Onneksi kipu on inhimillistä, Sallittua haikeusangstia

[Pinkkura]

Kirjoittaja: Pinkkura taaskin (=
Beta: Vanilje,  rakkaani, jolle omistan tämänkin ficin taasen.
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Haikeusangstia
Päähenkilö(t): Luna ja tytön kuollut äiti.
Vastuuvapaus: Rowling omistaa hahmot, minä kirjoituksen, eikä rahaa tipu.

A/N: Osallistuu Suojelusenkeli-haasteeseen. Näkökulma on Lunan äidin, mutta sen pystyy päättelemäänkin tuosta. Kommentit on kivoja.


"Äiti!?"

"Äiti herää. Ole kiltti?"

***

Muistan yhä ne katkerat kyyneleet, joita vuodatit kuoltuani. Et antanut kenenkään koskea sinuun, pakenit metsään sen tietyn kiven juurelle. Saatoit istua siinä tunteja, minuutteja tai vain sekunteja pelkästään tuijottaen eteesi, mutta koskaan et ollut yksin, olin aina kanssasi. Olen pahoillani, kun en voinut tehdä enempää, suojella sinua muilta tai itseltäsikään. Yritin lievittää pettymyksiäsi. Yritin todistaa, että maailma ei ollut niin paha miltä näyttää, mutta epäonnistuin siinä. Piilouduit kuoreesi, et päästänyt ketään lävitse.

Minuun sattui, kun näin muiden väheksyvän sinua, pitävän hulluna ja sekopäisenä, suorastaan outona. Et sinä sellainen ole. Olet minun omani, kaunis pikkutyttöni. Olet aina, vaikka minua ei olekaan. Oikeastaan elän vain muistoissasi.

"Äiti, oletko sinä täällä?"

Lapsen hiljainen kuiskaus
- onneksi kipu on inhimillistä.

[Neponen]

Mielenkiintoinen ficci.
Tähän sopi äärettömän hyvin se,
että tämä oli kerrottu Lunan äidin näkökulmasta.
Sopivan mittainen myös.
Kaikin puolin hyvä ficci,

Kiitos 

[Natural]

Hitto, en kerennyt olla eka

Hei jee, sulta on tullu uus.

En ole muuten ennen törmännyt sellaiseen ficciin, jossa kerrottaisiin Lunan äidistä.
Tykkäsin tuosta kuvailusta. Myös tuo otsikko oli sellainen, mikä veti puoleensa.

Lapsen hiljainen kuiskaus
- onneksi kipu on inhimillistä.

Oih, tämä oli ihana, tykkäsin.

Ja teksti oli muutenkin sujuvaa, enkä virheitäkään huomannut.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

[sennamiila]

Apua, nyt en kyllä yhtään tiedä mitä sanoa, mutta pitää minut kait jättää jonkinlainen viesti siitä, että olen tämän lukemassa käynyt ja pitänyt tästä.

Tämä oli jotenkin tosi suloinen, kun oli kirjoitettu Lunan äidin näkökulmasta, hänen rakastavista tunteistaan tytärtä kohtaan. Tekstistä kävi selvästi ilmi, kuinka paljon nainen oikeasti tytärtään rakasti, olisi tahtonut suojella tätä, muttei voinut vaan joutui vain katselemaan vierestä. Luna on saanut olla onnekas lapsi, kun hänellä on tuollainen ihana äiti ollut. Kelpaisi minullekin

Lunan suru oli niin aidon oloista. Nuo kaksi ensimmäistä repliikkiä, ne oikeasti koskettivat ja se periaatteessa alkoi hieman pelottaa. Tai siis sillein, että mitä sitten, jos äiti ei herääkään - niin kuin ei tässä herännytkään? Sitten tuo suojamuurin rakentaminen itsensä ympärille kuulostaa omaan korvaani perin tutulta, sillä yleensä, jos jotain pahempaa sattuu niin en kyllä todellakaan päästä ketään lähelle. Siksi Lunan tilanteeseen samaistuminen oli kutakuinkin itselleni helppoa. Hmm... Tässä Suojelusenkeli-haasteessa nuo suojamuurit taitavat olla jotenkin yleisiä. Tai sitten ei, en tiedä, mutta omassani sellainen ainakin oli Suojelusenkeli-haasteen ficcejä on muutenkin mielenkiintoinen lukea, sillä jostain syystä suojelusenkelit ovat aina kiehtoneet minua.

Olet minun omani, kaunis pikkutyttöni.

Tämä oli mahdollisesti kaikkein kaunein kohta koko ficissä. En tiedä, mikä siinä oli, mutta kosketti ja syvältä. Melkein aloin jo itkeäkin. Mutta vain melkein, tekstit harvemmin saavat minua nimittäin itkemään. Mutta niin, tuli ainakin sellainen tunne, että kohta itken. Siinä oli jotain lämmintä ja se oli täynnä äidin rakkautta.

Ja nyt vielä lopuksi kiitän sinua tästä suloisesta ja haikeasta ficistä sekä siitä, että sain lukea sen
sennamiila, joka poistuu nyt (ehkä) lukemaan maantietoa - tai sitten ei

// edit. Sillä aikaa, kun kirjoitit viestiä, aiheeseen lähetettiin kaksi uutta viestiä (tai jotain siihen suuntaan). Hemmetti, en kai mä nyt niin hidas ole kirjoittamaan?

[Pinkkura]

Huijj, jo kaksi kolme kommentoijjaa.

Kiitos Neponen kommentistasi, piristit päivääni.  Hyvä, että tykkäsit.

Natural rakas, mulle riittää hyvin se, että viitsit edes vaivautua kommentoimaan tätä. 

Pyrinkin siihen tässä haasteessa, etten kertoisi Fredin kuolemasta ja sitten ohops, taivaasta tipahti päähäni ajatus, että hei, Lunan äiti on kuollut. En itsekään ole törmännyt kovinkaan usein tytön äidistä kertoviin ficceihin. (=

Ihanaa, kun sä aina tykkäilet kaikista mun kirjoitelmista ja oikeasti vaivaudut kommentoimaan näitä.

Sitten vielä sennamiila, voij ihme, säkin täällä? Kommentoimassa rakentavaa. Whupii, mun onnenpäivä

Hyvä, että pidät äidistä, jonka olen luonut, kun en yhtään tiennyt millainen Lunan äitin pitäisi olla. Olen kuitenkin  varma, että hän on täydellinen juuri näin - Lunan suojelijana.

Mitä mä oikein nyt sulle vastaisin, kun haluan vastata pitkiin kommentteihin mahdollisimman pitkästi.. Hassua. Hienoa, että tämä kosketti sinua, sillä pyrin kaikilla ficeilläni viestimään jotakin kenties syvällisempää lukijoille. Suojelusenkelit kiehtovat myöskin minua, jotenka siksi osallistuin tähän haasteeseen.

Apuva, oonko saanu jonkun melkein itkemään? Vitsi, että oon ylpeä itestäni. Minäkin harvoin itken ficcejä lukiessani, joten tiedän miltä tuntuu se, että melkein itkee - sekin jo viestii, että ficci on koskettanut. Kiitos, että luit tämän.

// Et ole hidas kirjoittamaan.

Virnistellen ja kommentoijjia palvoen,
Pinkkura