Tuttua ja turvatonta | K11 | Harry | tajunnanvirta-angst

[Hopearausku]

Ficin nimi: Tuttua ja turvatonta
Kirjoittaja: Hopearausku
Tyylilaji: dark, tajunnanvirta-angst
Ikäraja: K11
Varoitukset: Itsetuhoisuus
A/N: Salainen tehtävä -agenttihaasteeseen, tehtävänä oli kirjoittaa S-K18-ikärajan ficci tai originaali, jossa on vähintään yksi Finin varoitettavista teemoista ja julkaista se Finissä.

Tuttua ja turvatonta

Sodasta on kulunut jo vuosi. 

Vuoden päivät on Harry vältellyt muiden katseita ja sulkeutunut pieneen komeroon Kalmanhanaukiolla. Toimittajat eivät ole hakanneet ovia enää moniin kuukausiin – hyvä on jo voittanut, eikä velhomaailma enää tarvitse poikaa joka elää. 

Komerossa on tuttua ja turvatonta. Täällä Harry on kaukana kivusta muttei ajatuksistaan, seinät kaatuvat päälle ja hiljaisuus on kaikennielevää, mutta kukaan ei satuta häntä komerossa, jonka päällä kulkevat portaat, eivät kulje, kulkevat, eivät. Huutaako joku, pitikö hänen jo herätä? Lopulta Harry muistaa asuvansa yksin, ja jälleen hiljaisuus peittää alleen äänekkäimmätkin ajatukset. 

Veitsi on kumppani, joka auttaa tärkeissä tehtävissä. Harryn tehtävä on tappaa paha ja nyt paha on hänen sisällään - silloin veitsi tarjoaa viiltävää teräänsä ja vuodattaa pahan pois veren mukana. Arvet piirtävät karttaa käsivarsiin.

He eivät tiedä. 

Tuodessaan ruokaa Ron näkee kyllä silmät, joiden vihreä ei enää tuiki elämää. Ginny huomaa kyllä mustetahrat, joita vapisevat kädet jättävät kirjeisiin. Mutta he eivät tiedä, kuinka kyyneleet sotkeentuvat vereen suljettujen ovien takana. Kukaan ei tiedä, ei aina edes Harry itse.

Unen ja valveen raja on häilyvä, samalla tavalla kuin todellisuuden ja valheen, elämän ja kuoleman. Harry ei enää ole varma, millä puolella rajaa hän kulloinkin seisoo. Ja onko sillä väliäkään? Hän hengittää, vaikka on kuollut, pitää silmiään auki nukkuessaan ja kuulee, kuinka ilma kuiskii hänelle:
“Sinä olet paha.”

Hän on paha. Paha, paha, paha. 

Paha täytyy tappaa.

[Thelina]

Hui, olipa tämä hyytävä! On helppo kuvitella, että Harrylla on sodanjälkeen ollut vaikeaa, onhan hänen koko elämänsä ollut aikamoisia tragedioita ja vastoinkäymisiä täynnä. Tässä oli mielestäni todella hyvin kuvattu Harryn mielen järkkymistä, tajunnanvirtamainen teksti jotenkin heijasteli sitä Harryn oloa ja ajatusvirtaa hyvin. Ja miten kammottavaa ja osuvaa, että hän sulkeutuu juuri komeroon portaiden alle!

Huutaako joku, pitikö hänen jo herätä? Lopulta Harry muistaa asuvansa yksin, ja jälleen hiljaisuus peittää alleen äänekkäimmätkin ajatukset. 

  Arvet piirtävät karttaa käsivarsiin.

Nämä olivat erityisen hienoja kohtia minun mielestäni! Mutta voi miten surulliseksi tulin Harryn pahasta olosta aina toivoisin tarinoille onnellista loppua, mutta tämä tarina ei taida suotta olla täällä Pimeyden voimissa. Hieno teksti joka tapauksessa, kiitos kun kirjoitit!

[hiddenben]

Huh, olipa tämä ficlet-mitasta huolimatta sekä raskas että vaikuttava. Olet vanginnut upeasti tähän tuon Harryn ahdistuneisuuden ja pahan olon. Kuten Thelina, minäkin vaikutuin ja samalla ahdistuin siitä, että Harry löytää turvaa (vai löytääkö) pienestä komerosta portaikon alla, jossa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat. Tästä tuleekin jotenkin vaikuttava draamakaari, jossa komerosta alkanut tarina päättyy komeroon ja päähenkilö todella on muuttunut matkansa aikana - ja tässä ovat seuraukset.

Mielenkiintoista on myös se, miten Harryn annetaan olla ja miten kukaan ei osaa tai kykene auttamaan. Siitä tulee kyllä huono olo, sillä Harry silti tapaa ystäviään, hänellä on (ehkä) Oljo, jonka pitäisi pitää isännästään hyvää huolta, mutta silti Harry on niin avun tavoittamattomissa. Pidin todella paljon tuosta ajatuksesta pahan siirtymisestä ulkopuolelta sisälle ja osuu jotenkin hyvin siihen, mihin Harrya koulutettiin lähinnä Dumbledoren toimesta koko hänen teini-ikänsä: tappamaan paha. Jos on oppinut ajattelemaan tietyllä tapaa nuorempana, siitä on vaikea luopua ja tässä tapauksessa siitä muodostuu Harrylle pakkomielle ja sitä kautta sairaus.

Huh. Todella raskas teksti, mutta aivan todella taidokas, josta löytyy hurjasti kaikkea mielenkiintoista pohdittavaa ja keskusteltavaa! Hienosti kirjoitettu, kiitos tästä!

[Kaarne]

Salaisen sanaseuran jäsenet näemmä hienosti täällä koolla tätä ficletiä kommentoimassa, ah. hiddenben ja Thelina ovatkin sanoneet tästä jo paljon, mutta minäkin tulen sanomaan vielä jotakin.

Luin tämän jo eilen ja jätin välilehteen auki kommentointia varten, koska teksti teki kyllä vaikutuksen. Toki tällaisesta aiheesta on kirjoitettu ennenkin, mutta minusta on aina kiinnostavaa lukea hahmon itseinhosta ja siitä, miten käsitys omasta itsestä vääristyy, ja tuntuu, että se myös sopii hyvin sodan jäljiltä traumatisoituneeseen Harryyn. Tosi synkkähän tämä oli, mutta jotain lohtua ja toivoa sentään sain siitä, ettei häntä ole jätetty yksin, ja ehkä Ron ja Hermionekin vielä tajuavat asioiden todellisen laidan ennen kuin Harry ehtii kuolla.

Lopetus lause on todella tehokas ja jännitys rakentuu minusta tässä tekstissä hienosti lause lauseelta ja samalla synkät sävyt peittävät nuo heikot toivonpilkahdukset. Pidin myös tuosta pahuuden vuodattamisesta pois veren mukana, se on tehokas kielikuva ja rinnastuu myös kuppaamiseen, jossa paha veri vuodatettiin pois. Erityisen upea oli myös tuo "Komerossa on tuttua ja turvatonta", missä tuttu sanapari kääntyykin lopussa yllättäen erilaiseksi. Siitä tuli tosi vaikuttava twisti!

Kiitos, tämä oli kyllä erinomainen kaikessa lyhykäisyydessään. ♥

[Hopearausku]

Thelina, paljon kiitoksia kommentistasi ♥ Niinpä, onnellisia loppuja sitä toivoisin aina itsekin, mutta aina teksti ei vain tottele Olin noista lainaamistasi virkkeistä itsekin aika ylpeä, ihanaa kuulla, että ne kuulostivat hyvälle muuallakin kuin omissa ajatuksissa!

hiddenben, kiitos paljon kommentista! Ihanaa kuulla, että tämä teksti on ollut vaikuttava ♥ Avun saavuttamattomissa olevasta hahmosta on raskasta myös kirjoittaa, kiva kuulla, että tunnelma välittyy myös lukijalle.

Kaarne, suuret kiitokset kommentistasi! ♥ Juuri näin, ehkä Ron ja Hermione ehtivät vielä pelastamaan Harryn. Ihan rehellisesti sanottuna en kuppaamista edes tullut ajatelleeksi tätä kirjoittaessani, ehkä se on sitten siellä alitajunnassa pyörinyt kun moinen kielikuva on tiensä tekstiin löytänyt - ihan mahtavaa silti, että tällaisen yhteyden löysit

[Waulish]

Tervehdys Kommenttikampanjasta! Valitsin tämän tekstin listauksestasi, koska nopean vilkaisun perusteella tämä vaikutti kiinnostavalta. Minuun jotenkin vetoaa se ajatus, että Harry tavalla tai toisella romahtaa sodan jälkeen, kun hänen ei enää tarvitse kannatella koko velhomaailman kohtaloa harteillaan. On helppo uskoa, että hän kaiken jälkeen putoaa ikään kuin tyhjän päälle, vetäytyy julkisuudesta ja pitäytyy omissa oloissaan, kun se vihdoin on mahdollista - vaikkei se sitten lopulta tuokaan sitä toivotunlaista turvaa.

Pidän kovasti tästä tutun ja turvattoman yhdistelmästä ja vastakkainasettelusta. Toisaalta suljettu komero tuo turvaa ulkomaailmalta, kun ei tarvitse pelätä ahdistelevia toimittajia, mutta toisaalta sielläkään ei ole turvassa omalta mieleltä eikä yleismaailmallisilta uhkilta. On helppo uskoa, että eristyksissä omien ajatusten keskellä myös todellisuudentaju hämärtyy ja välillä ollaankin taas komerossa portaiden alla, entisessä kotikomerossa johon niin ikään liittyy niin turvaa kuin turvattomuuttakin: se on oma suojapaikka, mutta samalla se on vankila. Samaistun vahvasti Harryn kamppailuun sisäistä pahuutta vastaan. Minullakin oli elämässäni aika, kun koin olevani läpikotaisin paha ihminen ja rankaisin itseäni siitä, ja se lohduton kierre on kauhea. Vaikka kuinka satuttaisi itseään, ei pahuutta pysty kaivamaan pois eikä hyvittämään, vaan se on läsnä aina vaan, kun se kumpuaa omasta mielestä ja ajattelusta. Viheliäinen kehä.

Lohtua ja toivoa tähän tilanteeseen valaa onneksi se, ettei Harry ole kokonaan yksin. Hänen elämässään on yhä ihmisiä, jotka välittävät hänestä, käyvät hänen luonaan ja huolehtivat hänestä. Hekin varmasti huomaavat, ettei kaikki ole aivan entisellään, mutta toki ulkopuolisten on joskus todella vaikea nähdä toisen ihmisen tilanne kokonaisuudessaan ja aidossa valossa. Harrykin lienee hyvä kätkemään haavansa, niin henkiset kuin fyysisetkin, koska hänen on pitänyt pysyä vahvana koko ikänsä. Toivon niin, että Harryn läheiset osaavat auttaa häntä ennen kuin on liian myöhäistä.

Kiitos tästä vaikuttavasta lukukokemuksesta! -Walle

[Hopearausku]

Waulish, Harryn elämän synkkeneminen sodan jälkeen on minustakin hirveän mielenkiintoinen ajatus. Ihanaa kuulla, että tutun ja turvattoman yhdistelmä toimii! Varmuus omasta pahuudesta voi kyllä todella muodostua varsinaiseksi noidankehäksi, sitä yritin ehkä tässäkin tekstissä hakea. Toivottavasti olet päässyt eroon moisista ajatuksista ♥ Suuret kiitokset kommentistasi!

[flawless]

Huh, olipas ahdistava teksti. Lyhyydestään huolimatta erittäin pysäyttävä, vähäisillä sanoilla oli luotu tosi painostava ja ahdistava tunnelma. Tämä oli mielenkiintoinen katsaus vaihtoehtoiseen lopputulokseen, näen että tämä voisi olla mahdollinen skenaario, koska sota kuitenkin on kokemuksena psyykkeelle rankka ja se saattaisi aivan hyvin jättää jälkeensä tällaista tuhoa. Harry on hahmona siitä kiinnostava, kun hänessä on musta mahdollisuutta tällaisillekin synkemmille tulkinnoille.

Veitsi on kumppani, joka auttaa tärkeissä tehtävissä. Harryn tehtävä on tappaa paha ja nyt paha on hänen sisällään - silloin veitsi tarjoaa viiltävää teräänsä ja vuodattaa pahan pois veren mukana.

Tämä oli erityisen hieno. Musta se oli upea oivallus, että Harry koki että hänen tehtävänsä oli tappaa paha ja nyt hänestä tuntui pahalta sisältä, eli sisällä on pahaa joka täytyy tappaa, vau. Viiltelemisen kuvaaminen puhdistavana työvälineenä oli hyvin oivallettu myös. Tykkäsin myös siitä miten tuo "paha täytyy tappaa" toistui vielä lopetuksessa, lopetus oli ytimekäs ja tosi hyytävä ja pahaenteinen. Hrr. Lukukokemuksena hyytävä kuvaa tätä muutoinkin hyvin, erittäin kiinnostava hahmotulkinta ja hyvin kirjoitettu teksti. Kiitos!