Title: Seitsemäs hetki taivaalla
Author:
insatiableBeta:
MerrríGenre: Angst/Drama
Pairing: Harry/Ron
Rating: S
A/N: Tämä on ensimmäinen
Rarryni ikinä enkä ole oikeastaan lukenutkaan tällä parituksella, mutta kaikkea täytyy kokeilla! (: Tässä paritus on toisaalta toissijainen ja yksipuolinen, mutta enivei. Tämä ficci osallistuu
Ystävänpäivähaaste III'seen ja
One True Something - haasteeseen aiheella One-Shot.
Toivon todella, todella, että pidätte tästä! Ja ystävät on ihania, muistakaa se !<3'
*
Seitsemäs hetki taivaalla
Otit minut vastaan ystävänä – epäillen ja arkaillen, mutta hyväksyen minut.
Hymyilit minulle kaverina – mietiskellen ja kysyen, mutta hymyilit silti.
Puhuit minulle luottavaisena – peläten ja ihmetellen, mutta äänesi oli rohkea.
Sinä olit rohkea ja olet yhä. Sinä olet minun vierelläni, mutta yläpuolellani, koska katson sinuun kunnioittaen ja ihaillen. Se on ihailua, jota vain ystävä voi tuntea, mutta minä tunnen sitä enemmän kuin ystävänä. Olen tuntenut sitä jo pitkään – pidempään, kuin tiedän itsekään.
Sinä sytytit minut, annoit toivon. Hyväksyit minut ja puutteeni heti ensi hetkestä alkaen – olin jotain enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Näin hymyssäsi valon, joka herätti myös minun liekkini. Tunsin kuuluvani johonkin, kun tulit luokseni. Tiesin olevani ystäväsi, kun nauroit kanssani.
Jos asiat olisivatkin noin yksinkertaisia vielä. Kun aikaa olisikin vielä vuosia ja kymmeniä – jos olisimme vielä nuoria. Jos mieleni ei painuisi vielä kumaraan selkäni niin tehdessä – jos jäljellä olisi vielä huolettomia ja iloisia hetkiä. Jos olisimme vielä vain kahden, ilman kolmatta ja neljättä pyörää, niitä kahta muutakin – kahdella pärjää hyvin.
Mutta vuodet ovat verottaneet ja ottaneet osansa, irrottaneet otteensa sinusta ja minusta. Ennen olimme me, mutta nyt vain kaksi erillistä. Puu kasvoi väliimme, niitä kasvoi useampi – kuusi itse asiassa, jos nyt mietin. Eihän minun tarvitse miettiä, se on selvää.
Elämä kasvattaa, elämä opettaa. Minua se kantaa käsivarsillaan päivästä päivään.
Tänään on päivä, uusi päivä, mutta se ei ole mikä tahansa päivä. Se on päivä meille – meille kahdelle, kun olemme jälleen
me.
Tämä on päivä ystäville – minun kohdallani muullekin. Mutta tämä päivä kulkee nimellä ystävänpäivä.
Kohotan maljani kanssasi.
Tämä päivä on se, kun pakenen kanssasi pois ja jätän hetkeksi huolet taakseni. Saan katsoa silmiisi ja niiden taakse – niiden sininen väri lumoaa minut joka kerta, kun luot ne minuun. Punaiset hiuksesi muistuttavat nuoruudesta, enkä tunne olevani vanha.
Katsot minua, niin kuin ystävät katsovat ja näet minun silmissäni vain ystävän katseen – se kertoo muutakin.
Minun katseeni kertoo rakkaudesta. Ei ystävän rakkaudesta eikä edes veljellisestä, vaan oikeasta, syvästä rakkaudesta, joka kannattelee minua päivästä toiseen.
Mutta minä olen hiljaa, hiiren hiljaa, kuin tuulenvire ympärillämme. En tahdo pilata tunteitani puheella, koska puhe on murhaa. Sen tappava voima kietoo pahuuden ympärilleen ja minun mieleni on musta.
Vaikka rakkauteni ei koskaan kuole, en tahdo puhua. Minulle riittää rakkaus kaukaa, rakkaus matkan päästä ja vierestä. Sinä olet rauhassa enkä tahdo tuhota sitä. Minä olen onnellinen, kun näen sinun hymyilevän aina, kun kohtaat katseeni.
Kun kiedoit kätesi ympärilleni ja kuiskasit sanat korvaani, tiesin, ettet tunne sitä.
Irroitin otteeni sinusta ja verho murtui. Minun hymyni suli kasvoihini kiinni ja käteni putosi otteestasi.
Kohotamme vielä maljan ja huudahdat sanasi
(olet parhain ystävä koskaan, ikinä, älä muutu, vaan ole kanssani)minä nyökkään sanoillesi ja nauran laillasi katsoen aurinkoon.
Minun mieleni kuiskaa kielletyt sanat
(olet suurin rakkauteni koskaan, älä ikinä, koskaan muutu, vaan pysy luonani ja syleile minua)Auringon katse polttaa ihoani ja tiedän olevan hyvästien aika taas jälleen.
Kun sanomme näkemiin ja haihdut, tiedän, että vaikka en koskaan kerrokaan tunteitani enkä ehkä kerro tärkeyttäsi, sinä tiedät sen.
Sinä tiedät minusta kaiken ja tulet aina tietämään.
Taas odotan vuoden ja tulen tähän samaan paikkaan nostamaan maljan kanssasi. Se on perinteemme, on ollut niin pitkään, kun aloitimme elämän erillämme, ilman jokapäiväistä yhdessäoloa.
Se oli perinteemme siihen saakka, kunnes kahdeksaskymmeneskahdeksas syntymäpäiväsi koitti ja sen jälkeinen aamu, jolloin sinut kutsuttiin parempaan paikkaan.
Olen jo vanha ja sinä olet poissa.
Mutta peitän tunteeni yhä, koska hymyilet joka vuosi vierelläni. Ja minä sanon sanat mielessäni hiljaisella äänellä
(hyvää ystävänpäivää sinulle ystäväni, rakkaani, sieluntoverini – rakkaudella Harrysi) Tiputan siemenen maahan tänäkin vuonna ja peitän sen. Kuusi siementä, jotka jo ovat maasta versoneet, saavat seurakseen seitsemännen.
Käännän katseeni kohti taivasta vielä, koska en tahdo jättää sinua yksin. Vaikka minulle elätkin täällä, tiedän ettei se ole todellista.
Olen taas elänyt muistot ystävänpäivistämme läpi ja minun on aika lähteä kotiin.
Käännän selkäni paikallemme ja työnnän taskuuni valokuvan, jossa hymysi on ikuinen.
*