Miksi merkitset minulle liikaa | S | J/L (S/R)

[DulzGraham]

Kirjoittaja: Duzku
Beta: -
Ikäraja: S
Genre: Romance
Paritus/Hahmot: pääasiallinen James/Lily
Disclaimer: En omista Potteria. Jos omistaisin, voi olla, etten kirjoittaisi tässä suomenkielistä fanfiktiota. Omistan vain oman itseni ja kaiken sen , mikä tässä on minua itseäni. Minua ei palkita tästä.

Summary: Rakkaus herää karmiininpunaisiin lehtiin, nenää kutittelevaan sulkakynään

A/N:
Eksyin Hunajaherttuaan, kuten tyhmempikin voi huomata. Tiedä sitten onko hyvä vai huono asia.

Tällä ficillä solmin Vuodenaikahaasteen paperin ja nauharuusukkeen hellään syleilyyn. Syksy<3 Ja kelmit...

Vaikea kertoa tästä mitään. Oli puurtamista ja pakertamista ja epäonnistumisen turhauttamaa nakutusta, mutta valmista tuli, lopputuloksesta ei puhuta. Näette sen alla.
Kertokaa kiltit mitä piditte. Kiitos! (Jo näin etukäteen, kommentit= jokaisen ficcarin elämän leipä<3)




Miksi sinä merkitset minulle liikaa



Sinä syksynä Lily alkoi rakastua. Rakkaus hiipi hänen punapäähänsä punaisten lehtien alta ja ruskeista silmistä ja hieman liioitellun herrasmaisista elkeistä.

Sinä syksynä rakkaus aloitti pesänrakennuksen hänen nuoruudentilavassa sydämessään. (Nuoruudentilava sydän on sopivina hetkinä niin tilava, että sinne mahtuu koko maailma ja vielä jää tilaa.)

Syksy tulvi linnaan villasukkakeleinä ja satunnaisina villeinä tuulenpuuskahduksina Siriuksen rynkyttäessä oleskeluhuoneen ikkunoita auki kiinni auki, eräs maanantaiaamupäivä takkoihin hulmahtivat sopivan miedot liekit. Lily törmäsi säikähdyksestä taakse loikanneen Siriuksen kaatamaan Jamesiin ja punastui punaisten hiustensa rajaa myöten. Jamesin kädet käväisivät hänen käsivarsillaan, hänen sydämensä pysähtyi ja hän perääntyi myrkyllisesti jättäen Jamesin puremaan itsesyytöksistä turhautuneena huuliaan.

Syksy laveerasi majesteettisilla auringonlaskuillaan järvenselkää ja Lilyllä oli tapana uittaa varpaitaan aivastukseen asti kylmässä rantavedessä ja vain haaveilla, jos hän voisi soudella täällä erään nimetyn komistuksen kanssa, kalmari jäisi auttamatta niiden treffien ulkopuolelle, ja treffit, hän tahtoi ehdottomasti treffikutsun tänä viikonloppuna! Kermakaljasuukkoja, hän tirskahti ja ujuttautui uneksimaan polttavista tuliviskisuudelmista ja sinisistä ruusuista, eikä osannut sanoa miksi sinisistä. Eihän Jamesilla ollut sinisiä silmiä.

Vaahteranlehtikruunu hiuksissaan Lily pyöri punaisenkeltaisenkirjavassa tuulessa ja kummitteli tietämättään seuraavat yöt näyn nähneen Jamesin unissa. Sinä maagisena syksynä Sirius sai kuulla niin turhauttavan monta epävireistä balladia varatun suihkunoven takaa, että hän harppoi kuralätäköiden yli taikaolentojen hoidon tunnille potkimaan kengänkärkensä pöydänjalkoihin tasan tarkkaan Lilyn takia. Pöydänjalkoihin siksi, ettei halunnut tulla kovin pahasti kirotuksi ja siksi, ettei halunnut kuulla Jamesin naurua sitten joskus tämän saadessa kuulla hänen epäonnistuneesta ja turhasta kostoyrityksestään.

Lily huomasi Siriuksen nykyään joka paikassa, yhä useammin siellä minne katsoi. Siriuksen ääni kimpoili hänen korviinsa vuodenajan koleuttamissa tyrmissä ja auringon tutkiskelemissa torneissa ja koleissa aamuissa kasvihuoneilla ja huomaamattaan hän antoi Siriuksen liukua lähelle, koskettaa, katseilla ja sanoilla ja kauniilla sormilla, hän antoi pojan kutsua itseään Lilyseksi ilman kirouksia, hän antoi Siriukselle aikaa ja sulkakynänsä. Lainaan, tietenkin, vaikka aikaa olikin vaikea periä takaisin. Sirius lupasi varastaa korvaukseksi ajankääntäjän, ja Lilyn silmät syttyivät kuin syttyivätkin villiin intoon, hetkeksi, ja sitten taas uudeksi hetkeksi.

Sirius hukkasi sulkakyniä päätähuimaavaa vauhtia. Lily hymähteli ja osti parilla sulmulla uusia, säilytti niitä laukkunsa sivutaskussa nippuna samettinauhassa. Syksynvärisessä, pehmeässä kuin sammal Kielletyssä metsässä eräänä kuisena yönä, jona Remus tuli hakemaan omansa pois ja Lily löysi Jamiensa.

Ihan tavallinen huispausonnettomuus, Remus huohotti, mutta silti Siriusta tarvittiin sairaalasiivessä. Oliko sille syytä? Ehkä ei sillekään, kuinka Lily tuntui lähtevän kierrokselle Linnunradalle, jäätävä shokki jysähti hänen lävitseen hiustenlatvoista varpaankynsiin-

Miksi siellä tarvittiin Siriusta, jos James oli kunnossa? Miksi Remus ei suostunut katsomaan Siriusta silmiin, miksi Sirius nappasi Remuksen ranteet musertavaan pihtipuristukseen jos kyse oli vain yhdestä ryhmystä?

Yksi ryhmy? Ryhmyt olivat joskus tappaneet jonkun –

Hetkinen –

Sirius suuteli Remusta, ihan oikeasti suuteli –

"Mitä –"

Metsän laidassa Remus antoi Lilylle viimeisen lempeän tönäisyn lapaluiden väliin. "Juokse sinä Siriuksen puolesta."

Tarvitsiko kahdesti käskeä? Vetinen ruoho ja tummat pilvet vilistivät samaan tahtiin Lilyn päässä risteilevien ajatusten kanssa, eikä hän uskaltanut tarrata mihinkään kiinni, mutta hän tajusi ihmetellä vuorokaudenaikaa vasta käytävällä sairaalasiiven jykevien ovien edessä. Mitkä huispausharjoitukset olivat yöllä?

Lily laski kätensä oven pinnalle ja epäröi. Voisiko tämä olla jotain sairasta pilaa? Suuttumus leimahti. Totta kai tämä olisi pilaa – eikä sittenkään, Remus oli tullut oikeasti hakemaan Siriusta.

Hermostunut henkäys. Eikö kyse silloin ollut pilasta sitä suuremmalla syyllä?

"Mikä idiootti", hän kuiskasi itselleen, päätti kerrankin luottaa ja luikahti sisään.

Kuunvalossa kylpeviä valkoisia lakanoita. Hopeisia pikareita. Lääkepulloja, yrttejä ja kahdet sängyn eteen vedetyt verhot. Sydän hyppi maratonia kurkussa ylös alas ja aiheutti pahoinvoinnin aallon ja jähmetti hänet kiinni painautuvien ovien suojaan.

"Sirius?"

Käheä ääni veti Lilyn polvet veteliksi.

"Sirius? Hei, sano jotain? Mitä Remus sanoi?"

Lily nielaisi.

"Onko siellä Sirius? Remus... Eikö Sirius suostunut tulemaan?"

"Minä..."

Hiljaisuus.

"Lily?"

Lily ei osannut sanoa, kuulsiko äänestä silkka epäusko vai hätäännys vaiko sittenkin jotain muuta. Hän lähti kävelemään sänkyjen välistä käytävää pitkin, kevein askelin. Kunnes kompastui pestyyn alusastiaan ja irvisti ryminän kaikuessa pitkin hiljaisia seiniä. James heilautti päänsä pystyyn kahden sängyn päässä ja pamautti päänsä saman tien takaisin tyynyynsä.

Lily seurasi vaimeaa valitusta ja päätyi istumaan kylmälle tuolille Jamesin sängyn viereen. Hiljaisuus venyi venymistään heidän ympärillään ja Lily unohti puolustella itseään ja syitä täällä olemiselleen.

"Oliko se huispausonnettomuus?" hän ei keksinyt muuta sanottavaa. Jamesin silmät pysyivät kiinni, hän näytti kalpealta.

Kun James ei vastannut: "Hei, miksi Sirius ei olisi tullut?"

James liikahti sentään hitusen.

"Mitä kävi", Lily huokaisi lopulta lempeästi ja hivutti sormensa Jamesin peiton reunaan.

"Se oli..." heikosti. "Yksi kirous. Snivelluksen syytä..."

James kurtisti kulmiaan. "Anteeksi."

Lily tuhahti puristaen peittoa nyrkkeihinsä. Severus. Ja oliko James tällä kertaa tehnytkään mitään kielteistä. Lily huokaisi. Niiden kahden välisellä kitkalla oli oma tahtonsa, eikä sille voinut enää mitään. Ilmeisesti Remus oli valehdellut hänen takiaan. Mistä vetoa, hän hymyili, että huispausonnettomuus oli koodi kirotuksi tulemiselle.

"Kaikki menee... päin..." James nieleskeli. "Honkia..."

Lily ei osannut kuin puristaa peittoa käsiinsä. Tätä puolta Jamesista hän ei muistanut koskaan nähneensä, James oli ollut niin
raivostuttavan vahva jo yksitoistavuotiaana.

"...tänä syksynä..."

"Syksy on lempivuodenaikani", Lily huokaisi, hän ei jaksanut tolkuttaa mistään, häntä pelotti ja väsytti.

"Niin minunkin", James kuiskasi. "Ehkä."

Lily nuolaisi ylähuultaan. Mitä hän oikeasti teki täällä? Ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa.

"Ei sinun ole pakko olla täällä", James sanoi silmät edelleen suljettuina. Lily liikahti hermostuneesti.

"Miksi sinä merkitset minulle liikaa", James lähes vaikersi ja sai Lilyn koko sydämen pysähtymään. Totta kai hän oli kuullut sen
aiemminkin, mutta ei todellakaan näin, tilanne oli suorastaan absurdi, eikä James olisi hävinnyt enkelillekään maatessaan siinä kuulaassa kuunvalossa valkoisiin lakanoihin kietoutuneena –

"Liikaa?"

"En kestä sitä enää. Joku päivä tämä tappaa minut."

"James..."

"Ei minun ole pakko sanoa sitä. Jos et halua."

Lily hivutti kätensä Jamesin hiuksiin. "Sano se", hän kuiskasi.

James räväytti silmänsä auki. Lily nauroi hiljaa.

"Sinä – mitä –"

"Sano se."

"Minä rakastan sinua."

"Niin minäkin sinua."

Ja niin se oli tunnustettu.

[SpringRose]

Voi kun suloinen ja ihanan tunnelmallinen<3 Ihanaa kuvailua ja tunteet oikein paistoivat tekstistä. Aloin lähes itkemään tuossa 'Juokse sinä Siriuksen puolesta' kohdassa, siinä vain oli sitä jotain.. Ja Jamesin tuntemuksiin on todella helppoa samaistua.
Loppu oli ihana eikä sellaista lätisevää lässytystä.
Voi kiitos kiitos kiitos että kirjoitit tämän ficin! Rakastan sinua.
Suuresti kunnioittaen
SR

[Orenji]

Luin tämän ficin jo aikaisemmin, mutta olin siinä vaiheessa sitä mieltä, etten olisi osannut kommentoida tarpeeksi hyvin. No, olen edelleen sitä mieltä, mutta tässä sitä ollaan. Yritän siis parhaani mukaan joko tiivistää ajatuksiani järkevään muotoon, tai vaihtoehtoisesti antaa mennä lähes tajunnanvirtana. Koska tämä oli kuitenkin hieno ja vaikuttava ja pidän teksteistäsi muutenkin.

En tiedä oliko näin tarkoitus tehdä, mutta käytit sanoja paremmin kuin koskaan ennen. Ehkä hieman epätavallisia lausahduksia, mahtipontisia sanoja ja muuta sellaista, mutta upeaa tekstillä leikittelyä!
Sinä syksynä rakkaus aloitti pesänrakennuksen hänen nuoruudentilavassa sydämessään.
Tässä helppo esimerkki. Rakkauden pesänrakennus ja nuoruudentilava, olen aivan sataprosenttisesti myyty.

Tutustutit lukijat hahmoihin taas omalla tavallasi, kelmit ja Lily olivat hurmaavia kaikki. Lily näkökulmahenkilönä oli epäluuloja herättävä ratkaisu, koska en liiemmälti samaistu häneen, mutta ehkä teini-ikäisenä hän antaa paremmin periksi. Idea ei missään nimessä ollut huono, vaan mulla itselläni on jotain häntä vastaan... Parituksetkin olit tuonut hyvin esiin, Lilyn ja Jamesin romanssi eteni hyvin ja tekstistä tulkitsi Sirius/Remuksen lisäksi jopa Lily/Siriusta.

Tapahtumat etenivät omalla painollaan kovin sulavasti, missään vaiheessa en huomannut pahempaa tökkimistä tai katkoa. Jokunen sanavalinta ei ollut ihan täysin mieleeni, mutta muuten lukeminen oli aivan ihanaa. Lopetukseen vielä (kliseiset) rakkaudentunnustukset, niin ei voi muuta toivoakaan. En saanut puettua sanoiksi kaikkea sitä, minkä haluaisin kertoa, mutta kiitos silti tästä kauniista tekstistä. Arvostan.

[DulzGraham]

Ei multa löydy enää intoa pantata vastauksia noin ihaniin kommentteihin. Kiitos molemmille<3

SpringRose, kunnioitukset kuuluu sulle siitä, kun kehtasit kommentoida tätä. Ihana kuulla että huomasit ne tunteet, tunteita tässä haettiinkin. Ja mautonta lässytystä mulla olis tarkoitus vältellä ja pahasti. Kiitos vielä kerran :>

Ja sitten ihana Orenji, kommenttia saa ja pitää uskaltaa antaa vaikka olisi kuinka epävarma siitä oman palautteen sisällöstä. Se ongelma tiedetään, sama se on itselläkin.

Heh, tässä on toki enemmän sanaleikkiä kuin esim. noissa perhepotreettificeissä. Siitä saa syyttää syksyä- kuten myös kaikesta kuvailusta ja mahtipontisuudesta- koska mulle syksy on täydellinen muusa. Syksy on parhaimmillaan juuri niin hengästyttävän mahtipontinen ja sykähdyttävä, kaunis ja dramaattisen julkea, ei syksylle voi tehdä oikeutta muuten kuin ylisanoilla. Syksy- oli se sitten alku-, keski- tai loppusyksy, loputtoman sateinen tai korventavan helteinen tai tukahduttavaa sumua täynnä- on ehdoton kuningasvuodenaika allekirjoittaneelle. Syksyn kuvitteleminenkin ajaa tämän tytön hulluun euforiaan. Syksystä luojalle kiitos<3

Eikä tästä kapinaihmisestä ole käyttämään pelkkiä kliseisiä ilmauksia ja sanavalintoja. Sitten sinne tulee niitä täysosumia ja toisille vieraampiakin.

Lily näkökulmana. Totta puhuen on sääli, että kaikkialta iskostuu lähes lähtemätön mielikuva kikattavasta, pikkuvanhasta ja omantunnontuskia potevasta tytöstä, jolla ficeissä ainakin on ylikiltti mieli ja surkeat taidot tunnustaa asioita itselleen. Yritän muodostaa omaa kuvaa ihan alkuperäisten Rowlingin tietojen pohjalta... No, tähän Lily kuitenkin päätyi yksinkertaisesta syystä; kuvittelen hänet syksyihmiseksi. Toinen syy oli tietenkin J/L, koska sillä parilla kuitenkin on oma sijansa sydämessäni. Ja halusin esittää jonkun oman version kyseisestä parista ja Lilyn näkökulmasta siksi, koska James tai Sirius tai kuka-vain-versiosta olisi tullut angstista ruodintaa mm. Siriuksen ja Remuksen suhdeongelmista tai Siriuksen kenties uhmakkaastakin kiinnostuksesta Lilyyn (kyllä, vihjasin S/L:ääkin tuolla) tai Jamesin ja Siriuksen rakoilevasta ystävyydestä ja katumuksesta.

Eli siis helpompi näkökulma. Ja olisihan tuota toistakin näkökulmaa voinut kirjoittaa, ehkä joskus toisella kertaa<3

Ja kliseisyys. Hirttäkää minut, mutta joskus mikään ei toimi niin hyvin kuin kliseisyys. Eikä mielikuvitus osaa muuta kuin tukeutua tuttuun, tylsään ja turvalliseen.

Mutta taidan itsekin pitää tästä tekeleestä. Mieltä ilahduttaa kuulla muidenkin pitäneen, suuret kiitokset.

-Duzku