten lukemisen jälkeen, jolloin siitä tuli omituisella tavalla spoilaava. Mutta siis näin heti ensimmäiseksi, unohtakaa koko DH:n juoni. Tehty? Noin, nyt olette valmiita lukemaan ficin.
Niin, ja kommenttien antaminenhan ei ole millään tavalla kielletty. ^^


I am addicted to the perceived fate
(Olen riippuvainen hahmoitetusta kohtalosta)
 
 
Harry Potter tiesi kohtalonsa.
 
Hän oli kuullut siitä joka ikinen päivä yksitoistavuotissyntymäpäivänsä jälkeen, eikä hänen annettu unohtaa sitä. Hän oli poika-joka-elää, velhomaailman tuleva pelastaja, pimeän lordin kukistaja ja rauhan palauttaja.
 
Hänet nostettiin muita ihmisiä korkeammalle, häntä katsottiin ylöspäin. Hänen taakkansa tiedettiin ja häneen uskottiin – hänhän tulisi pelastamaan maailman. Ja vähitellen ihmiset unohtivat katsoa häntä ihmisenä ja he näkivät hänet ainoastaan sankarina.
 
He näkivät hänet pelastajanaan.
 
Ja vähitellen Harry Potter alkoi itsekin uskoa siihen.
 
Hän ei koskaan ollut tuntenut itseään suureksi sankariksi tai mitenkään mahtavaksi, mutta kyseessähän oli hänen kohtalonsa.
 
Se valoi häneen uutta uskoa mahdollisuuksiinsa ja kuunnellessaan Ennustusta hän tunsi nyt päättäväisyyttä. Koska niinhän ennustuskin sanoi, ”…jommankumman on kuoltava toisen kädestä, sillä kumpikaan ei voi elää, jos toinen on hengissä…”
 
Tietenkin hänellä kävi mielessä häviön mahdollisuus. Entä jos pojasta-joka-elää tulisikin poika-joka-kuoli?
 
Silloin hänellä oli hänen ystävänsä auttamassa ja tukemassa häntä, ja silloin hän päätti, että jos hänen oli kuoltava, hän veisi Voldemortin mukanaan.
 
~*~
 
Kuudennen kouluvuotensa lopussa hän menetti Dumbledoren, mikä oli hänelle kova isku, mutta hän jatkoi silti, vaikka sota riehui nyt avoimesti heidän ympärillään ja joka päivä kuultiin uusista kuolleista, paenneista jästisyntyisistä ja ministeriön uusista tempauksista.
 
Hän etsi jokaisen hirnyrkin ja tuhosi ne yksitellen, sodassa kuolleiden ystäviensä kasvot mielessään. Pimeyden lordin valta kasvoi tämän tuhotessa esteet tieltään, mutta samalla Harry Potter, velhoyhteiskunnan toivo, Valittu, tuhosi pala palata Voldemortia.
 
~*~
 
Kun Harry Potter sai kuulla, että hän itse sisälsi viimeisen palan Voldemortin sielusta, että hän itse oli hirnyrkki, hänen maailmansa romahti. Mutta romahtaminen oli ohimenevää. Loppujen lopuksi, hänhän oli aina tiennyt tämän.
 
Ja nyt viimein hän oli varma kohtalostaan. Niin alkoi Harry Potterin viimeinen etsintäretki ja jokainen päivä vei hänet lähemmäs viimeistä taistelua.
 
~*~
 
Ja viimein se päivä tuli.
 
~*~
 
Tylypahkassa riehui taistelu Voldemortin päätettyä valloittaa noitien ja velhojen koulu suuruutensa merkiksi. Sinä iltana jouduttiin todistamaan monen ihmisen kuolemaa, sillä koulun oppilaat ja opettajat eivät suostuneet antautumaan kuolonsyöjien tulviessa kouluun.
 
Monet tutut kasvot Harry Potterin vierellä vääristyivät tuskasta ja lattialla oli vaikea liikkua kompastelematta kaatuneiden ruumisiin. Remus Lupinin kuolleet silmät tuijottivat häneen lattialta, kuolonsyöjä Dolohov makasi kauempana jonkun saatua kostonsa.
 
Taistelu ei tuntunut loppuvan koskaan, vastapuolet olivat liian tasaväkisiä.
 
~*~
 
Sitten hän tuli.
 
~*~
 
Se oli hetki, jota he kummatkin olivat odottaneet vuosia. Ilma kaikui tuskanhuudoista ja oli tiheänä kirouksista, mutta he eivät nähneet muuta kuin toisensa.
 
He aloittivat.
 
Ja lopulta, kuten kaikki oli alkanutkin, se myös loppui. Kaksi ääntä huusi, vihreä valo välähti, ja hetken ajan he kummatkin seisoivat paikoilleen jähmettyneinä, ennen kuin loitsu ehti kohteeseensa.
 
Harry Potter kaatui ensin, tuntien tyhjyyden huutavan hetkeä ennekuin vihreä valo osui häneen, tuntien kohtalonsa täyttyvän, ja sitten maailma loppui.

Lordi Voldemort oli voitettu.
 
~*~
 
Harry Potter heräsi viikkoa myöhemmin Pyhän Mungon taikatautien ja –vammojen sairaalasta, sielu ehjänä ja nyt, viimein, hänen kohtalonsa oli täytetty.
 
~*~
 
Hän jatkoi elämäänsä Auroriosaston nuorimpana päällikkönä, napaten jäljellejääneitä kuolonsyöjiä. Kuitenkin hänen innokkuudestaan puuttui terä. Hän johti yhä taisteluita, mutta hänen sydämensä puuttui pelistä, ja ajan myötä hänet erotettiin päällikön virasta.
 
Hän vetäytyi omaan rauhaansa, kauas mediasta. Hän tapasi yhä ystäviään, joi heidän kanssaan teetä ja puhui vanhoista ajoista oudolla haikeudella, joka karmi hänen ystäviään, joiden silmien edessä hän kuihtui kuihtumistaan.
 
Sillä Harry Potter oli saavuttanut elämänsä tarkoituksen, kohtalonsa, ja se oli jatkanut matkaansa ilman häntä.
 
Sillä sinä päivänä hänen olisi pitänyt kuolla, ja vaikka hän yhä eli, oli kuolema hiipinyt hänen silmiinsä.
 
~*~
 
Vuonna 2000 heinäkuun 22. päivä, juuri ennen 20-vuotis syntymäpäiväänsä, löytyi Harry James Potter kotoaan hirttäytyneenä.

[Carolynne]

Tämä on niin hyvä ^^ Paranee vain koko ajan joka lukukerralla.

Henkilökuva tässä on todella hieno ja taitavasti rakennettu, hyvin uskottava. Olet hyvin osannut kuvailla koko Harryn tilanteen, kirjojakin miettiessä asiat menevät juuri näin. Harryn elämä tuntuu johtavan pelkästään Voldemortin kohtaamiseen, ja loit hienon psykologisen asetelman saamalla Harryn itsensäkin tajuamaan sen.

Kappalejako oli mukava ja helposti luettava, näin jäsenneltyä tekstiä on kiva lukea. Myös ficin toteava ja kertova tyyli toimi juuri tämänlaisessa tekstissä loistavasti. Mukana oli todellisia helmiä lauseiksi, niitä jo sinulle hehkutinkin, mutta seuraava vain teki minuun niiiiin suuren vaikutuksen, että pakkohan se on vielä quotata ^^:

...tuntien tyhjyyden huutavan hetkeä...

En ole muuten ennen lukenut parituksetonta tai edes parituksiin viittaamatonta ficciä Harrysta, yleensä muistakin todella harvoin, joten tämä oli tervetullut uudistus ^^ Osoitit taas, että hyvän ficin ikärajan ei tarvitse olla NC17 ja parituksen yksi suosikeistani.

Kiitän paljon, että sain betata tämän ja nauttia tästä!
Carolynne

[Voldemort]

Tämä on kyllä aivan loistava ja juuri sen takia, että tämä tuntuu niin uskottavalta. Harry on elänyt käytännössä koko nuoruutensa Voldemortin pelossa ja toisaalta tämän tuhoamista varten. Se on ollut päämäärä - tappaa Voldemort ja nyt kun se on tapahtunut, uskoisin että Harry joutuu sen vuoksi kriisiin. Niin kuin tässä kuvataan. Se ei voi olla jättämättä jälkeään eikä ole vaikeaa ollenkaan kuvitella, että lopulta se voisi johtaa tuohon, että Harry tappaa itsensä. Kuvitelkaa miten uusi tilanne se on Harrylle, että hänellä ei olekaan sitä tuttua uhkaajaa hengittämässä niskaan eikä hänellä olekaan tehtävää, jota hänelle toitotetaan. Hänhän on aivan tyhjän päällä psykologisesti. Vaikka voisi kuvitella Voldemortin kuoleman tuovan hänelle onnellisuuden, niin ei välttämättä käy, koska ihmisen psyyke on joskus todella kummallista. Ehkä olen julma, mutta virnistelin tätä lukiessani. Mieleeni tulee väistämättä, että sen jälkeen kun on tappanut mahtavan pimeyden velhon, Harrysta voi tuntua myös siltä, että mikään ei ole tavoiteltavaa tai sen arvoista. Se voi viedä masennukseen.

[Sweetie]

Oho.

Viimeisen lauseen luettuani vetäisin suht terävästi henkeä. Ja sitten tuijotin ruutua hetken epäuskoisena.

Tämä oli hyvä. Sopivan lyhyt, mutta kuitenkin sisällöltään mielestäni todella hyvä ja hyvin kerrottu ja uskottavasti.

[newyn]

Tämä on hieno. Piti lukea toisenkin kerran heti perään. Tosiaan upeasti kerrottu ja kuvailtu, ja loppu on uskottava, oikeastaan.  Ja minähän pidän kaikesta vähän surullisesta, ja siksi kai pidin tästäkin niin paljon.

Tuolla lopussa on pieni virhe,  20-vuotissyntymäpäivä on luullakseni yhdyssana. Mutta ei tuo nyt niin haittaa, minua ainakaan.