Nimi: Pakkasmaalauksia ikkunoissa
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: S
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia rajojaParitus: Theodore/Daphne
Genre: öm... aavistus drama ja random, ...fluff?
Vastuuvapaus : En valitettavasti omista ketään tutuista hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Viimeinen kursivoitu lause on Laula ihmisille kappaleesta, joka on älyttömän kaunis. En siis saa tästä mitään rahallista voittoa, enkä edes haluaisi. Omistan vain oman mieleni tuotoksen.
Omistus:
Upsilalle menee. ♥ Onnee paljon palanen. Ei sitä joka päivä synttäreitä juhlita.
A/N:
shaylille kiitos sanojen heitosta ja sotimisesta, että sain tän yhessä illassa kirjotettua. Hettiä oon kirjottanu oikeesti vaan ficin tai pari, joten tosi epävarmoilla jäillä ollaan liikenteessä. Varsinkin, kun tästä parista puhutaan. Harvoin tulee luettua, joten en tiiä onko samankaltaisi kirjoitettu. Hieman lyhkäseks tää jäi, mutta toivottavasti tästä pidetään! Kommenttia saa kirjottaa enemmän kuin mielellään.
Pakkasmaalauksia ikkunoissa
Theodore katsoo Daphnen sinisiin silmiin ja tietää rakastavansa. Hän kuiskii toiselle onnentoivotuksia ja kieltäytyy ajattelemasta sitä silmäkulmassa vilkkuvaa ruskeahiuksista. Ei se ole rakkautta sitä kohtaan, hän välittää Daphnesta. Piirtelee sormenpäillään näkymättömiä viivoja paljaisiin olkapäihin ja suutelee niskaa. Tuudittautuu nuoren naisen ääneen.
Täysi-ikäisen. Häntä pari kuukautta vanhemman, iloisemman ja ehdottomasti piikikkäämmän. Daphne puhuu maailmasta, taivaalla loistavista tähdistä ja kysyy
voidaanko mennä yöllä katolle juoksemaan kilpaa tuulen kanssa. Ja Theodore vastaa
tietysti kulta.
He kävelevät pitkin kivikäytäviä käsikädessä ja Daphnen ympärillä onnentoivottelijoita. Ei sitä joka päivä täytetä seitsemäätoista. Sai käydä tupakilla, kun haluaisi, vaikka tuntien rajoittamaa aikaa täytyikin noudattaa. Ostaa tuliviskiä, eikä kukaan opettajista voisi valittaa juomisesta.
Theodore piiloutuu Daphnen kanssa seitsemännen kerroksen syvennykseen, jossa on iso ikkuna. Tänään ei kelpaisi enää kenenkään muun seura. Ikkunaan puhalletaan lämpimällä hengityksellä huurustumia ja piirretään sattumanvaraisesti viivoja tai ehkä jopa sanoja. Hopeisen värinen viltti lämmittää, muttei yhtä paljon kuin toisen keho. Daphne painautuu Theodore vasten ja huokaa. Silittää nuorenmiehen käsivartta ja toivoo, että koulu olisi pian ohi. Toisaalta se pelottaa – mitä sitten? Minne seuraavaksi? Kädet kiertyvät paremmin olkien ympärille ja käytävältä sammuvat kynttilöiden luomat varjovalot. Hetken aikaa täysin pimeää, kunne pikku hiljaa alkaa hahmottaa toisen ääriviivoja.
Sormet hipovat aavistuksen karheaa leuan linjaa ja Daphne mutristaa huuliaan. Theodore ei ole siistinyt leukaansa taaskaan. Tänään ei kuitenkaan valiteta, aika kuluisi pian liian nopeasti ja sitten täytyisi palata tupaan, ettei arkaluontoisia kysymyksiä nouse pintaan.
Vaikka nekin saa pakkasen viileillä katseilla hiljennettyä, silti ne jäävät kaikumaan takaraivoon, eikä niihin osaa vastata edes itse.
“Paljon onnea kultaseni”, Theodore kuiskaa vaaleiden hiusten sekaan ja Daphne vastaa sanoihin suudelmalla. Ulkona pakkanen kiristyy, pyörittää kuunvalossa hattaralunta tanssin tapaisesti ja maalaa Tylypahkan suuriin kuin pieniin ikkunoihin pakkasmaalauksia. Sormenpäillä piirretyt viivat jäävät eloon ja ehkä seuraavana aamuna niitä ei enää ole. Vain hataran auringon lämmittämiä ääriviivoja pyyhittynä unholaan, vaikka ne on ikuistettu muistoihin.
Kerro liikkeillä tanssijan: minä rakastan, minä välitän vieläkin