Sallittu, Lily/Severus, angst, fluffy
Otsikko: Paperia nuolevat puut eivät karkota tuskaa
Kirjoittaja: mä, eli Libahunt
Beta: Needled laiho
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Lily/Severus
Genre: angst, kevyttä fluffya
Summary: Tylypahkassa vietetään joulua ja Severus uppoutuu muistelemaan taas Lilyä.
A/N: Oli hyvin vaikea päättää heitänkö tämän tänne vain Puddifootin teehuoneelle. Angsti tuntui kuitenkin siltä pääasialta tässä, joten laitoin tänne. Joo ja otsikko on taas sanonko mistä... Oli vaikea keksiä nimeä, joten tuli tommonen.
Paperia nuolevat puut eivät karkota tuskaa
Severus istui tavattoman vaiteliaana ja poissaolevana omalla paikallaan pöydässä. Hän ei edes luonut äkäistä katsetta tokaluokkaisiin, jotka heittelivät taiottuja paperilennokkeja toisilleen.
”Severus, oletko maistanut paahtopaistia? Erittäin nautinnollista”, Albus sanoi ja hypisteli tonttulakkia iloisena päässään. Oli sanomattakin selvää, että rehtori rakasti joulua, vaikka vain muutama oppilas oli jäänyt Tylypahkaan sitä viettämään.
Liemimestari ei vastannut vaan tuijotti tyhjä ilme kasvoillaan lautastaan, joka säteili koskemattomuuttaan. Albus ei kysellyt asiasta enempää, sillä Filius Lipetit oli kääntynyt hänen puoleensa kertomaan vitsiä jättiläisestä ja kääpiöstä. Vaikka vitsi oli sama kuin joka vuosi, Albus nauroi sille aina yhtä makeasti.
Severus nousi pian pöydästä ja yritti olla ajattelematta vatsan murinaa mennessään omaa huoneistoaan kohti. Hän varmisti ensin lukon ja istui sen jälkeen sohvalle sytyttäen takkaan tulen. Liekit nuolivat puita, ja Severus katsoi niiden menoa, kaivaen taskustaan valokuvan.
Mies tuijotti sitä hetken aikaa muistellen menneitä ennen kuin heitti sen tuleen. Hänen oli turha surra, ei sillä mitään saavuttaisi. Severus katsoi valokuvaa, joka paloi hyvää vauhtia vieden nauravan punahiuksisen Lilyn mukanaan.
Hän tiesi, että aamulla kuva olisi taas ehjänä yöpöydän laatikossa - tuska oli liian suuri, siitä ei vain voinut päästä irti. Eikä Severus edes halunnut irrottautua tuskastaan, Lilyn nauravaiset kasvot saivat hänet aina hymyilemään, eikä tuska ollut mitään sen rinnalla.
