Nimi: Kaunis ja sinisilmäinen
Kirjoittaja: R.H.E
Fandom: I Love You Phillip Morris (elokuva)
Ikäraja: S noista parista kirosanasta
Paritus: Phillip/Steven
Genre: one-shot, slash, draamafluff
PoV. Phillip
Vastuuvapaus: Elokuvan tekijöille ja esikuville kaikki kunnia, minä vain lainaan hahmoja
En saa tästä rahallista korvausta.
Summaus:
Eikä se tunnu siltä kuin ottaisi elämäänsä kiinnostavan muukalaisen, vaan siltä kuin toinen palaisi kotiin.A/N: Olen halunnut kirjoittaa näistä kahdesta söpiksesta jo pitkään, ja nyt tuli ensimmäinen kunnon "inspa" vastaan. Aika outoa tekstiä, mutta toivottavasti joku tykkää
Kaunis ja sinisilmäinenSinä sanot, että minä olen kaunis.
Pitäisikö minun uskoa sinua, vaikka kaikki rakastettuni ovat noin sanottuaan ensin pettäneet minua ja sitten lähteneet? Minä en tunne sinua vielä niin hyvin, että tietäisin kuinka helposti jakelet kohteliaisuuksia, mutta ruskeat silmäsi näyttävät vilpittömiltä. Toisaalta, miksi kukaan vilpitön vankilassa viettäisi aikaansa? No, en minäkään varsinainen rikollinen ole, jos ystävän auttamista ei lasketa, mutta tässä maailmassa se lasketaan. Blondi homo Phillip Morris, tuomittu vuoden ehdottomaan vankeuteen. Tai eivät ne ihan niin sanoneet, mutta asia tuli selväksi.
Kyllä, minä muistan sinun tehneen luottorikoksia, en minä niitä tarkoittanut puhuessani vilpittömyydestä. Minä vain pelkään, että tässä on takana jotain muutakin. Ei, en tiedä mitä, enkä kertoisi, vaikka tietäisinkin. En. En varmasti. Älä edes yritä!
Mutta palataan siihen kauneuteen. Minua lämmittää, että joku sanoo minua kauniiksi. Tai ehkei se että joku sanoo, vaan se että sinä sanot. Pidän sinun hymystäsi, sekin on lämmin. Vatsanpohjassani kipristelee, kun sanot nimeni ääneen ja hymyilet sitten leveästi, ehkä jopa hieman vihjaillen, mutta minä en kimmastu siitäkään. Päinvastoin. Tunnen oloni hassulla tavalla imarrelluksi. Siitä on pitkä aika, kun joku viimeksi hymyili minulle ystävällismielisesti, ja nytkin taidan pelätä, että kohta suupielesi vääntyvät ja alat syytää minulle loukkauksia.
Häivy täältä, homo ja sen sellaista, mitä olen täälläkin niin usein saanut kuulla.
Mutta siinä sinä olet. Istumme taas kirjastossa, jossa ensi kerran tapasimme. Nojaudut lähemmäs pienen pöydän yli, pitelet kättäni ja kerrot minulle kaikkea turhaa, millä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Katselen lumoutuneena huultesi liikkeitä niiden muodostaessa yhä pidempiä sanaketjuja ja virkkeitä, joista en ymmärrä yhtään mitään, mutta silti minä kuuntelen ja imen itseeni kaiken kuin pesusieni. Välillä ajattelen, että puhut niin paljon paskaa kuin ehdit, etkä siltikään lakkaa vakuuttamasta minua. Tietysti se on miten sinä sanot sen olevan, ei tule mieleenkään väittää vastaan.
Sinä sanot myös, että meidän välillämme kipinöi, sanot sen niin hiton vakuuttavasti että haluni sinua kohtaan kasvaa hillittömästi. Ei pelkästään fyysinen halu, en ole sellainen, vaan tarve jakaa elämäni parhaat muistot ja hetket kanssasi. Eikä se tunnu siltä kuin ottaisi elämäänsä kiinnostavan muukalaisen, vaan siltä kuin toinen palaisi kotiin. Minä
tunnen sinut. Sinä olet meistä vahvempi, terävämpi, rohkeampi ja huomattavampi, mutta silti me olemme kovin samanlaisia.
Niin, sinä et kysy haluanko minä sinut vierelleni, sillä sinä olet jo siinä.
*
