Nimi: Huurresuudelmia
Kirjoittaja: Säde
Genre: Siirappifluffy
Paritus: James/Sirius
Ikäraja: Pistetään nyt varmuudenvuoksi S (:
A/N: Tämä on lyhyt ja ehkä hieman tylsä, mutta ainakin minä nautin tämän kirjoittamisesta! Eli pelkkää kevyttä jouluhömppää siis tarjolla. Ja tämä osallistuu jouluhaasteeseen sekä sataseen sanalla joulu. Ja koska minäkin haluan omistaa tämän jollekin, niin omistan tämän kaikille J/S-shippereille sekä niille, jotka rakastavat jotakuta enemmän kuin mitään muuta. (:
Hyvää Joulua kaikille! <3
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Huurresuudelmia
”Uskotko sinä joulupukkiin?”
Siriuksella oli lumihiutaleita ripsissä, eikä James osannut muuta kuin hymyillä. Lämmin hengitys hiveli huulia, poskia ja leukaa. Kylmyys kutitteli varpaita villasukkien läpi, ja Siriuksen sormet tuntuivat pehmeiltä. Sydän löi vasten hänen rintaansa, eikä mikään olisi voinut tuntua yhtä hyvältä. Yhtä täydelliseltä, kiihkeältä, hengästyttävältä. Maailma pysähtyi ja pyöri samaan aikaan; niin lujaa, ettei James pysynyt enää perässä.
”Uskotko sinä?”
Katse tuntui sormenpäissä asti, ja huulet maistuivat kanelilta ja tähdiltä, kirpeydeltä ja jäältä. James rakasti Siriuksen silmille tipahtavia hiuksia, niiden tuoksua ja sävyä. Rakasti kaikkea, mitä hän näki ja tunsi, ja vielä enemmänkin. Lämmintä hehkua heidän välillään, kosketusta, joka sai hänen ihonsa huutamaan lisää. Lisää ja lisää, vielä enemmän! Eikä James ymmärtänyt, miksi Sirius vetäytyi aina liian aikaisin suudelmasta, virnuili hänelle ilkikurisesti ja painoi lantionsa hänen lantiotaan vasten.
”Uskon”, kuiskaus viipyi viileänä henkäyksenä ilmassa, loihti pakkaskukkia Siriuksen huurteisille huulille.
”Miksi?”
”Koska sain sinut omakseni.”
**
Tuhansia minuutteja ja satoja suudelmia myöhemmin, kun pakkanen kukki ikkunanpielissä, Sirius veti Jamesin syliinsä ja huokaili hiljaisia sanoja pehmeisiin hiuksiin. Sanoja, jotka kutittelivat korvannipukkaa, hymyilyttivät enemmän kuin ennen, lämmittivät kuin hiljaiset liekit.
”Vieläkö sinä uskot joulupukkiin?”
Nauru oli hunajaa, ja Siriuksen katse yhtä kiihkeä kuin ennenkin. Kädet Jamesin ympärillä, huulet vaativina vasten hänen huuliaan. Sekunteja hiljaisuutta, eikä James kestänyt enempää. Hän ei ollut ikinä uskonut rakkauteen, eikä mihinkään, mitä tarinat olivat hänelle luvanneet. Entä nyt? Suudelmia huulilla, kaulalla, solisluulla – kaikki Siriuksen hiljaiset lupaukset tatuoituna hänen ihoonsa. Saattoiko rakkauteen pakahtua, oikeasti? Hukkua silmiin, hymyihin ja sanoihin? Haluta lisää, ja vain lisää, joka ikinen hetki, minuutti ja sadasosasekunti? James halusi, enemmän kuin mitään muuta.
”Vielä.”
Ja silloin James toivoi, ettei joulu loppuisi koskaan.
