alaotsikko: k-13, Ei varsinaista paritusta, mutta toisena osapuolena kuolonsyöjät
Kirjoittaja: minä, eli lanoliini
Ikäraja: k-11
Paritus: ei varsinaista paritusta, mutta toisena osapuolena kuolonsyöjät
Genre: angst
Varoitukset: vähän verta ja muutenkin synkkää tekstiä, itsetuhoisuus
// Beyond lisäsi pakollisen varoituksenA/N: Tällainen lyhyt tekstipätkä tuli sitten kirjoitettua yön hämärissä. Toivoisin paljon palautetta, sillä olen melko aloitteleva kirjoittaja vasta
, mutta älkää sentään murskatko tämän aloittelijan itsetuntoa kokonaan, ettehän! .___. Toivottavasti joku kuitenkin pitää
Ficissä ei mainita nimiä, mutta jostain syystä päässäni pyöri koko kirjoittamisen ajan Pansy. Osallistuu
Osastohaasteeseen ja
FF50 sanalla
036. Rikki. Toivotan lukuiloa!
Minun tyttöni Miksi minä? Jälleen kerran istuin tyttöjen vessan lattialla, puristaen kädessäni pientä hopeatikaria. Käteni tärisivät, eivät pelosta, vaan vihasta. ”Minun tyttöni”, he kaikki sanoivat ja pukivat sitten vaatteet ylleen. Verhosivat hikiset vartalonsa mustilla kaavuilla ja katsoivat minuun halveksiva hymy kasvoillaan. Suuhuni levisi kitkerä maku. Minä olin esine, jonka kuka vain sai ottaa milloin vain halusi, miten vain halusi.
Rintaani raastava kipu viilsi yhä voimakkaammin, ja tunsin kyyneleet poskillani, jälleen kerran. Suustani karkaava valitus oli kuin haavoittuneen eläimen, eläimen joka tekee kuolemaa. Puristin tikaria kovemmin odottaen jo malttamattomana sen tuomaa helpotusta. Tunsin kuinka terä leikkasi lihaani, ja hiljalleen mieleni täytti raukea, valkea sumu. Viikkojen jälkeen huulilleni nousi viimein hymy. Saatoin jo nähdä tuon harmaan miehen, harmaan ratsunsa selässä, joka veisi minut kivun tuolle puolen. Ojensin kättäni kohti kuolemaa, kutsuen sitä luokseni.
Samassa hymyni särkyi sirpaleiksi, kun pyörteilevän usvan keskeltä asteli tumma hahmo. ”Ei”, vaikeroin tunnistaessani miehen yhdeksi heistä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, tiesin hänen riistävän minulta helpotukseni. Itku karkasi kurkustani, hän ei antaisi minun lipua pois. Mies otti tikarin veren liukastamasta kädestäni ja heitti sen kauemmas. Kuului terävä kolahdus, kun kylmä metalli iskeytyi kivilattiaan. Hän tarttui käteeni ja kohotti taikasauvansa aikoen parantaa haavani. Voimattomana pyristelin vastaan, ja itkin nähdessäni kuoleman taas kerran lipuvan pois.
Tunsin miten ihoni kuroutui kiinni ja tiesin kaiken olevan menetetty. Sama helvetti alkaisi alusta, eikä minulla olisi voimia taistella vastaan. Mies siveli karheilla sormillaan huuliani ja hymyili.
”Minun tyttöni”, hän naurahti ivallisesti.
***