Nimi: Haulikkoratkaisu
Kirjoittaja: jossujb eli meikä
Fandom: The Fast Show, eli suomeksi Ruuvit Löysällä
Genre: Menisiköhän draama lähimmäksi. Ficletti.
Ikäraja: K-11
Paritus: Ted/Ralph
Vastuuvapaus: Taitanee BBC omistaa oikeudet tähänkin sarjaan, minä se kun vain leikin ilman rahallista korvausta.
A/N: Olen ollut jonkun aikaa jotenkin todella itsekriittinen kirjoituksiani kohtaan. Olen varmaan tusinan Ted/Ralph ficcejä aloittanut täysin epätyytyväisenä siihen mitä saan aikaiseksi. Nukkiksen kuitenkin kannustaessa päätin nyt laittaa tämän ficletin ainakin ulos. Oikeastaan tämä on jatko-osa edelliselle ficilleni (eli:
Pitäisikö tuota nyt pussata?), mutta toiminee yksinäänkin.
Haulikkoratkaisu”Ted?”
Ralph ei ollut aivan varma pimeässä siitä oliko Ted tosiaan vielä läsnä. Ehkä hän oli noussut pedistä, tai mahdollisesti Ralph oli kuvitellut kokonaan menneensä viimeinkin Tedin kanssa yhdessä nukkumaan ja aamun sarastaessa hän huomaisi vain heräävänsä ihan omasta sängystään pää baari-illan jäljiltä jyskyttäen. Kiusallisen todentuntuinen fantasia, ilkeä oikein, jos niin olisi.
”Hmm?” kuului sängyn toisesta laidasta uninen murahdus. Ralphin sydän hypähti kurkkuun. Aivan pilkkopimeässä hän hivuttautui lähemmäksi ja kosketti paljasta selkää. Ted inahti kylmistä sormista, mutta Ralph säikähti enemmän ollessaan aivan oikeassa. Tämä ei ollut satavarmasti unta, vaan kyllä se oli Tedin hengitys, joka täytti hiljaisuuden.
”Ted, mi-mi-miten olet ajatellut... tai siis, kuinka meidän pitäisi olla tästä eteenpäin?” Ralph kysyi ujosti, hyvin tyytyväisenä kiittäen huoneen pimeyttä ilmeiden peittämisestä. Ted käänsi kylkeä, patja vain notkui ja hänen kätensä etsivät Ralphin kädet peiton alla. Jos Ralph olisi voinut nähdä, hän olisi voinut todeta irlantilaismiehen olevan aivan puolinukuksissa.
”Alapellon ojitus on vielä kesken... jatketaan siitä vain aamulla”, Ted jupisi liikahtaen taas tuuman lähemmäksi, painaen päätänsä tyynyyn yhä mukavammin.
”Ei, kun, ei, ei mitään alapellon ojituksia! Ted,
Ted, herää nyt!” Ralph ravisteli miestä olasta saaden vastaukseksi enemmän vihaisen karhun murinaa. Ainakin hän selvästi heräsi, vaan kuinka tyytyväisenä, sen kyllä arvaa.
”Ärh, kuulkaahan nyt, minä olen vanha mies ja mielelläni nukkuisin, enkä riekkuisi kaiken yötä” Ted valitti liikuttamatta evääkään.
”Anteeksi, Ted”, Ralph kuiskasi epävarmasti. ”Pitäisikö alkaa vaikka, en tiedä, vältellä ystäviesi seuraa? En halua nolata tai, siis, laittaa sinua huonoon valoon. Tai sillä tavalla, kyllä minä tiedän miten jotkut ihmiset suhtautuvat...”
Ted pisti pimeässä suuren työmiehen karhean kätensä Ralphin suun päälle. Ei siinä voinut muuta kuin nielaista sanansa, vaikka huoli pysyi. Ihmiset kun näillä seuduilla eivät olleet kaikista ymmärtäväisimpiä, eikä lempeyden ja läheisyyden määrällä ollut mitään merkitystä sille minkälaista vihaa viattomalta tuntuva rakastuminen herättää.
”Ette te osaa sanaakaan valehdella niin, että siihen joku uskoisi”, Ted huokaisi vaivaantuneena hengittäen raskaasti etsien hyviä, simppeleitä sanoja joilla jatkaa.
”Kerrotte ihmisille mitä kerrotte ja olette kertomatta mitä olette kertomatta. Mitä muiden mielipiteisiin tulee, niin oven pielessä on kaksipiippuinen haulikko, jos jokin ei miellytä”, Ted jatkoi paksummin murtaen kuin täysin hereillä ollessaan, hellittäen hiljentävän otteensa jättäen kätensä korvan reunalle niskavilloja silittämään.
Ralphin sydän hakkasi kuin rinnassa olisi tehty räjäytystyötä. Mitään ei Tedissä voinut rakastaakaan enempää kuin vakaata rauhallisuutta kaiken edessä. Ei tiukkaa käskemistä ja arvostelua kuten isältä, jota Ralph pelkäsi, tai vitsailua ja nauramista kuten kylän miehiltä, joita Ralph ei koskaan täysin ymmärtänyt.
”Öh... käytännöllistä”, Ralph kuiski salaa onnesta soikeana, ettei hänen Tedinsä ollut muuttanut mielipidettään, vaan aivan luontevasti oli hänen vieressään. Saattoi olla pimeän suomaa etua joukossa, sillä katsetta olisi varmasti vielä pitkään vaikea kohdata ilman, että pieni vilkaisukin lävistäisi sydämen - toivottavasti kuitenkaan ketään ei tarvitse haulikolla lävistää, Ralph kun ei oikein pitänyt aseista missään muodossa. Metsästyksenkin olisi voinut jättää metsästämättä, ellei Ted olisi antanut ymmärtää pitävänsä kuukausittaisista jahtipäivistä hyvänä vaihteluna työjärjestyksessä.
”Kai sentään teitittelyn voisi ainakin lopettaa, vai mitä Ted?” Ralph vielä kysyi millään antamatta miehen nukkua. Ted hieroi Ralphin korvaa peukalollaan.
”Mietitään sitä aamulla, herra”, Ted totesi ykskantaan antamatta äänenpainollaan pientäkään vihiä siitä mitä hän todella tarkoitti.
FINA/N: Tekisi niin paljon mieli kirjoittaa näitä kahta vaikka kuinka paljon, mutta olen suhteellisen epävarma. Yritän päästä tästä piakkoin eroon.
