Title: Kuinka voisin unohtaa?
Author: Minä
Rating: S
Summary: And maybe I'd impress her
By being in a band and
Maybe if I act real tough
She'd let me hold her hand and
Maybe I'll win her heart
By writing this song about her
A/N: Kirjoitin tän yhdeltä istumalta. Niin ja tekstin on tarkoitus olla hieman sekavaa ja koko ajan eteenpäin soljuvaa. Tekstin on tarkoitus olla kaikki yhteen putkeen. Se ei vain mielestäni sovi jaksoittain, anteeksi todella paljon!
**
Et tiedäkään kuinka helvetin vaikeaa on olla homoseksuaali. Vittu, ei tässä näin pitänyt käydä ollenkaan.
Sinun piti vain tulla sille samalle helvetin espanjan kurssille. Sinun piti vain helvetti olla hauska ja vuoden vanhempi. Mikäs sen houkuttelevampaa? Sen opettajan piti vain helvetti sanoa, että valitkaa pari ja me olimme ainoat ilman paria. Tulit minun viereeni istumaan.
Ei, en kadu sitä, että rakastuin sinuuun. Ei. Ihastuin. En usko rakkauteen ensisilmäyksellä.
En sano, että olet täydellisin maailmassa. Kukaan ei ole. Se on liian klisee sanoa niin ja vaikka tykkäänkin kliseistä, en sano niin, koska se on jo liian kliseistä.
Tiedätkö, kiinnitin sinuun huomiota jo silloin laivalla kun oltiin menossa koulun ryhmäyttäytymiseen. Kuuntelin ja katselin sinua vaivihkaa koko laivamatkan. Sinun ja kavereidesi keskustelu kuulosti hauskalta, näytitte huomiota vetäviltä niissä agenttiasuissanne.
Ja sitten se espanjan kurssi. Opettaja sanoi, että kurssilla tarvitsee istua pareittain sillä teemme paljon paritehtäviä. Näin kuinka sinä istuit yksin takapulpetissa. Vilkaisin sinuun ja sinäkin näit minut istumassa yksin vaikket minuun ollut varmaan koskaan ennen kiinnittänytkään huomiota. En uskaltanut tehdä elettäkään liikkuakseni ja kun huomasin sinun tulevan viereeni, helpotuin.
Esittelit itsesi. Tiedätkö, en ole koskaan tykännyt nimestä Veera? Ja monesti havahduinkin muistamaan, että nimesi tosiaan oli Veera. Mutta nyt minä olen jo oppinut pitämään siitä. Se sopii sinulle, todella. Veera.
Meillä oli hauskaa. Olit vuoden vanhempi, käynyt lukiota jo vuoden ja tiesit opettajista. Tiedätkös, kutsun itsekin häntä Haniksi, sen jälkeen kun kerroit kielten opettajan lempinimen.
Siitä puhe mistä puute, todellakin. Puhun sinusta kaverilleni aina kuin mahdollista. Hän on tosi hyvä tyyppi, sanon. Ihan helvetin hauska, sanon. Tajuaisipa vain, että minun olisi pakko saada tämä tunne purettua ulos.
Ei ole ketään kelle voisin sanoa. Ei ketään johon turvautua. En uskalla kertoa, mitä siitäkin sanottaisiin. Homoseksuaali? Tiedän, että yksi meidän koulussamme on jo avoin homoseksuaali, mutten luokittele itseäni siihen kastiin. En ole koskaan kiinnostunut samasta sukupuolesta. Sinä olet kuitenkin erilainen. Et ole sitä samaa massaa kuin kaikkia muut. Et suihkuta lakkaa hiuksiisi, et pukeudu pillifarkkuihin, etkä kireisiin paitoihin.Olit poikamainen, siksipä luulen, etten oikeasti ole täysin homoseksuaali. Tunnen yhä vetoa miespuolisia kohtaan.
En nähnyt ripsissäsi meikkiä kuin kerran kaksi. Ja muistan sen katseen niillä ripsillä ikuisesti. Kun katsoin sinun täyteen piirretyn luonnosteluvihkosi kantta. En voinut, ei, en uskaltanut katsoa sinuun, vaikka tunsin katseesi itsessäni. Pakko se kuitenkin oli. Katsoit suoraan silmiini. Toivottavasti en mennyt aivan punaiseksi. Hymyilit hieman, toivon, ettei se ollut omien silmieni harhoja. Tunnetko sinä minua kohtaan jotain?
Muistan sen penkin, jolla istuimme erään espanjan tunnin jälkeen kaksin. Juttelimme kaikenlaista. En enää edes muista mitä, muistan vain kuinka nautin istua vierelläsi. Sitten kaverini tuli ja lähdit. Että minua harmitti.
Ja koulun bileet. Olit todella hyvännäköinen. Se oli toinen kerta kun näin sinusta tyttömäisen puolesi. Sinun korkeat korkosi ja valkoiset, kapeat farkkusi. Sinun mustat aurinkolasisi ja riehakas ilmeesi. Se sai minut punastumaan entisestäänkin kun huomasit minut ja heilautit kättä oikein iloisen näköisenä. Vaivaantuneena ja ilon levitessä lämpimänä sisälleni nyökkäsin takaisin.
Ja maanantaiaamun espanjantunnin krapula fiilikset? Sen espanjan tunnin muistan toiseksi parhaiten. Kuinka en tajunnut tehtävää, kumarruit puoleeni ja näytit oikean kohdan. Jätit käsivartesi kiinni käsivarteeni, enkä koskaan enää halunnut liikkua.
Se tunti, kuten jokaikinen, loppui liian nopeasti.
Ja kun kuulin ettet tulisi kokeeseen. En muista kuinka koskaan yhtä iso kivi olisi tipahtanut sisuksiini. Niinpä kun istuin viimeisen kerran espanjan luokan pulpetille toivoin miltei itkusilmässä, että tulisit. Ja onneksi tulitkin.
Vihjailitko minulle jotain sillä tunnilla? Teimme tehtäviä yhdessä kuten joka kerta. Halusit tietää mitä on espanjaksi homoseksuaali. Pieni ankanpoikanen uiskenteli veessä, pieni ankanpoikanen lumpeenlehden eessä. Haukkasi lehdestä palasen ja sanoi: olen iloinen. Muistatko? Se soi minulla päässä viikkoja jälkeenpäin.
Tunti loppui ja toivoin sinun lähtevän aivan perässäni luokasta. Jäit kuitenkin jonnekin ja melkein itkin kaapillani kun todella tajusin sen olleen meidän viimeinen yhteinen espanjan tuntimme.
Olen nähnyt sinut monesti käytävällä ja olet yhä oma itsesi, se sama johon ihastuin. Ja silloin myönsin sen itsellenikin. Kenellekään en kertonut, enkä aio kertoa. Toivon, kuvittelen ja haaveilen. Joka päivä, että me olisimme yhdessä. Tunnut tällä hetkellä siltä ainoalta oikealta, vaikken koskaan voisikaan kuvitella, että olisimme aikuisinakin yhdessä.
Muistan kuinka laitoit jotain niin kaunista facebookiin.
And maybe I'd impress her
By being in a band and
Maybe if I act real tough
She'd let me hold her hand and
Maybe I'll win her heart
By writing this song about her
Tiedä sitten kenelle sen oikeasti tarkoiti, mutta toivo elää. Voisiko minulla olla mahdollisuuksia? En tiedä seksuaalista suuntautumistasi, voisiko olla...
Mutta mitään en tehnyt, en tee, enkä tule tekemäänkään. Ainoa syy on se, etten uskalla. Vaikka toivon, en usko.
Muistan, kun kerran aloin itkeä ranskan tunnilla, kun kaverini kertoi erään ystävänsä parittaneen hänet ja poikaystävänsä. Menin vaisuksi ja hän kysyi haluaisinko, että hän tutustuttaisi minut johonkin kivaan poikaan. Pudistin päätäni ja aloin minua alkoi itkettää vielä enemmän. Yritin peittää sen, mutta hän huomasi. En kuitenkaan kertonut. Joskus ei vain kaipaa ihmisiä ympärilleen. Joskus haluaa päästä yksinomaan rauhaan, vuodattamaan pois tuskan kyyneleiden kautta, miettimään asioista.
Rakkaus on tunteista kamalin. Sille ei voi mitään, se yllättää ja kietoo itseensä syvälle, rakkauden suon pohjamutiin eikä sieltä pääse ylös. Sitä ei tajuakaan kuinka joku ihminen voi olla sellainen, että hän vain kietoo pauloihinsa kunnes tukehtuu ja masentuu. En voi koskaan saada sinua.
Ensi vuosi on abivuotesi emmekä näe niin paljoa. Minua pelottaa, emmekö näe enää koskaan?
Mutta kuitenkaan en kadu mitään. En kadu espanjantunteja kanssani - päinvastoin. En kadu ihastustani sinuun. En kadu mitään. Tämä on minun elämäni ja juuri sinä niiden kaikkien muiden ihmisten kanssa teette siitä minun elämäni. Toista samanlaista ei ole. Kiitos kaikista hetkistä ja hyvää loppuelämää. Aurinko laskee. Tähdet putoavat. Portti sulkeutuu.
Kun kävelen koulun käytävällä ja näen sen penkin, jolla istuimme. Kahdestaan. Itken, en pyyhi kyyneleitäni pois. Haluan vuodattaa ne sinun vuoksesi, muistona sinusta ja niistä espanjan tunneista.
Ja tyhjä penkki.
