Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin | S | Tuplaraapale

[Sielulintu]

Nimi: Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin
Kirjoittaja: Sielulintu
Ikäraja: S
Hahmot: Luna ja Ginny
Vastuuvapaus: Maailma ja hahmot kuuluvat Rowlingille. En saa tästä minkäänlaista taloudellista hyötyä.


Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin


On outoa, miten paljon aikaa on käytettävissä, kun sota on ohitse. Päivät eivät enää kulukaan tarvehuoneessa piilotellen. Enää ei tarvitse joka hetki miettiä, mitä kammottavaa Malfoyn kartanoon pesiytyneet kuolonsyöjät seuraavaksi keksivät hänen itsensä tai muiden vankien harmiksi.

Sen sijaan Luna täyttää päivänsä kaikella sillä, mikä ennen oli normaalia ja arkipäiväistä. Nyt kaikki tuntuu miltei jatkuvalta juhlalta. Hän kulkee useita tunteja kerrallaan Kotikolon pihamaalla ja kauempanakin. Ginny on kutsunut hänet kylään ensimmäistä kertaa. Luna hymyilee pelkästä ajatuksesta, että joku on kutsunut hänet itse vierailulle kotiinsa ja vieläpä useammaksi viikoksi. Tällaista ei ole koskaan ennen tapahtunut hänelle.

Kun Luna mainitsee asiasta Ginnylle, Ginny hymyilee hiukan surumielisesti. Luna vakuuttaa, että kaikki on hyvin, että hän on kiitollinen, eikä hänen puolestaan kannata olla surullinen. Hänellä ei ole ollut paljoa ystäviä, mutta nyt hänellä on, ja se on pääasia. Sodastakin on ollut jotain iloa, niin kamala kuin se olikin.

Luna muistelee kuulleensa, ettei mikään ole niin pahaa, ettei siitä seuraa edes hiukan hyvääkin. Voldemort oli jotakuinkin pahinta, mitä Luna osaa kuvitella. Niin vain hänenkin hirvittävistä teoistaan on koitunut jotain kaunista. Ihmiset kaikkialla ovat lähentyneet. Sota kaikessa kamaluudessaan on lujittanut siteitä. Sitä paitsi nyt aivan tavallinen auringon nousu Kotikolon pihalla tuntuu suuremmalta lahjalta kuin koskaan aiemmin.

[mursuhilleri]

Nyyh! Olipa tämä kaunis teksti! Vangitsit taitavasti Lunan vaatimattomuuden ja lempeyden näinkin lyhyeen tekstiin. Haluaisin lainata jonkin lempparikohdan, mutta kauneimpia kohtia oli niin monta, etten osaa päättää! Kirjoitat todella kauniisti <3

[Alice Katarina]

Onnittelut kommenttiarpajaisten voitosta! Päätin valkata sulta jotain uudehkoa Potteria, ja tämä kiinnitti huomion parituksettomuudellaan, kun niin usein itse ainakin tulee luettua (ja kirjoitettua) vain tekstejä, joissa paritus on etualalla. Ehkä näillä romanssilaseilla varustettuna näin kuitenkin tässäkin tekstissä lopulta enemmän kuin pelkkää ystävyyttä, mutta siitä huolimatta (tai juuri siksi) Ginnyn ja Lunan ystävyys tuntui hyvin vahvalta ja suloiselta. Ja kuten mursuhilleri sanoi, kirjoitat todella kauniisti!

Sen sijaan Luna täyttää päivänsä kaikella sillä, mikä ennen oli normaalia ja arkipäiväistä. Nyt kaikki tuntuu miltei jatkuvalta juhlalta. Hän kulkee useita tunteja kerrallaan Kotikolon pihamaalla ja kauempanakin.

Erityisesti pidin siitä, miten Luna näkee nyt sodan jälkeen sitä ennen tavallisilta tuntuneet asiat kuin juhlana. On varmasti huikea tunne kun ei tarvitse enää pelätä, ja ensimmäistä kertaa elämässä Lunalla on myös ystäviä, jotka välittävät hänestä. Tekstisi Luna on jotenkin ihanan kiitollinen kaikesta siitä, mitä hän on saanut. On myös kiva, että Ginny tuntee selvästi vähän huonoa omatuntoa siitä, miten Lunaa aiemmin kohdeltiin, koska eihän se kovin mukavaa ollut.

Sota kaikessa kamaluudessaan on lujittanut siteitä. Sitä paitsi nyt aivan tavallinen auringon nousu Kotikolon pihalla tuntuu suuremmalta lahjalta kuin koskaan aiemmin.

Varsinkin tämä kohta on kovin kaunis ja erittäin toimiva loppu!

Kiitos tästä suloisesta pätkästä!

AK

[Fiorella]

Hyvin lyhyt, mutta niin suloinen ficci. <3

Lunan arkipäivän kiitollisuus ja onni pienistä asioista korostuu tässä niin kauniisti. Tykkäsin tosi paljon.

[Crys]

Oih, tämäpäs hieno pikkupala! Tästä välittyi hyvin sekä lunamainen luonne että sodan ja vankina olemisen vaikutus siihen. Pohjimmiltaan Luna on yhä retiisikorvakoruinen tyttö jonka pää on pilvissä, mutta sodan traumat tummentavat yhä näitä pilviä hieman. Silti hän yrittää kovasti palata takaisin normaaliin ja suhtautuu kaikkeen ihanan positiivisesti <3 Voi snif, tuo Lunan ilo kun Ginny kutsuu hänet kylään ja hienon johtopäätöksen Luna vetikin tuosta, että kaikesta pahasta seuraa myös jotain hyvää. Hieno teksti, kiitos!

-Crys

[Sielulintu]

Mursuhilleri, Kiitos näin myöhässä ihanasta kommentista. Ihana kuulla, että tykkäsit ja tarkoitettu tunnelma välittyi.

Alice Katarina, kiitos paljon kommentista. Kiva, että Lunasta tuli esiin niitä piirteitä, joita hänelle ajattelin tätä kirjoittaessa. On varmasti tosiaan hyvin erilaista, kun ei enää olekaan sotaa tai tarvitse pelätä jatkuvasti. Ihanaa, että pidit.

Fiorella, kiitos kommentista, ja loistavaa, että Lunan kiitollisuus arkisista asioista nousi tästä hyvin esiin. Luna on kyllä ihana hahmo, ja hänen asenteestaan voisi ainakin itsellä olla niin paljon opittavaakin.

Crys, Kiitos paljon kommentista. Olipa kiva lukea sun ajatuksia Lunasta. HÄn on todellakin munkin mielikuvissa yhä se sama haaveellinen ja elämäniloinen tyyppi, joka aina ennenkin, mutta tietysti sota on häneenkin vaikuttanut. Hänen kohdallaan uskoisin sen tulevan esiin juuri tuollaisena arjen asioista kiitollisuutena.

[Salem]

Voi Luna! Tässä tekstissä oli ihana tunnelma. Sellainen jotenkin valoisa. Tykkäsin siitä ajatuksesta, miten Luna tuon koettelemuksen jälkeen arvosti ihan arkipäiväisiäkin juttuja. Niinhan sitä pitäisi tehdä, arvostaa niitä pieniä hyviä juttuja elämässä Vähän surku, kun Lunaa ei oltu oikein arvostettu ennen sotaa, mutta onneksi asiat muuttuivat.

Hän kulkee useita tunteja kerrallaan Kotikolon pihamaalla ja kauempanakin.

Ihana ajatella Lunaa vapaana vaeltelemassa, omiin ajatuksiinsa vajonneena. Oikein ihana pieni teksti, kiitos tästä.

[Waulish]

Tervehdys Kommenttiarpajaisista! Tämä teksti veti minua puoleensa, koska minun teki mieli lukea tässä hetkessä jotain Potteria ja nämä hahmot ja parituksettomuus kiinnittivät huomioni. Paljon näkee Lunaa ja Ginnyä paritettuina toisilleen, mutta joskus on ihanaa lukea ihan vain ystävyydestä, etenkin Lunan näkökulmasta, kun hän on ison osan elämästään ollut vailla perinteistä ystäväpiiriä. Ylipäätään on aina ihanaa lukea Lunasta, sillä hän on kaikessa välittömyydessään ja aitoudessaan yksi suosikkihahmoistani Pottereissa.

Tämän tarinan kiireetön, levollinen tunnelma vetää minut heti sisälleen, kuin lempeään ja lämmittävään halaukseen. Erityisesti minuun vetoavat Lunan ajatukset siitä, miten aivan arkipäiväiset ja tavalliset asiat ja tekemiset voivatkaan tuntua hyviltä ja arvokkailta, kun on joutunut käymään läpi kauheita koettelemuksia. Niinhän se on, että tavallisesti itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat eivät olekaan enää lainkaan itsestäänselvyyksiä, kun niiden puolesta on joutunut pelkäämään ja niistä on osittain ehkä joutunut luopumaan. Esimerkiksi kiireettömistä kävelyretkistä osaa varmasti nauttia aivan eri tavalla, kun sodan paino ei lepää koko aikaa harteilla eivätkä sen varjot vaani askelten kannoila.

Minua puhuttelee myös se, miten tästä tarinasta henkii sellaista yhteisöllisyyttä: sitä, että sota on ollut koko taikamaailman yhteinen koettelemus, eikä kenenkään tarvitse kantaa sitä ypöyksin. Se ajatus kietoutuukin ihanasti siihen, miten Luna on myös konkreettisesti saanut ystäviä esimerkiksi Albuksen kaartin kautta. Lunalle on jotenkin niin ominaista ajatella asioita positiivisesta näkökulmasta, ja tämän tarinan nimikkovirke sopiikin Lunan ajatusmaailmaan mainiosti. Tuollainen ajattelutapa tuo varmasti elämään lohtua ja luottamusta. Onneksi Ginnykin osaltaan tuo sitä Lunan elämään. Ihana ajatella, että kyläily Kotikolossa on Lunalle ainutlaatuinen kokemus ja miellyttävä sellainen. ♥

Kiitos kovasti tästä kauniista tarinasta ja tyynnyttävästä lukuhetkestä! -Walle

[Sielulintu]

Salem, kiitos paljon kommentista. Luna on tosiaan kiva hahmo kirjoittaa, vaikka on totta, että hänen kohtelunsa ennen sotaa ja Albuksen kaartia oli todella kamalaa. Ihanaa kuitenkin, että Ginny ja muut tulivat hänen elämäänsä sodan myötä, ja niinpä siitäkin koitui siten jotain hyvää.

Walle, iso kiitos pitkästä ja pohdiskelevasta kommentista, jota oli tosi kiva lukea ja mietiskellä itsekin, miten sota on vaikuttanut hahmoihin ja heidän elämäänsä. Oon ihan samaa mieltä, että Lunalle jotenkin sopii tosi hyvin tällainen positiivisuus ja kamalissakin asioissa niiden hyvien puolien näkeminen. Ihanaa kuulla, että tämän tunnelma välittyi sulle ja tykkäsit lukea. Tätä oli myös ihan todella kiva ja rauhoittava kirjoittaa.

[Hopearausku]

Tämä oli aivan ihana teksti! Komppaan muita siinä, että on aivan ihanaa lukea välillä ihan vaan "pelkästä" ystävyydestä (pelkästä on lainausmerkeissä, koska mielestäni ystävyyssuhde on ihan yhtä arvokas ja tavoiteltava asia kuin parisuhdekin). Vaikka paritustekstit onkin aivan hirvittävän söpöjä jne., on ystävyyssuhteessa jotain todella vahvaa ja kaunista - samalla tavalla tuetaan toisia ja ollaan ainakin henkisesti lähellä.

Ja voi että, miten onnellinen olo tuli itsellekin, kun Luna pohtii, että ensimmäistä kertaa hänellä on ystävä, joka kutsuu luokseen. Ihanaa, että yksinäisestä lapsuudesta (ja erilaisuudesta kiusaamisesta) on päästy eteenpäin, tekee varmasti myös todella hyvää mielenterveydelle ♥

Ihailen myös Lunan tapaa nähdä kaikessa jotain positiivista - se on taito, jonka toivoisi jokaisen ihmisen hallitsevan. Etenkin sodan jälkeen tarvitaan hyvyyttä ja sitä, että hyvä tunnistetaan. Taisteluiden vastakohtia ovat välittäminen ja rauha, eikä kumpaakaan saavuteta, jos keskitytään pelkkiin epäkohtiin. Tämä teksti henkii sellaista "ollaan kaikki rikki, mutta sentään ollaan rikki yhdessä"-fiilistä, joka on jollain tasolla lohduttava ajatus ainakin allekirjoittaneelle.

Kiitos tästä lukukokemuksesta! ♥