Title: Lintu pieni
Author: sennamiila
Beta: Ei ole, joten virheitä saattaa hyvinkin löytyä
Genre: jonkinasteista angstia havaittavissa, drama, songfic
Rating: S
Pairing: Eipä taida olla. Bellatrix pääosassa, mukana myös Narcissa. Niin, aivan, mainintana Narcissa/Lucius ja ehkä Bella/Cissy(?) - ehkä (se on miten kukakin sen vain tahtoo tulkita).
Disclaimer: Hahmot kuuluvat J.K. Rowlingille, enkä minä ole hän. Minä omistan juonen, tietokoneen ja unettoman yön. Kappaletta Lintu pieni laulaa Tauski
Quote: Narcissa oli aivan pienestä pitäen pitänyt minusta niin tiukasti kiinni ja nyt kun hän viimein oli irrottanut, en enää osannutkaan olla ilman häntä.
A/N: Mä kuuntelin tätä kappaletta Tapaninpäivän yön pimeinä tunteina ja tuli ihan yks kaks idea, että tän pohjalta kirjoittaisin ficin. Siitä se sitten lähti... Tosiaan on yöllä kirjoitettu, joten tuloskin voi olla sen mukainen. Liittyy ehkä jollain tavoin ficciini Sisko, älä jätä. Osallistuu FF50:een sanalla 028. Sydän
Lintu pieni
Olet tyttö niin kuin
pieni lintunen
Tulet lähelleni suojaa etsien
Se on vaarallista niin
Se päättyy kyyneliin
Vain käsi kulkijan on lämpöinen
Narcissa oli aina seurannut minua. Jo siinä vaiheessa, kun pikkusiskoni oppi konttaamaan, tämä seurasi minua joka paikkaan. Kun hän myöhemmin oppi kävelemään, sain aina ottaa hänet mukaani, minne ikinä meninkin. Silloin se oli hauskaa, myöhemmin ärsyttävää, nyt vain kaipaan sitä.
Narcissa oli hiljainen lapsi, hän ei turhia huutanut ja kiukutellut. Mitä nyt joskus sattui satuttamaan itsensä. Mutta hän oli herkkä ja haavoittuva. Hän saattoi itkeä hyvinkin helposti aivan mitättömistä asioista. En oikein ymmärtänyt häntä siinä.
Mutta pikkusiskoni mielipiteisiin oli helppo vaikuttaa hänen ensimmäisinä elinvuosinaan. Tai ainakin minun oli. Hän ihaili minua, eikä jättänyt sitä epäselväksi kenellekään. Hän tahtoi aina olla niin mieliksi minulle, että omaksui nopeasti minun mielipiteeni omikseen.
Bella oli ensimmäinen sana, minkä Narcissa sanoi. Minä olin silloin tietenkin niin ylpeä kuin vain viisivuotias isosisko pystyi olemaan. Äiti saattoi olla siihen hieman pettynyt, mutta sitä hän ei näyttänyt meille muille. Äiti oli ollut niin ylpeä Andromedasta, joka ensimmäisenä sananaan sanoi äiti.
Toisinaan oli ärsyttävää, kun Narcissa aina seurasi. Silloinkin kun olisin halunnut olla vain yksin, tämän piti tunkea mukaani. Hän kyseli jatkuvasti. Miksi, miksi, miksi? Niinä hetkinä olin tulla hulluksi hänen kanssaan.
Kaikesta huolimatta rakastin siskoani yli kaiken. Hän oli minulle tärkein maailmassa – aina. Hän oli parhaiten selvillä asioistani, ja jaoin salaisuuteni hänen kanssaan. Hänkin kertoi kaiken minulle. Lohdutin häntä, kun hän oli murheellinen.
Tiesin kuitenkin, etten voisi ikuisuuksiin huolehtia Narcissasta. Joskus tulisi aika, jolloin aloittaisin oman elämäni. Koetin joskus selittää sitä Narcissalle, mutta tämä ei suostunut kuuntelemaan. Hän alkoi itkeä, jos sanoin lähteväni pois, kun kasvaisin aikuiseksi. Mutta tiesin, etten voisi suojella häntä ikuisesti.
Älä lintu luota käteen lämpöiseen
Hetkeksi saat suojaa pakkaseen
Älä siihen pesää tee se kohta kylmenee
Ja jättää sinut yksin sateeseen
Eräänä päivänä Narcissa oli yllättänyt minut täysin. En ollut siihen mennessä uskonut, että pikkusiskostani voisi lähteä niinkin kova ääni.
Olin yrittänyt jälleen kerran puhua siskolleni järkeä päähän. Olin aloittanut mahdollisimman hienovaraisesti kertomalla, kuinka meistä kaikista tulisi joskus aikuisia ja aloittaisimme oman elämämme. Se oli riittänyt Narcissalle.
” Älä taas aloita tuota!” Narcissa oli tiuskaissut. ”Minä en halua kuunnella sitä aina!”
”Mutta Cissy -” olin yrittänyt.
”Älä yhtään!” Cissy oli käskenyt. ”Minä en jaksa!”
”Cissy, sinäkin aloitat joskus oman elämäsi”, olin sanonut rauhallisesti. ”Et sinä voi ikuisesti asua täällä. Jonain päivänä muutat vielä pois, menet naimisiin ja saat lapsia.”
”Ei!” Cissy oli tokaissut. ”Minä en muuta minnekään! Minä asun täällä aina sinun kanssasi!”
”Et sinä voi”, olin todennut. ”Minäkin muutan pois ja alan elää omaa elämääni. Ja jos sinä et tosiaan aio muuttaa pois täältä, voi hyvinkin käydä niin, että jäät vielä aivan yksin tänne.”
”Ei!” Cissy oli kieltäytynyt uskomasta. ”Sinä jäät tänne minun kanssani! Kun me olemme sisaruksia niin me emme ikinä hylkää toisiamme! Ikinä!”
”Cissy, sinun täytyy ymmärtää -” olin taas yrittänyt.
Cissy kuitenkin oli peittänyt korvansa käsillään ja alkanut huutaa loputonta eieieieiei -huutoaan. Hän oli pusertanut silmänsä kiinni ja olin nähnyt kyynelten valuvan hänen poskilleen.
”Cissy!” olin huutanut melun yli. ”Cissy en minä sitä tarkoita, että hylkäisin sinut lopullisesti! Tietenkin me voimme tavata ja jutella, emme vain niin usein kuin nykyään!”
Narcissa ei kuitenkaan ollut kuunnellut. Hänen huutonsa oli havahduttanut äidin, joka oli tullut juoksujalkaa yläkertaan. Minä olin saanut syyt niskoilleni siitä, että olin mukamas kiusannut Narcissaa. Minä olin saanut moitteet siitä, että olin vain yrittänyt kertoa Narcissalle totuuden. Mutta niin oli käynyt aina, olin jo tottunut ikuisen syyllisen taakkaan.
”Pyh!” olin tuhahtanut äidin kannettua itkevän pikkusiskoni alakertaan. ”Minä en tarvitse häntä mihinkään. Minä teen oman tieni, eikä sen tien varrella ole henkilöä nimeltä Narcissa Musta.”
Sinne se kuitenkin ilmaantui.
Kulkijan sielu on
niin rauhaton
Tahdon olla vain vapaa ja mennä
Mä pyydän ennen kuin myöhäistä on
Lennä lintu pieni kädeltäni lennä
Kun Narcissa varttui, kehotin häntä usein luottamaan vain itseensä. Sanoin, ettei kehenkään muuhun kannata luottaa sataprosenttisesti. Siihen Narcissa tietenkin vastasi luottavansa sataprosenttisesti vain itseensä ja minuun, vaikka olin nimenomaan painottanut myös sitä seikkaa, ettei myöskään minuun kannattanut luottaa.
”En ole luottamuksesi arvoinen”, saatoin sanoa. ”Minä voin hylätä sinut minä hetkenä hyvänsä, joten lopeta tuollainen. ”
”Et sinä minua hylkää”, Narcissa aina vain totesi. ”Sinulla ei ole sydäntä sellaiseen.”
Narcissa taisi olla oikeassa, mutta samaan aikaan myös erittäin väärässä. Minä en tahtonut, että hän luottaisi minuun täysin. Tiesin, etten pystyisi pitämään luottamusta kuitenkaan. En tahtonut särkeä hänen sydäntään. En ollut hänen arvoisensa.
Etsi itsellesi toinen ihminen
Hän syliin sinut ottaa suojaten
Älä kaipaa kulkijaa
Sua toinen rakastaa
ja antaa sulle lämmön rakkauden
Viimein Tylypahkassa Narcissa löysi itselleen sen toisen. Hän löysi nuoren Lucius Malfoyn, eikä enää välittänyt minusta niin paljon. Saatoin huokaista helpotuksesta. Pikkusiskoni oli viimein päästänyt irti minusta. Nyt hän näki vain Luciuksen.
Jokin minua jäi silti vaivaamaan, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, mikä se jokin oli. Se ei jättänyt minua rauhaan edes öisin.
Mutta Narcissa oli kuitenkin nyt onnellinen Luciuksen kanssa. Ja minä olin onnellinen. Olin vapaa pikkusiskostani. Enää minun ei tarvinnut huolehtia hänestä. Hänellä oli nyt Lucius huolehtimassa. Olin vapaa elämään omaa elämääni. Vapaa menemään minne tahdoin.
Kulkijan sielu on
niin rauhaton
Tahdon olla vain vapaa ja mennä
Mä pyydän ennen kuin myöhäistä on
Lennä lintu pieni kädeltäni lennä
Ehkä minä sittenkin jäin kaipaamaan Narcissaa. Yhteisiä keskustelujamme ja jaettuja salaisuuksiamme. Niitä ei ollut enää ollut Luciuksen tultua mukaan kuvioihin. Tavallaan olin tyytyväinen siihen, tavallaan taas en. Narcissa oli aivan pienestä pitäen pitänyt minusta niin tiukasti kiinni ja nyt kun hän viimein oli irrottanut, en enää osannutkaan olla ilman häntä. Narcissa oli ollut kuin minun parempi, kiltimpi puoliskoni. Miten minun nyt kävisi, kun hän ei enää ollutkaan siinä?
Nyt kuljen vain maailmalla vailla määränpäätä. En tiedä, minne olen menossa tai mistä tulossa. Minä vain kävelen eteenpäin. Mieleni on tyhjä. Vaatteeni ovat resuiset, eikä minulla ole kenkiä. Päässäni liikkuu vain yksi ajatus: Tahdon takaisin Narcissan luo.
Tunnen kyynelten valuvan poskilleni ajatellessani Narcissaa. Askeleeni muuttuvat nopeammiksi ja tarmokkaammiksi.
”Minä tulen, älä huoli. Minä en hylkää sinua, Cissy. Olen jo tulossa.”
Kulkijan sielu on
niin rauhaton
Tahdon olla vain vapaa ja mennä
Mä pyydän ennen kuin myöhäistä on
Lennä lintu pieni kädeltäni lennä
